”Lestadionismi-hanke ei ole teologinen, vaan yhteiskuntatieteellinen”

[Mika Luoma-aho & tutkimusryhmä] Eläkkeellä oleva uskonnon ja psykologian lehtori Valma Kukko on toistuvasti blogikirjoituksissaan hyökännyt Suomen Akatemian rahoittamaa, Lapin yliopistossa toteutettua Lestadionismi-tutkimushanketta (2010–2012) sekä sen puitteissa laadittuja tutkimuksia kohtaan. Kukon on ollut vaikea ymmärtää sitä, että lestadiolaisuutta tutkitaan muutoin kuin teologisesta näkökulmasta. Hänelle (vanhoillis)lestadiolaisuus edustaa aitoluterilaista ”sydämenkristillisyyttä”, jota voi ymmärtää vain liikkeen omista uskonnollisista lähtökohdista. Kukko ei ymmärrä yhteiskuntatiedettä, jolle uskonnollisen liikkeen virallistetut näkemykset eivät edusta ehdotonta totuutta, eivät edes liikkeen omassa sosiaalisessa todellisuudessa.

Tähän saakka Kukko on moittinut pääasiassa Lestadionismi-hankkeen tieteellisiä lähtökohtia ja tutkimusten sisältöä. Tällainen kritiikki kuuluu avoimeen tieteelliseen prosessiin ja on sellaisena asianmukaista, oli arvostelun perusteluista tai kirjoittajan tyylistä mitä mieltä hyvänsä. Kukon tuorein teksti hänen Sermonés-nettilehdessään kuitenkin alittaa tavanomaisen hyvän maun ja kohteliaisuussääntöjen rajan. Koska Kukon kirjoittelu on jatkunut pitkään, ja hänen tekstinsä sisältävät loukkaavan sävyn lisäksi enenevässä määrin sekä virheellisiä oletuksia että vakavia epäilyksiä, on väitteisiin vastattava.

Valma Kukon mukaan Lestadionismi-hanke muistuttaa Pekka Himasen saamaa, julkisuudessa runsaasti puitua tutkimusrahoitusta. Lestadionismi-hanke on ”himanen”, tieteellistä hömppää, jonka rahoittajien motiiveja on syytä peräänkuuluttaa. Kukko on aiemminkin antanut ymmärtää, että hankkeemme tutkijoilla olisi lausumattomia poliittisia tavoitteita, joihin heidän tutkimustuloksensa perustuvat. Nyt hän vihjaa, että myös tutkimushankkeen rahoitus perustui sosiaalidemokraattisiin pyrkimyksiin, joiden tavoitteena on uskonnon ja valtion erottaminen toisistaan ja pakollisen uskonnonopetuksen lakkauttaminen peruskoulusta. Kukon väite absurdi ja täysin vailla todellisuuspohjaa, mutta sitä ei voine Himas-keskustelun jälkimainingeissa kuitata pelkällä huumorilla.

Kukon päättelyssä Lestadionismi-hankkeen rahoittajien poliittisiin motiiveihin viittaa se, että rahoitus suunnattiin Lapin yliopiston yhteiskuntatieteilijöille. Hänen mukaansa ”tiettävästi myös Helsingin yliopiston tieteellisesti ansioitunut kirkkohistorian tutkimusryhmä oli kiinnostunut Suomen Akatemian rahoittamasta lestadiolaisuustutkimuksesta.” Kukko ihmettelee, miksi Akatemia myönsi rahoituksen Lapin yliopiston tutkijoille, joilta puuttuivat tieteelliset ansiot ”kyseisen teologisen tutkimuksen” toteuttamiseen.

Kukon tekstin voi tulkita kahdella tavalla. Joko hän antaa olettaa, että Suomen Akatemia oli päättänyt etukäteen rahoittaa lestadiolaisuustutkimusta, josta olivat kiinnostuneet (ainakin) Helsingin ja Lapin yliopiston tutkimusryhmät, tai sitten hän sanoo, että Helsingin yliopistossa valmisteltiin yhtä aikaa Lestadionismi-hankkeen kanssa lestadiolaisuutta käsittelevää tutkimusta. Kummassakin tapauksessa Lapin yliopiston tutkijoiden hömppähakemus kilpaili Kukon mukaan rahoituksesta Helsingin yliopiston ansioituneiden kirkkohistorioitsijoiden kanssa.

Ensinnäkin, Lestadionismi-hanke syntyi Lapin yliopiston tutkijoiden keskustelujen pohjalta. Hankehakemus laadittiin kokonaisuudessaan Lapin yliopistossa, lähetettiin Akatemialle normaalin hakumenettelyn puitteissa ja arvioitiin Akatemian tavanomaisessa tieteellisessä vertaisarvioinnissa. Aloite tutkimukseen ei tullut Suomen Akatemialta vaan Lapin yliopiston tutkijayhteisöstä.

Toiseksi, Lestadionismi-hankkeen tavoitteena oli lestadiolaisuuden uudenlainen, politiikkatieteellinen tutkimus. Tarkoitus oli analysoida lestadiolaisuuden politiikkaa ja valtaa uusista näkökulmista, ei ajaa salamyhkäisiä puoluepoliittisia päämääriä tai mitätöidä uskonnon asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Päinvastoin, hankkeen ääneen lausuttuna tavoitteena on jatkuvasti ollut kunnioittava suhtautuminen uskonnollisuuteen yleensä ja lestadiolaisuuteen erityisesti. Ja toisin kuin Kukko sitkeästi väittää, Lestadionismi-hanke ei siis ollut teologinen vaan avoimesti yhteiskuntatieteellinen tutkimushanke. Hankkeen tutkijoiden kansalliset ja kansainväliset ansiot on hankittu nimenomaan politiikan tutkimuksen saralla, jonne sijoittuvat myös Lestadionismi-hankkeen tutkimukset. Projektin keskeinen teoreettinen lähtökohta, poliittinen teologia, nähtiin hankkeessa politiikan tutkimuksen traditiona, ei teologisena oppirakennelmana. On olemassa myös teologisesti painottunutta poliittista teologiaa, mutta Lestadionismi-hankkeessa ei ollut kysymys siitä. Tätä eroa Kukko ei joko halua tai kykene ymmärtämään.

On tietysti mahdollista, että yhtä aikaa muualla valmisteltiin teologista lestadiolaisuutta koskevaa hanketta, joka sekin tavoitteli Akatemian rahoitusta. Joko tällaista paperia ei koskaan Akatemialle lähetetty, tai sitten se ei menestynyt vertaisarvioinnissa Lestadionismi-hankkeen hakemuksen tavoin. Kaikissa tapauksissa Lestadionismi-hanke arvioitiin nimenomaisesti tavanomaisen tieteellisen käytännön mukaisesti, kuten Suomen Akatemian rahoittamat tutkimukset yleensä. Muun kuvittelu perustuu joko täydelliselle Akatemian käytäntöjen ymmärtämättömyydelle tai tarkoitukselliselle tosiasioiden vääristelylle. On hyvin vaikea nähdä, mitä yhteistä hankkeellamme on Himasen kohua aiheuttaneen tutkimusprojektin kanssa.

Valma Kukon toinen syytös kohdistuu tutkimushankkeen kotipesää, Lapin yliopistoa kohtaan. Hänen mukaansa Lapin ”yliopistolla on mainetta, että siellä voidaan hyväksyä väitöskirja, joka muissa yliopistoissa ei ole saanut väitöslupaa.” Kukkoa säestää vanhoillislestadiolainen kirkkohistorioitsija Seppo Lohi – tai hänen nimellään esiintyvä henkilö. Hän kommentoi Kukon Tapio Nykäsen väitöskirjasta kirjoittamaa arvostelua seuraavasti: ”Olipa erinomainen analyysi ja arvostelu tästä Nykäsen lapinyliopistomaisesta väitöskirjasta. Näin siinä käy, kun saadaan paljon rahaa ja ne pitäisi äkkiä käyttää.”

Kumpikaan, Kukko tai Lohi, ei tarkenna tai perustele väitettään Lapin yliopiston poikkeuksellisesta suhtautumisesta väitöskirjoihin. He tyytyvät vihjaamaan, että Lapin yliopistossa hyväksytyt väitöskirjat eivät täytä tavanomaisia väitökselle asetettuja kriteereitä tai ovat muutoin heikkotasoisia. Syytettä voisi pitää asiattomana heittona, ellei sitä esitettäisi julkisella foorumilla ja ellei toinen syyttäjistä olisi kirkkohistorian dosentti.

Kukon ja Lohen väite loukkaa Lapin yliopistosta väitelleitä tohtoreita, väitöskirjojen ohjaajia ja esitarkastajia sekä vastaväittäjiä, jotka ovat hyväksyneet väitöskirjat. Jälkimmäiset ovat poikkeuksetta, tavalliseen tapaan, muualla kuin Lapin yliopistossa toimivia tieteentekijöitä. Eurooppalaisessa yliopistojärjestelmässä juuri tällä menetelmällä varmistetaan, että väitöskirjat arvioidaan mahdollisimman puolueettomasti. Kukko ja Lohi kuitenkin vihjaavat, että mainitussa joukossa on tavanomaista enemmän tutkijoita, jotka ovat ammattitaidottomia tai toimivat eettisesti kyseenalaisella tavalla. Tällainen väite kaipaisi tuekseen poikkeuksellisen vahvoja perusteita. Muutoin kyse on yksinkertaisesti epäasiallisesta ja virheellisestä ad hominem -päättelystä, jonka tarkoituksena on mitätöidä tutkimusten sisältöä puuttumalla niiden tekijöiden tai työhön muutoin vaikuttaneiden persoonaan. Olemme hieman pettyneitä siitä, että kristilliset ajattelijat turvautuvat tällaiseen argumentaatioon.

On ilahduttavaa, että Valma Kukko ja muut lukijat ovat olleet kiinnostuneita hankkeemme tutkimuksista. Toivottavasti kiinnostus jatkuu: tutkimuksien sisällöstä saa parhaan käsityksen perehtymällä niihin itse. Samalla on mahdollista arvioida sitä, miksi teokset näyttävät herättävän vahvoja tunteita ja myös vastareaktioita. Koko hankkeen tuloksia esitellään kootusti loppuvuodesta 2013 julkaistavassa laajassa artikkelikokoelmassa.

 

– Lestadionismi-hankkeen johtaja Mika Luoma-aho & tutkimusryhmä –

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Erittäin hyvä vastine! Olen täysin samaa mieltä Panu Saarelan, Timo Ahon ja Jussi Tynkkysen kanssa.

    Lujille näyttää ottavan joillakin käsittää, että myös vanhoillislestadiolaisuutta voidaan tarkastella muistakin näkökulmista, kuin teologisesta. Toiseksi on turha yrittää vääntää liikkeen ”kansanuskoa” ja arkitodellisuutta muuksi kuin se on. Kun on itse kokenut asiat ja elonsa liikkeessämenneinä vuosikymmeninä sellaisena kuin se on ollut, ei tarvitse epäillä olllenkaan niiden olevan oikeassa, jotka pyrkivät selittämään mustan valkoiseksi ja toisinpäin.

    Niin kauan, kuin meitä on, totuutta ei voida vääntää toiseksi.

    Kaikkea hyvää Lapin yliopiston tutkimushankkeelle. Olen tutustunut jo Aini Linjakummun tutkimukseen ja allekirjoitan joka sanan.

  2. Ei voi muuta sanoa kuin Paavalin sanoin sieltä 1Kor.2:15:stä että:

    Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia.

    Jos raamatun mukaan hengellistä ihmistä ei voi tutkia kukaan muu, ainakaan niin, että voisi asiat oikein ymmärtää, menee siinä valtavasti resursseja hukkaan. Toisaalta ne ristiriidat ovat todistamassa sitä, että VL yhteisö selkeästi on hengellinen yhteisö, ei maallinen.

  3. Antti Leinonen:

    Jos raamatun mukaan hengellistä ihmistä ei voi tutkia kukaan muu, ainakaan niin, että voisi asiat oikein ymmärtää, menee siinä valtavasti resursseja hukkaan. Toisaalta ne ristiriidat ovat todistamassa sitä, että VL yhteisö selkeästi on hengellinen yhteisö, ei maallinen.

    Haluan uskoa, että tämä vertaus oli leikkimielellä kirjoitettu ja tarkoitettu vain kevennykseksi, vaikka asiaan kuuluva hymiö puuttuikin. Niin absurdi ja irrelevantti on vertaus. Seuraavissa linkeissä on kuvaus siitä, kuinka ”maallista” ja raadollista vl-liikkeen (SRK -lestadiolaisuus) toiminta oli 1960- ja 1970 -luvuilla ja vielä 1980 -luvullakin. Hengellisyys näkyi vain lukuisina eri henkinä.

    http://freepathways.wordpress.com/2011/09/27/jumalan-vai-ihmisten-vuoksi/
    http://freepathways.wordpress.com/2009/05/12/naamioitua-puoluepoliittista-tyota/

  4. Tervehdys,

    kiitokset vastauksesta Valma Kukolle!

    En käy tarkemmin erittelemään väitöskirjaani liittyvää kritiikkiä, sillä ymmärtääkseni kyseeseen tulisi lähinnä kirjassa esittämieni argumenttien toistaminen. Alkuperäisiin voi tutustua (nykyään ilmaiseksi…) täällä: https://www.doria.fi/handle/10024/88813

    Lyhyesti on ehkä syytä kuitenkin todeta, että minusta schmittiläisen poliittisen teologian näkökulma nimenomaisesti sopii lestadiolaisuuden ja minkä hyvänsä uskonliikkeen tutkimukseen. Sen avulla on mahdollista ymmärtää uskonnon virallisten normien sekä liikkeen sosiaalisen todellisuuden ja politiikan ja vallan monimutkaisia suhteita; myös silloin, kun kytkökset näiden välillä piiloutuvat. Etenkin Schmittin oma ajattelu on toki sen verran yleisellä tasolla liikkuvaa – tämä koskee varsinkin alkuperäistä Poliittista teologiaa – että on eduksi, jos empiirisessä tutkimuksessa samalla hyödynnetään muuta uskonnonsosiologiaa ja -filosofiaa, kuten omassa tapauksessani Wittgensteiniä. Joka tapauksessa vanhoillislestadiolaisuus on tyyppiesimerkki liikkeestä, jossa käsitykset poliittisista valinnoista ja sisäisen vallan perusteista ovat tiukasti ja suhteellisen avoimesti kytköksissä uskonnollisiin näkemyksiin. On huomattava, että jopa politiikkaa ja uskontoa näennäisesti erottava kahden regimentin oppi itsessään on poliittinen, sillä se määrittää erilaisten yhteiskunnallisten instituutioiden, uskonnon ja ”maallisen esivallan” paikkoja ja rajaa erilaisten intressiryhmien toimintamahdollisuuksia.

    Mitä aineistooni tulee, koostuu se ensijaisesti nimenomaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen julkaisuista ja toissijaisesti vanhoillislestadiolaisten yksityishenkilöiden haastatteluista sekä internet-materiaalista. Viimeisin antaa oivallisen näkökulman siihen kamppailuun, jota liikkeen piirissä on viime vuosina käyty.

    Meiltä on tosiaan tulossa syksymmällä uusi artikkelikokoelma. Toivotaan, että se kerää samalla tavalla kiinnostusta ja argumentteja puolesta ja vastaan.

    Hyvää kevättä kaikille keskustelijoille!

    Tapio Nykänen

  5. Kyllä asioita pystyy havainnoimaan, vaikkei ole asiantuntija. En ota kantaa edellä mainitussa asiassa, mutta asioitten suhde tapahtuma-aikaan on tärkeä. Nytkin meillä keskustellaan kovasti avioliitosta unohtamalla, että nykyinen käytäntö vihkimisineen on verraten uusi käytäntö, ja vakiintui vasta 1700-1800-luvun vaihteessa. Jos Lutherista ja Calvinista olisi ollut kiinni, meillä olisi nyt sopimuspohjainen avioliitto. Reformoitujen maitten lainsäätäjät vaativat aikanaan kirkkoa kiristämään otettaan ihmisen copula carnalikseen. Siunaamattomat liitot olivat päteviä vuoteen 1563. Silloinkin liitoa uudistettiin vain niin, että vaadittiin todistajat.

  6. 1522.Syyskuun loppu: Kirjoituksessaan Avioelämästä Luther yrittää selvittää avioliittoa oikeudelliselta kannalta ja myös omantunnon näkökulmasta sen jälkeen kun hän on kumonnut avioliiton sakramentaalisuuden ja kanonisen avioliitto-oikeuden ylipäätään. Ennen kaikkea hän rajoittaa kanonisten avioesteiden suuren lukumäärän läheisen verisukulaisuuden tapaukseen.
    Avioeron hän näkee mm. impotenssin ja aviorikoksen tapauksissa mahdollisena, vaikka olisikin ”hieno autuas risti” sietää sittenkin aviopuolisoa. Vaikka avioliitto ei olekaan enää sakramentti, on se toki Lutherille jumalallinen työ, Jumalan luomistahdon mukainen järjestys, joka on kristillisesti täytettävä. ”Se, että avioliitto on ulkoinen ruumiillinen asia, aivan kuten muutkin maalliset puuhat”, osoittaa vain tämän luonnollisen järjestyksen. Toisin ”yhtään aviovelvollisuutta ei hoideta ilman syntiä, mutta Jumala säästää siltä armostaan siksi, että aviojärjestys on hänen työtään”.

Kirjoittaja

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen...