Olen mielestäni aina suhtautunut ymmärtäväisesti ja suopeasti kirkosta eronneisiin. Jokaisella on oma tarinansa, omat syynsä, en halua väheksyä niitä. Joku on tullut kaltoinkohdelluksi kirkon edustajan taholta, joku on köyhä ja on pakko säästää, joku on pettynyt, joku ei usko Jumalaan. Parin vuoden takaisen homoillan jälkeen olin itsekin muutaman päivän ajan sen verran suivaantunut, että olin lähes valmis eroamaan kirkosta. Olen ammattini vuoksi naimisissa sen kanssa, joten ero ei käy yhtä helposti kuin tavallisen maallikon avosuhteesta. Niinpä yritän opetella elämään tämän kirkko-puolisoni kanssa, joka ei totisesti aina ole niitä helpompia sietää. 

Olen kokenut aina erittäin kiusalliseksi suhtautua puolustellen kirkon jäsenyyteen, sillä juurikin edellä mainitusta syystä oma lehmäni on niin syvällä ojassa, ettei siitä näy kuin sarven päät. Minusta on myös melko problemaattista se, että uskonyhteisöön kuuluminen perustuu verotuloon. Mutta se on toinen juttu. Tänään kysymys on: "Mitä hyötyä?"

***

Olen kuullut lukemattomia kertoja tuon saman kysymyksen ja samat perustelut: "Mitä hyötyä minulle on kirkon jäsenyydestä? En käytä kirkon palveluita, en ole erityisen uskonnollinen eikä kirkko saa edes aikaan mitään järkevää. Vain alati nahistelua naispappeudesta ja homojen asioista." 

Tässäpä vastaus tämän kysymyksen pohtijalle: Ihmiselle ei välttämättä ole juurikaan mitään hyötyä kirkon jäsenyydestä. Kirkko ei ole mikään S-ketju, jonka vihreää korttia vilauttamalla saa näennäisalennuksia ja muka-omistajaetuuksia. Ennemminkin tämä on kuin kuntosali, jonne maksetaan kuukausittainen jäsenmaksu ja mietitään välillä, että melko kalliiksi tulee tuo yksi käynti puolessa vuodessa. On oma valinta käykö kirkossa vai ei. Tekeekö hengellisiä harjoituksia kolme kertaa viikossa vai kerran vuodessa jouluna, sinä päätät. Lihakset eivät kasva kuljettamalla salikorttia lompakossa eikä Jumala takuulla tunnu yhtään läheisemmältä kirkollisveroprosenttia tutkimalla.

Koko kysymyksenasettelukin on kuvottava kappale neuroottiseen kuluttamiseen perustuvassa markkinataloudessa kasvaneen ihmisen mielenmaisemasta. "Mitä hyötyä?" on kuluttaja-asiakkaan kysymys kauppaketjulle. Toki jos on kasvanut maassa, jossa mainostetaan lama-aikana bussipysäkkien valotauluilla että säästäminen vie kansakuntamme ahdinkoon ja tuhoon, kuluta hyvä ihminen KULUTA, se on hyväntekeväisyyden teko, niin kyllä ymmärrän että kirkko näyttäytyy kuluttajalle yhtenä maksua vastaan toimivana spiritualiteetin valintamyymälänä. Se vaan, että kun se ei ole.

***

Vaikka näen joka päivä silmieni edessä kuinka kirkkoa taivutetaan markkinatalouden lainalaisuuksien alle, tiedän, ettei se koskaan siihen tule taipumaan. 

Kirkon jäsenyys merkitsee kirkollisveron maksamista. Ja kirkollisveroa maksamalla voi pitää yllä systeemiä, joka oman tehottomuutensa vuoksi kapinoi pelkällä olemassaolollaan aikalaishistoriamme suurinta saatanaa, kerskakulutukseen perustuvaa globaalia tehomarkkinataloutta vastaan. Kirkon työtä ei voi mitata markkinatalouden mittareilla. Jos sellainen mittari jollain perkeleen juonella onnistutaan keksimään, niin eroan kirkosta itsekin, sillä silloin kirkko-puolisoni on muuttunut minulle liian vieraaksi. Sellaista laitosta palvelemaan en lupautunut, jolle ihmiset ovat ostamisen ja myymisen välineitä. 

Kirkko on hidas, hiljainen ja epädynaaminen. Se on siis juuri sitä, mitä maailma tarvitsee nopeuden, metelin ja mielen perustuksia järisyttävän dynaamisen kehityksen keskellä.

Jos haluaa tehdä toisin ja tunnistaa itsessään vielä jotain ihmisyyden rippeitä uuden Gantin takin, Tiger of Swedenin housujen, Sandin neuleen ja Hugo Bossin kenkien sisältä, kannattaa miettiä, että pitäisiköhän sittenkin maksaa tyhjästä. Sillä vain tyhjyyteen voi syntyä jotakin uutta ja ihmeellistä. 

Kirkko on olemisen tyyssija. Ilman hengellisyyden tilaa, tyhjyyttä, avaruutta, hiljaisuutta, meillä ei ole mitään muuta kuin möykkää, rahaa ja tavaroita. Kannattaa miettiä vielä kerran siirtääkö rahansa tältä hyödyttömältä laitokselta kulutuksen kautta globaalin markkinatalouden toimijoiden täyteen ahdettuihin taskuihin. Apple, Ikea ja muut alipalkattujen työläisten selkänahasta revittyä roinaa tuottavat ylikansalliset yhtiöt kiittävät. Sitä ne haluavat. Ja sitä ne saavat, koska ihminen toimii kuin kulutusrobotti ja silmät päässä kiiluen pihtaa siitä, mikä on merkityksellistä ja ostaa kaiken turhan roskan, mitä maailmaan keksitään syytää. Terveisiä vaan Mac Bookin ääreltä! Tässäkin kahden hengen taloudessa tarvitaan välttämättä kahta tietokonetta ja kolmea kännykkää. Olisipa vain vielä iPad, niin kaikki olisi melkoisen jees. Ylistys sijoittajille! He sentään ansaitsevat ne rahat ja ovat hyödyksi... Niin kenelle ja miten?