Kirkon ykkösasia?

Kotimaa-lehden kysely kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä kirkolliskokousehdokkaille (KM 14.1.) herätti minussa muutamia ajatuksia: ensinnäkin tämä teema ilmeisesti koetaan seuraavan nelivuotiskauden yhdeksi tärkeimmistä – ellei ykkösasiaksi. Kyselyn mukaan kannat kirkossa jakautuvat monen vaihtoehdon välillä sukupuolineutraalin avioliiton astuessa voimaan.

Tosin eniten on heitä, joiden mielestä kirkon tulisi vihkiä vain miehen ja naisen avioliittoon. Näen kuitenkin mielessäni, kuinka asemia jo kaivetaan ja niihin ajetaan arsenaalia sekä kaiuttimia. Määräenemmistöstä luopumista nostetaan esille, jotta muutos saataisiin ajettua nopeammin lävitse. Silti pitkä ja jakava taistelu on edessä.
_ _ _
Toinen mielessäni oleva ajatus kuuluu, onko sukupuolineutraali avioliitto todella ykkösasia – jos nimittäin kirkko haluaa vaikuttaa oikeudenmukaisuuteen ja alas poljettujen ihmisoikeuksiin? Tämä mielikuva minulle on syntynyt median nostoista.

Ruotsin kirkossa on vuoden aikana vihitty kuutisenkymmentä samaa sukupuolta olevaa paria. Asia on luonnollisesti näille 120 ihmiselle ja heidän läheisilleen tärkeä. Suomessa määrää jäänee tätä pienemmäksi. Asian esillä pitämistä voidaan toki perustella sillä, että asialla on periaatteellinen puolensa ja että kirkon tulee selvittää omat käytäntönsä kun laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta tulee voimaan.
_ _ _
Onko sitten vielä isompia kysymyksiä, joiden kautta kirkkona voisimme edistää oikeudenmukaisuutta laajemmin? On. Niistä olemme kirkkona aika hiljaa.

Ensiksi. Viime vuoden lopulla työttömiä oli 216 000, mikä tarkoitti 8,2 % työvoimasta. Varsinkin lapsiperheet ja yksinhuoltajat kärsivät työttömyyden seurauksista. Yksityinen kulutus on toistaiseksi pitänyt työttömyyden yllättävän alhaisena. Tilanne voi kuitenkin huonontua nopeasti, kun taloustaantuma edelleen jatkuu ja irtisanomiset lisääntyvät.

Työttömien ja köyhien aseman ajaminen ei voi olla vain paremman sosiaaliturvan vaatimista, kun valtion ja kuntien mahdollisuudet siihen kaiken aikaa heikkenevät. Toki taantuman jälkeen voi tulla käänne parempaan. Heikentyvä huoltosuhde ja julkisen talouden suunta puhuvat kuitenkin toista.

Mitä voisi tulla puoli vuosisataa jatkuneen ja aina vain kattavamman sosiaaliturvan rinnalle tai tilalle? Olisi löydettävä muita keinoja materiaaliseen apuun tai keinoja auttaa ihmisiä selviämään itse. Näiden teemojen esiin nostaminen johtaa helposti syytöksiin kovemman yhteiskunnan esiin manaamisesta. Se voi tulla manaamattakin.
_ _ _
Toiseksi. Viime vuonna Suomeen saapui 32 000 pakolaista osana Euroopan laajuista pakolaisten tuloa. Saksassa ja Ruotsissa pakolaisten suuri määrä ja lieveilmiöt alkoivat polarisoida yhteiskuntia. Saksassa on maaliskuussa aluevaalit ja reunaoikeisto lisää kannatustaan samalla kun liittokansleri Merkelin vielä syksyllä kaikki tervetulleeksi toivottanut pakolaispolitiikka on menettänyt suosiotaan epärealistisena.

Samoja kehityslinjoja on nähtävillä myös Suomessa. Pakolaisten tulo ei ole vielä lakannut ja se voi jopa lisääntyä. Olot Syyriassa, Irakissa ja Pohjois-Afrikassa kiristyvät edelleen. Eurooppa näyttäytyy miljoonille toiveiden paratiisina. On käynyt selväksi, ettei kaikkia voida ottaa vastaan. Jatkossa haastavana tehtävänä on erotella tulijoiden joukosta ne, jotka ovat omassa maassaan hengenvaarassa ja tarvitsevat turvaa.

Suomessa oma kysymyksensä ovat Venäjän ja Suomen väliset rajanylityspaikat, joiden kautta saattaa jatkossa olla enemmän tulijoita – varsinkin jos Venäjä sallii läpikulkua. Suomeen sopii enemmänkin tulijoita, mutta vain kun kotoutuminen ja sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan onnistuvat. Se merkitsee kieli- ja ammattiopintoja sekä mahdollisuutta ottaa työtä vastaan nykyistä helpommin.
_ _ _
Kolmanneksi. Vuodessa Suomessa kuolee noin 2000 ihmistä alkoholiin ja tuhannet sairastuvat. Alkoholin haittojen kustannukset vuodessa ovat yhteensä 4-14 miljardia Euroa. Tällä summalla korjattaisiin kestävyysvaje ja vältettäisiin velanotto. Suomi on pysynyt kosteana kansana, vaikka juominen onkin vähentynyt.

Kirkon piirissä alkoholin haitoista ei juuri puhuta. Siksikö, että haluamme sallia ihmisten erilaisia elämänvalintoja ja välttää moralistin leimaa?
_ _ _
Taloustaantuma, pakolaiskriisi, ympäristöuhkat, Ukrainan kriisi sekä kotimaiset sosiaaliset kysymykset ovat vaikeasti ratkaistavia kysymyksiä ja jakavat mielipiteitä. Monet ovat tilanteesta ahdistuneita. Turvallisuuden tunne on heikentynyt. Meitä kaivataan kirkkona rinnalle.

Kirkon ei tarvitsekaan tehdä politiikkaa tai ratkaista talouden ongelmia. Riittä, että olemme yhdessä kirkko. Tunnistamme ajan suuret kysymykset ja tuomme niiden kanssa painiville tukea ja lohdutusta – sen sijaan että riitelemme. Armahdus Kristuksen kautta yhdistää. Jumala on historian Herra. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.

  1. Jaan Pekka Särkiön huolen siitä, että pitkä keskustelu avioliitosta vain jatkuu loputtomasti tai ajatellaan kirkon ykkösasiaksi.
    Jaan myös hyvin pitkälle blogistin käsityksen suurien yhteiskunnallisten kysymysten tärkeydestä (tosin työttömien määrä on jopa suurempi kuin blogissa todettiin: ei 200 000 vaan yli 330 000 eli noin kolmannes miljoona, jonka kovana ytimenä on nopeasti kasvava pitkäaikaistyöttömien osuus).

    Avioliittolaista: Nyt ei ole aika luoda tiukkoja rintamalinjoja ja viholliskuvia, sillä tavalla tai toisella kirkolliskokouksen tulee löytää tiekartta, joka yhtäältä kunnioittaa kirkon perinnettä ja toisaalta ottaa todesta vähemmistöryhmiin kuuluvien kristittyjen aidon hengellisen tarpeen tulla kokonaisvaltaisesti nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi.
    Härkäpäisen inttämisen sijaan on tarpeen rukoilla yhdessä ja etsiä Jumalan johdatusta asiassa.
    Jos sen sijaan valitaan vastakkainasettelun tie, niin joidenkin mielestä kirkon ykkösaihe vielä pitkään on kysymys avioliittolain soveltamisesta kirkossa. Ehkä jopa muutaman vuosikymmenen.

    Kari Latvus

    • Kiitos Kari kommentista. Tilastokeskuksen antama työttömien määrä oli marraskuun lopulla 216 000 (8,2%) työvoimasta kun taas TE keskusten yhteen laskettu työttömien työn hakijoiden määrä viime syksynä oli 380 000. En osaa sanoa, kumpi on lähempänä totuutta. Hirmuisia lukuja molemmat. Olen samaa mieltä, että pitkälle tulevaisuuteen jatkuvan vastakkainasettelun sijaan tarvitaan kunnioitusta.

    • Hyvä kommentti Karilta. Dialogisuus ja yhteinen rukous vie paremmin perille kuin konfrontaatio ja inttäminen.

    • Olet Paavo oikeassa, että ”märehtimään jääminen” – joka toisaalta on osa demokraattista päätöksentekoa – on menetys kirkolle. Minäkin soisin, että päätös voidaan tehdä kirkon ”omasta ymmärryksestä käsin nopeassa aikataulussa”. Mielipiteet kuitenkin jakautunevat sen suhteen, mikä on kirkon oma ymmärrys. Muun yhteiskunnan ja vapaamielisen ajan paine johtavat kohti sukupuolineutraalia avioliittoa. Raamattu ja kirkon traditio sekä kristittyjen ylivoimaisen enemmistön kanta puoltavat sitä, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen.

  2. Sari R-L: ”Kirkon viralliset ja omat lähetysjärjestöt opettavat (että) seksi miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella on synti (mukaan lukien homoseksuaaliset suhteet, myös rekisteröidyt parisuhteet, sikäli kuin niissä on seksiä).”

    So? Meillä kirkossa jotkut papitkin opetavat, että Jeesus ei syntynyt Neitsyt Mariasta eikä noussut kuolleista. Silti he vain jatkavat pappisvirassaan ja nauttivat papin viran taloudellisia etuja, koska kirkon mielestä tällainen on ”vain kirkon sisäistä keskustelua”.

    Onko sinulle, Sari, uutta se, että moniääninen kansankirkko on ”moniääninen” näin radikaalisti..?

    Jos haluat kiristää linjaa (niin kuin kaikesta päätellen haluat), miksi kiristää sitä vain seksuaalietiikan puolella? Eikö olisi paljon rehellisempää ja kirkon opetuksen kannalta uskottavampaa ja toivottavampaa, että linjaa kiristetään ensisijaisesti siellä, missä kirkon oppi on uhattuna..?

    Kenet haluaisit heittää kirkon rahoituksen ulkopuolelle: ne, jotka opettavat moniäänisesti seksuaalietiikassa vai ne, jotka opettavat moniäänisesti opista – vai molemmat? Ja mikä olisi mielestäsi oikea kiireellisyysjärjestys?

    • Ehkäpä kuitenkin on erehdystä uskoa Sarin tavoitteena olevan jonkin mielekkään muutoksen aikaansaaminen vain kirkossa. Kirkko edustaa tiettyä rakennetta, joka tulee kokonaisuudessaan muuttaa. Eli tavoite on paljon syvemmällä , kuin pelkästään kirkon toiminnassa. Kirkko on hänelle ehkäpä vain väline suurempien tavoitteiden saavuttamisessa.Koko yhteiskunnan rakenne tulee muuttaa. Tämä selittäisi koko paletin. Sari tietää paremmin onko asia näin.

    • ”Meillä kirkossa jotkut papitkin opettavat, että Jeesus ei syntynyt Neitsyt Mariasta eikä noussut kuolleista.” Onkohan noin? On sentään eri asia antaa tilaa kyselevälle ja epäröivälle uskolle kuin opettaa jotain varmana asiana. Kuinka monta arasti uskoa lähestyvää ihmistä onkaan karkotettu tiehensä edellyttämällä jokaisen Raamatussa kerrotun ihmeen pitämistä kirjaimellisesti totena?

    • Minua hämmästyttää syytökset siitä, että ”arasti uskoa etsivät” ajetaan kirkosta ulos sen vuoksi, että kirkko opettaa ja pitää kiinni aivan kristinuskon perusasioista. Pitäisikö kirkon muuttaa oppiaan jokaisen ihmisen henkilökohtaisten epäilyjen mukaan?

      Eikö juuri päinvastoin. Selkeä ja lujasti Raamatun ilmoitukseen pitäytyvä oppi, opetus ja käytäntö ovat niitä peruspilareita, jotka luovat turvallisuutta tänä aikana, jolloin kaikenlaiset tuulet puhaltelevat saaden ihmiset hämmenyksiin. Opin tuuliviirimäinen muutteleminen saa aikaan turvattomuutta ja epäluottamusta.
      Ihmiset kaipaavat jotain pysyvää, jonka varaan voi elämänsä ja tulevaisuutensa, myös sen kuoleman jälkeisen, rakentaa.

    • ”Minua hämmästyttää syytökset siitä, että ’arasti uskoa etsivät’ ajetaan kirkosta ulos sen vuoksi, että kirkko opettaa ja pitää kiinni aivan kristinuskon perusasioista.” Ei pidä sekoittaa asioita. Se, mitä kirkko opettaa ei ole aivan sama kuin se, miten eri papit sen opetuksen muotoilevat. Jo apostolien aikana tehtiin tätä harkintaa: ”Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta. Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.”

    • Hyvä kun korjasit asian. Kirkko siis pitää edelleen kiinni siitä, mistä aiemminkin ja vain yksittäiset papit ovat lipsahdelleet sivuraiteille. Kirkko opettaa siis edelleen esim. , että Jeesus syntyi neitseestä, kuten uskontunnustuksessa sanotaan.

    • ”… yksittäiset papit ovat lipsahdelleet sivuraiteille.” Ei mielestäni ole sivuraiteille lipsahtelemista, jos antautuu rehelliseen keskusteluun tieteellisesti perusteteltua tietoa arvostavien älykkäiden etsijöiden kanssa.

    • Keskustelu ei ole sivuraiteille lipsumista mutta kirkon voimassa olevan opin/käytännön vastainen opetus ja käytäntö on. Muutamat kirkon työntekijät ovat julkisúudessa kertoneet, etteivät usko esim. neitseestä syntymiseen tai eivät enää halua noudattaa kirkon linjaa avioliittoon vihkimisessä.

    • ”Keskustelu ei ole sivuraiteille lipsumista mutta kirkon voimassa olevan opin/käytännön vastainen opetus ja käytäntö on.” Mitä tarkoittaa ’voimassa oleva käytäntö’?

    • Voimassa oleva käytäntö on tietysti kirkon virallinen käytäntö. Esim. avioliitoon vihkimisen suhteen se on yksi mies ja yksi nainen vihitään avioliittoon. On ikävää, että aika ajoin joku kirkon virassa/luottamustoimessa oleva henkilö ilmoittaa, ettei kunnioita tätä.
      Yksi hiippakunta ehti jo ilmoittaa, että on mahdollista käyttää ”porsaanreikää” asian kiertämiseksi.

      En jaksa enempää rautalangasta vääntää päivänselviä asioita.

    • Martti Pentti: ”Se, mitä kirkko opettaa ei ole aivan sama kuin se, miten eri papit sen opetuksen muotoilevat. Jo apostolien aikana tehtiin tätä harkintaa: “Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta. Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.”..”

      Martti epäilee väitettä, että papit poikkeavat kirkon tunnustuksesta. No, epäillä toki sopii.

      Kun on itse kuullut omin korvin tai lukenut papin puheissa, että Jeesus ei ”biologisesti siinnyt Pyhästä Hengestä eikä siten syntynyt Neitsyt Mariasta tai fyysisesti noussut kuolleista, vaan uskontunnustuksen väitteet ovat vain runoutta tai antiikin ihmisten tapa ilmaista Jeesuksen ainutlaatuisuutta..”, niin sellaista ei voi pitää kovin sitoutuneena opetuksena kirkon oppiin eikä seurakuntaa rakentavana diskurssina. Siinä uskontotuudet on jo ”muotoiltu” sen verran uudella tavalla, ettei niitä tunnista enää kirkon uskoksi.

      Mitä tule siihen, että tällaiset muunnellut uskontotuudet olisivat ”maitoruokaa” heikkouskoisille, niin asia taitaa pikemminkin olla päinvastoin. Eikös juuri se, jolla on eniten ruuansulatusvaikeuksia kirkon uskontotuuksille, pitäisi saada vahvistusta sille heikolle uskolleen juuri perusasioista?

      ”Maitoruualla” Paavali ei tainnut viitata uskontotuuksien vesittämiseen, vaan pitäytymiseen uskon perusasioissa (1 Kor 3).

      Miksi horjuttaa ennestään epäilevän uskoa? Jos pappi ei jaksa itsekään uskoa kirkon oppiin, niin siihen on helppo ratkaisu: pitäköön suunsa kiinni ja hakeutukoon sielunhoitoon ja työnohjaukseen. Jos ei sekään auta selvittämään suhdettaan kirkon uskontotuuksiin, niin ainahan voi vaihtaa ammattia..

      Ja näitä uskontotuuksien epäilyjä ei pidä sotkea moraalisiin kompurointeihin. Elämässään kompuroinut pappi on uskottava seurakuntalaisilleen, kun hän ei teeskentele pyhempää kuin muut, mutta uskaltaa rohkeasti pitäytyä kirkon opetuksiin – erityisesti silloin, kun hänellä itsellään on ollut ”hengellisesti kuivaa” tai rationaalisia epäilyjä.

      Pidän pappisvalan kannalta edesvastuuttomana saarnata seurakunnalle omia epäilyjään ennen kuin on selvittänyt sen, kuinka puhua asioista joista papillakin voi olla omat rationaaliset epäilynsä. Piispa Eero Huovisen kirjassa ”Saarna?” on tähän hyviä ja punnittuja näkökohtia.

      Kuulijakuntaa ei pidä aliarvioida, koska seurakuntalaiset eivät ole tyhmiä. Jos pappi itse on maitoruuan eli perusopetuksen tarpeessa, niin silloin sitä pitää ensin nauttia itse ja vahvistua uskossaan, jotta voi toisia vahvistaa.

      Rehellisyys ja aitous eivät ole synonyymejä epäilyille, vaikka niin usein annetaan ymmärtää. Kyllä pappi voi olla rehellinen ja aito, vaikka ei itsekään rationaalisella tasolla ymmärrä, mitä neitseestä syntyminen tai kuolleista ylösnouseminen on. Mutta toisin ei voi opettaa. ”Suuri on uskon salaisuus”.

      Ja lopuksi: papin ei pidä hoidattaa itseään seurakuntalaisilla saadakseen heiltä sympatiaa omalle horjuvalle uskolleen. Siihen on muut keinot. Pappi on ensisijaisesti seurakuntalaisia varten ja heidän palvelijansa, ei toisinpäin.

      P.S.
      Mielenkiintoinen (maallikon keräämä) kooste jokin aika sitten esillä olleista, oululaispappien järjestämistä Agnostikkoilloista löytyy täältä: http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/jumalaa_ei_ole/

      Jokainen päätelköön itse, vahvistaako tällainen pappien diskurssi kristillistä uskoa vai horjuttaako se sitä.

      Välttääkseen leimautumasta keskiaikaiseksi, uskonvainoja harjoittavaksi laitokseksi ja varjellakseen piispa Samuel Salmen pojan (ja piispan itsensä) häpeältä, Oulun tuomiokapitulille ei jäänyt paljon vaihtoehtoja tästä tulleiden kantelujen ratkaisemiseksi.

      Keskusteluahan se vain oli, tietysti.. Toivottavasti samanlaista keskustelua suvaitaan ilman syrjintäleimoja silloinkin, kun seksuaalimoraalissa halutaan pitäytyä kirkon perinteiseen (ja nykyiseen!) opetukseen.

    • “’Maitoruualla’ Paavali ei tainnut viitata uskontotuuksien vesittämiseen, vaan pitäytymiseen uskon perusasioissa (1 Kor 3).” Mitä ne uskon perusasiat sitten ovat? Tuon viittauksen mukaan ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” Mielestäni Kristuksella kirkon perustuksena tarkoitetaan muuta kuin ’uskontotuuksia’, joita kristityn on pidettävä kirjaimellisesti tosina.

    • Martti Pentti: ”Mielestäni Kristuksella kirkon perustuksena tarkoitetaan muuta kuin ‘uskontotuuksia’, joita kristityn on pidettävä kirjaimellisesti tosina.”

      Ehdottomasti. Usko ei ole vain uskoa johonkin uskonopilliseen faktaan (fides qua creditor), vaan myös uskoa luottamuksena johonkin eli ”usko, jolla uskotaan” (fides quae creditur).

      Mutta ilman toista ei voi olla toista. Eihän ”Kristustakaan ole jaettu”, sanoo P. Paavali. Uskomme siis Kristuksesta kaiken sillä uskolla, joka meille on annettu.

    • ”Usko ei ole vain uskoa johonkin uskonopilliseen faktaan.” Ei faktoihin uskota, ne tiedetään. Uskonoppi koostuu dogmeista. Kristillisistä dogmeista keskeisimpiä ovat oppi yhdestä, mutta kolmiyhteisestä Jumalasta ja oppi Jeesuksen Kristuksen kahdesta luonnosta, jumalallisesta ja inhimillisestä. Esimerkiksi Raamatun asemasta Jumalan ilmoituksena voidaan jo keskustella.

    • Martti Pentti: ”Ei faktoihin uskota, ne tiedetään. Uskonoppi koostuu dogmeista. ”

      Tuntuu hassulta vääntää tällaisesta asiasta fiksun miehen kanssa, mutta koska taustalla on jotain sellaista semanttista kohinaa, josta en saa selvää, niin painotan vielä: kirkon opinkohdat (dogmit) ovat asioita, joista voidaan todeta: ”on fakta, että kirkko opettaa avioliitosta, että..”

      Tästä syystä totesin, että ”Usko ei ole vain uskoa johonkin uskonopilliseen faktaan”. Toivottavasti konteksti tuli nyt selväksi, vaikka ilmaisenkin itseäni joskus epäselvästi. Sori siitä.

    • ”Kirkon opinkohdat (dogmit) ovat asioita, joista voidaan todeta: ’on fakta, että kirkko opettaa avioliitosta, että…'” Nin voidaan, mutta se ei ole uskoa vaan tietoa. Samanlainen toteamus olisi: ’on totta, että shintolaisuus opettaa avioliitosta, että…’ Heprealaiskirjeen määritelmä uskosta on minusta erinomainen: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”

    • Heprealaiskirjeen määritelmä uskosta on todella hyvä – ja riittävän epämääräinen.

      Ehdottomasti. Usko ei ole vain uskoa johonkin uskonopillisesti tiedettyyn faktaan (fides qua creditor), vaan myös uskoa luottamuksena johonkin eli “usko, jolla uskotaan” (fides quae creditur).

      Jälkimmäinen uskon määritelmä on niin kuin Heprealaiskirjeessä, edellinen niin kuin missä tahansa uskonnollisessa (tai muussa ideologisessa) järjestelmässä, kuten vaikka mainitsemassasi shintolaisuudessa.

    • Fakta (oik. faktumi) tarkoittaa tosieikkaa tai tositapahtumaa. Dogmi taas on oppilause tai uskonkappale. Edellisen pitäminen totena on tietämistä, jälkimmäisen uskomista. Kun pidän totena lausetta: ’Kristityt uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan’, tiedän näin olevan riippumatta siitä, olenko itse kristitty vai en. Kun pidän totena lausetta. ’Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki’, uskon näin kristittynä.

    • En keskustele näyttääkseni kykyäni keskustella. Yritän kaivaa totuutta esiin keskusteluun pesiytyneen propagandan alta. Totuus ei ole ympäripyöreä, mutta ei myöskään mustavalkoinen.

  3. Leipä oli juutalaisuudessa opin metafora ja oppiminen oli syömistä ja opetaminen ruokkimista. Maito oli vasta-alkajien oppia ja väkevä ruoka esoteeristen sisäpiirien salattua mannaa.
    Tästä mannasta pieni esimerkki:
    Puhuttaessa ihmisen sukukromosomeista kannattaa muistaa, että miehellä on yksi naisen X kromosomi, mutta naisella ei ole yhtään miehen kormosomia. Siis Eeva oli ENSIN!
    Alkuihmisen androgyynisen kaikki kromosomit sisältävän ADAMIN nimi merkitsee
    a-dam eli 1. veri. Ihmisen kromosomit katsotaankin vielä nykyäänkin hänen juurikin verisoluistaan.
    Ihmisellä on 44 autosomista , 45 miehelle ja naiselle yhteistä , yksi miehen Y eli kaikkiaan siis 46 kromosomia.
    Siis 44 45 ja 46. Nyt adamin ’salattu manna’ gematria on samat 44 45 ja 46.

Kirjoittaja

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.