Kun Jeesus tuli takaisin

Kun Jeesus tuli takaisin

Kun Jeesus tuli takaisin. Olin kamalassa flunssassa. Olin juossut harvat ,harmaat hiukseni putkella. Olin ollut tärkeä, kiireinen ja niin kuin muutkin, (ainakin yritin olla).

Siihen vierelleni Jeesus istahti. Otti kädestä ja katsoi. No, sehän riittää jo nostamaan kuolleenkin. Kuten isäni viimeisillään yritti papin edessä nousta vielä kunnioituksesta seisomaan.

Jeesus ei puhunut. Ei ainakaan minun kuullen. Hänen ajatuksensa kuitenkin siirtyivät ajatuksiini.

Hän sanoi, ”älä sinä mene mukaan tuohon ihmishulluuteen”. ”Älä sinä luule, että tuo tohina ja päteminen minua miellyttää”. ”Kaikki paitsi hiljainen rukous on nyt turhaa”. 

Häpesin. Sillä minä olin juuri ajatellut ostaa ensimmäisen älykännykkäni. Olin ajatellut liittyä Radio Dei Plussaan. Mietin, ketä kaikkia alkaisin Instassa seuraamaan. Jne. Jne.

Jeesus osoitti, että kaikesta ”hienosta uskonnollisuudesta” huolimatta, tuo kaikki on vain hälyä, meteliä-joka estää kuulemasta, mitä Jumalalla on asiaa. Mihin Jeesus tahtoisi meidän keskittyvän.

No. Jeesus ei ollut tullut. Meteli radiossani jatkui. Flunssaisen horrosuni päättyi. Mutta tiesin, että asia on juurikin näin. Hukumme meteliin ja Jeesus, Hiljainen Ystävämme tulee vielä kerran Voimallaan. 

Mitä sinä olet silloin tekemässä. 

4 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Kaisu

    Mielenkiintoinen kertomus asioiden tärkeysjärjestyksen arviointiin. Elämän keskeiset ja merkittävimmät tapahtumat tulevat vastaan useinkin hiljaisesti, kun turha häly häipyy ja vain oleellinen säilyy.

    Kiitos blogistasi

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kaisu Hildén sanoo:

      Matias 🙂 Minä olen sellainen ”vanhana syntynyt”. Aina vähän ihmetellyt, mihin maailmalla (ja uskovilla sen myötä), on niin kiire. Nyt nähdään, mihin se on johtanut. Tai näkee, ken näkee.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Kaisu, hyvä ohjeen sait. Jos vielä löydät kokeneen hengellisen ohjaajan tuolle hiljaisuuden polulle, sellaisen joka on tulessa koeteltu, sinulle avautuu uusi ulottovuus.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kaisu Hildén sanoo:

    Sami Paajanen. You must be kidding! Tai sitten tuo uusi ulottuvuus pitää kyllä avata paremmin. Ja kertomukseni ohje, vai Matias Roton ohje? Raamattu puhuu kyllä, että: 1 Kor.3:10 ”Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. 11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. 12Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. 14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; 15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.” Mutta en minä tahdo kuin pysyä Jeesus-Tiellä. En tahdo mihinkään ”uusiin ulottuvuuksiin”. ”Joh.3::30Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. 31 Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. ”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kaisu Hildén

    Kaisu Hildén on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Hän harrastaa taidemaalausta, kirjoittamista, käsitöitä ja liikuntaa. Virsien veisuu ja gospelmusiikki ovat lähellä hänen sydäntään. Raamattu tuli hänelle rakkaaksi jo nuorena-ja hän ei vain voi olla evankelioimatta. Perheeseen kuuluu aviomies ja koira-ja kaikki kolme haukkuvat vain tarvittaessa. :)

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit