Mari Teinilä, miksi Johanna Korhosen pitäisi lakata puuttumasta havaitsemiinsa epäkohtiin?

Luin hämmentyneenä Kotimaa-lehden päätoimittajan Mari Teinilän jutun ”Kommentti: Johanna Korhonen, Kiitos, mutta nyt saa riittää!”

Kommentti: Johanna Korhonen, kiitos, mutta nyt alkaa riittää!

Taustalla on Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja, kirkolliskokousedustaja Johanna Korhosen tekemä tutkintapyyntö Helsingin piispa Teemu Laajasalon asumisjärjestelyistä. Tässä linkki tutkintapyyntöön:

Piispa ja asuntoetu – miksi epäselvyydet on syytä selvittää

Kysyisin muutamaa asiaa päätoimittaja Mari Teinilältä liittyen hänen julkaisemaansa juttuun.

Kirjoitatte seuraavasti:

”Kun Johanna Korhosen selvitysten kohteena on jatkuvasti sama henkilö, se on epäuskottavaa ja heikentää samalla hänen aiempien talousasioihin liittyvien selvitystensä arvoa.”

Tarkoitatko mahdollisesti, että oikeastaan Laajasalo ei käyttänytkään luottokorttia väärin tai hukannutkaan kuitteja, ja että Helsingin seurakuntayhtymän luottokorttien ja laskujen valvonnassa ei tosiasiassa ollutkaan ongelmia? Jos näin on niin silloinhan Helsingin srk-yhtymä on ihan turhaan tarkistanut menettelytapojaan em. asioissa. Ja tarkoitatko mahdollisesti, että Laajasalon yritykseen ei liitykään ongelmia? Korhonen nosti esiin samoja ongelmia jotka ovat johtaneet syytteeseen talousrikoksesta.

Kysyisin vielä, että kuinka monta kertaa demokraattisesti valittu kirkkokansanedustaja, kunnanvaltuuston valittu kunnanvaltuutettu tai eduskuntaan valittu kansanedustaja (joiden tehtäviin kuuluu mm. valvoa johtajien toiminnan ja hallinnon asianmukaisuutta) saa mielestäsi puuttua jonkun saman henkilön toiminnassa havaitsemiinsa epäkohtiin – vaikkapa kaupungin- tai kunnanjohtajan, valtionhallinnon korkean virkamiehen, piispan jne. ? Jos kansanedustaja havaitsee vaikkapa kolmannen kerran epäkohdan saman johtajan toiminnassa niin pitääkö hänen pidättäytyä nostamasta sitä esiin koska kolmannella kerralla olisi kyse jatkuvasta samaan henkilöön kohdistuvasta “ajojahdista”?

Entä uskonnollisissa yhteisöissä ja kirkoissa? Kuinka monta kertaa saa puuttua vaikkapa kardinaalin toimintaan jos näkee siinä epäkohtia? Jos näkee kardinaalin kavaltamassa rahaa Vatikaanin kassasta kolmannen kerran niin eikö siihen saa puuttua (esim. ilmoittaa poliisille) koska silloin kyse olisi saman henkilön toimintaan jatkuvasta puuttumisesta, ja siispä ajojahdista?

Itse näen, että Johanna Korhosella on perusteltu syy epäillä väärinkäytöstä Helsingin hiippakunnan piispan Teemu Laajasalon asumisjärjestelyissä. Kyseessä on loppupelissä kirkollisveronmaksajien rahat eli julkiset rahat, ja niiden asianmukaisen käytön valvonta ja epäkohtien esiinnostaminen kuuluu nimenomaan Helsingin hiippakunnan demokraattisessa elimessä toimivan kirkkokansanedustajan tehtäviin.

Jos kirkossa ei niin paljon paheksuttaisi demokraattisia toimintatapoja eikä kutsuttaisi niitä ”epäreiluksi vainoamiseksi” (kuten Helsingin piispa kutsuu Johanna Korhosen toimintaa Helsingin hiippakunnan virallista tiedotuskanavaa käyttäen) niin ehkäpä muutkin kirkkokansanedustajat rohkenisivat nostaa epäkohtia esiin, eikä niiden esiinnostaminen olisi niin ennen kuulumatonta.

  1. Sari hei, kiitos blogissa esittämistäsi kysymyksistä, ohessa vastauksia. Ensimmäiseen kysymykseen vastaan, että kommentissani kiitän Johannaa siitä työstä mitä hän on tehnyt selvittääkseen epäselviä talousasioita sekä kuittikäytäntöjä.
    Luottamushenkilö voi puuttua niin monta kertaa kuin tahtoo saman henkilön toimintaan, mutta kun se toistuu moneen kertaan, niin se voi alkaa näyttää yhteen henkilöön kohdistuneelta ajojahdilta.
    Kuten kuvainnollisesti kirjoitit, jos huomaa kardinaalin kavaltavan rahoja vaikka kolmannen kerran, niin tietysti siihen pitää puuttua. Mutta miksi aikanaan ei puututtu edellisen kardinaalin vastaavaan rahankavallukseen eli asumisjärjestelyyn?
    On muuten ollut jännittävää seurata, kuinka kommenttiani osa on lukenut niin, ettei ole nähnyt siinä heti alussa ollutta kiitosta Johanna Korhoselle. Kannustan omalta kohdaltani kaikkia kirkkokansanedustajia nostamaan epäkohtia esille. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että kaikki heidän toimensa olisivat arvostelun yläpuolella.

    • Marilta asiallista kirjoittelua. Kiitos siitä. Miksi meillä muilla on niin vaikea toimia oikein? Moniko meistä tekee toiselle mitä toivoisi muidenkin tekevän meille itsellemme? Jäitä hattuun ja liipasin sormi pakettiin!

    • Hei, Mari Teinilä.

      Luonnollisesti kukaan meistä ei ole arvostelun yläpuolella. Minusta Johanna Korhonen teki kuitenkin omassa vastineessaan selväksi, miksi hän ei nähnyt Irja Askolan asumisjärjestelyssä ongelmaa, mutta näki sellaisen Teemu Laajasalon asumisjärjestelyssä. Jos asia on jollekulle jäänyt epäselväksi, hänen kannattaa lukea Johannan vastine uudelleen. Minustakin kirkon luottamushenkilöiden pitäisi oppia kysymään asioista rohkeammin. Silloin jäisi vähemmän kuormaa yksittäisten ihmisten, kuten Johanna Korhosen harteille. Jos käytännöt parantuisivat, niin olisi ehkä vähemmän kysyttävääkin.

      Uskonnollisissa yhteisöissä on vaikea nostaa epäkohtia esiin ja arvioida pappeja, piispoja, kardinaaleja jne. kriittisesti. Ihmiset jotka nostavat epäkohtia esiin, saavat usein syytöksiä ”kirkon mustamaalauksesta” , ”ykseyden hajottamisesta”, ”riitelystä” jne, ja heillä epäillään olevan alhaisia motiiveja. Harvat uskaltavat nostaa epäkohtia esiin koska pelkäävät paheksuntaa. Ja juuri tämä mahdollistaa väärinkäytösten jatkumisen ja altistaa uskonnolliset yhteisöt vallan väärinkäytölle. Tämä ongelma on olemassa myös Suomen ev.lut.kirkossa.

    • ”Uskonnollisissa yhteisöissä on vaikea nostaa epäkohtia esiin ja arvioida pappeja, piispoja, kardinaaleja jne. kriittisesti. Ihmiset jotka nostavat epäkohtia esiin, saavat usein syytöksiä “kirkon mustamaalauksesta” , “ykseyden hajottamisesta”, “riitelystä” jne, ja heillä epäillään olevan alhaisia motiiveja.”
      ——–

      -Minusta yksi ongelma tässä ja muissakin vastaavissa keskusteluissa on se, että mennään niin helposti yleiselle tasolle. Tässä alat puhua siitä miten monet pelkäävät, on vaikea ottaa puheeksi, aletaan epäillä jne… ilman mitään eksaktia.

      Samoin kuin tietyistä aiheista keskusteltaessa mennään kirkon ja maailmanhistoriaan…

      Tämä tapaus on kuitenkin eksakti asia, ja nyt käsittelyn kohteena, ja mielestäni olisi parasta pysyä tässä asiassa, mitä tulee epäkohtiin, niiden esiinnostamiseen, väärinkäytöksistä syytetyn toimintaan ja asian esiinnostajan motiiveihin.

    • Eli riippumatta siitä miten usein epäillään asioita tutkivilla olevan ”alhaisia motiiveja”, mikä on Johanna Korhosen motiivi ja tavoite? Onko tavoitteena se, että piispa Laajasalo eroaisi tehtävästään?
      Eikö tarkoitus kuitenkin olisi, että kirkon ja piispan toiminta saataisiin oikaistua, jos oikaistavaa on, ja sitten jatkaa puhtaalta pöydältä, unohtaen menneet, armoa ja anteeksiantamusta osoittaen.

      (Pentti Korhonen sen tässä keskustelussa jo ääneen sanoikin, että piispan pitäisi jo tajuta erota…)

    • ” Harvat uskaltavat nostaa epäkohtia esiin koska pelkäävät paheksuntaa.” Sari R-L

      Tuo on totta. Hyvin harva uskaltaa nostaa esiin esim. Johanna Korhosen laajastikin kummastusta herättäviä toimintatapoja kun pelkää paheksuntaa ja mahdollisia itseensä kohdistuvia tutkintapyyntöjä. Jää on nyt kuitenkin siltä osin murtumassa ja yhä useammalta taholta nousee kyllästynytt huudahdus. ”Nyt riittää. ”

    • Mari Teinilä kirjoittaa: ” mutta kun se toistuu moneen kertaan, niin se voi alkaa näyttää yhteen henkilöön kohdistuneelta ajojahdilta.”

      Hetkinen! Ei se varmaan nyt ihan näin mene. Jos on asiaa, niin asioihin puututaan, ei siinä sen kummallisempaa. Mari Teinilän teksti toisin sisältää vielä jotakin muutakin, syytöksen. Olisin odottanut rakentavia ehtotuksia, miten asia olisi pitänyt hoitaa jos se nyt on hoidettu väärin. Tarvitaan enemmän konkretiaa ennen kuin lähdetään leimaamaan. Hyvää adventin aikaa kuitenkin.

    • Sari Weckroth, piispa Laajasalo tekisi tosiaan palveluksen kirkolle jos eroaisi. Hänen sosiaalisilla taidoillaan olisi käyttöä esimerkiksi kansanedustajana.

      Sari, kuulutat myös tuota kristillistä anteeksiantoa. Anteeksipyyntö ja -anto on oikein ja armollista, mutta kirkkokin meillä on maallisten lakien alainen. Täällä ajassa prosessi etenee seuraavasti, kun kohdataan ristiriita lain kanssa: ensin tutkinta ja tuomio, sitten rikoksen sovitus, katumus ja anteeksianto lopuksi. Kirkossa ja vallankin joissakin uskonnollisissa piireissä anteeksiantoon edetään liian hätäisesti, peittämällä tapahtuneet synnit maalliselta oikeudelta. Näin esimerkiksi lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa. Kun vielä uhri syyllistetään ja saadaan siten vaikenemaan, saadaan rikos peiteltyä ja julkisivu säilyy moitteettomana.

      Nyt kohutussa tapauksessa uhri on kirkko ja yhteiskunta, mutta kun näitä kollektiiveja ei voida syyllistää, on luonnollinen syntipukki väärinkäytösten paljastaja.

    • Sari Weckroth, olen edelleenkin ja entistä enemmän sitä mieltä, että jos kirkon parasta katsoo, piispan pitäisi tajuta erota. Onko tämä niin uskomaton mielipide, oikea pyhänhäväistys? Minulle piispat ovat tavallisia syntisiä, jotkut syntisempiä kuin toiset, joku suorastaan sopimaton esikuvalliseen virkaan, siis tämä Teemu Laajasalo.

  2. Sari Weckroth,

    Kyselet Johanna Korhosen motiiveja. Luulisin että ne ovat samoja kuin esimerkiksi kansanedustajilla jotka saattavat toistamiseen kysyä jonkun johtajan tekemisistä, esimerkiksi, että onko hän käyttänyt julkisia verovaroja asiallisesti. Kansanedustajat kysyvät näitä asioita julkisesti ja niistä käydään julkista keskustelua lehtien palstoilla, esim. Iltalehdessä. Niistä saatetaan aivan hyvin tehdä tutkintapyyntöjä viranomaisille jne. Mutta tämäntyyppinen tavanomainen demokraattinen toiminta on monien mielestä osoitus ilkeistä ja alhaisista motiiveista, silloin kun se tapahtuu kirkossa.

    • Sari,

      oletko huomannut esim. kansanedustajien kohdalla, että yksi ja sama henkilö tekisi toistuvasti tutkintapyyntöjä vain yhteen kansanedustajaan kohdistuen?

    • ”Luulisin että ne ovat samoja kuin esimerkiksi kansanedustajilla jotka saattavat toistamiseen kysyä jonkun johtajan tekemisistä, esimerkiksi, että onko hän käyttänyt julkisia verovaroja asiallisesti.”
      —-

      -Anteeksi nyt, mutta nyt alat puhua taas asian vierestä. Kansanedustajat ja heidän oletetut motiivinsa eivät liity tähän keskusteluun. Johanna Korhosen motiiveja on pakko ihmetellä, syistä, jotka Mari Teiniläkin mainitsi. Koska kaikki kohdistuu yhteen ja samaan henkilöön.

    • Salme Kaikusalo,

      Jos on perusteltu syy uskoa väärinkäytökseen niin miksi asiasta ei voisi tehdä tutkintapyyntöä viranomaisille? Minusta Korhosella on perusteltu syy – verottajan omat ohjeet – jotka löytyvät hänen tekemästään tutkintapyynnöstä.

      Tämä on sitäpaitsi ensimmäinen kerta kun Johanna Korhonen tekee Laajasalosta tutkintapyynnön viranomaisille. Korhonen ei tehnyt esim. sitä tutkintapyyntöä, joka johti siihen, että Laajasalo asetettiin juuri äskettäin syytteeseen talousrikoksesta (… muuten, onkohan poliisilla ja syyttäjänvirastollakin ajojahti meneillään Laajasaloa vastaan. Oletko mahdollisesti tiedustellut heidän perimmäisiä motiivejaan?).

      Demokraattisessa yhteisössä tässä ei olisi mitään ihmeteltävää. Mutta nyt ollaankin kirkossa.

    • Olen näissä keskusteluissa kysynyt Johanna Korhoselta hänen motiiveistaan… Ja maininnut, että mielestäni kun kyse on näin ikävistä ja julkisista asioista, olisi syytä sanoa kaiken muun lisäksi se, että toivoo Teemu Laajasalolle kaikkea hyvää elämään ja työhön, ja että hän voi jatkaa piispana, niin ettei tästä asiasta tule mitään ikuista varjoa.

      Kirkossa ja uskovien kesken asiat täytyy voida unohtaa, ei painaa villaisella, mutta antaa anteeksi ja antaa uusi mahdollisuus.

    • Sari Roman-Lagerspetz,

      kirjoitat ”… muuten, onkohan poliisilla ja syyttäjänvirastollakin ajojahti meneillään Laajasaloa vastaan. Oletko mahdollisesti tiedustellut heidän perimmäisiä motiivejaan?). ”

      Lainatakseni erään nimimerkillä kirjoittavan kommentoijan jokseenkin usein käyttämää ilmaisua, sanon, että kommenttisi kuulostaa lapselliselta.

    • Salme ja Sari W, Jeesuskin puhui usein vertauksilla niin että Raamatun tuntijoina ymmärtänette, että vertauksissa käytettäviin henkilöihin ja tapahtumiin ei kannata kirjaimellisesti tarttua, silloin ollaan sivuraiteella. Vertausta käytettäessä hälutaan lukija / kuulija saattaa ymmärtämään analogia vertauksen ja tositapahtuman välillä.

    • Sari Weckroth, piispa Laajasalo on jo saanut merkittävän ansion Suomen kirkkohistoriassa. Hän on ensimmäinen piispa, jolle maallinen oikeus on langettanut rangaistuksen lähi menneisyydessä pappina tekemästään rikoksesta. Mutta sinähän kirjoitit, että se olisi lähinnä ansio piispalle. Älä unohda tätä fb- kirjoitustasi, vai joko poistit sen? Jotkuthan poistavat kirjoituksiaan tunnekuohun laannuttua, tai muuten vain sotkeakseen keskusteluja.

  3. Nopeasti katsoen on ihailtavaa, että joku asettuu ja antautuu ehdoitta ja kritiikittä tukemaan lähimmäistään. Jopa niin pitkälle, että on valmis asettamaan oman arvostelukykynsä julkisesti kyseenalaiseen valoon. Tällaisissa tilanteissa henkilö ampuu itseään jalkaan ja tekee samalla autettavalleen karhunpalveluksen – ollen itse asiasta tietämätön.

    Johanna Korhosen pitäisi ottaa yksin vastuu päivän selvistä ylilyönneistään. Kun jo enemmistö näkee, että mopo keulii. Tuolla tyylillä mennään ympäri ja loukataan.

Kirjoittaja