Missä on kirkon ajatushautomo?
Englanniksi se on think tank. Suomeksi ajatushautomo, ajatuspaja tai jopa ajatusmylly. Toiminta-ajatuksena on tuottaa ideoita ja kehittää näkemyksiä politiikan tai jonkin muun intressiryhmän tarpeisiin. Esimerkiksi suomenruotsalaisilla on Magma, kokoomuksella Suomen Toivo, demareilla Kalevi Sorsa -säätiö ja vasemmistoliitolla Vasemmistofoorumi. Riippumattomia ajatushautomoita ovat ainakin Demos Helsinki ja e2.
Isossa maailmassa think tankeissa voi olla satoja työntekijöitä, Suomessa yleensä vain kourallinen.
Onko kirkolla omaa think tankia? Tarvitseeko se sellaisen?
Kirkon tutkimuskeskus toteuttaa eräitä ajatushautomon piirteitä: se tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi ja avaa toisinaan ovia hämärään tulevaisuuteen. Toisaalta tutkimuskeskus on kirkkohallituksen työrukkanen ja sidoksissa hallinnon päätöksiin. Tutkimuskeskus ei myöskään ole tehnyt kovinkaan usein tulevaisuustyötä, pikemminkin katsonut menneisyyteen (usein lukujen valossa) ja tehnyt siitä analyysia.
Kirkon viime aikaisissa tulevaisuusselonteoissa on hitunen think tank -henkeä. Tai olisiko kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunta salaa kirkon ajatusmylly?
Ajatushautomon roolia kirkossa voi toteuttaa myös jokin keskustelufoorumi tai säännöllinen tapahtumakokonaisuus, kuten Kirkkopäivät. Kirkkopäivillä voi olla kanavia, joissa on ajatushautomomaisia pirteitä.
Voiko Kotimaa24:n blogistiyhteisö muodostaa kirkon ajatuspajan? Tai joku muu verkkoyhteisö?
Entä onko Suomen Teologinen Instituutti konservatiivisen teologian ajatushautomo? Ovatko Kaunaisten Raamattuopiston vuosittaiset Teologipäivät think tank?
Minkälainen ajatushautomo kirkkoon tarvittaisiin?
Ainakin sen pitäisi olla riittävän vapaa kirkkopoliittisista sidonnaisuuksista.
27 kommenttia
Paras paikka ajatushauto(i)lle olis yliopiston teologinen tiedekunta. Ajatushautomolla tulle olla ”akateeminen riippumattomuus”, käytettävissä riittävän syvä ja laaja tutkimustieto sekä riittävä vaihtuvuus. Parhaiten se olisi järjestettävissä teologisen tiedekunnan yhteyteen jolloin perusrungon muodostaisi vuosittain nimetyt professorit ja vaihtuvina jäseniä olisi nimetty seurakunnista ja eri vuosikurssin opiskelijoista. Opiskelijoille se tajoasi hyvän mahdollissuuden gradujen ja väitöskirjojen tekoon.
Hyvä kommenti sinulta Kimmo. Tarkoitukseni olla lievästi sarkastinen ja tarkoitin rikkaruohoilla henkilöitä jotka ovat voineet vapaasti keskustella Kotimaa24 omista teemoistaan mutta jotka nyt on kitketty pois. En siis luokittele henkilöitä heidän muodollisen koulutuksensa mukaan . Aikaisimmissa keskusteluissa monet raikkaat mielipiteet muotoili juuri nuo nyt sensuroidut.
Jos teologisesta tiedekunnasta tehtäisiin ajatushautomo, sen tieteellisyys vaarantuisi dramaattisesti, koska tieteenharjoittamista alkaisi ennen pitkää ohjata jokin ideologia, jollaisia ajatushautomot tuottavat. Tiedettä pitää harjoittaa tieteen itsensä vuoksi. Tieteen tuloksien soveltaminen pitää antaa muiden kuin tiedekuntien ja osastojen vastuulle. Jos teologisesta tiedekunnasta tehtäisiin ajatushautomo, siitä voisi syntyä samanlainen kuin STI.
Itse käyn aina näitä ”rikkaruohoja” seuraamassa. Ei muuta kuin googleen ”blogimetsä” jo vain pääsee nautiskelemaan. Itse luin juuri Hilvon Heikin blogin. Minusta he ovat saaneet aikaan yhtä hienot sivut kuin nämä. Vaikuttaa menneen uomiinsa, joten ehdotan Ollille jos vaikka uutisen siitä laittaisitte tänne sivuille. Minusta oli ihana nähdä, että he ovat saaneet aikaan oman blokimetsän. Eikö tuo ole juuri sitä ajatushautomoa , että toteutetaan se mitä itse tarvitaan.
Maija, Markku Juhani ja Eija. Fiksusti skrivaatte kaikki, mut ton Joukon kanssa mä rohkenen olla kyl eri mieltä. Ei kai sinne ajatushautomoon nyt pelkästään just niit akateemisii starbuja ja friiduja niin hirveesti kaivata vaan siks, ett ne sais graduilleen gutaa matskua.
Juhani kyl fiksusti heittää noi faktat tiskiin (mut se onkin ammattiskrivari ja sivistyny jäbä). En mäkään nyt ihan oppimaton ja tallukka urpo oo, vähän eri alan korkeeskolea vaan käyny, kun nää teologiayliopistohemmot ja giltsit. Kijottelen tälleen vaan vähä rennommin, ettei menis tää touhu liian synkäks. En haluu kumminkaan pilkata ketään tai mitään tällä mun slangilla. Se on mun mielestä murre siinä missä muutkin.
Mä oon jo eläkeläispatu 67 v ja duunini duunannu, joten mulla on aikaa hengata täällä (monen mielestä varmaan ihan liikaaki). Oon mä duunimaailmassa ihan melkeen asiallisella kielelläki osannu jutskata ja skrivaa (kun on tarttenu).
Joo Markku. mä hiffasin kyllä ton sun sarkasmin:)
Joo Eija. Mä hiffasin kans, ett Olle ja kumppanit on istuttanu ihan oman skutsin. Mä kävin sielläkin jo pälyilemässä, mutten skrivannu viel mitään kommentaaria. Sielläkin tuntuu olevan ihan hyvä meno päällä.
Niin Minä olen välillä miettinyt näitä viharakkasuhteita tässä kirkossa ja tämä laulussa on jotain samaa. Minua itseäni runtelee sivusta seuraaminen. Itse yksinkertaisesti irrottaa, mutta kaikki eivät siihen pysty.
http://www.youtube.com/watch?v=QFqg__-EnAE
Markku ei ole kokonaan väärässä . Mutta näin meidän ”kirkollisuutemme” toimii: radikaali ja luova saa olla vain ylärakenteen päättämissä rajoissa ja hyvin sovinnaisesti ja vain yhteen suuntaan kallellaan.
Mutta sitä varten meillä on muita foorumeita. Ajattelua voi kahlita yhtä huonosti kuin evankeliumia.
Ajatushautomo ehdottomasti. Kaksi paikkaa minne sitä ei saa missään tapauksessa sijoittaa: kirkko ja yliopisto. Kaksi ammattiryhmää, jotka tulee kategorisesti rajata pois: professorit ja papit, virka kangistaa.
Sitäpaitsi jos Evalla on yhtään järkeä, Matti Apusen palkka pitäisi kiireesti kaksinkertaistaa.
Kimmo. Jos sinä olet rikkaruoho, niin minä olen mielelläni kanssasi samalla osastolla (mutta eri lajia ) täällä ruohonjuuritasolla. Markun kanssa en ole kaikessa samaa mieltä, vaikka meille on nuoruudessa annettukin samaa lannoitetta tässä kristillisyyden kukkatarhassa, mutta tässä asiassa luulen olevani aika lähellä, vaikka kieltämättä osa tuosta aikaisemmasta keskustelusta oli pikemminkin inttämistä kuin toisen todellista kuuntelemista. Sellaisesta ei hyödy kukaan. Se vain nostattaa muureja lisää. Yksi kirkon ”ylätason” (ja meidän tavallistenkin jäsenten) ongelma on kommunikaatiokykyjen puute mukavuusalueemme ulkopuolella. Arvostan kyllä oppineisuutta, mutta tärkeimpänä pidän oppineiden kykyä kommunikoida kontekstuaalisesti. Se tarkoittaa samaa, mistä Paavali puhui, kun halusi olla kaikille kaikenlainen… Tätä siis peukutan: ”Miten muuten ongelmat voidaan muotoilla ja niistä keskustella jos niiden olemassaoloa ei edes tahdota nähdä sellaisena kun ne luonnossa ilmenevät?”
Ilmoita asiaton kommentti