Lahkolaisten pyörityksessä

Kun alkaa tutustua vähän syvemmin ja enemmän kristillisyyteen ja eri ihmisiin, ei voi muuta kuin hämmästyä erilaisista opetuksista ja opeista.

Kukaan kristitty ei todellakaan saa kaikkien lahkojen ja kirkkokuntien hyväksyntää osakseen. Mutta älä sinä, joka tätä kirjoitusta luet, järkyty, vaikka kaikki eivät sinua pitäisi uskovaisena!

Jos tiedät varmasti uskovasi Raamatun perustuksella Jeesukseen, niin pidä, mitä sinulla on, äläkä anna kenenkään ryöstää aarrettasi. Älä myöskään anna lahkolaisten puhua ja viedä päätäsi pyörälle, siinä voi käydä huonosti ja hullusti.

  1. Ken tahtoo väärin käyttää lahjoitetun armon ja kaikki jumalalliset lahjat lihalliseen suruttomuuteen, vääryyteen, ylpeyteen, ylensyömiseen, juopumiseen, irstaisuuteen ja muuhun ilkivaltaisuuteen eikä anna itseään kehottaa vapaaehtoiseen kuuliaisuuteen, hän on väärä kristitty, joka ei ansaitse armoa eikä sen tähden voikaan kauan sitä pitää.

    Stefan Prätorius, Hengellinen Aarre-aitta, s. 210, SLEY, 1925.

    • Kyllä armon väärinkäytöstä tulee myös varoittaa. Evankeliumin vapaus ei tarkoita lihallista vapautta. Aina on ollut niitäkin, jotka ajattelevat, että saamme tehdä ihan mitä huvittaa, kun kaikki on kuitenkin annettu anteeksi.

    • No onko ne ” kuitenkin ” annettu anteeksi, mistä tiedät että kaikki sinun synnit on anteeksi annetut jos toisien ei?

    • Olen usein täällä blogeissani puhunut syntien anteeksiantamuksesta ja miten se saadaan omaksi.

      Esim. hiljattain tässä blogissa:
      https://www.kotimaa.fi/blogit/sovituksen-sana-ja-virka/

      Kaikille lukijoille voisi yhteisesti todeta virren sanoin: ”Sovitusta saarnatahan, rohkaistu siis uskomahan anteeksanto syntien.” ”Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet (ja siskot), että hänen (Jeesuksen) kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus”. (Apt. teot 13:38)

  2. 1.
    Rakkauden, armon lähde
    Jeesus ompi pohjaton!
    Ken ois kuollut synnin tähden,
    niin kuin Jeesus kuollut on?
    Ken ois eestä pilkkaajainsa,
    vainoojainsa, murhaajainsa
    käynyt kovaan kuolohon?

    2.
    Jeesus on sen yksin tehnyt,
    yksin hän, ei kukaan muu.
    Hän on vaivat, tuskat nähnyt,
    joit ei kertoa voi suu.
    Nöyränä hän kaiken kantoi,
    nöyränä hän henkens antoi
    vuoteenansa ristinpuu.

    3.
    Minkä tähden kaiken vaivan
    Jeesus kärsinyt on niin?
    Rakkaudestansa aivan
    meihin kurjiin syntisiin
    Jeesus astui kuolon vaivaan
    avatakseen meille taivaan,
    meidän tähden kärsi niin.

    4.
    Miksi tuskan kalvaa annat
    sieluas, sä syntinen?
    Miksi syntein taakkaa kannat?
    Katso, Kristus kantoi sen!
    Sovitusta saarnatahan,
    rohkaistu siis uskomahan
    anteeksanto syntien.

    5.
    Armo kuuluu sulle juuri,
    sulle, raukka kurjinkin,
    vaikka rintaas tuska suuri
    kalvaa liekein polttavin.
    Kaikkein synnit Jeesus kantoi,
    kaikkein tähden itsens antoi
    ristiin, kärsimyksihin.

    Virsi 80

  3. Rakennamme Herran varaan

    Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Ps. 127:1

    Ensimmäisessä käskyssä Jumala ilmoittaa tahtovansa olla meidän Jumalamme. Sinun Jumalasi ja minun Jumalani. Jokaisen henkilökohtaisesti ja samalla meidän kaikkien yhdessä. Se tarkoittaa, että meidän on syytä rakentaa elämämme kokonaan hänen varaansa. Maallista hyvinvointia voimme pyrkiä kohentamaan omin voimin, mutta rikkaudella ei runsaudestaan huolimatta ole aina siunausta mukanaan. Vähäkin voi olla paljon, kun Herra siunaa sen. Hengellistä hyvää emme myöskään saavuta omin voimin, vaan kaikki pysyvä ja merkittävä siunaus, erityisesti syntien anteeksisaaminen, on Jumalan valtakunnassa puhdasta lahjaa. Kun me sallimme Jumalan olla meidän Jumalamme, me saamme siunauksen yksittäisinä ihmisinä, perheinä, kansana ja kirkkona, Kristuksen ruumiina.

    Juha Vähäsarja, Joka päivä elävää vettä, tämän päivän teksti, Symbolum Oy, 2021.

  4. Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu. 2. Tim. 1:12

    Joka nyt ikävöi tätä autuaallista uskonvarmuutta, huomatkoon tarkoin oikean tien siihen. Ainoa tie uskonvarmuuteen on pysyminen siinä, mitä Jumala on sanonut: silloin ihminen sydämen uskolla sanoo perässä, mitä Jumala sanoo edellä. Kuten eräs kirkkoisä lausuu: ”Kuinka turvattu ja varma olenkaan, kun vain sanon perässä, mitä Jumalani sanoo edellä.” Paavali sanoo, että ”usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta”. (Room. 10:17) Oikea usko ja varmuus syntyy siten, että minä tulen lohdutetuksi, iloiseksi ja varmaksi Jumalan armosta ainoastaan sen tähden, mitä Kristus on tehnyt ja Jumala on vakuuttanut, ja saan tämän lohdutuksen ennen kuin pidän itseäni mahdollisena uskomaan, kun vielä ajattelen, että liian paljon minulta puuttuu, kun siis en toisin sanoen vielä aiokaan uskoa. Niinhän Kristus sanoo, että tuhlaajapoika oli vielä kaukana, kun isä yllätti hänet armollaan ja laupeudellaan. (Luuk. 15:20) Kun siten lohdutus on saatu Kristuksessa ja sanassa, silloin ja vasta silloin voi löytää uskon vaikutuksia ja ominaisuuksia itsestään. Mutta ensimmäisen ja varsinaisen uskonvarmuuden täytyy aina syntyä sanasta ennen mitään uskon ominaisuuksia ja hedelmiä.

    Carl Olof Rosenius, Armoa armosta, tämän päivän teksti, SLEY, 1966. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.

  5. Usko siis on mitä hellittämättömintä tähyämistä: se ei katso mihinkään muuhun kuin Kristukseen, synnin ja kuoleman voittajaan ja vanhurskauden, autuuden ja iankaikkisen elämän antajaan. Sen vuoksi Paavali kirjeissään melkein joka lauseessa esittää ja tähdentää Jeesusta Kristusta. Hän esittää hänet sanalla, häntä kun ei voida esittää muulla kuin sanalla, eikä muulla tavalla omistaa kuin (sanaa) uskoen.

    Martti Luther, En minä kuole – vaan elän, s. 289, Arkki-kirja ja Aurinko Kustannus, 2016. WA 40 I, 545.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.