Kolehdin kummalliset kohteet
Oululainen seurakuntalehti Rauhan Tervehdys kirjoittaa "Arvostele mun messu" -juttusarjassa seurakuntalaisen kokemuksia jumalanpalveluksesta. Varsin karmiva juttusarja sinällään jumalanpalvelusta toimittavan papin näkökulmasta, mutta hauska idea noin muuten.
Noh, jutun kirjoittaja piti kolehdin kohdetta epämääräisesti ilmoitettuna. Sinä sunnuntaina se meni "kristittyjen yhteyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta". Kolumnisti kysyy oikeutetusti, mihin hänen rahansa oikeastaan menevät? Katajanokan kahvipullaan vaiko neuvoston jäsenten lentolippuihin?
Eipä ole ensimmäinen kerta, kun kolehdin kohde on jotenkin epämääräinen. Mitä tarkalleen ottaen esimerkiksi kustannetaan, kun kolehti kerätään "hiippakunnalliseen kasvatustyöhön NN:n hiippakunnan tuomiokapitulin kautta"? Entä mistä on kysymys, kun laitan karkkirahani "Seurakuntadiakonian työkäytäntöjen kehittämiseen ja tehostamiseen Kirkkopalvelut ry:n kautta"? Entäpä se lesken ropo, joka menee "Kirkkomusiikin kehittämiseen Suomen kirkkomusiikkiliitto ry:n ja Kirkon Musiikkijuhlat 2012 kautta"?
Kolehtikohteiden tulisi olla aina kohdennettu kaikkein hädänalaisimpien parissa tehtävään työhön, lähetystyöhön ja vieläpä mieluiten pääsääntöisesti ulkomaan kohteisiin. Seurakuntalaisilla pitää olla sellainen olo, että juuri tällä minun pennosellani on todella merkitystä hänelle, joka ihan oikeasti tarvitsee apua. Että näillä senteillä ostetaan vuohia ja huusseja ja AIDS-lääkkeitä ja käännetään Raamattuja kansankielelle ja rakennetaan kirkkoja ja sairaaloita sinne missä niitä ei ole. Ei sillä, etteivätkö muut tällä hetkellä kolehtikohteina olevat tahot tekisi hyvää työtä, mutta muu yleiskirkollinen kiva pitäisi rahoittaa kirkollisverovaroin. Kun vielä toistaiseksi elämme uskoamme todeksi kirkossa, jonka vauraus perustuu kirkollisveroon, niin kyllä tässä kontekstissa kolehti kuuluu niille, joilla ei ole mitään. Sitten jos/kun kirkkomme muuttuu yhdistysperusteiseksi, on perusteltua kerätä kolehteja oman kirkon perustyöhön. Sanokaa minun sanoneen. Siinä kaikki. Kyllä näin on. Piste.
5 kommenttia
Kimmo Wallentin, tuo on melko yleinen harha, jota viljellään kirkosta eroamisen yhteydessä. Väitän, että melko isolla prosentilla kirkosta eronneet eivät käytä säästyneitä veroeurojansa hyväntekeväisyyteen vaan käyttävät sen Kanarian matkaan tai uusiin vaatteisiin. Itselleen.
Helena. Nyt kirjoitat vastoin parempaa tietoasi. Olen jo kolmen vuoden ajan (erosin kirkosta 3 v sitten) avustanut SPR:ää koko 750 euron vuotuisella kirkollisvero-osuudellani ja aion jatkaa samaan malliin vastakin. Pieniä roposiahan ne ovat, mutta pienistä puroista jne… (Voin esittää tiliotteet, ellet usko).
En halua maksaa kirkkojen rakentamista, ylläpitoa, pappien palkkoja, seurakunnan muita kuluja, kirkkokoristeita ym. ym. Mieluummin suuntaan vähäisen apuni suoraan ja lyhentämättömänä sinne missä sitä kipeimmin tarvitaan ja mistä tiedän sen varmasti menevän perille. Piste.
Kimmo, toki uskon. Se, että sinä maksat ei vielä merkitse sitä että muutkin kirkosta eroavat maksavat, vaikka hyvin usein asiaa tuolla perustellaan. Veikkaan periaatteellisuudessasi sinun olevan harvinaisuus, vaikka puheet monesti ovat muillakin isot.
Toki olet vapaa käyttämään roposesi mihin tahdot ja SPR on erinomainen kohde Kirkon jäsenet kuitenkin voivat SEKÄ kuulua kirkkoon ETTÄ osallistua hyväntekeväisyyteen. Kirkollisverolla voidaan kustantaa niitä kuluja, jotka eivät ole erityisen mediaseksikkäitä, kuten papin palkka ja kilometrikorvaukset tai hautausmaan ruohonleikkurin katkennut terä. Kolehtituotot sen sijaan voisivat minun mielestäni olla suoraan lähetystyölle ja esim. KUA:lle kohdennettua rahoitusta.
Verotuloja menee aina sellaisiinkin kohteisiin, joita ei välttämättä itse olisi kiinnostunut maksamaan. Joka tapauksessa papit ovat halutessasi sinunkin käytettävissäsi, kirkot auki ja alttarimaalaukset sinunkin katseltavissasi, ammattimuusikoiden tuottama urkutaide sinunkin kuunneltavissasi riippumatta siitä maksatko vai et. Joku sen kumminkin maksaa.
Kolehdin kohteet ovat monasti aika epämääräisiä. Ei ainakaan helposti saa selville, mihin raha käytännössä lopulta menee. Siksi tuntuu paljon turvallisemmalta panna seteli kolehtihaaviin, kun se kerätään esimerkiksi oman seurakunnan diakoniatyölle. Sen käyttöä voi sentään ihan paikallisesti valvoa.
Olet muuten oikeassa Helena, mutta eroamalla kirkosta sen kirkollisveronkin voi lahjoittaa suoraan hyväntekeväisyyteen, sinne missä sitä kulloinkin eniten tarvitaan.
Tietää ainakin mihin roponsa antaa. Piste.
Ilmoita asiaton kommentti