Miksi piispainkokouksen viestintä epäonnistui?

Ensiksikin viestintä epäonnistui, koska yritettiin kertoa hyviä uutisia, joita ei ollut. Annettiin syntyä odotuksia, joihin ei vastattu. Olisi pitänyt etukäteen tappaa väärät odotukset: Piispainkokous tulee vain toteamaan nykytilan, koska se on kirkolliskokouksen toimeksianto. Nykytilasta on piispojen kesken pieniä tulkintaeroja, joten piispainkokouksen käsittely on lähinnä hienosäätöä, mutta mitään merkittävää uutta ei ole odotettavissa.

 

Toiseksi viestintä epäonnistui, koska piispainkokouksen selonteko istuu kahdella tuolilla: on avioliitto, ei ole avioliitto. Se on mahdoton viestittävä.

 

Kolmanneksi viestintä epäonnistui, koska yritettiin miellyttää kovin erilaisia tahoja kirkon konservatiiveista sateenkaariväkeen. Se on mahdoton tehtävä.

 

Neljänneksi viestintä epäonnistui, koska piispainkokous ei tajunnut sitä, miten loukkaavaksi ja satuttavaksi pastoraalinen ohje rekisteröidyn parisuhteen solmineiden puolesta ja kanssa on koettu. Piispainkokous epäilemättä tarkoitti ohjeen aikoinaan kädenojennukseksi, mutta se koettiin lyönniksi vasten kasvoja. Nyt sitten neuvotaan soveltamaan avioliiton solmineiden (maistraatissa) kanssa rukoilemiseen tätä ohjetta, jossa sanotaan: Tällaisessa rukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta. Siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia (esimerkiksi kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, puolisoiksi julistaminen, liiton siunaaminen). (Lihavointi minun). Nyt tämän kädenojennuksen uusiminen koettiin uudeksi lyönniksi vassten kasvoja. (Ja ihan vain tiedoksi, että tunneviestin epäonnistuttua rationaalinen selitys, että tarkoitamme hyvää, on vihoviimeinen typeryys, jolla syyllistetään loukattu.)

 

Viidenneksi viestintä epäonnistui, koska selonteko kuvasi tahtomattaan tulevaisuuden, että asiasta saa keskustella, mutta mikään ei muutu meidän elinaikanamme (ei koske alla 30-vuotiaita).

    • Tuo TL-liikkeen ja kirkon liberaalien niputtaminen onkin hyvä esimerkki puheena olevasta yksinkertaistuksesta

      Tämä taas lienee ominaista mille liikkeelle tahansa: ”He hyväksyvät sen että kuka tahansa saa olla heidän kanssaan samaa mieltä.” Toki jotakin mieltä olevat pitävät vastakkaista mieltä olevia erehtyneinä. Tuohan ei muuten pidä sisällään sitä, että eri mieltä olevia ei hyväksyttäisi tai kunnioitettaisi ihmisinä.

Kirjoittaja