Oikea tulkinta,-oppi ja mitä siitä seuraa?

Tulkinnasta lähtee kaikki. Jos tulkinta on väärä, niin siitä seuraa väkisinkin se, että myös oppi on väärä. Tästä taas on suorana seurauksena se, että Raamatun lupaukset ei voi toteutua. Tämä perusperiaate sopii ehkä jokaiseen Raamatun tutkisteluun.

Vaikkapa Mat 25, jossa kerrotaan miten ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan. Toiset ovat tehneet oikeita tekoja ja toiset jättäneet niitä tekemättä. Tästä voi tehdä sen tulkinnan, että hyvien tekojen perusteella päästään paremmalle puolelle. Mihin tulkinta silloin perustuu? No selkeään johtopäätökseen tietysti. Asian pitäisi olla jokaiselle täysin selvä, että teksti on tulkittu oikein. Tekstissä ei kuitenkaan sanota niin. Siinä kerrotaan vain siitä, että ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan. Tuomio sana tulkitaan tässä nyt niin, että se ratkaisee kummalle puolelle joutuu. Tätäkään ei suoraan tekstissä sanota. Siitä voi tietysti tehdä sen tulkinnan, että näin olisi. Jolloin pelastus tulisikin tekojen perusteella.

Sellaisella uskolla , joka luottaa ihmisen ulkopuolelta tulevaan ja kokonaan omasta ansioituneisuudesta riippumattomaan pelastukseen ei olisi ratkaisevaa merkitystä.
Eikä silloin kristillinen oppi olisi oikea.
Näin kumoutuisi koko kristillinen oppi. Se kun perustuu siihen että Vapahtajamme Jeesus Kristus tuli synniksi ja sovitti koko maailman synnin. Hän pyhitti itsensä, jotta Hänen omansa olisivat myös pyhitetyt oikeasti. Tämä pyhä tila, jossa ihminen on täysin kelvollinen Jumalalle sellaisenaan lahjoitetaan uskovalle pelkän uskon vaikutuksesta. Mikään hänen vääristä teoistaan ei estä tätä. Pelkästään tämän perusteella uskova on täysin pyhä ja puhdas ja varmasti matkalla paremmalle puolelle.
Tästä väärien tekojen eli syntien anteeksisaamisesta seuraa se mitä Jumala sanassaan lupaa. Ilo pelastuksesta, rohkeus ja into viedä sanaa eteenpäin. Hyvä omatunto ja varmuus pelastuksesta.

Jos tämä oppi ei olisikaan totta, niin siitä seuraisi se että jokainen joutuisi omilla hyvillä teoillaan pelastamaan itsensä. Mistä silloin voisi tietää, onko hyviä tekoja riittävästi. Sitä tietoa ei tietenkään voisi saada kukaan. Silloin olisimme samassa asemassa kuin muslimit, joiden suuri pelon aihe on se miten heidät tuomitaan. Eli riittävätkö heidän hyvät tekonsa. Tällöin hengelliset johtajat voivat kätevästi käyttää tätä pelkoa hyväkseen ja vaatia alaisiltaan yhä suurempia ponnistuksia. Niihin alaiset mielellään suostuvat, koska eivät tiedä mikä on riittävä määrä hyviä tekoja. Tätä hyväksikäyttöä on paljon kaikessa uskonnollisuudessa.

Kristityn ei tarvitse jännittää itseään äärimmilleen voidakseen pelastua. Hän voi tehdä sen kyllä siitä ilosta , että tietää olevansa pelastettu. Ilo Herrassa on heidän voimansa salaisuus. Samaa iloa ja voimaa ei voi saavuttaa pisteitä keräämällä ja toivomalla, että jospa ne kuitenkin riittäisivät.

Mat 25 kertoo saman mitä koko Raamattu kertoo, että meidät tuomitaan tekojemme mukaan, mutta että pelastus tulee meidän teoistamme huolimatta, niille jotka uskovat sanan sellaisenaan kuin se on kirjoitettu. Eivätkä tee siitä omia johtopäätöksiään. Pelastus on selvästi kirjoitettu mm. Apt.4:12 eikä sitä tarvitse tulkita. Emme voi pelastua tulkinnan varassa, vaan uskon. Jolloin otamme pelastuksemme vastaan sellaisenaan.

  1. Tämä on tuttu teema. Uskoko vai hyvät teot ai usko vain tai teot joissa näkyy usko. Mikä tässä keskustelussa on se tärkeä ydin ?

    Elävässä elämässä en toistaiseksi ole tavannut ketään joka ponnistelisi tehdä hyviä tekoja jotta pelastuisi. Sen sian on koko joukko uskovaisia jotka hikoilevat verta pelätessään että heillä ei ole oikeata uskoa tai tarpeeksi paljon uskoa tai että heillä ei ole oikeata motiivia tehdessään hyviä töitä. He pelkäävät sitä että Jumala näkee sydänmiin ja munaskuihin ja tulee paljastamaan heidän uskonsa heikkouden.

    Mutta kyllä syntinenkin saa tehdä hyviä tekoja ja toivottavasti tekevätkin , pelastivat ne hänet tai ei.

    Jos epäilee omia motiivejaan niin on parasta tehdä se mitä täytyy jos ei muuten niin velvollisuuden tunnosta, aina siinä joku tulee autetuksi.

    • Hirn. ”Mutta kyllä syntinenkin saa tehdä hyviä tekoja ja toivottavasti tekevätkin , pelastivat ne hänet tai ei.
      Jos epäilee omia motiivejaan niin on parasta tehdä se mitä täytyy jos ei muuten niin velvollisuuden tunnosta, aina siinä joku tulee autetuksi.”
      Tämä on viisasta puhetta. Maailmassa on paljon hyvyyttä joka ei ole kristityistä lähtöisin. Myös kristillisten periaatteiden löytymisen ja soveltamiseen päätyy ihmisiä ihan filosofisestikin. Luotu maailma on ytimeltään moraalinen eikä ole niin että vain uskovat osaavat toimia tämän moraalin mukaisesti.Toisaalta Sri Lankassa missä ennen toimin lähetystyössä kristityt olivat aivan yhtä suuria ympäristönsä likaajia kuin kaikki muutkin.Myös liike-elämässä ei ole mikään tae rehellisyydestä että joku käy kirkossa. Toisaalta uskomaton businesmies voi olla oikeudenmukainen ja rehellinen.
      Mitä tekemisiin tulee kenenkään uskovan ei tule omin päin keinotekoisesti alkaa kehittelemään mitään hyviä tekoja.Ef 2:10″Sillä me olemme Hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme”.

      Uudestisyntyneen ihmisen ”pakettiin” kuulu ohjaus kutsumukseen. Ei tällaista täydy kenenkään itse kehitellä.

      Kun nuorena uskovana pähkäilin tätä, ymmärsin, että minun tulee ottaa selvää, mitä Jumala sanoo, ja sitten tehtävä sitä. Tekemisestä ei ole ollut pulaa ja elämä on ollut oikein hyvä. Paljon parempi kuin minkä olisin voinut itse keksiä tai kehitellä. Tämä johtuu kuuliaisuuden siunauksesta.

  2. Ydin on siinä, että mielellämme tulkitsemme Raamattua itseämme miellyttävällä tavalla. Meidän on vaikea uskoa sanaa sellaisenaan kuin se on kirjoitettu. Joten tulkinta on hieno mahdollisuus päästä tästä ongelmasta eroon. Kun olemme näin kätevästi sivuuttaneet oikean ja todellisen sisällön, niin voimme alkaa muotoilemaan myös oppia uudelleen. Tällöin oppi ei enää ole se Raamattuun perustuva Kristillinen oppi joka johtaa yhteyteen Jumalan kanssa. Evankeliumi lakkaa toimimasta lupaamallaan tavalla. Tuottamasta iloa, rauhaa ja rakkautta Jumalan tahtoa kohtaan. Tilalle voimme silloin rakentaa korvaavia tuotteita.
    Ilo pelastuksesta ei enää ole ajankohtainen. Tilalle tulee ilo, jonka voi repiä irti elämästä. Kyseessä ei enää ole rauha Jumalan kanssa , vaan rauha kansojen välillä. Rakkaus Jumalan tahtoon muuttuu muotoon: ” hyväksytään kakki sellaisenaan.” Näin voimme jatkaa Raamatun ja uskonnollisen sanaston käyttöä. Kunhan ensin muutamme sanojen merkitykset hyödyllisiksi itsellemme.

    • ”Meidän on vaikea uskoa sanaa sellaisenaan kuin se on kirjoitettu. ”

      Siinä on vaan se, ettei meiläoe käytössä y h t ä ä n Raamatun sanaa varmasti sellaisena kun se on alun perin kirjoiettu.

    • Seppo Heinola, vaikka kaikki Raamatut hävitettäisiin, kaikki vanhimmat käsikirjoitukset tuhottaisiin, mitä sitten, sillä ei olisi mitään merkitystä.

    • Jos osaat uskoa, että Hän on sovittanut sinun synnit, yhtä helppoa, jos se nyt on helppoa, on uskoa, että Hän on sovittanut koko maailman kaikki/kaikkien muutkin synnit.

      Sama ihmeiden kanssa. Kun koemme kerran Jumalan tekemän pienen parantamisihmeen, voimme uskoa, että Hän voi tehdä myös perimmäisen ihmeen, so. luoda uudet taivaat ja uuden maan, Jesaja 66:17a.

  3. Kirkon tunnustus on juuri sitä varten, että tulkinnalla olisi jotkin raamit, ei niin, etteikö saisi tutkia kaikkea, vaan, ettemme eksyisi pois siltä perustalta, josta niin helposti lipeämme. Ylpeät helposti kuvittelevat järkeilevänsä Jumalan aivoitukset ja sitten luopuvat Sanasta, koska eivät voi saavuttaa Jumalaa järkeilemällä.
    Jotakin ihmeellistä on siinä, että Jumalan Sana lohduttaa yleensä vain niitä, joilla on särkynyt sydän ja niitä, jotka ovat heikkoja omissa voimissaan.

    Historiassa on kuvaus uskonpuhdistuksen ajasta:

    ”Uskonpuhdistuksen aikana kirjan kopioimisen taide muuttui painamisen taidoksi. Kirjapainotaito loi uskonpuhdistukselle ennennäkemättömän voiman. Palattiin Raamatun sanomaan omituisten oppien, traditioiden ja ihmissääntöjen hämärtämästä uskonnollisuudesta. ”Löytäessäni Raamatusta vähemmän kuin Kristuksen en ole vielä kertaakaan saanut kyllikseni, ja löytäessäni enemmän kuin Kristuksen olen jäänyt köyhemmäksi kuin koskaan ennen”, kiteytti Martti Luther. Luther löysi Raamatun sanasta evankeliumin vapauden ja armon, jolloin taivaan ovet aukenivat. Raamattu ei vain esittele kristinuskoa, vaan sen sanassa on promissio, lupaus: se tuo Jumalan pelastavat sanat Pyhässä Hengessä läsnä oleviksi. Sama koskee sakramentteja: ne eivät ole vain merkkejä, vaan näkyvänä sanana ne kantavat Kristuksen sydämeen. Lutherille ja koko kristikunnalle löytö oli mitä merkittävin. Palattiin jälleen uskon lähteelle, samea vesi kirkastui.”

    On merkittävää seurata ja hyvä kuunnella niitä, jotka ovat löytäneet Raamatusta rauhan ja ilon sielulleen, heille on syntynyt luja luottamus Armolliseen Jumalaan, joka on juuri Kristus. Esim. Paavalin suurin huolen aihe ei ollut, kuinka täyttäisi jonkin mitan, vaan se, kuinka kaikki kuulijat saisivat ja löytäisivät saman Kristuksen, minkä hänkin oli löytänyt. Kirjeitään, kun lukee, niin tämä käy selväksi kaikessa laajuudessaan. Mikä meille on tärkeää?

    Apostolit olivat silminnäkijöitä ja todistivat sitä, minkä olivat nähneet ja käsin koskettaneet. Heillä oli palava halu saada ihmiset ymmärtämään miten tosi, on se asia minkä edestä he lopulta menettivät, jopa henkensä.

    ”Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.”
    2. Tim. 3:14–15.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.