Me ollaan rasisteja kaikki

Muistatteko vielä Janne Holmenin? Ruotsinkielinen Ahvenanmaalla asunut muslimi juoksi v. 2002 maratonin Euroopan mestariksi. Suomalaisuus oli pelastettu. Janne oli kansallissankari, meidän kaikkien Janne. Ei väliä ettei mies ollut Rytönperältä köyhistä oloista paljain jaloin maailmalle lähtenyt. Eikä silläkään että väitteli tohtoriksi Uppsalassa, missä nykyisin asuukin. Me olimme jälleen Euroopan ellei jopa maailman paras juoksumaa. Suurvalta. Hyvä me!

Entäs sitten tämä Umayya Abu-Hanna? Eihän tuo ole mikään oikea suomalainen nimi. Milloin hän on juossut tai hiihtänyt Suomen maailmankartalle? Semir Ben Amorkin haiskahtaa epäilyttävälle, vaikka pelaakin maailmankaikkeuden tärkeintä lajia, jääkiekkoa. Onneksi enemmistö maailman kansalaisista ei tiedä tällaisen Semirin asuvan Suomessa. Toista ne ovat nämä jannet, maailmankuuluja aitoja suomalaisia suurmiehiä.

Käsi ylös, kenestä tällainen puhe ei ole ennakkoluuloista, jopa rasistista. Toinen käsi ylös, kenestä itsestä ei löydy rasisimia, muukalaisvihaa, ennakkoluuloja, pelkoja, ennakkokäsityksiä toisenlaisia ihmisiä kohtaan. Nostit kätesi tai et, yritä kuitenkin jaksaa lukea.

Oppikirjamääritelmän mukaan rasismi on "sosiaalisen ryhmän epätasa-arvoista kohtelua sen johdosta, että ryhmällä on tietty erottava piirre, kuten ihonväri". Se voidaan määritellä myös "sekä kielteisiksi kuvitelmiksi yksilöistä että asenteiksi heitä kohtaan siksi, että he kuuluvat johonkin tiettyyn kansalliseen, etniseen, uskonnolliseen tai kulttuuriryhmään". Rasismi ja muukalaisviha voi kohdistua yksilöiden lisäksi ryhmiin, kansallisuuksiin, rotuihin, uskontoihin tai aatteisiin.

Miten sen toisen käden noston laita nyt?

Muukalaisia on helppo rakastaa - niin kauan kuin he pysyvät kaukana. NIMB eli Not in my backyard -ilmiö elää keskellämme kuitenkin monella tapaa. Sivistys meissä on vain ohut ulkokuori ja hiukan sitä raaputtamalla löytyy kivikauden ihminen.

Kivikauden ihmiselle muukalaisia kohtaan tunnettu pelko oli elossa pysymisen edellytys. Pelko on tunnereaktio ja evoluution kannalta viisas tunne. Ihmislajin rationaalisesta kehittymisestä huolimatta tunnereaktiomme noudattavat edelleen samaa mallia. Kun metsässä oksa rasahtaa, tulee ensin säikähdys ja vasta sitten ajatus, mikähän siellä oli. Kun auto karkaa käsistä, järki ei toimi vaan reaktiot joita ohjaavat salamannopeat tunteet. Järki tulee paljon jäljessä. Minäkin tiesin jo iltapäivällä, miten v. 2002 helmikuisen aamun ketjukolarissa olisi pitänyt toimia.

Tunteet ovat hyvä konsultti mutta huono isäntä. Kivikauden ihmiselle muukalaispelko oli välttämättömyys. Evoluution myötä olemme oppineet kuitenkin hienojakoisempaa moraalista harkintaa. Vai olemmeko?

Ihmisten asennoitumista vieraisiin ja outoihin on tutkittu paljon. Siellä törmätään yksilötason tekijöihin, yksilöiden välisiin, ryhmien sisäisiin ja ryhmien välisiin suhteisiin sekä kulttuurisiin asioihin. Ota tuosta nyt sitten selvää. Ei ihme, että rasismista ja muukalaisvihamielisyydestä ei ole ihan helppo keskustella.

Mikä sitten ratkaisee, milloin rasismi pääsee irti? Tutkijat ovat määritelleet kolme asiaa. Ensinnäkin, sosiaalinen konteksti aiheuttaa ja rajoittaa ihmisen käyttäytymistä. Toiseksi, ihmiset tulkitsevat elämäntilanteita silti yksilöllisesti, Kolmanneksi, yksilön ja sosiaalisen kontekstin välillä vallitsee dynaaminen suhde.

Toisen maailmansodan jälkeen, ymmärrettävistä syistä, oltiin kiinnostuneita tutkimaan ennakkoluulojen syntyä. Syitä etsittiin ennakkoluuloisista persoonallisuuksista eli yksilöllisistä tekijöistä. Syntyi ns. autoritaarisen persoonan teoria, jota pian kuitenkin moitittiin tilanne-, yhteiskunta- ja kulttuuritekijöiden aliarvioinnista. Esimerkiksi Suomessa 1990-luvun lama johti ennakkoluulojen lisääntymiseen muutamassa vuodessa. Kyse ei varmaankaan ollut autoritaaristen persoonallisuuksien nopeasta lisääntymisestä.

Laajemman teorian esitti Gordon W. Allport klassikkotutkimuksessaan The Nature of Prejudice. Allport esitti ns. kontaktihypoteesin: kontakti eri ryhmien välillä vähentää ennakkoluuloisuutta. Tämä edellyttää kuitenkin tiettyjen ehtojen toteutumista. Ensinnäkin, kontaktin tulee olla pitkäaikainen ja liittyä yhteistyötä edellyttävään toimintaan. Toiseksi, kontaktin taustalla tulee olla yhteiskunnan virallinen integraatiopolitiikka. Kolmanneksi, kontaktin tulee tapahtua sosiaaliselta statukseltaan samanlaisten ihmisten välillä.

Ulkomaalaisten satunnainen näkeminen elokuvissa tai urheilukentällä ei siis riitä. Eikä varsinkaan kahdenkaan viikon rantaloma paikallisesta kulttuurista turvallisesti eristetyssä all enclusive lomaparatiisissa, jossa paikalliset toteuttavat euroturistin toiveet sormen napsautuksesta.

Ennakkoluuloisuus liittyy myös ryhmätutkimukseen. Oman ryhmämme näemme tavallisesti myönteisemmässä valossa kuin muut ryhmät, omista ajattelemme positiivisemmin kuin muista. Ääriesimerkkejä ovat etniset puhdistukset. Meilläkään ei avoimesti edelleenkään puhuta omien kauhuteoista suuressa isänmaallisessa sodassa. Lapseni kauhistelivat ruumiskasan ääressä seisovien sotilaiden kuvaa vanhempieni sotavalokuvien joukossa. Itse en muista lapsena nähneeni siinä mitään sen kummallisempaa.

Oman mutkikkuutensa rasismikeskusteluun tuovat eri maahanmuuttajaryhmien väliset ja niiden sisällä eri ikäpolvien väliset suhteet. Ryhmillä ja sukupolvilla on eroja. Helppoa ei ole aina kantasuomalaisten keskenkään, kyllä Savossakin annetaan ymmärtää kuka on oikea savolainen. Tampereesta ja Helsingistä puhumattakaan. Ja mikä se sellainen varsinainen Suomi on?

Etnosentrismillä tarkoitetaan oman ryhmän käyttämistä mittatikkuna arvioitaessa muiden asemaa ja tekemisiä. Kunta- ja seurakuntaliitoksissa uusi yhteisö on syntynyt sitten, kun ei puhuta enää "me" ja "ne". Muutos vaatii pari-kolmekin sukupolvea eli 100 vuotta.

Etnosentrisyys, ennakkoluuloisuus, asenteet ja stereotypiat ovat kaikki rasismin sytykkeitä ja jopa rasismin muotoja.

Entä tämä rakas kristinuskomme? Onko se rasismista vapaa tai edistääkö rasismista vapautumista? Molempiin on sama vastaus: periaatteessa kyllä, käytännös ei. Valitettavasti.

Mikä avuksi? Lohtunamme on se, että monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus, välittäminen ja ajattelun avaruus ovat samalla tavalla opittavia asioita kuin niiden vastakohdatkin. Kivikauden ihmisellä oli syynsä vihata jokaista muukalaista, nykyihmisellä sellaisia syitä ei enää pitäisi olla.

 

 

13 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    Pentti Saarikoski sanoi jossain runossaan: ”Sinua ei ole tänne kutsuttu etkä sinä täältä ole”. Minulla on hyvin usein samanlainen olo.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Virtanen sanoo:

    Suhtaudun erittäin epäluuloisesti pohjalaisiin. Ihan oikeasti vieroksun heitä. Vieroksun heitä paljon enemmän kuin romaneja tai tummaihoisia. Joskus tuntuu, että suorastaan vihaan pohjalaisia. Aina kun olen ollut tekemisissä pohjalaisten kanssa, olen tuntenut oloni surkeaksi.

    Millä nimellä tätä minun asennoitumistani nimitetään?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Virtanen sanoo:

    Lisään vielä, että vieroksun myös selkeästi helsinkiläisiä. Menin kuuntelemaan erästä puhujaa, mutta kun selvisi, että hän on Helsingistä, lähdin pois.

    Oikeastaan ainoastaan savolaisista ja karjalaisista pidän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Matti Virtanen, suorastaan naurattivat nuo kommenttisi . Paitsi että olet rehellinen niin löydän niistä myös itseäni. Minun kohdallani tämä on ainakin tätä oma ryhmä -ilmiötä. Karjalaisena Itä-Suomi on mielenmaisemani, vaikka tunnen monia mukavia ihmisiä muualtakin Suomesta. En rupea asennoitumistasi diagnostisoimaan, nimitykset eivät ole niin tärkeitä kuin sen tutkiminen mistä ilmiössä mahtaa olla kysymys ja mitä sille voisi ehkä tehdä ainakin siinä tapauksessa jos se häiritsee omaa tai muiden elämää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Jannen onnistuminen selitetään sisäisillä, persoonallisilla ominaisuuksilla(Mies laskee ärräpäitä nukkuessaankin), samoin ruotsalaisen epäonnistuminen(ei ollut pojalla sisua). Jos Larsson, Carlsson tai Svensson sattuu voittamaan, oli sillä vähintään apuna rankka myötätuuli, jos taas Suomenlätkämaajoukkue häviää, on syy lusznik-hallin muhkuraisen jään.

    Havaitseminen, samoin attribuointi on vahvasti skeemojen ehdollistamaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Kari-Matti, nappiin täydensit. Kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Henrik Sawela sanoo:

    MV:lle: Hyvin perusteltu alemmuudentunne on vallannut sinut!

    HS Kokkolasta kotoisin

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Virtanen sanoo:

    ”MV:lle: Hyvin perusteltu alemmuudentunne on vallannut sinut!”

    Luin juuri pohjalaisten kielioppia. Vähemmästäkin.

    – Moon oikias. – Soot vääräs. – Soon kans väärääs.

    – Moomma oikias. – Tootta vääräs. – Noon ihan mettääs.

    Eihän ne pohojalaaset millähän muotoa täyrellisiä ole. Niiltähän puuttuu esmerkiks kaikki heikkouret.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Henrik Sawela sanoo:

    Kyllä me ollaan niin itsekriittisiä, että ymmärrämme ettemme ole täydellisiä.

    Meille riittää että olemme virheettömiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Hauska keskustelu ikävästä asiasta. Kävin vastaavaa joulunaikaan sukulaiseni kanssa, jolla homoseksuaalisuutensa vuoksi on herkkä pinta kaikkea syrjintää kohtaan. Olin jo tehdä bloginkin aiheesta ”ylpeys ja ennakkoluulot” / ”supisuomalainen kateus”. Itselläni on henkilökohtaisesti koettu syrjintähistoria: 1) itseäni 28 vuotta vanhemman miehen vähän yli 40-vuotiaana nuorikkona; 2) pääkaupunkilaisena maaseudulla ympäri Suomen. Liikkuessani mieheni kanssa julkisilla kulkuneuvoilla ja kadulla sain usein ohittajilta huomautuksia: ”Naitsä tyttö isäs kanssa?”, ”Paa isäs hoitoon” jne. Maalla liikkuessani ympäri Suomen olen saanut omituista kiitosta: ”On se niin kiva, kun oot tavallinen. Et niinkuin pääkaupunkilaiset/Helsinkiläiset”. Tämän rinnalla olen sitten vierailujen aikana saanut kuulla ohimennen lausuntoja kuinka helsinkiläiset on ylpeitä, riistää maaseutua, pilkkaa maalaisia jne. Olen yrittänyt saada selvää, mistä tämä johtuu. Monellakaan ei ole henkilökohtaisia perusteita väitteelleen. Ne kulkevat yleisenä ennakkoluulona. Pahin ennakkoluulo on ”pääkaupunkilaisten ylpeys”. Kun kysyin muutama vuosi sitten, miksi Porvoon saaristossa kesämökillämme kylän pojat heittelivät sisartani ja minua kivillä, rikkoivat polkupyöriämme ja kaatoivat meitä ajaen mopoilla kylkeen, sain aikuistuneelta kylän tytöltä vastauksen: ”Te olitte niin ylpeitä!” Miten? Lapsina. Olimme suomenkielisiä, yritimme puhua ruotsia kaupassa ja postissa. Pelkäsimme, ja syytäkin oli. Pahimmat kiusaajat joutuivat nuorisovankilaan kaikista rötöksistään kylällä.

    Olen miettinyt ennakkoluulojen liittyvän jotenkin kateuteen: oletukseen toisten paremmasta osasta. Se koskee selvästi suhtautumista suomenruotsalaisiin. Ruotsia osaamaton haukiputaalainen vääntää naama irvessä nähdessään Alexander Stubbin ”pättre taalante svenska volk”. Hän ei suostu suin surmin luopumaan neekerisanan käytöstä, ja saa vettä myllyyn, kun neekerityttö osoittautuu Selviytyjä-sarjassa TV:ssä pahikseksi. Pääkaupunkilaiset ovat vieneet lumetkin alkutalvesta pois pohjoisen maaseudulta! – Olen kurkkuani myöten täynnä ”parempiosaisuuteni” herättämää ennakkoluuloa. Vaikka olisinkin, kuten yritetään sovittaa tuomiota: ”hyvä poikkeustapaus”. Kyllä varmasti ihmisen alkukantaisessa biologisessa perimässä on ollut erilaisuuden varoitin lajin säilymisen kannalta. Tarinana pidän Vanhan Testamentin alkuihmisten myyttiä erinomaisena kehittyneemmän tilan kuvauksena: Kainin ja Aabelin tappotarinassa kuvataan, miten alkuihmisten syntiinlankeemuksen jälkeen ensimmäiseksi tosi synniksi tuli veljesviha, joka perustui kateuteen! Kulttuurin viljelijä, materiaalisesti parempiosainen Kain, kolkkasi varattomamman veljen, paimentolaisen Aabelin. Syy oli jo varsin henkinen, ei materiaalinen: Kain koki Aabelin olevan otollisempi Jumalalle. Siksi tappo ja juuri tämän synnin vuoksi, sen merkitsemänä jatkuva vaeltaminen maanpäällä kuolematta pois. – Jos puhutaan perisynnistä, alkutarina osoittaa viisaasti menneitten aikojen ihmisten ymmärtäneen, mikä meitä riivaa. Kateus! Myös hengellinen kateus. Pelko, että toinen on meitä parempi ihmisten ja Jumalan edessä. Vaikka omaa erinomaisuutta kehuttaisiinkin, silti mieltä kaihertaa ennakkoluulo, että ”ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella”. Ja savolaisittain, missä kateus on myös varsin tavallista, vänkäillään aivan oikein ”ettei kettään uo niin katteellista ko kalamies”.

    Ilmoita asiaton kommentti