Kyllä kenttäpiispaa voi ja pitääkin ymmärtää

Olen kovin hämmästynyt tästä kenttäpiispan kimppuun käymisestä. Tai oikeammin sanoen siitä tavasta miten se tapahtuu. Se ,että kenttäpiispa on arvokonservatiivinen ja avoimesti vanhanaikaisesti isänmaallinen , ei ole mikään syy vaatia hänen päätään vadille. Sellainen on paljon pahemmin epädemokraattista kun kenttäpiispan mielipiteet. Jos ei tykkää hänen mielipiteistään, niin on argumentoitava takaisin omilla perustelluilla mielipiteillä.

Itse ole niitä aika harvoja joka yleensä on kommentoinut hänen tekstejään ja usein omasta vihervasemmisto konservatiivisesta liberalismistani lähtien ja saanut asiallisia vastakommentteja. Olemme monesta asiasta erimieltä ,mutta toistaiseksi luulen ,että molemmin puolinen arvostus on tallella.
Kenttäpiispa on herrasmies , asia jota ei voi kaikista hänen kimppuunkävijöistään sanoa.

Eräs hänen lempiteemojaan on syntyvyyden vähäisyys ja monet hänen kannanottonsa lähtee toivosta siitä ,että Suomeen syntyisi tarpeeksi lapsia joista tarvittaessa voisi kouluttaa isänmaan puolustajia. Kun tämä on se kantava ajatus , niin silloin kaikki sukupuolten tasa-arvoisuus ajatukset jäävät sekundäärisinä paitsioon. Kyllä hän huolii naisetkin armeijaan. Ehkä hän haluaisi että perustettaisiin moderni Lotta- järjestö ja siinä sivussa elvytettäisiin Suojelukunta ajatus. Itse kannatan molempia ajatuksia.

Itse haluaisin olla kunnon radikaalipasifisti ja ,mutta kun maailma on niin kun se on ,niin sellainen ei toimi. Ensiksi rauhaa on puolustettava kaikin voimin , mutta jos se ei toimi , niin mitä sitten? Kansalaisten turvallisuudentunto ja itsetunto vaatii , että on uskottava maanpuolustuskyky ja se maksaa sekä rahaa että uhrauksia.

Harva kenttäpiispa-keskusteljia on ottanut huomioon hänen perimmäisen kantansa siitä miksi hän haluaa lisää lapsia. Mutta kun tämän ymmärtää, niin sitten voi alkaa argumetoimaan häntä vastaan jos asiasta on erimieltä.
Maanpuolustus perspektiivistä , palkkasoturitko olisi vaihtoehto tarpeeksi suurelle ja vahvalle asevelvollisuusarmeijalle ? Tuskin kukaan sellaista toivoo tai sellaiseen uskoo. Siis: Jos ei lapsia tule lisää ,niin Israelin tapaan , naiset suorittamaan asevelvollisuutta. Ehkä palveluaikoja voisi myöskin pidentää ja ”Herra” sana puhuttelujen yhteydessä voisi ottaa pois jotta demokraattisempi tunne palveluksessa kehittyisi.

  1. Samuli Kettunen: ”“Hengenvaloa ja sivistystä.” Sillä voi varmasti luovia ihmisten kesken, mutta ei se auta ja pelasta Jumalan edessä ketään.”

    Minä ajattelen niin yksinkertaisesti, että olipa ihmisen uskonkäsitys millainen tahansa, niin ensiarvoisen tärkeää on kunnioittaa sen maan lakeja missä asuu, kunnioittaa lähimmäisiä ja toimia sen kaupungin parhaaksi, johon on asetunut asumaan. Raamatussa kehoitetaan vielä rukoilemaan sen (asuinpaikan) puolesta Herraa, ”sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne”. Em. käyttäytymiseen tarvitaan hengenvaloa ja sivistystä.

    Kenenkään Jumalasuhteeseen en voi antaa neuvoja. En ole sen alan asiantuntija.

  2. Leo Tihinen

    Onko kyse siis siitä, että Puolimatka ei olisi saanut sanoa mielipidettään esilletuomistasi kiistanalaisista asioista Skepsiksen, Setan, Eva Biaudetin mielestä. Omistavatko mm. kyseiset tahot ”oikean totuuden”, joita ei saa kyseenalaistaa? Lisäksi toteat, että Oikeassa Mediassa ollut kirjoitus herätti keskustelua. Eikö keskustelua saa herättää pedofiliasta, vai miten tämä kaikki on ymmärettävissä, mikäli ei sitten ole niin, että Puolimatkalla ei ole ”yleisesti hyväksyttyjä mielipiteitä”.

  3. Kosti Vasumäki

    Ei kysymys ole siitä, että Tapio Puolimatka ei olisi saanut sanoa mielipidettään noista muutamista mainitsemistani asioista. Hänellä on mielipiteen vapaus kuten meillä kaikilla. Kysymys hänen kohdallaan on siitä, että yliopiston professorina hänen ei olisi viisasta lausua uskonnollisesta taustaan nousevia mielipiteitä, jotka eivät perustu hänen asiantuntemukseensa. Em. on minun ja ehkä monen muunkin mielipide.

    Toisi sanoen ”suutari pysyköön lestissään”. Puolimatka ei ole evoluutiobiologian asiantuntija, eikä lääketieteen asiantuntija, eikä käsittääkseni myöskään teologi. Julkaisuissaan hän on kuitenkin em. aiheita käsitellyt ja saanut niistä pienoisia kohuja aikaan. Näihinkin hänellä on täysi oikeus vapaassa maassa, mutta palautetta tietenkin tulee ja on tullut. Metsä on vastannut.

    Keskustelumme meni sivuraiteille alkuperäisestä aiheesta. Kommentoin mielipidettäsi, kun siinä mielestäni annoit väärän kuvan Suomen mielipiteen vapaudesta. Totean vielä, että eivät täällä ”uusmarxilaiset” määrää.

    • ”Käsittääkseni Tapio Puolimatka ei ole myöskään teologi” Leo T

      Sen verran Tapio on teologi, että suuri teologi Uuras Saarnivaara hyväksyi hänet juhlakirjansa yhdeksi kirjoittajaksi teologian ylioppilaana jo 38 vuotta sitten.

      Pitäisikö hänen nyt sanoa, että enhän minä mitään teologiasta ymmärrä, kun en ole teologi?

      Raamatullinen hän kuitenkin On. Se taas johtuu siitä, että hän on lukenut raamatun läpi ehkä 70 kertaa.
      Kun poikkeus lahjakas ihminen näin tekee. Ainakin ystävät voivat pitää häntä vähän teologinakin.

    • Edellä mainittu raamattuun perehtyminen on suuri määrä. Jos vertaa vaikka siihen, että suuri osa Kotimaa24 kommentoijista ei ole lukenut raamattua läpi yhtään kertaa.

      Voimme siis pitää Tapio Puolimatkaa pyhän raamatun tohtorina.

    • Se on Raamtun kokonaisvaltaisen ymmärtämisen kannalta ihan sitten se ja sama montako kerta on jonkin raamatunkäännöksen on läpilukenut jos ja etenkin k u n on jättänyt huomiotta heprealaisten viisaiden omille pyhille teksteilleen antamia selityksiä ja merkityksiä.

  4. On mielenkiintoinen ajatus, että kenttäpiispa toivoo syntyvyyden kasvua, jotta olisi riittävästi maanpuolustajia jatkossa. Minusta se on kuitenkin sivistyneelle Särkiölle liian kapea ja yksinkertainen ajattelumalli. Luulen, että hän toivoo syntyvyyden kasvua ihan yhteiskunnan toimivuuden ja kokonaisedun näkökulmasta sekä ehkä ajattelee, että lapset ovat tärkeitä muutenkin. Toli yhteiskunnan kokonaisetuun kuuluu myös maanpuolustuskyvyn säilyttäminen.

    • Toivo: Keksitkö itse painotuksen ”riittävästi maanpuolustajia.” Vai oliko se alkuperäisessä tekstissä?

    • Janhonen

      Ajatus on aivan selvä hänen alkuperäisessä tekstissään ja tulee esiin hänen aikaisimmissa kirjoituksissaan.

  5. Werner Janhonen
    En ollenkaan väheksy Tapio Puolimatkan Raamattutietämystä. Kirjoitin Kosti Vasumäelle vastineen hänen kommenttiinsa. Hän vastasi minulle: ”Kun en ole erityisesti paneutunut Puolimatkan kirjoituksiin, niin voisitko avata sitä kritiikkiä, jota Tapio Puolimatka on saanut mielestäsi aiheellisesti, josta hänelle palkkakin on maksettu?”
    Minä avasin Vasumäelle sitä kritiikkiä, jota Tapio Puolimatka on saanut. Samassa yhteydessä halusin myös kritisoida Puolimatkan toimintaa omasta ”vinkkelistäni”. Tiedän, että hän on erittäin arvostettu persoona omassa hengellisessä yhteisössään ja siellä häntä kuunnellaan ”kaikkien tieteiden” asiantuntijana.

    Se on minua häirinnyt kun hän on julkisuudessakin esiintynyt monien alojen asiantuntijana ja niistä on syntynyt pienoisia kohuja, joita Wikipediasta kokosin Kosti Vasumäelle.
    Tähän väliin totean, että hänellä on oikeus kaikkeen tekemiseensä, mutta siitä seuraa että kritiikkiäkin tulee, sillä meillä kritisoijilla on myös sananvapaus.

    Siitä olen samaa mieltä kanssasi, että hänen Raamattuun perehtyminen on mittavaa, jos on lukenut sen läpi 70 kertaa. Sekin saattaa olla totta, että suurin osa Kotimaa24 kommentoijista ei ole lukenut Raamattua läpi yhtään kertaa. Minäkään en voi niin väittää. Raamatun lukemisen määrä ei kuitenkaan tee ihmisestä kristittyä, joka rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sen olen nähnyt käytännössä.

    Nyt taas poikkesin aiheesta; ”Kyllä kenttäpiispaa voi ja pitääkin ymmärtää”. No, tapanani on yrittää vastata asiallisiin kommentteihin.

    • Yhdelläkin nuorella naisella oli tullut paha mieli Tapion luennolla ja oli ihan Tapion mielipiteen totuus itkettänytkin. Hän ei kumminkaan koskaan valittanut pahasta mielestää yliopistolle ennen kuin vuosia vuosia myöhemmin aloitti vaalikampanjansa.

    • Toisaalta nämä rakkauden korin nimissä lähimmäistään rakastavat. Rakastavat usein myös syntiä.

      Ja mitä sitten vaikka virka menisi siksi jos rakastaa totuutta. Onhan mehiläisen hoitominenkin kiva homma.

      Don t go for the money. Do what you like.

Hirn Markku
Hirn Markku
Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.