Olof Edsingerin kirjasta ”Tuomio, evankeliumin unohdettu ulottuvuus”: ”Voidakseen toteuttaa kutsumustaan raivata tie pyhälle Jumalalle Johanneksen piti saarnata katumusta ja parannusta. Jollei hän tekisi niin, Jumalan kansa olisi valmistautumaton siihen päivään, jolloin heidän Herransa ilmestyisi. Jumalan läsnäolo koituisi heille tuomioksi eikä pelastukseksi. Jumalan voima paiskaisi tulva-aallon tavoin heidät maahan sen sijaan, että se saisi virvoittaa ja uudistaa heitä.

Kun Israelin kansa nelikymmenenvuotisen erämaavaelluksensa jälkeen oli juuri marssimassa Jordan-virran poikki ottaakseen luvatun maan haltuunsa, heidän johtajansa Joosua sanoi: ’Pyhittäytykää, sillä huomenna Herra tekee teidän keskellänne ihmetekoja’ (Joos 3:5). Voimme sanoa, että samoin oli uuden Joosuan laita – Jeesus Nasaretilaisen – kun hän astui näyttämölle noin vuonna 30 jKr. Ennen kuin armo ja ihanuus, joka oli ominaista Jeesuksen viralle, saattoi ilmestyä, tarvittiin Johannesta, jonka virka oli kutsua katumukseen. Ennen kuin Jumala saattoi voidella ketään pelastukseen, uudistukseen ja parantumiseen, jotka olivat tunnusomaisia Jeesuksen viralle, kansan oli vastattava myöntävästi kutsumukselle pyhyyteen ja mielenmuutokseen, joka taas oli Johannes Kastajan sanoman ydin.

Samoin on laita tänäänkin. Jeesus itse sanoo, että pyhä Henki ’tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio’ (Joh. 16:8). Ainoastaan siinä tapauksessa, että hän saa tehdä niin, hän voi raivata tietä Jeesuksen Kristuksen kirkkaudelle, armolle, totuudelle ja voimalle meidän elämässämme.

Se, joka sanoo ’ei kiitos’ Johannes Kastajan sanomalle, kieltäytyy samalla ottamasta vastaan Jeesusta. Kristillinen usko kutistuu joksikin vallan muuksi. Todellista jumalanpelkoa osoittaa sitä vastoin se, joka ottaa vastaan myös Jumalan tuomion – tuomion elämässämme olevaa syntiä, penseyttä ja kompromisseja kohtaan. Meidän tulee Jeesuksen tavoin rakastaa vanhurskautta ja vihata epävanhurskautta – riippumatta siitä, esiintyykö sitä omassa elämässämme vai jossakin muualla (ks. Hepr. 1:9). Kun epävanhurskaus nostaa päätään, meidän on pyydettävä anteeksi omaa osuuttamme siihen, että maailma on kääntänyt selkänsä Jumalalle.

Tämä yllä esittämäni asia ei millään tavoin sodi sitä käskyä vastaan, että meidän tulee rakastaa sekä itseämme että muita, vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä. Raamatun mukaisessa rakkaudessa on nimittäin kysymys muustakin, kuin kanssaihmisten myötäilystä. Apostoli Paavali sanoo jäähyväispuheessaan Efeson seurakunnan vanhimmille: ’En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne. Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen.’ (Apt 20:26-27.)

Omalta osaltani olen vakuuttunut siitä, että tärkein syy sille, ettei pohjoismaissa ole ollut viime vuosikymmeninä herätystä, on se, että olemme hylänneet tämän tehtävän. Olemme lakkauttaneet Johanneksen viran ja menettäneet kykymme rakastaa syntistä samalla, kun vihaamme syntiä.” …… ”Sanon tämän vielä kerran: pohjimmiltaan tässä on kyse suhteestamme Jeesukseen Kristukseen. Tunnemmeko me hänet, ja rakastammeko me Herraamme sellaisena kuin hän on, vai sellaisena, kuin toivoisimme hänen olevan? Oikeasta suhteesta maailmankaikkeuden Herraan seuraa nimittäin sekä armoa että vastuuta. Pietari kirjoittaa: ’On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia? Jos hurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen! (1 Piet 4:17-18.)

Harvat ihmiset kutsuisivat omasta halustaan Johannes Kastajan kotiinsa päivälliselle. Mutta ehkä meidän pitäisi kuvaannollisesti tehdä juuri niin. Sillä saattaisi olla hyvät seuraukset perheellemme, seurakunnallemme ja maallemme. Tuomio alkaa Jumalan huoneesta, kirjoittaa Pietari. On ihmeellinen armo saada ottaa vastaan se tuomio, sillä silloin myös Jeesuksen kirkkaus ja siunaus voi vapaasti tulvia meidän elämäämme”. (Olof Edsinger, ”Tuomio, Evankeliumin unohdettu ulottuvuus”.