Liikaa lohtujuttuja?

Sain pinon vanhoja suomalaisia naistenlehtiä toiselta britanniansuomalaiselta. Oli tarkoitus rentoutua lukemalla jotakin omalla äidinkielellä, mutta en ollut jaksaa pinon loppuun. Liian paljon samanlaista.

Useita pääasiallisesti naisille suunnattuja – ja myös monia kristillisiä – lehtijuttuja voisi kuvata lohtulukemiseksi. Ne ovat usein haastatteluja, joissa kerrotaan kaikenlaisista elämänvaiheista selviämisestä tai ns. hyvän elämän löytymisestä. Positiivinen loppu ei ole aina kuitenkaan koko totuus. Onnellisilla poseerauksilla voi olla kääntöpuolensa.

Jutut tehdään siitä, mikä myy. Lohtujutut vastaavat ilmiselvästi tarpeeseen. Ihminen tarvitsee toivoa, koska  ”ei elämästä selviä hengissä”. Jollakin tavalla olisi jaksettava eteenpäin niin kauan kuin henki kulkee. Ei voi kieltää, että jotkut lohtujutuissa näkyvät asiat ovat tärkeitä ja parempia kuin jotkut muut lohdun lähteet: perhe, ystävät, luonto, terveellinen ruoka ja liikunta.

Jatkuvassa kristillistenkin lohtujuttujen lukemisessa on kuitenkin se ongelma, että elämää voi alkaa ajatella suorituksena, jolla pitäisi voida tavoittaa tyytyväisyyden tila maallisin tai hengellisin keinoin. Todellisuus on kuitenkin tapahtumien ja vaiheiden jatkuvaa ja usein hallitsematonta virtaa sekä kaipausta, johon mikään ei vastaa lopullisesti elämän aikana.

Lohduttamista tarvitaan aika ajoin, mutta siitä voi tulla passivoivaa.  Kaikenlaisen lohdun hakemisen sijaan pitäisi ehkä keskittyä tekemään jotakin rakentavaa – omien voimien mukaan. Olisi hienoa, jos kristillisissäkin lehdissä voisi olla enemmän inspiroivia ja uusia näkökulmia avaavia juttuja eikä niin paljon lukijan päähäntaputtelua.