Muistatteko vielä Janne Holmenin? Ruotsinkielinen Ahvenanmaalla asunut muslimi juoksi v. 2002 maratonin Euroopan mestariksi. Suomalaisuus oli pelastettu. Janne oli kansallissankari, meidän kaikkien Janne. Ei väliä ettei mies ollut Rytönperältä köyhistä oloista paljain jaloin maailmalle lähtenyt. Eikä silläkään että väitteli tohtoriksi Uppsalassa, missä nykyisin asuukin. Me olimme jälleen Euroopan ellei jopa maailman paras juoksumaa. Suurvalta. Hyvä me!

Entäs sitten tämä Umayya Abu-Hanna? Eihän tuo ole mikään oikea suomalainen nimi. Milloin hän on juossut tai hiihtänyt Suomen maailmankartalle? Semir Ben Amorkin haiskahtaa epäilyttävälle, vaikka pelaakin maailmankaikkeuden tärkeintä lajia, jääkiekkoa. Onneksi enemmistö maailman kansalaisista ei tiedä tällaisen Semirin asuvan Suomessa. Toista ne ovat nämä jannet, maailmankuuluja aitoja suomalaisia suurmiehiä.

Käsi ylös, kenestä tällainen puhe ei ole ennakkoluuloista, jopa rasistista. Toinen käsi ylös, kenestä itsestä ei löydy rasisimia, muukalaisvihaa, ennakkoluuloja, pelkoja, ennakkokäsityksiä toisenlaisia ihmisiä kohtaan. Nostit kätesi tai et, yritä kuitenkin jaksaa lukea.

Oppikirjamääritelmän mukaan rasismi on "sosiaalisen ryhmän epätasa-arvoista kohtelua sen johdosta, että ryhmällä on tietty erottava piirre, kuten ihonväri". Se voidaan määritellä myös "sekä kielteisiksi kuvitelmiksi yksilöistä että asenteiksi heitä kohtaan siksi, että he kuuluvat johonkin tiettyyn kansalliseen, etniseen, uskonnolliseen tai kulttuuriryhmään". Rasismi ja muukalaisviha voi kohdistua yksilöiden lisäksi ryhmiin, kansallisuuksiin, rotuihin, uskontoihin tai aatteisiin.

Miten sen toisen käden noston laita nyt?

Muukalaisia on helppo rakastaa - niin kauan kuin he pysyvät kaukana. NIMB eli Not in my backyard -ilmiö elää keskellämme kuitenkin monella tapaa. Sivistys meissä on vain ohut ulkokuori ja hiukan sitä raaputtamalla löytyy kivikauden ihminen.

Kivikauden ihmiselle muukalaisia kohtaan tunnettu pelko oli elossa pysymisen edellytys. Pelko on tunnereaktio ja evoluution kannalta viisas tunne. Ihmislajin rationaalisesta kehittymisestä huolimatta tunnereaktiomme noudattavat edelleen samaa mallia. Kun metsässä oksa rasahtaa, tulee ensin säikähdys ja vasta sitten ajatus, mikähän siellä oli. Kun auto karkaa käsistä, järki ei toimi vaan reaktiot joita ohjaavat salamannopeat tunteet. Järki tulee paljon jäljessä. Minäkin tiesin jo iltapäivällä, miten v. 2002 helmikuisen aamun ketjukolarissa olisi pitänyt toimia.

Tunteet ovat hyvä konsultti mutta huono isäntä. Kivikauden ihmiselle muukalaispelko oli välttämättömyys. Evoluution myötä olemme oppineet kuitenkin hienojakoisempaa moraalista harkintaa. Vai olemmeko?

Ihmisten asennoitumista vieraisiin ja outoihin on tutkittu paljon. Siellä törmätään yksilötason tekijöihin, yksilöiden välisiin, ryhmien sisäisiin ja ryhmien välisiin suhteisiin sekä kulttuurisiin asioihin. Ota tuosta nyt sitten selvää. Ei ihme, että rasismista ja muukalaisvihamielisyydestä ei ole ihan helppo keskustella.

Mikä sitten ratkaisee, milloin rasismi pääsee irti? Tutkijat ovat määritelleet kolme asiaa. Ensinnäkin, sosiaalinen konteksti aiheuttaa ja rajoittaa ihmisen käyttäytymistä. Toiseksi, ihmiset tulkitsevat elämäntilanteita silti yksilöllisesti, Kolmanneksi, yksilön ja sosiaalisen kontekstin välillä vallitsee dynaaminen suhde.

Toisen maailmansodan jälkeen, ymmärrettävistä syistä, oltiin kiinnostuneita tutkimaan ennakkoluulojen syntyä. Syitä etsittiin ennakkoluuloisista persoonallisuuksista eli yksilöllisistä tekijöistä. Syntyi ns. autoritaarisen persoonan teoria, jota pian kuitenkin moitittiin tilanne-, yhteiskunta- ja kulttuuritekijöiden aliarvioinnista. Esimerkiksi Suomessa 1990-luvun lama johti ennakkoluulojen lisääntymiseen muutamassa vuodessa. Kyse ei varmaankaan ollut autoritaaristen persoonallisuuksien nopeasta lisääntymisestä.

Laajemman teorian esitti Gordon W. Allport klassikkotutkimuksessaan The Nature of Prejudice. Allport esitti ns. kontaktihypoteesin: kontakti eri ryhmien välillä vähentää ennakkoluuloisuutta. Tämä edellyttää kuitenkin tiettyjen ehtojen toteutumista. Ensinnäkin, kontaktin tulee olla pitkäaikainen ja liittyä yhteistyötä edellyttävään toimintaan. Toiseksi, kontaktin taustalla tulee olla yhteiskunnan virallinen integraatiopolitiikka. Kolmanneksi, kontaktin tulee tapahtua sosiaaliselta statukseltaan samanlaisten ihmisten välillä.

Ulkomaalaisten satunnainen näkeminen elokuvissa tai urheilukentällä ei siis riitä. Eikä varsinkaan kahdenkaan viikon rantaloma paikallisesta kulttuurista turvallisesti eristetyssä all enclusive lomaparatiisissa, jossa paikalliset toteuttavat euroturistin toiveet sormen napsautuksesta.

Ennakkoluuloisuus liittyy myös ryhmätutkimukseen. Oman ryhmämme näemme tavallisesti myönteisemmässä valossa kuin muut ryhmät, omista ajattelemme positiivisemmin kuin muista. Ääriesimerkkejä ovat etniset puhdistukset. Meilläkään ei avoimesti edelleenkään puhuta omien kauhuteoista suuressa isänmaallisessa sodassa. Lapseni kauhistelivat ruumiskasan ääressä seisovien sotilaiden kuvaa vanhempieni sotavalokuvien joukossa. Itse en muista lapsena nähneeni siinä mitään sen kummallisempaa.

Oman mutkikkuutensa rasismikeskusteluun tuovat eri maahanmuuttajaryhmien väliset ja niiden sisällä eri ikäpolvien väliset suhteet. Ryhmillä ja sukupolvilla on eroja. Helppoa ei ole aina kantasuomalaisten keskenkään, kyllä Savossakin annetaan ymmärtää kuka on oikea savolainen. Tampereesta ja Helsingistä puhumattakaan. Ja mikä se sellainen varsinainen Suomi on?

Etnosentrismillä tarkoitetaan oman ryhmän käyttämistä mittatikkuna arvioitaessa muiden asemaa ja tekemisiä. Kunta- ja seurakuntaliitoksissa uusi yhteisö on syntynyt sitten, kun ei puhuta enää "me" ja "ne". Muutos vaatii pari-kolmekin sukupolvea eli 100 vuotta.

Etnosentrisyys, ennakkoluuloisuus, asenteet ja stereotypiat ovat kaikki rasismin sytykkeitä ja jopa rasismin muotoja.

Entä tämä rakas kristinuskomme? Onko se rasismista vapaa tai edistääkö rasismista vapautumista? Molempiin on sama vastaus: periaatteessa kyllä, käytännös ei. Valitettavasti.

Mikä avuksi? Lohtunamme on se, että monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus, välittäminen ja ajattelun avaruus ovat samalla tavalla opittavia asioita kuin niiden vastakohdatkin. Kivikauden ihmisellä oli syynsä vihata jokaista muukalaista, nykyihmisellä sellaisia syitä ei enää pitäisi olla.