Hei, oletteko kuulleet homovitsin?

Ihmisluontoon näyttää kuuluvan sitkeänä käsitys, että enemmistöllä on oikeus vinoilla vähemmistön kustannuksella. Valitettavasti näin on myös heterojen ja homojen suhteessa. Homovitsit sinkoilevat siellä missä on vähänkin enemmän porukkaa koolla - vaikka läsnä on todennäköisesti myös joku homo. Entä jos hetero eksyy homobaariin, joutuuko hän kuulemaan herjoja omasta suuntautumisestaan? Mahdollista se on. 

Kirkossa emme erottele ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Sen verran kunnioitusta on hyvä olla Luojan arvoituksellisia luomistöitä kohtaan. Kovempi haaste on luoda seurakuntaan ilmapiiri, jossa eletään oikeasti tasavertaisina, katsomatta kenen kanssa kukin elää. Jotkut kammoksuvat homoja -ihan oikeasti- ja sietävät vain vaivoin heitä lähettyvillään.

Nuoret ovat myös varsin ehdottomia. Oikeastaan, he sitä vasta ehdottomia ovatkin. Ehdottomuudesta voi seurata kiusaamista, syrjimistä ja säälimätöntä julmuutta. Ja vaikka homoseksuaalinen nuori tietäisikin, että työntekijä hyväksyy hänet mukaan seurakunnan leirille ja isoseksi, kynnys lähteä mukaan voi olla korkea. Joitakin tällaisia tilanteita vuosien varrella olen kohdannut, joitakin olen aavistanut.

Ydinkysymys ei siis olekaan se, että saako lesbo tai homo tulla isoseksi. Sen pitää olla itsestään selvää. Ydin on siinä, miten luodaan oikeasti tasa-arvoinen ja kaikenlaista erilaisuutta kunnioittava ilmapiiri. Sekin kirkossa kyllä osataan - nuorisotyöntekijät ovat fiksua väkeä ja yhä useammat heistä ovat täsmäkouluttautuneet erilaisuuden kohtaamiseen.

Saman asenteen ja kyvykkyyden soisi ulottuvan yhä laajemmalle seurakuntien työntekijäkatraissa. Yksi hyvä tapa aloittaa asennemuokkaus niin itsessään kuin ympärillään on homovitsien alasampuminen välittömästi kun joku niitä alkaa kertomaan. Sama koskee muitakin rotuun, uskontoon tai sukupuoliseen suuntautumiseen koskevia herjoja. Romanivitsit mukaan lukien. Viimeisimpään kategoriaan olen joskus sortunut seurassa itsekin - ja siitä parannusta teen.

Jos jonkun uskonnosta, rodusta tai seksuaalisesta suuntautumisesta voi tehdä pilkkaa, eikä siihen puututa... silloin puuttumattomuudella annetaan hiljainen hyväksyntä kaikenlaiselle syrjinnälle.

 

 

 

 

14 kommenttia

  • Raimo Turunen sanoo:

    Sallitaanko kuitenkin Fingerporille rotuun, uskontoon tai sukupuoliseen suuntautumiseen koskevat herjat? En ole nähnyt niitä moitittavan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Juntunen sanoo:

    Jos seurassa joku kertoo vitsejä omasta elämästään, laittaen itsensä naurulle alttiiksi, se vapauttaa aina tunnelmaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Minusta tämä enemmistö vähemmistö asetelma ei ole ihan todellinen vaan lokerointia. Varsinkin netissä minusta se näkyy räikeänä. Useimman on helpompi havaita tämä uskonnoton asetelmassa, jossa Vapaa-ajattelija liiton puheenjohtaja yrittää puhua kaikkien uskonnottomien nimissä . Aivan samoin minua häiritsee se muiden touhussa, kun he alkava puhua ikään kuin edustaisivat kaikkia. Ja ihan tekemällä tehdään vastakkaisasetelmia. Kyllä siinä sitten väkisin sellainen syntyy.

    Otan toisesta kulmasta tämän asia. Taas ihan todellisuutta. Musta mies menee kahvilaan tuntemattoman tytön pöytään ja tarjoutuu seuraan. Tietenkään tyttö ei halua tuntemattoman kanssa. Seuraava kysymys on se, että johtuuko siitä, että olen musta? Jota hän jankkaa. Eikä tätä jankkaamista lopeta edes se, että tyttö sanoo seurustelevansa. Tämäkin on vain yksittäinen kokemus. Enkä tästä yleistystä tee tietäen, että suurin osa ei käyttäydy näin.

    Tämä sitten kääntäen enemmistöön. Jos enemmistöön kuuluva kertoo härskejä vitsejä enemmistön kuuluvasta tai vähemmistöön. Niin miten tämä laitetaan enemmistön niskaan? Luodaan sellaisia mielikuvia, joita ei oikeasti ole.

    Tällaiset yleistykset eivät korjaa tilanteita, vaan lisäävät niitä. Selvää on, että väärään käyttäytymiseen on puuttuva siellä missä se tapahtuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Hautanen sanoo:

    Tämmöisen kuluneita stereotyyppejä viljelevän ja heterotaiteilijoita alentavan lauselman olen lukenut jostain englanninkielisestä lähteestä: ”Jos Michelangelo olisi ollut hetero, niin Sikstuksen kappelin katto olisi maalattu telalla valkoiseksi.”

    Ilmoita asiaton kommentti