Mikä vetää tällä hetkellä Suomen uskonnollisessa kentässä?

Kirkon tutkimuskeskus on julkaissut useitakin tutkimuksia siitä, miten kirkko voi sekä mihin se menossa. Usein mittarina ja tutkimuskohteena on kirkon tilaisuuksiin osallistuminen ja esim.  miten jumalanpalveluksiin osallistumisaktiivisuus kehittynyt vuosien saatossa. Tiedämme, että pääjumalanpalveluksien kävijämäärät ovat olleet laskussa pitkään. Sen vuoksi on tutkittu, mistä koostuu hyvä messu kävijöiden mielestä. Vastaukset ja arvostuksen kohteet ovat hyvin kirjavia, onhan monet asiat messussa makuasioita. Kuka tykkää pitkistä saarnoista, kuka lyhyistä.

Miksi Tuomasmessut tai esim. Pispalan kirkon Varikkomessut vetävät väkeä tuvan täydeltä, kerrasta kertaan? Mikä niissä vetoaa? Ainakin niitä kannattaisi tarkastella laajempana ilmiönä yksittäisten ilmiöiden tutkimisen sijaan. Yksi asia on varma. Tämän hetken uskonnollisessa kentässä vetää kokemuksellisuus, osallisuus ja projektimaisuus.  Ei haluta sitoutua pitkiin aikoihin vaan pitää olla selvä alku ja loppu näkyvissä. Voisiko tästä isommasta ilmiöstä tehtyjä havaintoja hyödyntää muussa kirkon toiminnassa uusien kävijöiden saamisessa tai "tapakristittyjen" aktivoinnissa. Nyt olisi hyvälle tuotteistamiselle sijaa majatalossa.

24 kommenttia

  • Merja Ruuska sanoo:

    Minäkin muistan omalla kohdallani, kun ennen rippikoulua piti käydä määrätyt kerrat kirkossa ja hakea nimi papilta. Ei siitä silloin ymmärtänyt mitään, se vaan täytyi tehdä. Sen ikäisenä koko kirkko tuntui tyhmältä.

    Rippikoulusta sen sijaan pidin, vaikka tunnit käsittelivätkin uskoa ja katekismusta. Minun ikäluokkani järjestettiin vielä niin, että osalle oli päiväripari, osa meni leirille. Kokoonnuimme vanhalla rukoushuoneella ja oikeastaan oli ihan kivaa. Saattoi tietysti johtua toisten samanikäisten seurasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Mulla itsellänikin kirkosta käynneistä on muistona ainoastaan paine, että ne käynnit täytyy suorittaa. Itse Jumalan palveluksista en muista mitään. Ainoastaan ripille pääsy on jäänyt jotenkin mieleen. Miksi tällaiset asiat minua mietityttävät, niin niitä lapsia joiden läheinen olen on kolmena vuonna tulossa rippileirille.

    Tähän saakka olen tutkinut materiaalin ja kuunellut, mutta nyt aion kysellä kaikki negatiiviset ja positiiviset asiat. Sanoin jo niille, että teen kolmen vuoden tutkimukset. Suhtautuminen on positiivista rippikouluun. Toi mitä mietin on se, että kaiken pitäisi olla suurta, on tosi paha juttu. Oli melkoista painajaista olla täydessä rippikirkossa, kun ei edes nähnyt lastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kirkon perimmäinen tehtävä on saada mahdollisimman paljon ihmisiä taivaaseen. Emme kuitenkaan pääse kurkistamaan ikuisuuden rajan taakse, siksi on tyydyttävä mittaamaan sitä, miä on mitattavissa. Ja kyllä osanotto jumalanpalveluksiin on ehdottomasti tärkein kirkon tulosmittareista. Kirkko on olemassa jumalanpalvelusta varten. Kirkko on jumalanpalvelusta viettävä yhteisö. Pappina palvellut isoisäni kirjoitti noin seitsemän vuosikymmentä sitten viisaat sanat: ”Tapa käydä kirkossa on parempi kuin tapa olla siellä käymättä.” Tuo jälkimmäinen tapa on valitettavan yleinen. Joka jää pois messusta, menettää paljon, ja mitä enemmän käy messussa, sitä paremmin alkaa sujua keskusteluyhteys Jumalan kanssa. Meidän messumme kyllä sisältää hyvät ja riittävät puitteet Jumalan kohtaamiselle rukouksessa, sanan kuulossa, yhteisessä veisuussa ja Kristuksen pöytävieraana.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Johanna Suban sanoo:

    Mielenkiintoisia näkökulmia ja ennustuksia. Itse uskon että ev.lut. kirkkomme elää ja voi hyvin myös jatkossakin, vaikka jäsenmäärä vähenisikin. Pidän jäsenmäärän laskemista normaalina trendinä nyky-yhteiskunnassa, jossa vapaa-ajastamme taistelee moni taho. Me jäsenet, vanhat ja tulevat, teemme kirkon sellaiseksi kuin se on.

    Pääjumalanpalveluksen problematiikkaan haluan vielä pysähtyä. Kävijöiden mielipidettä on kysytty, entä onko kysytty papeilta, mikä on heidän mielestä pääjumalanpalveluksen teologinen ydin? Pitäisin tärkeänä, että messun tekevät ja toteuttavat työntekijät osaavat ja haluavat määritellä ja kertoa mielipiteensä siitä. Virkamiesmääritelmiä ei nyt lasketa. Voisiko sen avulla edesauttaa pääjumalanpalveluksen kehittämistyötä?

    Ilmoita asiaton kommentti