Nuoruus ja liberaalius eivät kulje aina käsi kädessä.
Teologian opiskelijoissa on hämmästyttävän ja hälyttävän paljon nuoria miehiä, jotka vastustavat naispappeutta. Vaikka kirkossa pappissukupolvet vaihtuvat, ei vastustajian määrä kuitenkaan merkittävästi vähene vaikka kuvittelisi asian olevan päinvastoin.
Naispappeutta vastustavan nuoren miehen taustalta löytyy usein jokin herätysliike. Kaikki kunnia erilaisille herätysliikkeille ja moniääniselle kansankirkolle, mutta silloin kun kirkon yhteisestä järjestyksestä, virasta ja hallinnosta lähdetään luistamaan, alkaa mantra kansankirkon rikkaasta moniäänisyydestä tuntua diipa-daapalta.
Ulospäin näkyvä sisäinen riitely ja kirkon johdon epämääräiset höttölinjaukset päivänpolttavissa keskusteluissa eivät ainakaan lisää kirkon uskottavuutta ja houkuttelevuutta sellaisen ihmisen silmissä, joka noudattaa Raamattua soveltaen sitä tähän aikaan ja elämään.
Naispappeus on asia, jonka pitäisi olla itsestään selvä modernissa yhteiskunnassa. Valitettavasti se tulee olemaan kirkon sisäinen kiistakapula vielä pitkään tällä menolla.
Kuten olen aiemminkin ilmaissut, minä en ole koskaan vastustanut naisten pappeutta.
Mutta katson, että heidän, jotka katsovat teologisin perustein pappeuden kuuluvan vain miehille, nimittelemisensä rasisteiksi tms. on yliampuvaa ja tarkoitushakuista, jonka kautta leimataan kokonaisia herätysliikkeitä valheellisilla leimoilla semmoisiksi tai tämmöisiksi, yleensä rasistisiksi järjestöiksi.
Yksi syrjintään johtava väite on, että jonkun ryhmän kaikki ihmiset ovat samanlaisia vääränlaisia, joka oikeuttaa heidän leimaamisensa vaikkapa rasisteiksi ja sillä perusteella toimimaan heitä vastaan esim. lopettamalla rahalliset avustukset tai estämällä pääsy joihinkin virkoihin. Mikään liike tai ryhmä ei ole homogeeninen vaan sen sisällä on eri tavoin ajattelevia ja toimivia ihmisiä.
Nyt toivotan hiljaista piinaviikkoa, jonka aikan voimme itsekukin tutkistella itseämme ja tehdä parannusta tarpeen mukaan. Pääsiäinen on juhla sen muistoksi, että Jeesus sovitti koko maailman synnit suostumalla vapaaehtoisesti ristiinnaulittavaksi. Jeesus nousi kuolleista ja elää. Totisesti hän nousi.
Olemme Johannan kanssa samalla vuosikurssilla teologisessa. Minä en ole kuullut vielä yhdenkään vuosikurssilaiseni sanovan vastustavansa naispappeutta. Olenko väärää sukupuolta vai olenko vain epäsosiaalinen? .
Minä olen puolestaan yllättynyt siitä, kuinka vähän ”änkyröitä” opiskelijatovereissamme on. Enemminkin olen huolissani siitä, kuinka hatarat pohjatiedot uskosta, kirkosta ja teologiasta niin monella on. Meitä on moneen junaan ja moni onneksi jää asemallekin . Teologinen tiedekunta toki kouluttaa pappeja myös ”naispappeutta vastustavalle” Lähetyshiippakunnalle, joten tervetuloa vaan heidänkin tuleville papeille nauttimaan samasta valtion kustantamasta opetuksesta kuin muutkin. Faktahan on se, että kirkon hommiin papeiksi ei naispappeuden vastustaja pääse muuten kuin olemalla hiljaa. Toisten mielestä se on sääli, toisten mielestä ainut oikea ratkaisu. Minä olen sitä mieltä, että moniäänisyys on rikkaus, mutta koitan kärvistellä yhä kasvavan totalitarismin keskellä. Toisen halveksunta on toki aina väärin ja opiskelija- ja työtovereita pitää kunnioittaa. Puolin ja toisin. Saan toisaalta olla ehkä ylpeä, että olen kohdannut tiedekunnassa mielenkiintoisia miehiä ja naisia, en naispappeuden vastustajia tai liberaaliteologeja.
Niin, teologiset tiedekunnat eivät ole mitään valtionkirkon pappisseminaareja, vaan monipuolista humanistista sivistystä antavia opinahjoja, joissa opittuja asioita voivat hyödyntää niin uskonnolliset yhteisöt kuin muutkin toimijat.
Toki on hyvä olla myös vaihtoehtoja. Vapaammissa seurakunnissa pastoriksi voi päätyä muutakin reittiä kuin teologisen tiedekunnan kautta.
”Naispapeilta vaaditaan usein poikkeuksellista rohkeutta ja omanarvontuntoa, jotta työskentely vanhoillisessa ympäristössä sujuisi kitkatta.”
Tiedä tuosta rohkeudesta. Naispapeillahan on todella laajalti tukeva taustajoukko: Piispat, kirkkoherrat, suuri yleisö. Naispappeuden vastustajat ovat usein omissa ympyröissä, on herätysliikkeitten omia tiloja, Lähetyshiippakunta toimii vuokratiloissa jne. Vastustaminen kanavoituu käytännössä aivan muualle kuin peruspaikallisseurakuntien perustoimintaan. Ja niitä vastustajia, jotka toimivat yhteistyössä, ei kannattaisi uhkana pitää, kun toimivat seurakuntien ehdoilla ja pitävät kantaansa lähinnä päänsisäisenä asiana.
Yksittäistapauksista en sitten sano mitään, kummallakin puolella on varmasti yksilöinä koettu kohdeltavan väärin.
Kerro Sari Roman-Lagerspetz yksikin syy miksi herätysliikkeiden pitäisi ohjata ketään taikka missään, mistään lähtökohdasta suhtautumaan hyväksyvästi naispappeuteen taikka homosuhteisiin – perusteluksi ei riitä, että olet itse sitä mieltä.
Kommenttisi tukee juuri päinvastaista toimintaa – ikävä kyllä.
Minustakin on mielenkiintoista, ettei sukupuolijakaumaa korjata ja miehille kiintiöidä osuutta, mutta ei se huoleta naisia, että tasa-arvoa ei ole työpaikalla. Tasa-arvoa olisi, että työntekijöistä puolet olisi miehiä ja puolet sitten naisia. Nyt kiljutaan suurella volyymillä syrjinnästä, mutta mitään syrjintää ei siis olekaan käytännössä, koska syrjijät ovat jo kauan aikaa sitten karkoitettu. Lopputuloksena on naisten valta. Oliko hyvä?