Kyllä kirkossa työtä tehdään
Kun ihan työkseni teen työtä kirkossa työtä tekevien parissa, niin sitä saa kuulla kaikenlaista. Päääntöisesti en kuulemiani julkisuuteen huutele, joskus teen poikkeuksen. Nyt on joskus.
Vuosia sitten olin eräässä seurakunnassa. Siellä kerrottiin meille vieraille, mitä kaikkea siinä seurakunnassa tehdään. Alkoi esittely ja luettelointi: pikkulapsityö, kehtoluokkatyö, kummityö, lapsiperhetyö, päiväkerhotyö, iltapäiväkerhotyö, pyhäkoulutyö, päiväkotien uskontokasvatuksen tukityö ja siinä vaiheessa minä putosin kärryiltä. Kops.
Sitten rupesin miettimään, mikä ihmeen hallintokielivirus siellä oli iskenyt. Miksi kaiken pitää olla työtä tai työmuotoa? Luettelo kuullosti kunnan puhelinluettelolta viime vuosituhannella: Lämpsänperän kunnan koulutus- ja kulttuuritoimen sivistysosaston alaisen kunnan peruskoulun kuntataajaman oppimisyksikön yläluokat.
Miksi seurakunnissa pitää olla rippikoulutyö kun voisi olla rippikoulu, diakoniatyö kun voisi olla diakonia, lähetystyö kun voisi olla lähetys? Kai jossakin on myös taloudenhoitotyö, johtamistyö ja krematoriotyö?
Olen tullut sellaiseen ajatukseen, että työ-sanan ahkeralla viljelemisellä yritetään tiedostamatta vakuutella itselle ja muille, että kyllä täällä ihan oikeasti ja oikeaa työtä tehdään. Niin kuin tehdäänkin ja usein liikaakin. Vähänkin asioista tietävillä ei ole siitä epäilystäkään. Puhe seurakunnista suojatyöpaikkoina on lähinnä kateuden ja pahantahtoisuuden värittämää epähygienian levittämistä. Lisäksi se on loukkaus oikeita suojatyöpaikkoja kohtaan ja osoitus, ettei ymmärretä kuinka tärkeitä paikkoja ne todellisuudessa ovat.
Keskustelu työntekemisestä, työn määrästä ja laadusta, palkitsemisesta, työn rajaamisesta, työssä jaksamisesta jne. on tärkeää kaikkialla työelämässä. Keskustelulle tehdään pelkästään karhunpalvelus, jos se puetaan johonkin näennäisslangiin jolla oikeasti ei sanota mitään.
Sitä paitsi kirkossakin on käsillä työvoiman karsiminen. Lähes päivittäin keskustelen asian kanssa kipuilevien kanssa. Tässä tilanteessa pitäisi pystyä puhumaan selkeästi, avoimesti ja ymmärrettävästi. On aika unohtaa hallintojargonit.
Heivatkaa siis kaatopaikalle ne pyhäkoulutyöt ja diakoniatyöt. Kyllä suomalainen pyhäkoulun ja diakonian ymmärtää ilman työn korostamistakin.
14 kommenttia
Ja vielä tuokin. Niinpä.
Siinä unelmassa, jossa kirkko on menettänyt verotulonsa ja lakkauttanut seurakunnat ja tämän elämälle vieraan byrokratian sijalla yhteisöllisyys kukkii, jää viimeiseksi oljenkorreksi laittaa viesti: nettityömme sivuilla evvk.fi voit tutustua vapaaehtoistyöntekijöidemme blogityöhön.
Tähän me törmäämme Kampin kappelissa lähes päivittäin. Meille tulee ihmisiä, joiden tarpeisiin kirkolla olisi paljonkin annettavaa. Mutta jos ei tunne kirkon tai seurakunnan organisaatioita, rakenteita ja työaloja, niin eihän sitä ”tavallinen ihminen” löydä tarvitsemaansa. Harva kirkon logiikan ulkopuolella liikkuva edes ymmärtää, että voisi olla diakonian asiakas. Tai varhaisnuorisotyön! Ei paljoa taitavammin voi palvelujaan piilottaa kuin seurakunnissa tehdään.
Myönnän, että myös itse joskus luovutan ja etsin ihmisille palvelun jostain muualta. Sellaiselta taholta, jossa se löytyy muutamalla klikkauksella ja ihmisen ymmärrettävällä logiikalla. Esim. sururyhmiä järjestävät nykyään muutkin yhteisöt kuin vain seurakunnat. Onneksi. Sillä harvoin ihmisten suru noudattaa kirkkovuotta eli surua ja sen jakamisen tarvetta on muulloinkin kuin vain Pyhäinpäivän alla syksyllä. Silloin nimittäin näyttää olevan seurakunnissa sururyhmäsesonki.
Silmään pistävää on myös se työntekijäkeskeisyys, jota työn markkinoinnissa toteutetaan: messu silloin ja silloin, saarnaa se ja se, liturgina se ja se. Vähän sama kuin K-market markkinoisi, että tänään lihatiskillä lihamestari Pertti, huomenna hedelmäosastolla hevi-vastaava Pirkko. Jaa, että miksi väki tungeksii naapurikaupassa, joka mainostaa sikanautaa ja parsakaalia.
Kirkollisessa kielenkäytössä alkavat tietyt sanat toistua ja niille kehittyy uudenlaisia merkityksiä. Yksi niistä on ”työ”. Muita ovat esimerkiksi ”vastuu” (kirkkojäjrestyksessä tunnetaan jopa ”vastuuryhmä”) ja ”unelma” (ks. Petrin kommentti).
Onhan se hyvä, että pidetään enemmän huolta marginaaleista kuin mahdollisesta isommasta seurakunnasta. Sisäpiirilogiikka on fantastistinen tapa jättää iso ulkopiiri totaalisesti ulos yhteisöstä. Onneksi nykyään löytyy se toinenkin kauppa. Tai edes ABC.
”Harva kirkon logiikan ulkopuolella liikkuva edes ymmärtää, että voisi olla diakonian asiakas. ”
Joo, ei tulisi mieleen että sinkkujen toiminta löytyy diakoniatyön tai yhteiskuntatyön alta. Miten sinkkutoiminta eroaa vaikkapa äiti-lapsi-kerhosta niin että jälkimmäinen on ihan srk-työtä? Molemmissa kun kaiketi on kyse samassa tilanteessa olevien ihmisten tapaamisesta.
”Ne nimet mainitaan sen vuoksi, että naispappeuden vastustajat tietäisivät, missä jumalanpalveluksessa on naispappi, etteivät vain vahingossa tulisi sellaiseen messuun.”
Älä viitsi puhua p****a. Nimet olivat ainakin minun seurakunnassani jo 1970-luvulla jolloin naispappeutta ei ollut. Sen sijaan moni seurakunta vaihtoi naispappeuden hyväksymisen jälkeen etu- ja sukunimen pelkäksi sukunimeksi, että papin sukupuoli ei näkyisi.
”Silmään pistävää on myös se työntekijäkeskeisyys, jota työn markkinoinnissa toteutetaan: messu silloin ja silloin, saarnaa se ja se, liturgina se ja se…”. Itselleni tuli mieleen tuosta virkkeestä melko usein ajattelemani ajatus, että seurakunnan tiedotuksessa on ongelmia. Itse olen muuttanut aikuisiällä usein ja voin sanoa omasta kokemuksestani, että pari vuotta saattaa mennä ennen kuin opit srk:n työntekijöiden nimiä. Ja mistä ne oppii elleivät ne missään ole esillä. Elämässä on muuton jälkeen muitakin intressejä. On opittava bussireitit, työkaverit, harrastuspiirit,ihmiset näissä, on opiskeluja jne. Älkää väheksykö tiedottamista. Kauankin srk:n alueella asuvissa on ihmisiä, jotka eivät välttämätä ole käyneet seurakunnassa ja tiedä siellä olevia ihmisiä.Nimet ovat itsestäänselvyyksiä pitää esillä ; voihan niiden kertomisen tehdä vaatimattomastikin. Papin mieltävät monet kirkon työntekijäksi ja kirkkorakennuksen tunnistavat useimmat. Siksi muissakin kirkoissa kuin Kampin kappelissa tulisi mielestäni olla paikalla diakonin tai papin. Pyyhkii vaikka pölyjä tai rukoilee, jos ei muuta tekemistä ole. Kukin vuorollaan. Kännykän ja tietokoneen avulla hän pystyy tekemään siellä muutakin.
Kaarina Saari.
Älä viitsi puhua p****a. Kyllä ne naispappeuden vastuistajat jo sukunimestäkin tietävät, onko pappi sukupuolisesti mies, nainen tai jopa homo.
Muistan joskus kun Helsingin M**n seurakunnan lapsityö järjesti laskiaisriehan. Kysyin päivystävältä dos eikun papilta, että eikö mainoksessa voisi lukea yksinkertaisesti notta seurakunta.
Ilmoita asiaton kommentti