Lisää masentavaa naisasiaa: Malleus maleficarum
Vuoden alkajaisiksi pitäisi olla positiivinen, mutta ei auta. Joululomalukemistoni pakottaa minut jatkamaan pohdintojani naisen asemasta kristinuskon historiassa - ja siitä seuraa väistämättä synkkää tekstiä.
Keskiajalla julkaistiin, painettiin ja levitettiin kymmeniä noitatraktaatteja, joissa todisteltiin naisnoitien olemassaoloa ja kerrottiin keinoja heidän löytämisekseen ja nujertamisekseen. Mutta mitä niissä tarkalleen ottaen sanottiin, opetettiin ja ohjeistettiin? En ole koskaan aiemmin perehtynyt yhdenkään tällaisen traktaatin sisältöön.
Nyt tein hieman lähempää tuttavuutta vuonna 1487 julkaistuun traktaattiin nimeltä Malleus maleficarum. Sen pääkirjoittajaksi arvellaan teologian professori Heinrich Institoria (Kramer), joka oli myös kuuluisa inkvisiittori. Riitta Tuovisen mukaan Malleus oli systemaattinen, eri lähteistä koottu naisvihamielinen esitys, joka toimi naisvihan laillistajana vielä monia vuosisatoja ilmestymisensä jälkeenkin. Siitä otettiin kaikkiaan 34 painosta, jotka levisivät erityisesti Saksassa ja Ranskassa.
Tässä muutamia katkelmia ko. teoksesta:
"Kaikki pahuus on pientä naisen pahuuteen verrattuna. Mitä muuta nainen on kuin ystävyyden vihollinen, väistämätön rangaistus, välttämätön paha, luonnollinen kiusasus."
Nainen oli siis kokonaisvaltainen uhka miehelle ja ihmisyydelle ja koko maailmalle. Nainen oli kokonaisuudessaan vastenmielinen olio, mutta kuitenkin samalla seksuaalisesti himokas ja miehiäkin haureuteen viettelevä. Kaikista harmillisinta ja törkeintä tässä kaikessa oli noitavainojen lietsojien näkökulmasta se, että ilman naista ihmiskunta ei voi lisääntyä, joten nainen on miehelle (=ihmiselle) välttämätön paha ja väistämätön rangaistus.
"Tiedämme myös, että ensimmäisen naisen luomisessa oli puute. Hänethän luotiin miestä itseään vastaan kääntyneestä kylkiluusta. Tästä puutteesta johtuen hän on epätäydellinen eläin, joka aina pettää."
Ihminen on siis yhtä kuin mies. Nainen on eläin ja eläimenäkin petollinen ja epätäydellinen. Naisen alemmuus suhteessa mieheen on sekä älyllistä, fyysistä että moraalista, ollut aikojen alusta saakka, jo luomisesta lähtien. Naista ei edes luotu "neutraalisti" miehen kylkiluusta, vaan miestä itseään vastaan kääntyneestä kylkiluusta. Voi voi.
"Nainen luonnostaan pahana luopuu uskostaan nopeammin ja se onkin kaiken noituuden lähtökohta."
Noituus on siis sekä miehen että Jumalan tahdon vastaisuutta - ja naiselle luonnollista, luonteenomaista
. Vanhojen noitien oheen lanseerattiin käsitys myös nuorista noidista, paholaisen rakastajattarista, jotka uhkasivat avioliiton sakramenttia. Nuorten kauniiden naisten katsottiin ilotaloissa vaarantavan yhteisön ja yhteiskunnan, joten nämä nuoret naiset oli kätevää nimetä noidiksi. Noitien harhaoppisuus, seksuaalinen hillittömyys uhkasi miestä ja yhteiskuntaa ja oli siten jopa valtiollinen uhka. Näin noituudesta saatiin tehtyä myös poliittinen rikos. Näin jopa maallisen esivallan tehtäväksi tuli hävittää alueiltaan kristikuntaa ja ihmiskuntaa uhkaavat noidat.
Naisen noituudella selitettiin kaikki paha, vaikea ja ongelmallinen maailmassa. Jopa miesten impotenssiin syynä oli yleensä jonkun noitanaisen temput. Noitavainojen avulla mies saattoi väistää kaiken vastuun kaikesta - ja syytää sen "noitanaisten" harteille. Että näin.
Teoksen englanninkielinen käännös vuodelta 1928 on luettavissa netissä: http://www.sacred-texts.com/pag/mm/
31 kommenttia
Markku: Jos oikein olen lukemaani ymmärtänyt, tätä opusta pidettiin kyllä arvossa sekä katolisessa että protestanttisessa Euroopassa ainakin aluksi. Sittemmin katoliset julistivat teoksen kyllä ”bannaan”. Hyvin laajalle se aikanaan levisi ja paljon siitä painoksia otettiin, joten ei se ihan jonkun pikkuryhmän omaa hämykirjallisuutta kaiketi ollut pelkästään.
Tuon kirjan käytöstä muistaakseni historiankirjoissa on vähän kahdenlaista kertomaa. Jostain muistan lukeneeni, että se olisi ollut yleisessäkin käytössä ja suositeltua luettavaa kirkon piirissä. Jotkut toiset taas olivat sitä mieltä, ettei kirjan oppeja koskaan ole otettu kovin vakavasti.
Sari R-L:n kommentteihin vain sen verran, että toivottavasti suunta on nyt kuitenkin tasa-arvoon eikä feministiseen diktatuuriin maskuliinisen diktatuurin vastavoimana.
Eipä Vanhan testamentin Laulujen laulu tainnut kuulua muuta kuin keskiajan mystikkojen korviin, tosin silloinkin selibaatissa ja allegorisesti. Ikäänkuin vahingossa taisivat omaksua aika erottisesti vehreän naiskuvan jos miehenkin! Miten siitä selvisivät, taisi vaatia ruoskaa ja muuta kurinpidolllista! Mutta: tiesivätpä, että nainen on laulun arvoinen! (Nyt, please, älkää kaikki kirkkohistorian oppineet knoppolologit syökö tätä juttua suuhunne!)
Ennen lukemisen vallankumousta 1700-luvun lopulla kaikki kirjat olivat vain pienten piirien hupia. Esimerkiksi ensimmäistä suomenkielistä Raamattua oli Pohjois-Karjalassa tasan yksi kappale ja sekin vain läänityksen saaneen vapaaherra Flemingin hyväntahtoisuuden takia. Vielä sinäkin aikana, jolloin lumppupaperista oli jo siirrytty puuhiokkeesta valmistettuun paperiin ja jolloin lukemista suositeltiin kansalaistaitona, olivat painokset pieniä. Ensimmäinen Kalevalan painos 1835 oli 500 kappaletta.
Keskiajalla asiat olivat voelä hullummin. Sen ajan tekstit ovat tulleet tunnetuiksi lähinnä omana aikanamme. Aikalaisten käsissä ne eivät kuluneet. Eikä kirjan lukemisen funktio ollut sama kuin nykyaikana. Vain pieni oppineiden joukko luki kirjoja saadakseen uutta tietoa.
Toinen anakronismi syntyy, kun otamme keskiaikaisen tekstikatkelman ja sovellamme sitä oman aikamme käsitykseen tiedon tarkoituksesta. Niihin pitäisi sen sijaan suhtautua vähän kuten dosentti Johan Bäckmanin kohua herättäneisiin väitteisiin. Hänhän sanoi itsekin, ettei ole pyrkinyt välittämään venäläisille eksakteja tosiasioita suomalaisesta lastensuojelusta, vaan on pyrkinyt saamaan puheillaan aikaiseksi poliittisia reaktioita. Samalla tavalla vielä suuremmassa mitassa jonkin noitavasaran funktio ei ole ollut esittää reaalitodellisia väittämiä noituudesta tai naiseudesta, vaan tekstillä on ollut toisenlainen rituaalinen funktio.
Sama koskee myös noitaoikeudenkäyntejä. Todistuksillaan todistajat eivät kertoneet, mitä tiesivät tosiasioiksi syytetystä, vaan he kertoivat kyseiseen tilanteeseen tarkoitetut stereotyyppiset väittämät, jotka sanamuotoja myöten pysyivät samoina oikeudenkäynnistä toiseen. Noitaoikeudenkäynnissä todistaja ei tähdännyt tosiasioiden kertomiseen, vaan antamaan sen vaikutelman, että hän osaa todistaa kuten noitaoikeudenkäynnissä kuuluu.
Noitavasara ei varsinaisesti kerro, mitä naisesta keskiajalla ajateltiin. Se kertoo, mitä noitaoikeudenkäynnissä syyttäjän piti asiasta lausua. Se oli poikkeuksellista rituaalista tekstiä ja kirjoitettu hyvin erikoiseen ja kiisteltyyn käyttöön. Keskiajan ihmiset tunsivat meidän aikamme ihmisten tavoin naiset äiteinään, vaimoinaan, sisarinaan ja tyttärinään. Heidät tunnettiin nunnina, emäntinä, torikauppiaina ja käsityöläisinä, kirkossa vielä pyhimyksinä ja neitsyt Mariana.
Teemu, tuo ei siltikään vastaa täysin siihen, oliko tuo kirja yleisessä käytössä vai pääsääntöisesti hörhöksi luokiteltuna tuohon aikaan. Aivan varmasti yli 99% sen kirjan käytöstä oli sekundaarista joka tapauksessa – siis joku esim.luki sieltä todistajaksi kutsutulle, mitä hänen piti oikeudenkäynnissä vastata. Mutta tämän kirjan käyttäminen kuvatun kaltaisessa toiminnassa on silti saattanut olla yleistä tai harvinaista.
Teemun kommenttiin: tavallinen kansa ei tietenkään voinut lueskella tätä kyseistä kirjaa, eikä muitakaan kirjoja, keskiajalla eikä satoihin vuosiin sen jälkeenkään. Tämä johtui lukutaidon ja koulutuksen puutteesta – ja myös vallankäytöstä. Ideana oli se, että jos tavallinen ihminen lukee pyhiä tekstejä ilman papin kaitsentaa, hän voi tehdä siitä vaarallisia ja vääriä (lue: kriittisiä, itsenäisiä) tulkintoja.
Vaikka erilaiset auktoriteettiasemassa olevat tekstit (jotka yleensä sisälsivät patriarkalistisia ja misogyynisiä ajatuksia, naisia kommentoidessaan) eivät olleet kansan luettavissa, niiden sisältämillä ajatuksilla oli huomattava vaikutus kansaan. Niillä oli nimittäin vaikutus oppineisiin, pappeihin, piispoihin jne., jotka kaitsivat ja hallitsivat kansaa niiden pohjalta. Maallisen ja hengellisen vallan yhteenkietoitumisen takia esimerkiksi naisten holhouksenalaisuutta (joka jatkui eri muodoissa Suomessa 1900-luvun puolelle saakka) perusteltiin ja oikeutettiin nimenomaan uskonnollisilla argumenteilla.
Elias. Ensinnäkin noitavainojen laajuudesta on erilaisia käsityksiä. Ne eivät olleet mikään tasaisesti kaikkina aikoina ja kaikkialla Europpassa vallinnut instituutio, vaan tapahtui pikemminkin pyräyksittäin. Suomessa niitä ei ollut vielä keskiajalla, vaan oikeudenkäynnit levisivät suomeen 1600-luvulla Ruotsista. Ts Suomi oli osa Ruotsia. Suomessa 2/3 tuomituista oli miehiä. Miehiin liittyneet oikeudenkäynnit kertovat ammattinoituudesta, naisiin taas vahingonteoista ja naisten keskinäisistä syytöksistä. Pohjolassa oikeudenkäyntien alullepaneminen liittyi ruohonjuuritason riitoihin, vahinkoihin, tulipaloihin, karjaonneen, varkauksiin ja sairauksiin. Kruunu ja kirkko olivat usein sivustakatsojia, kun talonpojat vetivät toisiaan oikeuteen ja syyttivät vahingoistaan noituutta.
Marko Nenonen, joka on alan asiantuntija, on kirjoittanut myös noituudesta myös Euroopan mittakaavassa. On hyvin vaikea arvioida, kuinka laajaa misogynia on koskaan ollut. Se ei oikein selviä tekstikatkelmilla, koska vanhoissa kirjoissa oli kummallisia käsityksiä niin monista asioista. Ulkomaalaisista, sairauksista, meren elämästä, vieraista maanosista ym.
”Nainen on eläin ja eläimenäkin petollinen ja epätäydellinen.”
Emilia Karhu, onko naisen toteamisessa eläimeksi Malleus maleficarumissa tai keskiaikaisessa ajattelussa yleensä pejoratiivista latausta? Antiikin filosofeille käsittääkseni oli varsin luontevaa määritellä ihminen eläimeksi (kaksijalkaiseksi, höyhenettömäksi, sielulliseksi yms.), ja ainakin Martti Lutherin olen tulkinnut ajattelevan varsin luontevasti ihmisen olevan eläin, joskin tietysti erityislaatuinen eläin.
Käsittääkseni on keskiaikaa uudempi ajatus, että on (jopa dramaattisen) väheksyvää määritellä ihminen (nainen) eläimeksi. Jos näin on, on anakronismia tulkita näytöksi naisvihamielisyydestä keskiaikainen väite, että nainen on eläin.
Sari osaa oman asiansa, mutta ei ilmeisesti ole kovin hyvin perehtynyt kirjahistoriaan. Kirjojen vähyys ei johtunut vain lukutaidon tai koulutuksen puutteesta, vaan jo siitä, että kirjat olivat harvinaisia ja kalliita. Paperi valmistettiin lumpusta, josta oli aina huutava pula. Vähäkin paperi tarvittiin virallisiin asiakirjoihin, kuten pöytäkirjoihin, testamentteihin, lahjoituskirjoihin ja vastaaviin. Papit olivat melkein yhtä lukutaidottomia kuin talonpojatkin, vielä 1600-luvun lopulla heidän oppimattomuutensa oli yleinen pilkan kohde.
Kirjan funktio oli aina 1700-luvun puoleenväliin erilainen kuin nykyään. Kirja oli arvoesine, vaihtotavaraa. Markkinoilla kirjan saattoi vaihtaa lehmään. Vasta lukemisen vallankumous teki kirjasta käyttötavaran. Rolf Engelsing: Lesergeschichte in Deutschland 1500-1800
Teemu, maailma on tosiaan täynnä kummallisia tekstejä. Naisvihalle (misogynialle) tai länsimaissa satoja vuosia vallinneelle patriarkalismille ei kuitenkaan ole löydettävissä mitään, realistisest vastaavaai, vertaikukelpoista miesvihaa (misandriaa).
Ilmoita asiaton kommentti