Mielialaa kohottavat harrastukset lopputalven arkeen

Lopputalvi ja alkukevät on monelle rauhallista aikaa. Lumenluontia tarvitaan enää vähän tai ei lainkaan, eikä ruohonleikkuukaan ole vielä ajankohtaista.

Aikaa on muunlaisillekin harrastuksille. Kenties kokeilet jotain ihan uutta?

Ota siis parhaat vinkit talteen siitä, mitä kaikkea voikaan touhuta alkuvuoden iltoina.

1. Taimien kasvatus

Taimet kannattaa kasvattaa itse siemenistä. Se tulee edullisemmaksi kuin valmiiden taimien ostaminen touko-kesäkuussa.

On ihanaa upottaa sormet multaan pitkästä aikaa. Kokeile ainakin tomaatin ja chilin kasvattamista – nämä kasvit menestyvät myös parvekkeella tai terassilla. 

Chilin siemenet voi kylvää multaan jo tammikuussa.

Voit kasvattaa myös kukkia pihan tai esimerkiksi parvekkeen kaunistukseksi.

2. Kotijumppa virkistää

Kuvittele joogamatto, lyhtyjä kera kynttilöiden sekä vihreä tee rauhoittamaan joogan päätteeksi. Netti on pullollaan ilmaisia ohjeita kotijumppaan ja sen lisäksi myös maksettuja kotitreenipaketteja on yllin kyllin. 

Myös kahvakuulan sekä käsipainojen kanssa saa tehtyä rankankin hikijumpan, mikä kehittää taatusti kuntoa. Ota siis kotijumppa osaksi arkeasi ja nauti hyvästä olosta.

3. Uusien reseptien kokeilu

Oletko kokeillut ihania ja meheviä pataruokia, blinejä maistuvilla täytteillä tai kasvispiirakan tekoa uudella reseptillä? 

Keväällä monen makunystyrät kaipaavat piristystä. Mikä onkaan ihanampaa kuin kuuma pataruoka ulkoilun jälkeen tai kotitekoisten keksien maistelu Netflix-maratonista nauttien.

Entä jos tekisit tänä vuonna siman itse? Aloita noin viikkoa ennen vappua, niin sima ehtii käydä.

4. Erilaiset nettipelit konsoleilla tai tietokoneella

Alkuvuoden iltoina on mukava keskittyä johonkin rentouttavaan, kuten tietokonepeleihin tai pelikonsolien ääressä pelattaviin porukkapeleihin. Korttipelit, tasohyppelypelit tai verkossa tehtävät tietovisat tuovat suurta iloa iltoihin. 

Onnenpeleillekin on paikkansa, kunhan muistaa valita asialliset kasinot eikä pelaa yli varojensa.

5. Lenkkeily kirpeässä säässä

Lenkkeily kirpeässä kevätsäässä on mieltä virkistävää sekä kuntoa kohottavaa. 

Kevät voittaa talven vähitellen. Lumi alkaa sulaa ja muuttolinnut palata. Pikkuhiljaa maisemaan ilmaantuu myös silmuja ja kukkasia.

Kevätsää ei ole aina ihanteellinen lenkkeilyä ajatellen, mutta se ei haittaa, kun on pukeutunut sään mukaisesti lämpimiin vaatteisiin ja vedenpitäviin kenkiin.

6. Erilaiset käsityöt

Kevät on loistavaa aikaa aloittaa neulomisharrastus tai ryhtyä askartelemaan esimerkiksi pääsiäiskortteja. 

Ystäväsi ilahtuvat varmasti itse tehdystä kortista tai neulomistasi villasukista.

Kansalaisopistoissa voi opetella uusia taitoja. Ehkä teet kevään mittaan itse sähkökitaran, hopeakorun, kynttilöitä tai jonkin pienen puuhuonekalun? Kenties opettelet kehräämään tai huovuttamaan?

7. Tunnelmallista musiikkia

Oletko aina haaveillut musiikkiharrastuksesta, mutta et ole tarttunut toimeen? Kevät on oiva aika opetella soittamaan erilaisia soittimia, kuten esimerkiksi koskettimia tai ukulelea. 

Helppoja opetusvideoita on internet pullollaan. Myös laulaa voi joko omaksi iloksi tai suunnitella jonkin pienen esiintymisen.

8. Viherkasveja virkistämään sisustusta

Jos et koe olevasi viherkasvi-ihminen, kannattaa miettiä uudestaan. Kukkakaupoissa on asiantuntevat myyjät, jotka osaavat valita ne kaikkein helppohoitoisimmat kasvit. 

Esimerkiksi kaktus on helppohoitoinen, mutta monet nuuduttavat ne vahingossa liialla vedellä. Älä kuitenkaan lannistu, vaan tartu toimeen ja nauti kasvien tuottamasta hapesta! 

Tarvittaessa voit etsiä netistä hoito-ohjeita ja ideoita vihersisustamiseen. Esimerkiksi viherseinä voisi tehdä kodistasi entistäkin mielenkiintoisemman ja viihtyisämmän.

Kukkakaupoista löytyy tarvikkeita myös esimerkiksi eukalyptuskranssiin. Koti kaunistuu toki myös tulppaanikimpulla, joita saa kaupoista keväällä vain muutamalla eurolla.

9. Huolla vaatteet

Onko kaapissasi se käyttämätön kesätakki, johon täytyisi edelleen ostaa yksi uusi nappi? Ovatko nahkakenkäsi nähneet parhaat päivänsä? 

Pienellä vaivannäöllä takkiin saa ommeltua uuden napin ja nahkakin alkaa taas kukoistaa nahanhoitoaineen avulla. Ota siis härkää sarvista ja pistä vaatteet loistamaan!

10. Pohdi hyvinvointia

Oletko milloin viimeksi pysähtynyt pohtimaan omaa hyvinvointiasi kevätaikaan? 

Kevätväsymys ja kevätmasennus ovat yleisiä.

Jos stressitasot ovat koholla, tunnet olosi poikkeuksellisen väsyneeksi tai kevät aiheuttaa ahdistusta, mitä keinoja voisit ottaa käyttöösi helpottamalla arkeasi? 

Ota aikaa itsellesi ja pohdi itselle tärkeitä asioita. Esimerkiksi arvokello-harjoitus auttaa selvittämään, mitkä ovat itselle kolme tärkeintä arvoa elämässä.

Tartu hetkeen ja ryhdy toimeen

Jokaiselle löytyy varmasti omannäköinen harrastus lopputalveen ja alkukevääseen. Jos aikaa ei tunnu löytyvän, kannattaa yrittää opetella järjestämään itselleen aikaa, jolloin voi vain olla.

Sen lisäksi on hyvä pohtia esimerkiksi ruutuaikaa tai muuta hetkeä, johon aikaa uppoaa kuin huomaamatta. Voisiko sen ajan hyödyntää jotenkin muilla keinoin esimerkiksi mukavan harrastuksen parissa?

Kirjoittaja