Mitä käy kuolleen sielulle? Virallinen oppi vs. ruohonjuuritason lohdutus

Olen hukassa. Ja tässä samassa tunnustan tyhmyyteni. Olen aina ollut siinä uskossa, että kuoleman kohdatessa ihmisen sielu pääsee heti taivaaseen ja saa rauhan. Näin lohdutamme kuolevaa tai kuolleen omaisia. Sielunhoidollisella tasolla puhumme yleisesti siitä, kuinka ruumiin jäädessä haudan lepoon, pääsee sielu Herran luokse.

 

Luterilaisen kirkon hautaansiunaamisrituaalin huipentuma on sanat " Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla, Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä."

 

Mitä ihmettä. Eikö vainaja olekaan päässyt jo perille? Viimeisellä päivällä viitataan aikaan, jolloin Jeesus tulee maan päälle takaisin tuomarina. Virallinen ylösnousemusteologia opettaa viimeisen päivän ylösnousemuksen, kun taas siulunhoidollisella tasolla puhutaan sielun kirkastumisesta heti kuoleman kohdatessa.

 

Nämä näkemykset eroavat toisistaan huomattavasti ja en ole varmasti ensimmäinen enkä viimeinen, joka pohtii tätä. Asiaa tutkiessani löydän jännitteen lähteen jo suoraan UT:sta, mutta se ei tietysti tälläistä tavallista kristittyä auta hämmennyksessään.

 

17 kommenttia

  • Kalevi Kauppinen sanoo:

    Maallinen ruumis hajoaa luonnon kiertokulkuun, mutta sielu on ikuinen, niinhän Raamattu opettaa. On vaikea käsittää sellainen olotila, jossa ei ole aikaa, mutta sielu voisi olla olotilassa, missä ei aikaa mitata. Jumalan luodessa maailman kaikkeuden samalla tuli myös aika mukaan, mikä koskee vain näkyvää maailmaa.

    Useinhan sanotaan, että ihminen kuollessaan siirtyy ajasta iäisyyteen, eli ajattomuuteen.

    Aikanaan Jumala luo uudeksi kaikki, jossa ei ole kuolemaa. Jokainen saa uuden ruumiin, missä sielu saa asuinsijansa.

    Tämä on yksi ajatusmalli sielun kuolemattomuudesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Kuolema on voitto ja Kristus oli Elämä! Haudan takainen elämä on periaatteessa sellaista mitä silmä ei ole nähnyt eikä ihmismieleen noussut. Silti tämän käsittämättömän ja tietämättömyyden järjestelijöitä riittää ja mielikuvituksilla on vapaat kädet. Kuvaukset taivaasta, kultakaduista ja helmiportista on minusta armollisen Jumalan huimin kuvaus, mihin ihmismieli pystyy kurottautumaan. Silti hengessä, sinä uudestisyntyneessä hengessä, uskova voi kokea nuo ”kultaiset kadut” ja jumalatonkin ymmärtää, jos haluaa, että tulevaisuus Jeesuksen seurassa vietetään paremmissa puitteisa kuin ajallinen elämä. Kuitenkin siihen saa ”otteen”vain uskossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Kysymys kuoleman jälkeisestä tilasta on ollut teologien kiistelyn kohteena. Se johtuu ainakin osittain siitä, että Pyhässä Raamatussa tästä asiasta puhutaan aika vähän. Evankelis-luterilaisen kirkon Kristinoppi ilmaisee asian näin: ”Kuolemassa ruumis ja henki eroavat toisistaan. Ruumis tulee maaksi jälleen, mutta henki odottaa Kristuksen tulemisen päivää. Vanhurskaille tämä odotus on rauhaa ja Jumalan läheisyyttä, jumalattomille vaivaa ja tuomion odotusta.” Tämä lienee jonkinlainen kompromissi ns. ”rikastavan” ja ”karsivan” tulkinnan välillä. Aimo T. Nikolainen edustaa kirjassaan ”Ihminen evankeliumien valossa” (1941) ajatusta, että ihmistä on ajateltava ensi sijassa jakamattomana kokonaisuutena, missä ”sielu” tai ”henki” ei ole irrotettavissa ”ruumiista”. Tämän holistisen tulkinnan mukaan koko ihminen kuolee ja viimeisenä päivänä koko ihminen nousee kuolleista. Toisenlaista käsitystä edustavat mm. Osmo Tiililä ja Eino Sormunen kannattamalla ns. välitilaoppia. Sormunen samastaa ”välitilan” ja ”tuonelan”. Hänen mukaansa vainajan olo välitilassa on enemmän kuin lepoa, siihen liittyy myös persoonallista elämää ja toimintaa. Tällöin välitila katsotaan kuolemattoman sielun olinpaikaksi erossa ruumiista. Nämä ovat jo edesmenneiden teologien tulkintoja. En ole seurannut, ovatko nykyteologit paneutuneet näihin kysymyksiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Osmo, kerrot mitä muut ovat mieltä. Asia on selvitetty Raamatussa. Oletko itse mitä mieltä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reima Jokinen sanoo:

    Varhainen luterilainen kirkko Lutherin jälkeen omaksui näkemyksekseen kuolemasta, että se on sielun erkaantumista ruumiista: Jollain lailla sielu elää Jumalan huomassa, mutta tuon asian luonteesta ei väitetty varmaksi sitä, onko se unenomaista tai tajuisempaa oloa. Nyt on tosiaan ollut Suomessa laajalti hyväksytty sellainen ajattelu, että ihminen on sellainen kokonaisuus, joka kuolee sieluineen ja herätetään kokonaisena vasta viimeisenä päivänä. Puhdasoppisuuden kautta välittynyt luterilainen näkemys nähtiin kristinuskoon sekoittuneena platonismina, joka siksi ei sopisi väitettyyn raamatullisesti holistiseen ihmiskuvaan. Sielu olisi vähän kuin psyyke tai tajuisuus. Itse olen vanhan luterilaisen tradition miehiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Ylläpito on esittänyt minulle toivomuksen, etten osoittaisi kommenttejani kenellekään nimeltä mainitulle, vaan esittäisin mielipiteitä yleisellä tasolla, ettei tulisi turhia kaksinpuheluja, joihin muut eivät osallistu. Toivottavasti muutkin sitä noudattaisivat. Siksi en vastaile minulle nimellä osoitettuihin kysymyksiin näillä palstoilla, ettei tulisi kommentointilkieltoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Käsitys ihmisestä kokonaisuutena kuuluu Vanhan Testamentin aikaiseen juutalaiseen ajatustapaan. Kristinusko (Uusi Testamentti) sai vaikutteita hellenistisestä kulttuurista, missä korostettiin kuolemattoman sielun eroa ruumiista. Siksi kai tämä kysymys on niin komplisoitu.

    Ilmoita asiaton kommentti