"Ois joulu ainainen..."?

Tapaninpäivänä usea alkaa iltaa kohden ajatella, että joulu on taas ohi. Moniko laulaa vielä sydämen kyllyydellä vanhaa tuttua joululaulua loppuun asti: "No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?" Lauluhan päättyy toivomukseen: "Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen."

Ikikesä. Jotkut unelmoivat siitä ja elävät talvikuukaudet etelässä aurinkorannoilla. Entä ikijoulu? Saksalaisen kirjallisuuden mainio edustaja Heinrich Böll on novellikokoelmassaan "Tohtori Murken kootut tauot" (1958, suom. 1962) ironisoinut loppumattoman joulun mielikuvasta huvittavan, mutta samalla aika viiltävänkin tarinan.

On kyse kokonaisen porvarissuvun kohtaamasta traumasta, kun kuusikymppinen täti alkaa edellyttää joulun viettoa päivittäin ympäri vuoden kaikkine koristeineen, aterioineen, lauluineen, leikkeineen. Koska jouluvarusteluun kuuluu ylenpalttisesti materiaalista panostusta, suku kokee taloudellista hätää (esim. tuoreen kuusen kallis yläpito, uuden hankkiminen ennen entisen lakastumista). Henkinen kanttikaan ei kestä edes rakastavalla aviomiehellä. Lopulta sukulaiset palkkaavat näyttelijöitä esittämään itseään iltaseremonioissa, että pääsevät vapaiksi "joulun" piinasta. Lasten tilalle kehitellään "eläviä nukkeja". Aviomies etsii itselleen rakastajattaren. Ainoastaan paikallinen prelaatti jaksaa jakaa ruoat, juomat ja joulutunnelman mielipuolisen joulufanaatikon, tädin, kanssa.

Böll avaa lukijan silmien eteen tragikoomisen joulukodin näköalan, jonka keskipisteenä on Tannenbaum, ikivihreyden symboli - ja kotiin tuotuna aikamoinen riesa (variseva). Kynttilät maksavat. Marsipaanikoristeet sulavat kesähelteellä jne. Kuusi on koristeltu pienillä vasaroillaan takovilla kääpiöillä, jotka aktivoituvat kynttilöiden antaman lämmön vaikutuksesta. Lisäksi on enkeli, joka toistaa säännöllisesti aikavälein joulun sanomaa: "Rauha, rauha." Puun äärellä täti edellyttää laulettavan joka ilta oli vuodenaika mikä hyvänsä tunnettuja joululauluja. Ne ovat tietysti ristiriidassa ympäristön kanssa. Porvariskodin ikkunan takana kansa juhlii laskiaiskarnevaaleja, vappua, juhannusta jne. Täti pitää niitä täysin väärinä ajoituksina, koska hänellä on meneillään "joulu ainainen".

Novelli ei anna näkymästä ulospääsyä. Sen tarkoitus lienee kääntää kysymys katsojalle: Mitä tästä on ajateltava? Ei ainakaan ikijoulua, on helppo vastata. Mutta - Böll vihjaa - eikö vastaaja itsekin ole päättymättömässä jouluoravanpyörässä ilman pakomahdollisuutta? Hyvinvointikulttuurissa eletään tauotta ylenpalttisessa ruoan ja muun materian kulutuksessa. Nautintoja silataan erilaisilla sopivilla juhlaperiaatteilla. Juhlia riittää ympäri vuoden. Niitä tuunataan. Lahjat ovat kokeneet inflaation monessa lapsiperheessä. Eräässä mielessä on vallalla ainainen joulu niin, että jotkut jo pakenevatkin oikean juhlan aikaan kaukomaille, jonnekin jossa traditiota ei vielä tunneta, juhlita eikä ole kaupallistettu.

Itselleni toivomus "oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen" avautui joulun alla jo ennen adventtiaikaa päinvastaisessa merkityksessä. Hyvissä ajoin tulevaa juhlaa ennakoiden monet hyväntekeväisyysjärjestöt alkoivat lähettää pyyntöjä avustuksista milloin korttien milloin minkäkin saatelähetyksen kera tai ilman. Myös puhelimitse tuli keruupyyntöjä. Koska olen ihminen, jonka on vaikea sanoa hyville asioille ei, saatoin itseni taloudellisesti todella tiukille. Huomasin sen, kun Invalidiliitolta tuli karhukirje. Olin ilmeisesti aktiivsesti unohtanut lupaamani maksun, kun avustusbudjettini oli kertakaikkiaan miinuksella ja on sitä pitkään tulevaan.

Tämä poiki ajatuksen, jota olen pyöritellyt läpi adventti- ja jouluajan. Miksi hyväntekeväisyys on kasattu kaikkine hankkeineen yhteen ja ainoaan aikaan vuodessa? Toki sitä voi tehdä muulloinkin, mutta kotiintulevat haasteet kasaantuvat ilmiselvästi joulun alle. Olen saanut antamisen ilosta huolimatta huonon omantunnon. En ole voinut ottaa kaikkia tahoja huomioon. Kun olin vielä aktiivissa työelämässä, maksoin kuukausittain erinäisiä tukiaisia, mutta eläkeläisenä ja leskenä jouduin rationalisoimaan suoraveloitusta. Nyt joulun alla en ole voinut korvata asiaa.

Tein ennen uutta vuotta seuraavan uuden vuoden lupauksen: Aion jakaa avustukset kuukausittain menevään avustamiseen siten, että kullakin kuulla on oma eri kohteensa. Näin en ensi joulun alla ole auttamattoman tilan uhri. Ja nyt tämän vuoden joulun jälkeen avustaminen jatkuu tasaisesti budjetin realiteeteissa pitäytyen. Jokaisena eläkepäivänä voin iloita joulumielisestä antamisesta, muistaa kohdetta erityisesti ja harkita mahdollisuuksien mukaan kannatussumman korottamista kertaluontoisesti.

Joulumielen ei tarvitse lukkiutua yhteen kohtaan eikä kohteeseen vuodessa. Sen voi ja kannattaa antaa jatkua joka päivä lakkaamatta. Siitä ei tule oravanpyörää, joka pitäisi pinteessä. Antamisen ilo ei kauhdu, vaikka sitä saisi kokea usein, jatkuvasti. Lisäksi tasaisesti tapahtuva rakkaudentöiden toteuttaminen ei tee lahjan antajasta omahyväistä "Suurta auttajaa" omissa eikä toistenkaan silmissä. Auttaminen toteuttaa luontevasti Jeesuksen kehotusta olla antelias niin, ettei sitä itse juuri merkille panekaan suurena numerona. Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee!

Sain äsken Fb-postia, Tenavat-sarjakuvan pienen leikkeen, jouluun sopivan jutun, joka sopii myös blogini päätteeksi: Tellu tulee toivottamaan Jaska Jokuselle hyvää joulua ja sanoo: "Tähän aikaan vuodesta mielestäni pitäisi panna sivuun kaikki erilaisuudet ja olla ystävällinen." Jaska kysyy: "Miksi vain tähän aikaan vuodesta? Miksei ympäri vuoden?" Se saa Tellun tokaisemaan: "Mikä oikein olet - jonkinlainen fanaatikkoko?" Jaskan puolesta vastaan, ettei fanaatikko vaan kristillisesti oivaltava ihminen. Sellainen, jolla on hyvällä tavalla "Joulu ainainen".

 

 

 

 

4 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Oivallinen kirjoitus:-)

    Mielestäni progressiivinen tuloverotus on hyväntekeväisyyttä oikeudenmukaisimmillaan.

    En ole osannut koskaan sisäistää anglo-amerikkalaista hyväntekeväisyys-ideologiaa, todennäköisesti olen ja pysyn hyvinvointivaltion ei-lainkaan-parhaana-poikana, hyvässä ja pahassa. Otan oikealla ja vasemmalla kädellä ja valtio jakaa puolestani. Ainakaan siinä suhteessa omavanhurskauden vaara ei ole kovin suuri.

    Sosiaalidemokraattinen rakenteellinen, tulonsiirtojen kautta tapahtuva valtiokeskeinen hyväntekeväisyys on siitä näppärää, että pahaa eli rahaa tehdessään, tekee samalla hyvää. Sama mekanismi: pelaat rahapelejä tai ryyppäät, rahaa virtaa hyviin kohteisiin eikä oma rinta helposti paisu rottingille.

    Mieluummin sosiaalinen liberalismi kuin uusliberalismi.

    Tuntuu, että Heinrich Böllin kaltaisten, suurenmoisten yhteiskuntakriitikoiden aika on valitettavasti ohitse.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Päivi Kiitos tekstistäsi. Böll oli sodan jälkeisen Saksan ravistelija. Natsiajan traumat saivat purkauksensa, toisinaan toki rajustikin.

    Puheesi antamisen järkevästä jakamisesta olen ottanut käyttööni jo varsin varhain kun kirkkoherranvirastoon on tullut jos minkäkinlaista anomusta milloin mihinkin hyvään tarkoitukseen. Olen merkittävästi priorisoinut niitä kohteita joita arvostan, kun taas monet sinänsä hyvätkin hankkeet olen jättänyt sivuun tai vähemmälle, koska tiedostan etten voi revetä joka puolelle yhtä aikaa ja samoilla varoilla.

    Kohteilla on myös erilainen “hyötysuhde”, kun esim. Kamerunissa valtio teki yhden luokkahuoneen, niin se maksoi noin 9 milj. Fcfa, kun kunnallinen tai sitä vastaava teki homman niin samanlaisen hinta oli noin 4,5 milj. Fcfa ja kun sen teki kirkon kehitysapua välittävä osasto, niin hinta oli noin 2,3-2,5 milj. Fcfa täysin vastaavanlaisesta luokkahuoneesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Merja Ruuska sanoo:

    Minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät kovin mielellään sitoudu avustamiseen. Ottajia ja pyytäjiä kyllä riittää. Minua vähän tökkää vastaan ne monet kirjeet, jonka jokaisen kohde on tärkein ja aina pyydetään rahaa.

    Tarina ainaisesta joulusta oli tosi hyvä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Ahti sanoo:

    Eräällä työpaikalla vuosia sitten pidin jouluhartautta muutaman joululaulun kera. Kun maas on hanki-laulu oli laulettu, niin joku joukosta ihmettelemään, että miksi laulu päättyy sanoihin: “Siks mieli hellä on kristityllä, kun joulu on, kun joulu on”. Eikös sitä hellää mieltä muulloin tunneta ollenkaan? Aika aikaa kutakin. Olen aina sanonut että kun loppiainen on ohi, niin tervetuloa siunattu arki härkäviikkoineen ja reikäleipineen. Normaali arkikin on riemastuttavaa joulusta päästyämme. Juhla on hetken vain siksi että taas kerran nauttisi arjesta. Hyväntekeväisyyteen tulee jatkuvasti pyyntöjä. Usein kysyn kerääjältä että paljonkos menee keräyskuluihin rahaa. Jos tietävät vastauksen ja jos menee vähän kuluihin niin innostun kenties antamaan. Jos eivät pyytäjät tiedä keräyskulujen suuruutta pyydän ottamaan selville ja sitten uudelleen kääntymään puoleeni.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.