Y

 

 

36 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Hannu Paavola. Perinteisen luterilaisen (herätys)kristillisyyden mukaan kristillisyydessä on aina kyse opin, ihmisen oman vastaanottamisen – suostumuksen- ja luottamuksen kokonaisuudesta. Niin, että järki, tahto ja tunne sekä elämä ovat kaikki mukana. Samalla eri osa-alueita voidaan painottaa eri tavoin. Esimerkiksi sellaiset vanhat hartauskirjat kuin Prätoriuksen Uskovaisten hengellinen aarreaitta ja Krummacherin Elia Tisbeläinen ovat itselleni hyviä esimerkkejä ei-kuivasta opillisuudesta. Minun näkökulmastani ongelma on siinä, että karismaatikot – noin yleisesti ottaen – eivät ole erityisen halukkaita keskusteluun vaan leimaavat kaikki vähänkin kriittiset arviot ”väärässä hengessä” esitetyksi. Vaikka teologille ja/tai sielunhoitajalle olisi päivänselvää, että esitetyt väitteet ovat syvästi ongelmallisia. Mistä taas seuraa helposti juupas – eipäs -tason vääntö.

    Olin vuosia sitten Kokkolassa järjestetyssä Nokia-Mission illassa. Täpötäysi kirkko, liput liehuivat ja muuankin täti hyppi vimmatusti Israelin liput molemmissa käsissä varmaan puoli tuntia. Itselläni oli vielä seuraavana päivänä hypnoottinen olo. Analyysini oli selkeä: Ilta oli yhdistelmä 1) urheilukilpailun tunnelmaa (=massatapahtuma), kristillistä 2) discomenoa (=rytmimusiikki), 2) lottoarpajaisia (=lupauksia siitä, että tänä iltana saadaan nähdä ihmeitä) , 3) juontajien ja sponsorien spiikkauksia (=opetusta, todistuspuheenvuoroja) sekä 4) yksinkertaisia psykologisia musikaalisia tekniikoita (pauhaava rytmimusiikki, yhteislaulua, meditatiivisia jaksoja) joiden avulla murrettiin kriittinen ajattelu sekä väitettiin Jumalan Hengen läsnäolon laskeutuvan. Eteisessä oli jaossa 5) siunattuja paperiarkkeja astmaa, selkäsairauksia tms vastaan (=armonvälineitä, jotka oli saatu ideatasolla jostakin Raamatun kohdasta).

    Tiedän, että karismaattisuutta on monenlaista ja että monet kokevat sen myönteiseksi asiaksi. Mutta miksi edellä mainitseman ielementit ja joukko monia muita kuten 6) luja auktoriteettiusko kokoemusasiantuntijoihin sekä 7) sielunhoitokäytäntöjen ongelmat näyttävät olevan läsnä kaikissa tuntemissani karismaattisuuden versioissa? Riitely ei rakenna, mutta ainakin teologien pitäisi koulutuksensakin vuoksi kyetä keskustelemaan aiheesta rakentavasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Hyvä postaus!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Vähän sääli Marko mielestäni jos tiedät että on monenlaista karismaattisuutta, ja samalla ”ongelmat näyttävät olevan läsnä kaikissa tuntemissani karismaattisuuden versioissa”. Näyttäisi viisaalta pysyä erossa ilmiöstä.

      En luule että on olemassa puhdasoppista luterilaista karismaattisuutta, tai puhdasoppisen luterilaista karismaattisuutta. Muistan sen miten harmittelin 80-luvun alussa sitä miten opillisesti orientoitunut pääsihteeri teki pasäeroa Ylivainiolaisuuteen ja myös silloin alkaneeseen HU:een. En siis usko niin paljon oppiin, että se voisi määritellä kaiken. Olen myös ekumeenisesti orientoitunut.

      Varsinainen minua vaivaava asia on, miksi HU on Hangen – eikä esimerkiksi seurakunnan – Uudistus. Se on painottunut seurakuntien (toiminnan ja myös elämän) uudistamiseen. Mikä ihme olisi kansankirkollista karismaattisuutta?? Sellainen pitäisi kehittää ainakin ”tilapäisesti”. Kun karismaattisuus välttämättömyyden pakosta jakaa seurakuntalaiset sisä- ja ulkopiiriin. Karismaattisiin ja meihin muihin. Tai sitten määrielkää kiireesti mitä tarkoittaa karismaattinen! Älkää tehkä siitä ainakaan vanhaan helluntailaisuuteen kuulunutta henkikaste- tai PH:n täyteyden kaltaista edellytystä oikealle kristitylle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Marko Sjöblomilta olisin kysynyt mitä tarkoittaa Jeesuksen seuraaminen? Miten se näkyy luterilsisuudessa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Hannu Paavola. Pastori ei oikein voi ulkoistaa paimenvirkansa hoitoa. Eikä toimia ajatuspoliisina. Mutta paimennusta pitää yrittää. Mielestäni ei ole olemassa opittomia kristillisiä yhteisöjä. Tällöin kaikkea hengellistä toimintaa jäsentää – selvemmin tai epäsuorasti jokin joukko opillisia näkemyksiä. Karismaattisen liikkeen parissa esiintyvät monet ilmiöt eivät sinänsä näyttäydy minulle ongelmina tai Raamatun vastaisina, mutta ongelma on itse keskeisissä opeissa, jotka ohjaavat käytäntöä ja tulkintaa.

    Olen mieltänyt tämän osan karismaattisuudesta seuraavan mielikuvan avulla. Se on kuin tasakattoisen talon rakentamista runsaslumiselle seudulle. Hyvä rakentaja voi tehdä toimivan rakenteen ja hyvistä materiaaleista, ja tumpelo nopeasti homehtuvan, mutta talossa voi varmasti asua. Kunnes ihmiset alkavat oireilla. Osa ei saa oireita ollenkaan. Se, mitä vain en omasta puolestani ymmärrä, on itse yritys pitää kiinni nimenomaan tasakattoisesta rakennustavasta, kun käytettävissä olisi toimiva harjakattoratkaisu. Minulle karismaattisuus ja sen pohjimmiltaan helluntailainen opinkäsitys on tuo tasakattorakenne sekä siitä kiinni pitäminen vaikka materiaaleja saisikin vaihtaa ja vaihdetaankin. Harjakatto taas on luterilainen ja Raamatun mukainen opinkäsitys.Itse ex-karismaatikkona voin toki olla yliherkistynyt. Ihmisethän ovat erilaisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Hannu, jatkan vähän. Kaiken tuntemani (karismaattisen)pyhityskristillisyyden keskeinen piirre on kahden kerroksen kristillisyys, vaikka sovelluksia on laidasta laitaan. Siis se, että toiset ovat termeistä riippuen kastettuja/kristittyjä/uskovia… kun taas toiset ovat henkikastettuja tai hengellä täytettyjä/tosiuskovia… Tämän takana taas on amerikkalaisen kristillisyyden edistysoptimismi, jossa korostetaan ihmisen lisääntyvää pyhittymistä kristittynä tai kuten muotitermit nyt kuuluvat: opetuslapseuttamista ja hengellistä johtajuutta. Ja edelleen luterilaisuudesta keskeisesti poikkeavat ratkaisu- ja antautumiskristillisyys, heikko armonvälineoppi, Kristuksen suuruuden korostus sekä Kristuksen sovitustyön typistyminen. Sen mukaan Kristus on sovittanut synnit, mutta ei olekaan välttämättä täyttänyt lakia meidän edestämme. Siksi se jää kristittyjen kontolle Hengen antamin voimin…

    Myös luterilaisuus ja pietismi tuntevat toki jaottelun suruttomiin, heränneisiin ja uskoviin. Mutta tämäkin näkökulma on hyvin erilainen (huono – kelvoton – mahdoton ja kuitenkin Kristuksen armosta pelastettu) verrattuna pyhitysliikkeisiin ja niiden Hengen korostukseen. Myös ortodoksinen tai katolinen traditio eroavat pyhityskäsityksessään vahvasti pyhitysliikkeistä sikäli kuin tiedän.

    Lyhyesti: minusta näyttää siltä, että karismaattista kristillisyyttä ei oikein voi yhdistää luterilaisuuteen ellei jälkimmäisestä häivytetä pois olennaisia osia ja anneta helluntailaisuudesta peräisin oleville käsityksille ratkaisevaa painoa avainkohdissa . Larry Christenson taisi yrittää yhdistämistä aikoinaan (”Luterilaisena karismaattisessa uudistuksessa” kirja). Yritys oli oikein hyvä, mutta osoittaa myös ongelmat tarkasti luettuna.

    Ari Pasaselle totean: Yksilötasolla me seuraamne Kristusta hoitamalla kunnolla jokapäiväiset työmme ja jättämällä ne rukouksen ja raamatunluvuntsi muun kotihartauden kanssa Hänen siunattavakseen. Sunnuntaisin käymme messussa ja/tai sanankuulossa Hänen tankattavinaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Hannu Paavolan kysymystä ”Mikä ihme olisi kansankirkollista karismaattisuutta” olen miettinyt.

    Karismaattisuus, karisma, armolahja. Helluntailaisuudessa ylikorostetaan armolahjojen ulkoisia muotoja, siis voiman, ikään kuin haarniskan, päälle pukemista. Siten helluntai ei liity laisinkaan sisäiseen Kristuksen Hengen tuntemiseen.

    Johannes kertoi tärkeän asian: ”Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki”. ” Henki tuli sydämeen, sisimpään, puhallettiin Elämän Henki, kuten Aadamiin. Helluntai antoi taas ulkoisen voiman. On kaksi erillistä tapahtumaa eikä yksi, kuten monesti ajatellaan helluntaista.

    Jotenkin tuntuu, ettei enää anneta ulkoista voimaa todisteeksi. Miksi annettaisiin? En ymmärrä sen etua, koska apostolit antoivat jo ulkoisen todistuksen. Ei ole tarvetta ulkoiselle voimatodistamiselle, koska se on kirjattu Ut:iin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Tekee vielä mieli sanoa, samalla kun kiitos Markolle. Vaikka tämä onkin jo toisella sivulla ja alkaa keskustelu hiipua.

    Luterilaisuudesta / luterilaisesta kristillisyydestä voidaan kohtullisella syyllä sanoa että siinä on maailman kirkkokunnista paras oppi – jos nyt ei mennä absoluuttisuuteen tai ryppyotsaiseen tosikkomaisuuteen. Olen kuitenkin sen verran päässyt tutustumaan maailman eri kirkkokuntiin vaikkapa niiden yhteisen todistustehtävän puitteissa, että en siitä huolimatta halua maalata itseäni nurkkaan. Tarkoitan sitä että eri kirkoilla kokonaisuudessaan on niin paljon laajempi ja rikkaampi perintö, opetuksen painotukset, jumalanpalveluselämä, yhteisöllisyyden lämpö ja käytännöllinen ihmisten kohtaaminen – kuin mitä voin löytää kotiluterilaisuudesta, että valitsen pelkän luterilaisuuden sijasta kristittyjen yhteyden helluntailaisuutta myöten. Se ei ole yhteiskristillisyyttä, vaan omina perheinä koko kristittyjen suvun arvostamista ja kunnioittamista. Kristuksen ruumiissa on monia jäseniä ja erilaisia ominaisuuksia.

    En yritä yhdistää karismaattista kristillisyyttä luterilaisuuteen, mutta kunnioitan maailmanlaajasti katolisen kirkon (1,2 miljardia) jälkeen suurinta ”kirkkokuntaa” helluntailaisuutta/karismaattista kristillisyyttä (lähes 700 miljoonaa) yhtenä aitona kristillisyyden muotona ja voimakkaasti vaikuttavana esim. Etelä-Amarikassa. Protestantteja on yhteensä 570 miljoonaa, ja heistä luterilaisia alle 80 miljoonaa. Jos kaikista ryhmistä alkaa etsiä heikkouksia ja virhietä jopa harhoja, niitä tietenkin löytyy.

    Ylivainiolaisuus on sen verran pieni ilmiö ja suomalainen helluntailaisuuskin on sen verran vähäinen, että — siis haluan tällä vain yrittää asettaa asioita mittakaavaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”maailmanlaajasti katolisen kirkon (1,2 miljardia) jälkeen suurinta ”kirkkokuntaa” helluntailaisuutta/karismaattista kristillisyyttä (lähes 700 miljoonaa) yhtenä aitona kristillisyyden muotona ja voimakkaasti vaikuttavana esim. Etelä-Amarikassa. Protestantteja on yhteensä 570 miljoonaa,”

      Ilm.14:6 ”Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.”

      Kun kristittyjä on 2 miljardia, niin miksi enkeli julistaa evankeliumia kaikille eikä ole poikkeusta? Eikö 2 miljardia ole sellaisia, joille ei tarvitse julistaa, kun ovat pelastuneet? Ja 2 miljardia ovat julistaneet lopuille maailman ihmisille, joten voidaan sanoa maailman käytännössö tulleen evankelioiduksi. Paavalin mukaan evankeliointi oli suoritettu loppuun hänen aikanaan ja siten evankelioitujen määrä oli riittävä, jotta Jeesus voi tulla takaisin. Nyt ollaan paremmissa prosenteissa.

      On toki mahdollista, että parin tuhannen vuoden kuluttua ei ole yhtää kristittyä, jolloin maailma on evankeloitava. Mutta se ei sovi mihinkään muuhun Raamatun profetiaan eikä ainakaan juutalaiseen kalenteriin, jonka mukaan aikakaudet päättyvät parin sadan vuoden kuluttua, kun alkaa lepopävä, seitsemäs päivä. Ut kertoo samasta lepopäivästä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Lisään vielä selvennysyrityksen, että terveessä ruumiissa tarvitaan toimivaa päätä ja sydäntä, ja jalkoja ja käsiä. Meillä luterilailla on , keskimäärin ottaen, paljon keskimääräistä isompi pää. Sydäntä vain puolikas, jalat ja kädet usein surkastuneet. Tämä on kuvaannollista puhetta. Siksi mielestäni tarvitsemme toisenlaisia kristittyjä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    • Pa
    • K
    • Mi
    • J
    • Ih
    • C

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    • L
    • S
    • Ki
    • G
    • H
    • Roomalaiskirje
    • U

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit

    • S
    • L
    • Ki
    • L
    • Van
    • V