Maallikkojen roolia on lisättävä tulevaisuuden kirkossa
Uuden vuoden alku merkitsee jo tavan mukaan luterilaisessa kirkossamme pysähtymistä edellisen vuoden erotilastojen ääreen. Vaikka vuoden 2012 luvut jäävät kauas huippuvuodesta 2010, jälleen useiden kymmenien tuhansien siirtymistä kirkon ulkopuolelle ei pidä vähätellä varsinkin, kun tiedossa on, että lähtijöiden pääjoukko on nuoria aikuisia. Suomeen on muodostumassa sukupolvi, jonka elämässä kirkolla on lähinnä kulttuurihistoriallinen rooli. Siinä missä tietyissä Pohjanmaa kunnissa kirkkoon kuulu vielä miltei koko väestö, Helsingissä eräillä alueilla lähestytään jo rajaa, jossa kirkkoon kuuluvat ovat vähemmistö.
Kirkossa on juuri asetettu työryhmä laatimaan uutta strategiaa vuodesta 2016 eteenpäin. Kirkon jäsenkehityksen valossa avainroolissa tässä tulisi olla tarve vahvistaa maallikkojen roolia seurakunnissa. Nykymaailmassa tämä onnistunee vain siten, että vapaaehtoistyön merkitys nostetaan nykyistä suurempaan asemaan. Seurakuntalaisten osallistumismahdollisuuksien lisääminen on perusteltua jäsenistön sitouttamisen ohella myös siksi, ettei jäsenmäärän laskiessa kirkolla ole pitkällä tähtäimellä mahdollisuuksia ylläpitää nykyistä työntekijämäärää. Merkkejä tästä on jo nähtävissä.
Hyviä kokemuksia seurakuntalaisten integroimisesta mukaan jumalanpalveluksen toteuttamiseen on esimerkiksi Tuomasmessusta. Tärkeätä olisi myös vahvistaa paikallisseurakuntien alueensa ikä-ihmisten ja muiden arjessa avun tarpeessa olevien parissa tekemää vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoisten koulutuksen ja käytännön toteuttamisen osalta kirkolla voisi olla opittavaa SPR:n ja HelsinkiMission kaltaisilta järjestöiltä. Tehtävä ei ole helppo, mutta sitäkin tärkeämpi. Kirkon vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen voi olla koko yhteiskunnalle merkittävä voimavara, sillä luterilaisella kirkolla on yhä vertaansa vailla oleva jokaiselle paikkakunnalle ulottuva organisaatio, jonka kautta on mahdollista tavoittaa koko väestö.
Julkaistu mielipidekirjoituksena Kotimaa-lehdessä 4.1.2013.
7 kommenttia
Parhaiten maallikkuudessa kirkolle tarjoutuva rikkaus kyetään tuhoamaan niin, että maallikkouteen tarjotuvat suljetaan viikonloppuisin kahdeksi vuodeksi kansanopiston luokkahuoneeseen – juuri samaan aikaan toimituskiireisten virainhoitajien huollettavaksi ja normitettavaksi .
Kyllä, maallikoille lisää tilaa kirkossa! Suomalainen kristitty on luonnostaan osaava toimija, jonka kouluttaminen on helppoa ja onnistuu parhaiten paikallistasolla. Tärkeintä on luoda rakenteita, joissa maallikoilla on aidosti mahdollisuuksia toimia. Osallisuuden kirkko ei voi enää rajoittaa Kristuksen ruumista toimimasta, on tullut aika muuttaa työn tapaa.
Maallikkoja/kirkon jäseniä ei oteta kirkossa ollenkaan vakavasti ymmärtävinä aikuisina. Nykyisen sivistystason vallitessa toimintavapaus on ainoa liikkeellepaneva voima. Virkamiesten holhousta ei tarvita, vaan kristityille tulisi antaa vapaus toteuttaa yleoistä pappeuttaan omassa kirkossaan.
Hämmästyttää miten tätä maallikkokeskustelua käydään (vasta) nyt. Maallikkovetoisuus on ollut realiteetti lähetyskentillä pitkään. Bostonissa kotiseurakunnallani oli kokonaista 2 työntekijää. Olemme ulkoistaneet seurakuntaelämän toteuttamisen ammattilaisille kuin minkäkin palvelun, eikä se edistä vapaaehtoisten sitouttamista. Ankeamman talouden ajat onneksi tulevat huolehtimaan siitä, että maallikkoja kaivataan vielä kiepästi riippumatta työryhmien johtopäätöksistä.
Ainakin 30 %:lle kirkon työntekijöistä antaisi tuleva Helsinkiläinen kkirkkoherra potkut! Kirkollamme on liian suuri työntekijäkaarti kannettavanaan. Potkut ei tietenkään ole sopiva ratkaisu väen vähentämiseen, mutta kiristyvä talous saattaa muuttaa kirkomme tilannetta maallikkoystävällisemmäksi. Seurakuntatyö kuuluu kaikille kirkon jäsenille. Sitä ei voi ulkoistaa van palkkaväelle!
Maallikko on kirkko nimisen yhteisön jäsen, eli meitä on noin 4.2 milj. Kaikissa muissa tuntemissani yhteisöissä jäsenien halutaan olevan aktiivisia, niin kai myös kirkossa, vaikka sitä ei aina ehkä huomaa. Koulutuksen kautta lyhyisiin. vuoden tai viiden, pesteihin ihmisiä ehkä löytyisi (niin löytyy urheiluseuroissakin), mutta ikuista sitoutumista kyllä karsastetaan. Ja kirkolla taitaa olla sitä tautia aika paljon, että hän ken kerran keksitään, niin aina kysytään? Ongelma lienee myös nykysysteemissä väsyminen jatkuvaan kouluttamiseen?
Samoilla linjoilla, Ville J.
Yksi tapa kehittää vapaaehtoistyötä voisi olla, että siihen liitettäisiin koulutusta. Samalla voitaisiin etsiä entistä aktiivisemmin mahdollisuuksia auttaa vapaaehtoistyöntekijöitä työllistymään vapaaehtoisverkostojen kautta. Tämä voisi rohkaista ainakin nuoria mukaan, viimeistään isoskuvioista eteenpäin.
(Ehkä tallaisia juttuja tehdään paljonkin, mutten ole huomannut niistä juuri tiedotusta…)
Ilmoita asiaton kommentti