Kristuksen tulo on kuin aamun koitto

Kuvassa tulkkaan lähetysjohtaja Pekka Huhtista, taustalla tuolloinen lääninrovasti myöhemmin Kamerunin luterilaisen kirkon varapresidentti Adolphe Telesam.

SUNNUNTAI 15.11.2020

Valvomisen sunnuntai

Valvokaa!

Ensimmäinen lukukappale:   Mal. 3: 13-18

Uskonto on sivistyksen korkein ilmentymä.  Uskonnolla on arvo sinänsä.  Jos se olisi vain keino jonkun muun hyödyn saamiseksi, niin silloin tuo toinen olisi itsessään merkittävämpi kuin uskonto.  Mutta nytpä uskonnon olemus on itse Jumalan edessä eläminen ja koska Jumalan löytäminen ja hänen edessään eläminen on elämämme kallain asia, niin mikään muu ei saa tulla tärkeämmäksi kuin Jumala.

Jo muinaiset roomalaiset oppineet totesivat, että sellainen hyve, joka olisi vain väline jonkun toisen hyvän saamiseen ei olisikaan hyve.  Niipä hyve on hyvää vain siksi. että se otsessään on tavoittelemisen arvoista.

– Te puhutte uskaliaasti minua vastaan,
sanoo Herra.
”Miten me olemme puhuneet sinua vastaan?”
te kysytte.
Olette sanoneet näin:
”Turha on palvella Jumalaa.
Mitä hyötyä on siitä,
että noudatamme hänen käskyjään,
palvelemme Herraa Sebaotia

Kateus kalvaa mutta rakkaus rakentaa

Toisinaan huomaamme, miten kateus saa pahaa aikaan.  Jos jollain toisella menee ulkonaisesti  paremmin kuin itsellä, niin moni tulee pahoille mielin. Valitettavasti toisinaan joku on valmis uhraamaan omastaan satasen voidakseen tehdä jollekin toiselle viidenkympin vahingon.  Tuollaisessa ei ole mitään järkeä.

Sen sijaan rakkaus saa aikaan myönteisen asenteen. Kun näkee, että lähimmäisellä menee hyvin, niin iloitsee yhdessä hänen kanssaan ja on tyytyväinen siitä, että saa olla sellaisten joukossa, joilla menee hyvin.  Kun ihmissuhteet ovat kunnossa, niin yhden ilo on kaikkien ilo ja yhden menestys on kaikkien menestys.

Valitettavasti kateus ei ole ainoastaan muutamien harvojen pahe, vaan myös monet muutoin hyvinkin hurskaat voivat siihen langeta, kuten kävi Malakiankin aikana:

Me näemme, kuinka röyhkeät ovat onnellisia,
kuinka he menestyvät
vaikka ovat tehneet pahaa.
He saavat elää,vaikka ovat koetelleet Jumalan kärsivällisyyttä.

Suuri ei ole sellainen, joka voi kukistaa jonkun toisen, vaan sellainen joka voi nostaa toisen ylöspäin, on USA:n tuleva varapresidentti Kamala Harris lausunut eräissä yhteyksissä. Tässä hän on sisäistänyt jotakin todella merkittävää oman baptistisen perinteensä parhaista puolista.  Vaaleissa voittoon riittävän enemmistön saanut  Joe Biden puolestaan on hurskas katolinen.

Iloitkaamme siitä,

että nimemme on kirjoitettu elämän kirjaan

Jeesus oli lähettänyt opetuslapsensa evankelioimaan kotomaassaan. Oppilaat tulivat suuresti iloiten matkalta. He olivat kokeneet suuria ja nähneet merkittäviä ihmeitä ja merkkejä työnsä tuloksina.

Tuossa tilanteessa Jeesus halusi kiinnittää huomion kaikkein oleellisimpaan asiaan: Iloitkaamme siitä, että nimemme on kirjoitettu elämän kirjaan.

Tuohon aikaan jo juutalaisessa yhteisössä kaupungeilla oli omat jäsenluettelonsa. Se joka oli kaupungin vakituinen asukas, saattoi rakentaa kaupunkiin ja harjoittaa liiketoimintaa vapaammin kuin tilapäiset kävijät, joiden oikeudet olivat rajoitetumpia.

Nimen esiintyminen yhteisön kirjoissa oli suuren etuoikeuden merkki.

Niinpä  Jeesus kertoo iloitseville oppilailleen,  että nimen esiintyminen Jumalan valtakunnan kirjassa, elämän kirjassa, on ihmisen suurin etuoikeus. Silloin saa iloita vielä enemmän kuin vain hyvin onnistuneen työmatkan jälkeen.  Saa iloita kaikkein tärkeimmästä.  Ilolla on suurin mahdollinen aihe: Taivasten valtakunnan kansalaisuus.

    Mutta kun ne, jotka Herraa pelkäävät,
puhuvat kaikesta tästä,
Herra kuulee, mitä he sanovat.
Kaikki kirjoitetaan muistiin hänen edessään.
Se koituu iloksi niille,
jotka kunnioittavat häntä
ja pelkäävät hänen nimeään.

Jumalan lapsi suuren sisaruskatraan yhteydessä

Jumala on meidän Isämme taivaassa. Me olemme hänen lapsiaan.

Pyhän kasteen kautta on päässyt Jumalan perheväkeen ja nyt saa kuulua Jumalan suureen lapsikatraaseen. Jumalan lapsena elämämme on täysipainoista ja merkittävää. Saamme olla Jumalan perillisiä ja tulevan ilon täysivaltaisia osallisia.  Jumalan huolenpito on jo nyt mukana ja kerran se tulee esille täysipainoisena, kun Jeesus tulee takaisin kirkkaudessaan. Silloin Jumala ilmestyy kaikkien yhtä aikaa nähtävänä kirkkaana kuin vanhurskauden aurinko.

– Sinä päivänä, jonka minä määrään,
he jälleen ovat minun oma kansani,
sanoo Herra Sebaot.
 Ja minä olen hyvä heitä kohtaan,
niin kuin isä on hyvä pojalleen,
joka tottelee häntä.

Kristuksen tulo on lähellä

Kukaan ei tiedä Kristuksen takaisin tulon hetkeä. Sen vain tiedämme, että joka päivä hänen tulonsa on päivän verran lähempänä.  Meille on tästä ilmoitettu vain vähän, mutta kuitenkin riittävästi. Saamme riemuiten odottaa Jumalan valtakunnan tuloa voimassaan.. Silloin Kristus tulee täydessä kunniassaan ja kirkkaudessan. Silloin Jumalan vanhurskauttamat saavat periä ikuisen ilon ja pääsevät taivaan onneen ja autuuteen. Silloin paha kukistetaan ja kaikki itku, vaiva, vääryys ja suru kukistetaan lopullisesti, kun Jumalan Poika, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa taivaan valtaistuimella tuo esiin koko totuuden ja elämän täyteyden.

Silloin usko vaihtuu näkemiseksi. Taisteleva seurakunta muuttuu voittaneitten seurakunnaksi. Katoavaisuus katoaa ja ikuisuus astuu sijaan. Silloin koko kristikunta kaikkialta maailmassa tuo kiitosta ja ylistystä rakkaalle Vapahtajallemme, joka kalliilla sovintoverellään Golgatan kummulla on meidät vapauttanut ja ylösnousemuksellaan nostanut meidät voittajien joukkoon. Silloin näkyy kirkon koko olemus: Jumala on kaikki kaikessa ja hänelle yksistään kuuluu kaikki kirkkaus ja kunnia ja valta ja voinma iankaikkisesta iankaikkiseen.

Tuosta Jumalan omien suuresta tulevaisuudesta ja siitä, että Jumala pitää huolen omistaan kertoo Malakian profetia seuraavaa:

Te näette jälleen eron
vanhurskaan ja jumalattoman välillä.
Te näette, kuka on palvellut Jumalaa
ja kuka ei ole häntä palvellut.

  1. Tarja, kuten hyvin tiedät Juutalaiset ottivat Hänet vastaan, eivät tosin kaikki, vaikka kaikki Hänet näkivät. Juutalaiset myös olivat niitä Apostoleja jotka lähes kaikki tapettiin, koska julistivat Jeesuksen olleen Messias. Hänet itsensäkin tapettiin, koska teki hyvää ja julisti Jumalan valtakuntaa kansan keskellä, ei niinkuin papit, vaan niinkuin se, jolla on valta.

    ”Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, silloin kannettiin ulos kuollutta, äitinsä ainokaista poikaa. Ja äiti oli leski, ja hänen kanssaan kulki paljon kaupungin kansaa.
    Ja hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: ”Älä itke”.
    Ja hän meni ja kosketti paareja; niin kantajat seisahtuivat. Ja hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse.”
    Niin kuollut nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi hänet hänen äidillensä.
    Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: ”Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme”, ja: ”Jumala on katsonut kansansa puoleen”.
    Ja tämä puhe hänestä levisi koko Juudeaan ja kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin.
    Ja Johannekselle kertoivat hänen opetuslapsensa tästä kaikesta.
    Niin Johannes kutsui luoksensa opetuslapsistaan kaksi ja lähetti heidät Herran tykö kysymään: ”Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?”
    Miehet saapuivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Johannes Kastaja on lähettänyt meidät sinun tykösi ja kysyy: ’Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?'”
    Sillä hetkellä hän juuri paransi useita taudeista ja vitsauksista ja pahoista hengistä, ja monelle sokealle hän antoi näön.

    Niin hän vastasi ja sanoi heille: ”Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia.
    Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.” Luuk.7:12-23

    Olen pahoillani Tarja, jos et pidä Kristusta Messiaana. Maranata.

  2. Matias,

    Kirjoitat, että:

    ”Oppi on selkeää kun ei lähde sekottamaan käsitteitä vastoin niiden omaa olemusta.”

    Viisaan tuntuista, mutta oppi Raamatussa ei ole käsiteongelmaisuutta. Tällainen nk. viisaus eli ’itseymmärrys’, on Raamatusta poikkeavien oppien olemusta. Koko Raamattu painottaa Jumalan puheen, Laista lähtien, selkeyttä. Kun Jeesus moitti käsiteviidakon kasvattajia, eli talmudia ja sen selityksiä, ja selittäjiä, hän painotti, että Kirjoitukset ovat noudatettavissa, ymmärrettävissä. Uudet ’olemukset’ on kasvatettu kumoamaan Alkuperäinen, eli Jumalan, profettojensa kautta antama sana.

    Tilanne on päällä tänään ja siihen liittyy ja siitä johtuu, että ihmisen tulkinnat ja käsitteet väitetään selkeiksi, vaikka selkeää ei voi enempää tehdä selkeäksi.

    ”Kun koko Raamatun sanoma Kaikkivaltiaasta Jumalasta yritetään tiivistää lyhyeksi oppilauselmaksi, niin silloin jokaiselle sanalle tulee oma tarkoin määritelty merkityksensä. Siksi jopa muutaman sanan muuttaminen voi muuttaa kaiken aivan toisenlaiseksi mitä on yritetty sanoa tiivistetyssä määritelmässä.”

    Sekoittavaa! Eli se on sekoittavaa, että jo pelkistettyä vielä tiivistetään ”oppilauselmaksi”. Mikään Raamatun sana sellaisenaan ei ole ratkaiseva, vaan Totuus, mistä sanat kertovat. Siksi Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo:

    4:2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.

    Eli Hyvä Sanoma on julistettu niin, että se on kaikkien ymmärrettävissä. Kuitenkin ymmärrys alkaa Jumalan vaikuttamasta, Henkensä kautta, uskoontulosta. Eli Jeesus muuttaa ihmiseen sisäisesti ’asumaan’. Ilman tätä tapahtumaa ihminen ei voi mitään tehdä, vt. ”sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä”.

    Tämä ”tarkoin määritelty” merkityksen käsittäminen liittyy kirkkojen, itseymmärryksen ymmärtämiseen, mikä ei viittaa Hebr. 4:2-kohdan ytimeen, eli uskon, mikä on Pyhän Hengen työn vaikutukseen. Nämä tarkoin määritellyt ’aitaukset’ ilmaisujen ympärillä ovat esteitä Jumalan toimia.

    • Reijo

      Muutama kommentti väitteisiisi.

      1) Toisin kuin väität, niin juuri noiden määreiden avulla on pystytty torjumaan lukemattomia harhaoppeja joiden pohjana on ollut milloin minkäkinlaiset omien haaveidensa ja muka näkyjen ja itsevalittujen muka profeettojen esiin lausumat harhaopit. Sen sijaan että olisi haaskattu aikaa lukemattomien sanojen toistamiseen, on muutamalla terveellä ja hyvin harkitulla lauseella tuotu esiin kaikkein oleellisin, jotta aito ja alkuperäinen apostoleilta peräisin oleva oppi on voitu säilyttää puhtaana ja loukkaamattomana. Niinpä Nikean tunnustus esimerkiksi säilytti kirkon alkuperäisen opin, että Jeesus on Jumala, ja samalla torjui Areioksen harhaopin, joka kielsi Jeesuksen täyden jumaluuden. jne.

      2) Mielestäni olet väärin käsittänyt Jeesuksen toiminnan Jerusalemin temppelin oppineimpana opettajana, ”aikansa oppinein juutalainen”, juutalaisen professori David Flusserin toteamus.

      Hän vastusti suullisen perinteen käyttöä Raamatun kirjoitettua sanaa vastaan.
      Sen sijaan erittäin suuri osa hänen julistuksestaan liittyy tuon ajankohdan kirjanoppineitten välisten kysymyksenasetteluihin ja niissä esittämiin kannanottoihin. Hän siis itse käytti näiden menetelmiä, joiden rakennustelineiden jäljet voi havaita riittävän pätevällä historiallisella tutkimuksella.

      Esimerkkinä suullisen Tooran käytöstä kirjaimellisen Tooran apuna ja tukena voin ottaa Joh. 8:2 alkavan teosta tavatun naisen tapauksen.

      Jeesus toimi virkaansa vihittynä rabbina. (Sen alaikäraja oli 30 vuotta ja sitä ilman ei voinut julkisesti opettaa synagogassa.) Rabbin tehtäviin kuului myös paikallisena tuomarina toimiminen.

      Jeesus toimi niin kuin pätevä paikallistuomari tekee. Asian ratkaistuaan hän kirjoitti päätöksen, kuten tapaan kuului ennen päätöksen julistamista, tällä kertaa epätavallisesti hiekkaan. Sitten tuomarin käytökseen kuuluvan tavan mukaisesti hän nousi ja julisti tuomion: Kivityksen. Juutalaisen tavan mukaan tärkeimmän ja ratkaisevimman todistajan piti aloittaa täytäntöönpano. Vanhimmat todistajat huomasivat että heidän asettamansa ansaloukku lankesikin heidän omaan nilkkaansa. Nimittäin kuolemantuomion saattoi tehdä vain Rooman viranomaisen luvalla. Niinpä todistajat lähtivät luikkimaan yksi toisensa jälkeen vanhimmasta ja kokeneimmasta alkaen viimeistä myöden. Kukaan ei halunnut saada kuolemantuomiota päälleen ilman lupaa toimitetusta kivittämisestä.

      Kun tilanne oli tältä osin lauennut, niin tuomarina toiminut Jeesus kysyi paikalle jääneistä syytetyltä vieläkö paikalla oli häntä vastaan todistaneita henkilöitä. Nainen totesi että kaikki olevat lähteneet.
      Tämän jälkeen Jeesus saattoi todeta juutalaiseen lainkäyttöön kuuluvan ehdottoman periaatteen mukaisesti, että tässä vaiheessa oikeudenkäyntiä ei paikalla ollut ainoatakaan todistajaa, joten asia raukesi todistajien puutteeseen. Vähintään kaksi todistajaa oli pakko olla, jotta asia olisi voitu ratkaista. Tämä perinne oli ehdoton.

      Niinpä Jeesus antoi muuttuneen tilanteen mukaisen ratkaisun. Hiekkaan kirjoitettu ratkaisu pyyhittiin pois ja todettiin että nostettu syytös ei aiheuttanut toimenpiteitä. Jeesus totesi että tapaus oli loppuun käsitelty.

      Kuten hyvin usein niin tässäkin tapauksessa Jeesus vielä lisäsi merkittävän elämänohjeen naiselle. Hän totesi että tämän kannattaisi välttää vastaavien tapausten toistumista, jottei vastedes ehkä kävisi pahemmin.

      Koko tämä tapaus on tyyppiesimerkki siitä miten kirjoitettu Laki eli Toora ja suullinen Toora eli Laki eli ”isien perinnäissäännöt” juutalaisessa tuonaikaisessa oikeudenkäynnissä yhdistyivät Jeesuksen toiminnassa.

    • Reijo

      3) Puhut Talmudista.

      Jeesuksen aikana ei tämän nimistä kokoelmaa vielä ollut olemassa, koska suullinen Toora eli suullinen Laki ( = isien perinnäissäännöt) välitettiin vielä suullisena perinteenä. Sen sijaan Vapahtajamme opetus on selvästi ottanut huomioon häntä edeltäneen ajan suurten opettajien Hillelin ja Shammain kannanotot. (Hillel oli Paavalin opettajan Gamalielin isoisä.)

      Talmudin vanhin osa Mišna kirjoitettiin muistiin parisen sataa vuotta Vapahtajamme syntymän jälkeen.

      Talmudin myöhempään osaan Gemaraan liitettiin lisää ainesta muutaman vuosisadan aikana.

      Merkittävä Talmudin selittäjä on ollut Salomon ben Isaac eli Shlomo Jitzhaki, hepreaksi שלמה יצחקי‎ . Jälkimaailma tuntee hänet nimellä Rashi, hepreaksi ‏רש”י‎, 22.2.1040 – 13.7.1105. Hänen Vanhan testamentin kommentaarinsa on minulla ahkerassa käytössä.

      4) Annat virheellisen väitteen juutalaisten keräämistä Raamatun tulkinnoista. Noiden tarkoitus ei suinkaan ollut kirjoitetun sanan syrjäyttäminen vaan tukea kirjoitetun sanan oikeaa käyttöä. Niinpä kehitettiin kaksikin eri toimintatapaa. Toisaalta etsittiin koko Lain kantavaa kesksusta ja toisaalta pyrittiin löytämään jokaisen lauseen takaa ei ainoastaan kirjainta vaan myös sen todellinen sisältö. Tämä oli tavoite ja tämän tavoitteen mukaisesti toimi myös Vapapahtajamme. Sen sijaan Jeesus suomi ankarin sanoin sellaisia jotka oman edun tavoittelun vuoksi halusivat keksiä juridisia porsaanreikiä ja käyttää juridisia vippaskonsteja oman etunsa hyväksi. Nämä väärinkäyttäjät saivat kuulla kunniansa kovin sanoin.

    • Reijo

      5) Mielestäni asetat uskoon tulon ja kirkon opetuksen väärällä tavalla toistensa vastakohdiksi.

      Raamatun mukaan uskon yhteyteen meidät liitetään pyhän kasteen välityksellä.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Tämä sakramentin välityksellä saatu opetuslapseus sitten kypsyy toimivaksi uskoksi kirkon yhteydessä messuun osallistumisesta, kun ihminen saa vastaanottaa Herran pyhän aterian ja kuulla Jumalan sanan saarnaa.

      Johanneksen evankeliumi:

      6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

      6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

      Roomalaiskirje:

      10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

      6) Kirkko on Kristuksen ruumis. Tämä sanotaan Efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa jakeissa 22-23.

      Panen tähän näkyviin muutaman englanninkielisen käännöksen, joissa näkyy miten kreikan kielen ilmaus kyriake ekklesia, Herran kansa, on muotoutunut kaikkien äännelakien mukaan nykyaikaiseksi church -sanaksi.

      Ephesians 1:22

      New International Version

      And God placed all things under his feet and appointed him to be head over everything for the church,

      New Living Translation

      God has put all things under the authority of Christ and has made him head over all things for the benefit of the church.

      English Standard Version

      And he put all things under his feet and gave him as head over all things to the church,

      Berean Study Bible

      And God put everything under His feet and made Him head over everything for the church,

      Berean Literal Bible

      And He put all things under His feet and gave Him to be head over all things to the church,

      New American Standard Bible

      And He put all things in subjection under His feet, and gave Him as head over all things to the church,

      New King James Version

      And He put all things under His feet, and gave Him to be head over all things to the church,

      King James Bible

      And hath put all things under his feet, and gave him to be the head over all things to the church,

      Christian Standard Bible

      And he subjected everything under his feet and appointed him as head over everything for the church,

      Contemporary English Version

      God has put all things under the power of Christ, and for the good of the church he has made him the head of everything.

      Good News Translation

      God put all things under Christ’s feet and gave him to the church as supreme Lord over all things.

      Holman Christian Standard Bible

      And He put everything under His feet and appointed Him as head over everything for the church,

      International Standard Version

      God has put everything under the Messiah’s feet and has made him the head of everything for the good of the church,

      NET Bible

      And God put all things under Christ’s feet, and he gave him to the church as head over all things.

      New Heart English Bible

      He put all things under his feet, and gave him to be head over all things for the church,

      A Faithful Version

      For He has subordinated all things under His feet, and has given Him to be head over all things to the church,

      Aramaic Bible in Plain English

      And he has put everything into subjection under his feet, and he has given him who is higher than all as The Head of the church,

      GOD’S WORD® Translation

      God has put everything under the control of Christ. He has made Christ the head of everything for the good of the church.

      New American Standard 1977

      And He put all things in subjection under His feet, and gave Him as head over all things to the church,

      King James 2000 Bible

      And has put all things under his feet, and gave him to be the head over all things to the church,

      American King James Version

      And has put all things under his feet, and gave him to be the head over all things to the church,

      American Standard Version

      and he put all things in subjection under his feet, and gave him to be head over all things to the church,

      Douay-Rheims Bible

      And he hath subjected all things under his feet, and hath made him head over all the church,

      English Revised Version

      and he put all things in subjection under his feet, and gave him to be head over all things to the church,

      Webster’s Bible Translation

      And put all things under his feet, and gave him to be the head over all things to the church,

      Weymouth New Testament

      God has put all things under His feet, and has appointed Him universal and supreme Head of the Church, which is His Body,

    • Matias,

      Tämä kommenttini on vastaus sinun kommenttiisi 10.11.2020 17:32.

      Vastaväitän ja vetoan tuloksiin, että talmudien kaltaisten “tunnustuskirjojen” määreet/määritelmät ovat poikenneet Kirjoituksista. “itsevalittujen, muka profeettojen esiin lausumat harhaopit” eivät ole kestäneet testityökalua, Kirjoituksia. Tähän liittyen olisi sinunkin aika ottaa huomioon, mitä Hebr. 4:2, “… mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat”. Kyllä voidaan kuulla oikea raamatullinen sanoma, mutta ilman uskoa, Jumalan Henkeä sana ei hyödytä, ei sulaudu. Yksi miljoonista esimerkeistä on helluntalaisuuden, mikä alkoi v. 33, ei keski-ajalla tai myöhemmin, viimeisimpiä aaltoja, nk. Asusa kadun Hengen vuodatus ihmisten päälle, joissa jo sisäisesti oli Pyhä Henki, uskoontulon sinetti.

      Mainitset muotoilujen ansioksi sen, että oppi on säilynyt puhtaana ja viittaat mm. Nikean uskontunnustukseen, josta seuraavaa:

      “Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen /syntien anteeksiantamiseksi/, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.”
      Tässä tunnustetaan yksi kirkko, mutta vieläkin pahempaa, ei pelkästään sekavaa, eli, kaste joka toimitetaan syntien anteeksisaamiseksi. Vaikka kasteen perustelut olemme keskenämme käsitelleet, niin silti on syytä ottaa se esiin. Muotoilu on juuri pahan juuri, kun se puuttuu selvään, selkokieliseen tekstiin. Kaikki Raamatun totuudet alkaa uskoontulosta, mikä on Jumalan työ ihmisen suostumuksella. Vain uskoontulon jälkeen Raamatun sanat kuuluvat ao. ihmiselle. Ulkopuolisetkin voivat elää oikein, niinkuinRaamattu opettaa ja saavat siitä hyvän seuraamuksen, mutta vain kuolemaan asti, koska sen jälkeen tarvitaan uudestisyntymä Pyhästä Hengestä, Ylhäältä, vt. Joh. 3:3-8.

      On kysymys n. 2000 vuoden takaisten “rakennustelineitten” jäljistä, jolla ilmaisulla viittaat Jeesuksen aikaisiin fariseuksiin ja kirjnaoppineisiin. Jeesus itse mainitsi heidän jälkensä olleen Totuutta vääristelevä ja vastustava, mikä johti Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen ja sen jälkeen Jeesuksen seuraajien vainoihin, joista vainoojista vimmaisin oli Saul. Flusser julkisessa itsestään esittelyssä mainitsee tutkimuksensa Jeesuksesta, jonka seuraajat eivät Häntä ymmärtäneet, eli ymmärsivät väärin. Tästä samasta lähteestä nousee tuo “löytö”, että Jeesus olisi ollu ‘temppelin oppineimpia opettajia’. Jeesuksen paljastukset ja arvostelu silloisia kirkollisia johtajia kohtaan, ei korreloi flusserilaisen ‘loistavan pohdinnan’ kanssa. Jeesuksen “vihkimys virkaansa vihittynä rabbina” on harhautus syvällisesta tiedosta ja tutkimuksista. Tämä on osoitettavissa, muunmuassa, Matt. 13:

      54 Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagoogassaan, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: ”Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimalliset teot?
      55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?
      56 Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?”
      57 Ja he loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan”.
      58 Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.

      Tämä edellinen kertoo, että Jeesuksen virasta temppelissä ei ollut mitään tietoa. Henkilöt jotka tietämättömyytesi sinun väittämästäsi ilmaisivat, olivat hänen kasvinkumppaneitaan koko siihen astisen elämän ajalta. Toinen huiman väitteesi kumoava kohta: Joh. 6:

      41 Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: ”Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta”;
      42 ja he sanoivat: ”Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: ’Minä olen tullut alas taivaasta’?”

      Sekä, Joh.7:

      14 Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti.
      15 Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”
      16 Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.

      Tätä ennen tässä luvussa kerrotaan, kuinka juutalaiset tavoittelivat häntä tappaakseen. Sekä se mitä Jeesuksen veljet sanoivat 4. jakeessa sanovat, että Jeesus ei vielä ollut jukisesti temppelissä puhunut. Eli erittäin paljon ymmärtämättömyyttä on ilmassa, vaikka lähde olisi Flusser.

      Jeesuksen kehoitus ensimmäisen kiven heittäjälle, ei liity tähän selitykseesi, koskien lupaa Rooman viranomaisilta. Tällaisen luvan alla ei ilmoitettu toimittavan, kun Jeesusta ajettiin jyrkänteen reunalle tapettavaksi. Näitä samoja aikeita oli koko ajan meneillään Jeesuksen toiminnan aikana. Selityksesi ovat lievästi sanoen huonoja, mutta myös tarkoitushakuisia. Tämä ‘huonous’ pitäisi tulla todistetuksi viittauksissani.

      Et kait väännä ‘talmudeja’ ja isien perinnäissääntö-Talmudia rinnastettavaksi Mooseksen kautta annettuun Lakiin, Tooraan?!!
      Jeesus teki hyvin selkeästi talmudien, eli suusta suuhun periytyneen, isien perinnäissääntöjen eron. En tohtisi tuoda tällaista kantaa sinuna esille, koska se on julkea Jeesuksen omien sanojen vastainen kanta.
      Viittaan kuinka Jeesus nimenomaan luokitteli perinnäissääntöjen olemassaolon syyn alhaiseksi. Kansa, mikä tunsi vain Kirjoituksia, niinkuin synagoogissa sitä opetettiin, saatettiin uskomaan, että esimerkiksi 5. käskyn voi rikkoa, jos lupaa vanhempien ylläpitoon tarkoitetun rahan temppelille, vaikkei sitä sitten temppelille annakkaan. Tiedät varmaan kohdan.

      Jeesus eritellysti vastusti suusta-suuhun menetelmällä kehiteltyä traditiota. On julkeutta, että sanot näiden kahden, ihmisten/kirkon/papiston itseymmärryksen yhdistyneen Jeesuksen opetuksessa ja toiminnassa, vaikka Kirjoitukset puhuvat päinvastaista.

      (Talmudista ja talmudeista lisää, kun ehdin)

    • Reijo

      Kiitos mielenkiinnosta tekstiä kohtaan. Ilta on myöhään mennyt kun luen tätä tekstiäsi. Vastaan suurimpaan osaan esille nostamistasi näkökohdista vasta huomenna.

      Tähän otan vain yhden kohdan koska siihen voin vastata nopeasti ja riittävän lyhyesti.

      7) Ihmettelet miksi Nikean tunnustus pitäytyy yhteen kasteeseen syntien anteeksiantamiseksi.

      Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi

      Tämä on aivan Raamatun opin mukainen tunnustus.

      Johannes Kastajankin julistuksessa tulee tämä esille että parannuksen varsinainen ydinkohta on kasteen välittämä syntien anteeksianto. Kaste toimitetaan syntien anteeksiantamiseksi. Tämä kaste on Jumalan teko eikä ihmisen oma suoritus.

      Markuksen evankeliumi:

      1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.

      Luukkaan evankeliumi:

      3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi,

      Pietarin helluntaisaarnassa sama sanoma on sanottu aivan saman teologian mukaisesti: Kaste lahjoittaa syntien anteeksiannan.

      Apostolien teot:

      2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Kun Pietari puhuu parannuksesta niin hän ei ainoastaan sano, että parannuksen pitää tapahtua, vaan hän myös näyttää keinon, miten se tapahtuu, kun hän kytkee sen kasteesta saatavaan syntien anteeksiantamukseen.

      Huomaapa, että parannuksen tekemisessä painopiste ei ole tunnustamisessa vaan siinä, että synnit saadaan anteeksi.

      Noissa siteeraamissani raamatunkohdissa sanotaan MILLÄ VÄLINEELLÄ
      parannuksen tärkein asia eli anteeksianto lahjoitettiin parannuksen tekijälle: KASTE toimitettiin sitä varten, että synnit saataisiin anteeksi.

      Joten huomaapa tämä ja paina se mieleesi, että parannusta ei ansaita, koska itsellä ei ole olemassa mitään, ei pienintäkään, omaa ansiota tai muutakaan maksurahaa pienimmänkään parannuksen tekemiseen, vaan kaikki annetaan lahjaksi, kokonaan armosta, yksistään Jumalan hyvyyden tähden ja ainoastaan Vapahtajamme sovitustyön tähden ja että juuri kasteessa tämä Jumalan pelastustyön täysi hyvyys toteutuu ja realisoituu SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI.

      Joten Nikean tunnustus on erittäin Raamatun mukainen ja sen valtaisa lupaus pitäytyä kirkon alkuperäisessä opissa tulee kirkkaasti esille myös tuossa kasteen armoa julistavassa muotoilussa.

    • Matias,

      Kuten jo aikaisemmin tässä yhteydessä sanoin, niin kastekysymys-kantamme olemme tehneet selviksi. Olen myös joskus maininnut Nikeian tunnustuksesta, mikä ei sovi pelastuoppiin, koska pelastusopin perusteet on oltava Raamatusta.

      Kaste ei pelasta, eikä vaikuta vanhurskautukseen, vaikka Luther sitä “tartuntapinnaksi” kutsuukin. Jo pelkästään kasteen autuutus-oppi ja siitä ja siihen piuhoitus, alkoi kirjoituttamaan Lutheria. Se muodostui kasvualustaksi kaikkeen, jopa pelastukseen, vaikka on Raamatun mukaan toisinpäin, tarkoitan järjestystä.

      Erinomaisen kurjalta näyttää nuo vahvennetut viitteesi kasteen voimaan. Voimaan, mitä ei ole.

      Parannuksen kaste on monin toistoin selvitetty merkiksi parannuksesta. Johannes kastoi sotamiehiä, olivatko he hebrealaisia vai roomalaisia, se ei tekstistä selviä. Johannes kastoi sotamiehiä, jotka ensin tekivät parannuksen. Johannes ei kastanut fariseuksia ja kirjanoppineita, kyykäärmeen sikiöitä, joiksi Johannes heitä nimitti. Fariseuksia tuli sittemmin uskoon, kuten Paavali, ja he ottivat kasteen Jeesukseen.

      Jokaisessa viitteessäsi on ennen ja jälkeen kastemaininnan selvitys, miksi kastettiin ja ketä kastettiin, eli ne jotka tekivät parannuksen. Kaste ei vaikuta parannusta. Raamatussakaan ei sanota kasteen parannuksesta vaan: parannuksen kasteesta. Eli on kysymys parannuksen tehneen kastamisesta.

    • Reijo

      Jatkoa kohtaan 7)

      Olen jo edellä korostaen näyttänyt miten parannus annetaan kasteessa. Kyseessä siis ei ole parannuksen tehneen kaste, vaan parannuksen kaste.

      Vertaa samainen genetiivi ilmauksissa ruuan keittäminen, talon rakentaminen, kirjeen kirjoittaminen, sukan kutominen, taulun maalaaminen jne.

      Genetiivi siis kertoo minkä vaikutuksen tuo työ saa aikaan. Tämän mukaisesti myös kaste on parannuksen kaste eli sellainen kaste joka vaikuttaa parannuksen.

      Nikean kasteoppi on nimenomaan Raamatun oppi kasteesta. Sen sijaan Balthasar Hubmeierin 1520 -luvulla keksimä kasteoppi, jota seuraat muuttaa koko kasteen sisällön täysin toiseksi, koska se irrottaa kääntymyksen alkuperäisestä yhteydestään kasteeseen.

      Toisin kuin väität niin Raamattu sanoo, että kaste pelastaa. 1. Piet. 3:21-22 sanoo tämän

      Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.

      Raamatussa kaste on myös Jumalan työkalu uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen antamiseksi.

      Tämän sanoo Tiit. 3:5.

      Hän ( Jumala ) pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.

      Kuten kreikan kieltä hallitsevana ymmärrät niin tuossa lauseessa oleva genetiivirakenne ilmaisee että Jumala käyttää samaista kasteen pesua sekä uudistisyntymisen että Pyhän Hengen uudistukseen.

      Joten totean Lutherin ollevan oikeassa ja tuon 1520 -luvulla keksityn kasteopin väärässä.

      8) Yhtenä erityistapauksena edelliseen puheenvuoroosi

      Otat esille Johannes Kastajan toiminnan. Väität että Johannes ei kastanut fariseuksia jotka tulivat kasteelle.

      Mielestäni olet käsittänyt väärin. Olet pannut sekaisin kasteen ehdot ja kasteen antaman parannuksen hedelmät.

      (Edellä otin 1992 käännöksen mukaan. Pannaanpa tähän vaihteeksi 1938 käännöksen mukaan)

      A) Huomaapa mitä varten nämä tulivat hänen luokseen suurin joukoin. He tulivat kasteelle.

      B) Johannes julistaa, että kaste ei ole ainoastaan tätä elämää varten vaan myös tulevaisuutta varten. Kaste siis antaa iankaikkisen elämän, kun se siirtää kasteen saajan iankaikkisesta kadotuksesta iankaikkisen elämän osallisuuteen.

      C) Johannes peräänkuuluttaa, että kasteessa saatu parannus edellyttää myös parannuksen hedelmiä. Puun oksakaan ei tuota hedelmää ennen kuin se on liitetty puuhun. Vasta kunnolla puuhun oksastettuna se tuottaa hedelmää. Kaste on se tapahtuma missä meidät on oksastettu Kristus puuhun.

      D) Sitten evankeliumi kertoo, että tämän saarnan pidettyään Johannes kastoi nämä fariseukset.

      Matteuksen evankeliumista (Lisään tekstiin yllä mainitut kohtien kirjaimet)


      3:7 Mutta nähdessään

      A) paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän ( Johannes) sanoi heille:

      B) ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?

      C) 3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, —

      D) 3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen,

      Joten tässäkin tulee esille sama sanoma, mihin Nikean tunnustus julistautuu ja mikä sitten on koko maailmanlaajuisen eli yhteisen eli siis sanan varsinaisessa ja alkuperäisessä mielessä katolisen kirkon yhteistä julistusta. Kaste antaa syntien anteeksiannon eli siis antaa parannuksen.

      Tuo Johannes Kastajan edellyttämä parannuksen hedelmä mainitaan myös meidän kirkkomme tunnustuksessa, Augsburgin tunnustus 25.6.1530.


      XII Parannus

      Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen.

      Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa.

      Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa.

      Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.

      Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

    • Reijo

      9) On aivan kirkkohistoriallinen tosiasia, että helluntailiike alkoi vasta noin vuonna 1900 jKr.

      Sen erityisoppi ”henkikasteesta” syntyi kun Parham oli kovasti mietiskellyt neljännesvuosisata aikaisemmin keksittyä oppia, jonka mukaan voisi olla kastetta ilman vettä.

      Keswickin konferenssissa 1875 nimittäin oli nostettu esille uudella tavalla määritelty oppi henkikasteesta, Pyhän Hengen kasteesta. Tuolloin muotoutui sellainen täysin uusi opetus, jossa tämä kasite erotettiin pyhän kasteen toimittamisesta. Tuolloin vielä tuolla tarkoitettiin syvempää pyhityksen astetta. Syvempään pyhityksen ymmärtämiseen pyrkimiseen sinänsä on erittäin myönteinen asia, mutta valitettavasti tuo alkuperäisestä yhteydestään pyhän kasteen toimittamisesta asetti aikapommin, joka laukesi sitten neljännesvuosisata myöhemmin.

      Kun Parham oli näissä mietteissään, niin hän tapasi erään kielillä puhuvan ihmisen. Tämä kohtaaminen laukaisi Parhamin ajattelun ja hän leimautui tuohon ilmiöön niin voimakkaasti, että hän alkoi puhumaan tästä kohtaamastaan ilmiöstä tuon noin 25 vuotta aikaisemmin keksityn ilmauksen toteutumana.

      Näin syntyi kokonaan uusi oppi, missä Pyhän Hengen kaste -käsite irrotettiin alkuperäisestä yhteydestään Jeesuksen kasteen eli siis kristillisen kasteen eli siis kastekaavasta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastamisesta ja sen tilalle pantiin kielilläpuhuminen ikään kuin sakramentin asemaan.

      Sellainen armolahja, minkä oikea paikka oli Jumalan työn tukeminen, muuttuikin tästä alkuperäisestä yhteydestään Pyhän Hengen toiminnan tunnusmerkiksi.

      Parham ei nimittäin ymmärtänyt, että kautta kirkon historian kielillä puhumista on käytetty eri tilanteissa silloin, kun Jumala on hyväksi nähnyt tuon armolahjan antaa.

      Tämä kokonaan uusi oppi on sitten saanut aikaan sekä hyvää että myös vahinkoa. Hyvää on ollut se, että ihmiset ovat rohkeasti antautuneet evankeliumin julistukseen eri puolilla maailmaa. Huonoa on ollut se, että liike on irtautunut yhteisestä maailmanlaajuisesta kirkollisesta yhteydestään omaksi hyvinkin eristäytyväksi liikkeekseen. Tämä on aiheuttanut valtavia ristiriitoja eri puolilla yhteistä kristikuntaa.

      Valitettava lieveilmiö on ollut sumppukalastus eli se että toisten kirkkokuntien uskollisia jäseniä on viekoteltu pois omista yhteyksistään ja näin on kuviteltu että taas on saatu uusia käännynnäisiä. Niinpä jos kysyy, mitä nämä kääntyneet olivat aikaisemmin, niin saa vastauksen, että he olivat nimikristittyjä. Tämä tällainen on erittäin ikävää toisten uskovien uskon halventamisia. Näihin kuitenkin törmää vähän väliä milloin missäkin yhteydessä.

      Joten yhteenvetona tähän kohtaan voin todeta että toisin kuin väität, niin helluntailiike on vasta noin 120 vuotta vanha opillinen uutuus.

    • Reijo


      10) Johanneksen evankeliumin keskustelu kahden rabbin Jeesuksen ja Nikodemuksen välillä

      Nostat esille tuosta keskustelusta sellaisen opin joka perustuu epähistorialliseen tekstintulkintaan. Sivuutat kokonaan Johanneksen evankeliumin perustavan teologian, jonka mukaan koko Jeesuksen työ voidaan kiteyttää hänen kasteeseensa. Niinpä tässäkin Jeesuksen puheen kärki on kasteen välttämättömyyden korostus. Ilman kastetta kukaan ei pääse taivasten valtakuntaan.

      Otetaanpa tuon ilta klo 18 liturgisen hetkirahtauden eli vesperin tapaus vähän selkeämmin ulos kirjoittaen.

      A) Jeesus ja Nikodemos

      Yö alkaa Pyhällä maalla klo 18, kun aurinko laskee. Kaksi rabbiksi vihittyä Jeesus ja Nikodemos kohtasivat toisensa kun yö juuri oli alkanut. Oli liturgisen hetkihartauden aika. Osallistuivat yhteiseen vesperiin.

      Juuri vespereissä juutalaisilla miehillä oli tapana keskustella liturgiassa lauletuista raamatunkohdista. Kerran vuodessa mentiin koko Toora eli Mooseksen kirjat kertaalleen läpi. Tällä kertaa tuona kohtana oli Raamatun alun kertomus Jumalan Hengen liikkumisesta vetten päällä. Tämä on selvästi nähtävissä heidän keskustelunsa aikana käydyistä puheenvuoroista.

      Juutalaisen rabbin tavoin Jeesus tuo esille Pyhän Hengen elämän luomisen ja liittyy siihen että Pyhä Henki liikkui vetten päällä. Kun nämä vesipilvet sitten ripottelivat pisaroitaan autioon maahan, niin tapahtui että kuolleeseen maahan tuli elämä. Luomiskertomuksessa Hän loi elämän koko maailmaan, kasteen veden pisaroitten ripottelussa hän luo langenneen ihmiskunnan jäsenen uudelleen.

      Joh. 3: 3, 5

      3 Jeesus vastasi hänelle: »Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.»

      5 Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan

      B) Kaste uudestisyntymisen armoväline

      Ensiksi Jeesus sanoo jakeessa kolme, että uudesti ylhäältä syntyminen on välttämätöntä Jumalan valtakuntaaan sisälle pääsyyn. Sitten hän jakeessa viisi täsmentää tätä kertomalla, että se tapahtuu kasteen kautta, missä Jumalan Henki liikkuu veden päällä ja tekee ihmisestä uuden luomuksen, Jumalan lapseksi uudestisyntyneen.

      Kreikkaa hallitsevana varmaankin tiedät että jakeen kolme ”anothen” merkitsee varsinaisesti ”alkua” ja ”alkuperäistä”. Niinpä Johanneksen sormi Jeesuksen puheen käännökseen sanaa valitessaan osoittaa Jeesuksen keskustelun siirtäneen ajatuksen Pyhän Hengen työstä konkreettisen veden välityksellä koko luomisen alkuun. Niin kuin tapahtui alussa koko maailman elämälle, tapahtuu nyt jokaisen elämässä, kun ihminen syntyy elämän alkuperäiseen yhteyteen eli siis palaa Jumalan luomistyön alkuperäisen tarkoituksen yhteyteen, niin silloin hänet otetaan Jumalan valtakuntaan Jumalan lapseksi. Hän saa uuden sukutaulun, langenneen ihmissuvun lankeemuksesta hänet siirretään Uuden Ihmisen eli Jeesuksen sukulaiseksi, Jeesuksen seuraajaksi.

      Vanha kirkko on yksimielisesti ymmärtänyt, että tässä puhutaan pyhästä kristillisestä kasteesta, kun puhutaan vedestä ja Hengestä syntymisestä.

      ”Anothen” on klassisessa kreikassa merkityksessä ”uudesti” vain sellaisissa tilanteissa, missä tavalla tai toisella ollaan riippuvaisia Jeesuksen puheesta tuon illan vesperissä.
      Sana nimittäin on siirretty Tiituksen kirjeen jakeesta 3:5, missä käytetään klassisen kreikan varsinaista uudesti-syntymisen sanaa. Syynä tähän tulkinnan siirtoon on se, että sekä Tiit. 3:5 että Joh. 3:3,5 puhuvat kasteesta.

      Ajatus, että Jeesus puhuu tässä uudestisyntymästä on siis peräisin muutoin kovasti aliarvioimastasi pyhän yhteisen eli siis katolisen kirkon oppineitten kynästä.

      Vanhan kirkon ja heitä seuraten koko yhteisen kirkon kaikki alkuperäisestä luotettavasta perinteestä elävät kirkot tulkitseva kohdan taroittavan kasteessa tapahtuvaa uudeksi luomista eli uudesti syntymää eli siis Pyhän Hengen uudistusta.

      C ) Otetaanpa tästä esimerkkinä kirkkoisä Origenes.

      Origenes kastettiin pikkuvauvana vuonna 185 j.Kr.. Hän oli aikansa oppinein mies ja tunsi koko kirkon perinteen oikein hyvin.

      Hän kirjoittaa:

      “Ei kukaan ole puhdas synti-saastutuksesta, vaikkapa hän olisi vain yhden päivän vanha; ja koska synnynnäinen saastaisuus pestään pois kasteen kautta, tulevat pienet lapsetkin kastettaviksi. Sillä jollei joku synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi tulla sisällä Jumalan valtakuntaan.” (Homil. XIV)

      Hän jatkaa vielä:

      “Sillä he (=apostolit), joille jumalallisten salaisuuksien peitetyt asiat oli uskottu, tiesivät, että kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä veden ja Hengen kautta. Kukaan ei ole vapaa synnistä, vaikkapa hän olisi vain yhden päivän vanha.”

      Hän todellakin tarkoittaa että kaste tarkoittaa myös pienimpiä lapsiakin. Olihan tuo käytäntö ikivanhana juutalaisena perimänä ollut vallitseva jo apostoleista alkaen. Hän kirjoittaa:
      “Kirkollisen ohjeen mukaan tulee kastaa myöskin pieniä lapsia.” (Homil. VIII, 3)

      Origeneella apostolinen perimä eli successio apostolica ja opin oikeellisuus yhdistyivät. Hän kirjoittaa:

      “Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa pieniäkin lapsia.” (Homil. V, 6)

      D) Otetaanpa tästä esimerkkinä Pyhä Justinus Marttyyri, (noin 100/113 – noin 162/168)

      Hänen kielenkäytössään sanat kaste ja uudestisyntymä esiintyvät lähes synonyymeinä. Hän nimittää kastetta uudestisyntymäksi:

      “Sitten me johdatamme heidät paikkaan, jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymis-tavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä kaikkien Isän ja hallitsijan, Jumalan, ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen nimessä.”

      Justinos kertoo miehistä ja naisista, jotka “jo lapsina ovat tehdyt opetuslapsiksi” viitaten ilmauksellaan Matteuksen kastekäskyyn, jossa opetuslapseuttaminen tapahtuu kasteen toimittamisella.

      (Tekstien käännökset ovat peräisin Emil Antonin eräästä tekstistä)

    • 11) Flusserista ja Jeesuksen opetustehtävästä temppelissä

      Turhaan vaahtoat Flusserin tutkimuksista. Siihen aikaan kun toimin Lapinjärven ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherrana, Flusseri tuli pitämään viikon seminaaria Toivio-opistolla

      Kerran väliajalla hän oli lukemassa yhtä kirjaa, minut nähtyään hän viittasi siihen ja sanoi, että meillä luterilaisilla on se paha vika että me luemme aivan liian vähän kaunokirjallisuutta.

      Vastasin tuohon että juuri tuota hänen sillä hetkellä lukemaansa kirjaa olin lukenut jopa useammalla eri kielellä.

      Nimenomaan tuosta aikakauden oppineimman ihmisen asemasta olemme Flusserin kanssa samaa mieltä. Ota huomioon että Jeesuksen oppineisuutta vähättelevät henkilöt olivat hänen vastustajiaan tai sitten oppimattomia ihmisiä, jotka eivät muutoinkaan olleet seuranneet aikansa oppineitten kannanottoja.

      Olen nettimaailmassa kohdannut samanlaista joko tietämättömyydestä tai tahallisesta vääristelystä johtuvia mainintoja jopa minunkin muka sivistymättömyydestä, vain siitä syystä, että olen ollut tuon ihmisen kanssa eri mieltä ja viitannut asiallisiin historian lähteisiin, kun hän on päästellyt jotain huuhaata muka historian totuutena.

      Joten tuollaisia lausuntoja ei kannata ottaa liian tosikkomaisesti silloin, kun ne esiintyvät jossain kiihkeässä debatissa. Esimerkiksi tuollaisiin keskustelupuheenvuoroihin olen letkauttanut milloin minkäkinlaisia vastauksia. Esimerkiksi tällä viikolla yhdelle kerroin että valmistelin viime pyhäinpäivän blogiani lukemalla lähtökohtana olevan raamatunkohdan yli 50 eri kielellä, ja eräälle toiselle, että tällä vuosisadalla kotikirjastooni on tämän vuosituhannen puolella ajautunut yli 8000 teosta lisää. Toisinaan sivuutan joidenkin propujenpolttajien maininnat ikään kuin en olisi edes huomannut niita. Saavatpa itse iloita katkujensa nuustelussa, kun heidän heittonsa ei osunut.

      Näin myös vähääkään perusteellisemmin historiaa tutkiva ottaa huomioon, missä tilanteessa ja minkäkinlaisen keskustelun osana ja kenen taholta mikäkin lause on tuotu julki.

      Jeesuksen opetuspaikka muuten oli se osa Jerusalemin temppeliä, mikä oli ainoana jäänyt jäljelle, kun Nebukadnessar II:n johdolla Jerusalemin temppeli hävitettiin av-kuun 9. päivänä vuonna 587/586 eKr. Tuota osaa nimitettiin vanhan temppelin rakennuttajan mukaisesti Salomonin pylväskäytäväksi. (Tämän osan merkitystä juutalaiselle perinteelle voi verrata uudemman temppelin jäljiltä jääneeseen Itkumuuriin.)

    • ”Olen jo edellä korostaen näyttänyt miten parannus annetaan kasteessa. Kyseessä siis ei ole parannuksen tehneen kaste, vaan parannuksen kaste.
      Vertaa samainen genetiivi ilmauksissa ruuan keittäminen, talon rakentaminen, kirjeen kirjoittaminen, sukan kutominen, taulun maalaaminen jne.
      Genetiivi siis kertoo minkä vaikutuksen tuo työ saa aikaan. Tämän mukaisesti myös kaste on parannuksen kaste eli sellainen kaste joka vaikuttaa parannuksen.
      Nikean kasteoppi on nimenomaan Raamatun oppi kasteesta. Sen sijaan Balthasar Hubmeierin 1520 -luvulla keksimä kasteoppi, jota seuraat muuttaa koko kasteen sisällön täysin toiseksi, koska se irrottaa kääntymyksen alkuperäisestä yhteydestään kasteeseen.”

      Totta, sinä olet korostaen näyttänyt, kuinka mielestäsi parannus annetaan kasteessa, ja että siksi sitä kutsutaan “parannuksen kasteeksi”. Kirkkolaitoksen ylläpitämiseksi näitä “näyttöjä” annetaan. On kuitenkin eri asia vääntää kieroon Kirjoituksia, vt. 2. Piet. 3:

      16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
      17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,

      Tämä genetiivi-kattaus on mielestäni epätoivosta pursuavaa. Se, että ilmaisun teknisyydellä ei ole mitään tekemistä parannuksen teon, ‘metanoia’n kanssa, niin tuollaisilla liimaisilla rihmoilla suomen kielioppiin vain sekoitetaan muidenkin tietämättömien ajatukset. Kaikki mikä on ikuista ja kestävää, se on näkymätöntä.

      Tuon näkymättömän, parannus/metanoia ’n voi vain vahvistaa ulkoisella, ensin Johanneksen kasteella ja Jeesuksen asettamalla kasteella.
      Parannus, mielenmuutos vaikuttaa uskoontulon, uudestisyntymän. Se on Jumalan työ, mutta ihmiselle, joka sitä haluaa, suostuu tulla uskoon. Olisi ystävällistä, ettet toisi ketään ihmistä siihen yhteyteen, kun Raamatun ilmoitusta pelastuksesta käsitellään, vaikka sinun on pakko tuoda ihmisiä ja heidän muotoilujaan, jotka myötäilevät sakramentaalista autuutusta.

      Maailmanlaajuisesti niinkutusutulla helluntaiseurakunnilla ei ole tunnustuskirjoja, ihmisten kieroon vääntämiä Kirjoituksia. Ei tarvi vääntää ja tulkita, koska kaikki on jo selkeästi Raamatussa ja ne voi todeta alkukielistä. Olen tehnyt näin ja teen koko ajan.

    • Reijo

      12) Yhteisen kirkon olemukseen kuuluu se, että näkymätön Jumala ilmiottaa itsensä näkyvän kirkon välityksellä. Vain kirkolla on antaa sana ja sakramentit. Näin ollen sellainen joka ei ole maailmanlaajuisen eli yhteisen eli siis sanan alkuperäisessä merkityksessä katolisen Kristuksen kirkon jäsen, hänellä ei ole pelastavaa uskoa. Tämä on suora johtopäätös siitä, että kirkko on Kristuksen ruumis ja ilman Kristusta kukaan ei voi pelastua, extra ekklesiam nulla salus.

      13) On mielenkiintoita, miten voimakkaasti painotat tuota suomen kielen vastinetta ”mielenmuutos” kreikan sanan metanoian vastineeksi. Oletko tietoinen että tämän sanan on suomen kieleen esittänyt Fredrik Gabriel Hedberg, joka on erityisesti arvostettu evankelisen liikkeen keskuudessa.

      Jotta ymmärtäisit että tämä käsite ei mitenkään ole tarkoitettu villiksi vain vedettömien tuulten heittelehtimisen luonteisten ajatusten varaan rakentuvaksi opiksi tulee näkyviin siinä, että Hedberg voimakkaammin kuin ehkä kukaan 1800 -luvun teogi on puhunut kasteen pelstusmerkityksestä ja lapsikasteen kieltäjiä vastaan todeten näiden oppien olevan täysin perusteettomia ja vääriä.

      Hedbergin perusajatus on ruotsiksi sanoen

      Först kommer det ordet och sakramenten och sedan kommer tron och andan eli siis, että Jumalan sanan saarnan ja sakramenttien on käytävä edellä ja vasta sitten näiden välityksellä Pyhä Henki synnyttää pelastavan uskon ja muuttaa ihmisen mielen niin, että usko saa tilaa hänen elämässään.

      14) Sanot, että helluntailiikkeellä on Raamattu ainoana opin perustana. Jospa olisikin niin silloin ei olisi mitään ongelmia helluntailiikkeen ja koko maailmanlaajuisen järjestäytyneen kirkon välillä. Mutta nyt kun kieltäydytään ottamasta oppia Raamatun todellisesta sanomasta ja sen sijaan opetetaan sellaisia painotuksia, jotka selvästikin puhuvat tasan tarkkaan Raamatun sanaa vastaan, niin noiden itsetehtyjen tulkintojen takia syntyy kahnauksia, koska helluntailiikkeen kannattajat eivät ymmärrä sitä kuinka nuo opit ovat vain viimeisen runsaan sadan vuoden aikana kehitettyjä tulkintoja kaikkien kristittyjen yhteisestä pyhästä kirjasta Raamatusta. Näillä äskettäin keksityillä tulkinnoilla valitettavan moni sitten lähtee räikeään sotaan maailman toisia kristittyjä ja heidän Kristus-uskoaan vastaan.

      Tämän viikon aikanakin olen saanut oikaista sellaisi itse itsensä sananjulistajiksi valinneita vastaan jotka ovat vääristellen puhuneet maailman voimallisinta evankeliumin julistajaa vastaan. Sisarkirkkomme katolisten hengellinen isä Paavihan on maailman tehokkain Jumalan sanan julistaja. Siellä missä joku muu huippujulistaja saa koolle muutaman kymmenen tuhatta tai ehkä satatuhatta, siellä paavi kokoaa muutaman miljoonan kuulijaa.

      Joten jos ihan tosissaan Raamatun sana saisi olla ohjeena, niin silloin olisi jo aikoja sitten haudattu käsittämätön järjestäytyneitä kirkkokuntia vastaan suunnatun taistelun sotakirves.

      15) Muista että hyvä järjestys on Raamatun mukaista. Ensimmäisen kansankirkon eli Mooseksen johdolla kulkeneen Jumalan kansan keskuudessa ei epäjärjestystä sallittu. Ne jotka rupesivat tappalemaan Jumalan säätämää järjestystä vastaan saivat tuomionsa.

      Myös Uuden testamentin puolella on erittäin hyvä järjestys Jumalan sanan mukainen kirkon yhteinen toimintamuoto.

      Kolossalaiskirje: (vuoden 1938 käännös)

      2:5 Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni
      j ä r j e s t y k s e n ,
      joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.

      Muista myös että Raamattu puhuu piispan virasta
      Jumalan antamana armolahjana ja hänen säätämänään virkana.

      Ensimmäinen kirje Timoteukselle 3:1 (vuoden 1776 käännös)

      Se on totinen sana: jos joku piispan virkaa pyytää, hän hyvää työtä halajaa.

  3. Matias

    Mistä päin se Kristus tulee? Jos Kristuksen pitäisi Jerusalemiin tulla Kultaisen portin kautta, niin kerrottakoon, että muslimit ovat muuranneet sen umpeen, juuri siitä syystä ettei pääse tulemaan.

    Ja koska muslimit eivät jeesusta ihan kuninkaana pidä, ja jeesus taas kertoo kuninkaan paluusta, että ” ne, jotka eivät huolineet minua kuninkaaksensa tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni. ”

    Joten …… ketä tässä ryhdytään teloittamaan ja kenen toimesta. ?

    • Tarja

      1) Jeesuksen vertauksissa käyttämä puhetapa kuvaa aikansa tyyliä kertoa asiat. Rooman valtakunnassa oli käyty ties miten monta sotaa siitä, kuka saa hallita imperiumia. Lopulta Augustuksen joukot olivat voittajia ja tästä tuli keisari. Näin myös vertauksien ilmaisut kuvaavat aikansa elämää eivätkä leiju jossain ajallisesti ilmatiiviissä tyhjiössä.

      2) Puheet Kultaisesta portista Jeesuksen paluun suuntana ovat yksi tapa konkretisoida Jeesuksen takaisintulon reaalisuus.

      Voimme todeta että evankeliumien kuva antaa ymmärtää, että hänen tulonsa on niin julkinen, että se näkyy kaikessa maailmassa yhtä aikaa.

      Jeesus itse antaa tästä kuvauksen.

      Matteuksen evankeliumi:

      24:27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

      3) Jeesus on islamille merkittävä profeetta. Hänen asemansa on oleellinen osa islamin ilmoitusta.

      4) Suomalainen islam tutkimus on merkittävää.

      Jaakko Hämeen-Anttila on ollut arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella.

      Hän on julkaissut Jeesus tutkimuksen nykytilanteen mukaisen mutta kansanomaisuudessaan jokaisen vähääkään valveutuneen lukijan ymmärrettävän teoksen:

      Jaakko Hämeen-Anttila, Jeesus, Allahin profeetta. Tutkimus islamilaisen Jeesus-kuvan muotoutumisesta.

      Alaa kuvaava artikkeli tiivistää hänen näkökantojaan osoitteessa:

      https://teologia.fi/2009/03/koraanin-jeesus-on-kunnioitettu-profeetta-mutta-vain-ihminen/

  4. Matias,

    Olen useasti pyytänyt pysymään teemassa, eli asiassa mihin esimerkiksi minä kommentoin. Pyydän, että huomioit, että otin esille oppilauselmat, joissa ’tiivistetään’ Raamattua, sen sanoma.

    Myös muistutin, että kastekysymyksen olemme jo käsitelleet, mutta viittauksen Nikeian määritelmään koskien kasteen ’voimaan’, halusin mainita. Olet pitänyt erittäin paljon esillä juuri tuota ”yhden kasteen voimaa”, eli perustelusi pitäisi jo tehty.

    Tällä haluan täsmentää, että keskustelu ei ole mahdollista, ellet hillitse vyörytyksiäsi ja mielivaltaista hyppimistä asioilla joita tiedät. Olen yrittänyt minäkin olla kertomatta kaikkea mahdollista minkä olen käsityskykyyni rekisteröinyt.

    Katsotaan voisinko vielä jotain sanoa, esim. talmudeista.

    • Reijo

      16) Liittyen kohtaan 7) Nikean tunnustukseen totean, että Nikean kokous pitäytyi kirkon alkuperäiseen opetukseen ja nimenomaan alkuperäisen opetuksen mukaisesti torjui tuona aikana esiintyneen harhaopin vääristymät.

      Näistä merkittämimmät oli Areioksen oppi, joka kielsi Jeesuksen täyden jumaluuden. Niinpä koko kirkolliskkouksen tärkein anti oli että oppi pyhyi puhtaana, kun tämä harhaoppi torjuttiin.

      Kokouksen muotoiluun vaikutti se, että Areioksen harha oli hyvin pitkälti kreikkalaisen filosofian noudattamisen takia ilmaisuiltaan kreikkalaisia käsitteitä käyttävä. Niinpä myös tämän harhan torjumiseen piti käyttää kreikkalaiseen kulttuuriin kuuluvia sanoja jotta saattoi kumota Areioksen opetuksen niin että siitä tuli todellinen kumoutuminen. Samalla on kuitenkin huomattava että jokaisen keskustelussa käydyn määritelmän asia oli alusta loppuun vain ja ainoastaan alkuperäisen opin lausuminen tuossa keskustelun tilanteessa.

      Konstantinopolin kokoukseen mennessä tuosta eteenpäin mentäessä areiolaisuus yritti vielä nostaa päätään, joten jatkossakin tarvittiin Nikean kokouksen päätöksen puolustamista jotta harhaopit eivät pääsisi jatkamaan vaan ne saataisiin kitketyksi pois kokonaan. Tästä johtuen asiaan palattiin vielä myohemminkin muutamin pienin tarkennuksin. Näissäkin muotoiluissa saatiin harhojen väärät väittämät kumotuksi kokonaan niin että alkuperäinen apostolinen sanoma saattoi elää eteenpäin.

      Konstantinopolin kokouksessa 381 piti erityisesti palata Pyhän Hengen määrittelyyn, koska muutamissa harhoissa Hänen persoonaansa ei ollut otettu riittävän selvästi esille, vaan hänestä oli käytetty liian epämääräisiä ilmauksia.

      Tässä kolmannessa uskonkappaleessa sitten luetellaan Pyhän Hengen työtä keskeisesti ja kokonaisvaltaisesti.

      1) Hän on Jumala

      2) Hän antaa elämän

      3) Hän on yhtä Isän ja Pojan kanssa: Häntä kunnioitetaan Jumalana Isän ja Pojan kanssa.

      4) Hän on kirkon sanoman ilmoittaja: Hän on puhunut profeettain kautta eli hän siis on Raamatun sanoman takana. Raamattu on hänen kirjansa.

      5) Hän on kirkon Herra. Hän vaikuttaa kirkossa, kirkon hyväksi, kirkkoa ylläpitäen ja kirkon yhteyteen kutsuen ja vaikuttaa ihmisten kääntymisen kirkon yhteyteen eli siis pelastuksen yhteyteen eli siis Jumalan yhteyteen. Missä kirkko on siellä on Pyhä Henki ja missä Pyhä Henki on siellä on kirkko. Häntä ja hänen kirkkoaan ei voi erottaa toisistaan.

      6) Hän toimii kasteen välityksellä. Kasteen avulla hän ajaa ulos riivaajat, puhdistaa ihmisen, tekee tästä Jumalan lapsen ja hän itse tulee kasteen lahjana kastettuun niin että tämä saa ylösnousemuksen osallisuuden ja Pyhän Hengen uudistuksen.
      Tämä kiteytetään yhteen näistä Raamatun monista kuvauksista eli siihen että kasteessa meille on lahjoitettu syntien anteeksiantamus. Hän siis on kasteen varsinainen vaikuttaja sekä myös kasteen varsinainen lahja, kun hän tuo pimeyden kakaran valkeuteen eli syntiinlangenkeemuksen alaisen armon osallisuuteen ja anteeksiantamuksen avaamaan uuteen ja uudistuneeseen elämään.

      7) Hän herättää kuolleet viimeisenä tämän maailmankauden päivänä ruumiin ylösnousemukseen.

      8) Hän myös antaa iankaikkisen elämän tulevassa maailmanajassa eli tulevassa maailmassa eli siis taivaan kirkkaudessa.

      Kaikki tämä on Pyhän Hengen työtä.

      Kun vielä tässä kommentissasi halusit kysyä, mikä on se voima, mikä kasteeseen sisältyy, niin olen yrittänyt selittää sen mitä kaikkea sisältyy tuohon että Adamin lankeemuksen alainen synnin, Perkeleen ja kuoleman alainen ihmisen saa pyhässä kasteessa, kun Adamin lankeemuksen kirous poistetaan anteeksiannon täydelliseen vapauttavaan voimaan, jonka takia myös kaikki muut synnin seuraukset ovat tulleet voitekuksi, ja kaikki lupaukset aikanaan tullaan toetuttamaan sitä mukaa, kuin Jumalan aikataulun mukaan tämän maailman historia Jeesuksen tullessa saa täyttymyksensä uusien taivaiden ja uuden maan luomisessa.

      Tässä on Nikean tunnustuksen kolmas uskonkappale eli siis Pyhä Henki ja hänen työnsä kuvattu siinä laajuudessa kuin Nikean 325 ja Konstantinopolin 381 kokousten aikana katsottiin tarpeelliseksi pttaa mukaan tekstiin, jotta kokonaisuus säilyisi mahdollisimman keskitettynä ja kuitenkin sanoisi kaiken tarpeellisen.

      Me uskomme Pyhään Henkeen,

      Herraan ja eläväksi tekijään,

      joka lähtee Isästä ja Pojasta,

      jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan

      ja joka on puhunut profeettojen kautta.

      Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon.

      Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,

      odotamme kuolleiden ylösnousemusta

      ja tulevan maailman elämää.

      Keskustelumme aikana käydyn keskustelun yksi keskeinen linjaus on ollut kysymys kirkosta. Useassa puheenvuorossasi olet ottanut kantaa kirkko-oppiin tavalla, joka on merkinnyt selvää yhteisen eli sanan varsinaisessa merkityksessä katolisen kirkon eli siis maailmanlaajuisen kristikunnan uskon halveksimista. Siksi olen noihin puuttunut.

      Nikean tunnustuksen kirkkoa koskeva lause on latinaksi:

      Et unam, sanctam, catholicam et apostolicam ecclesiam.

      Edellä keskusteluissamme olloissa puolentoistakymmenessä kohdassa olen ottanut kantaa sellaisiin väitteisiin jotka ovat esiintyneet sinun puheenvuoroissasi. En siis ole missään puhunut ohi sen, mitä sinä olet kirjoittanut. Olen vain nostanut esiin kannanottoni niihin kysymyksiin, joilla sinä olet näkökantojasi puolustanut. Kaikkeen en suinkaan ole puuttunut. Sellainen olisi vaatinut vielä ainakin puolisen ellei peräti täyttä tusinaa lisää uusien näkökulmien käsittelyä, mutta katsoin että jo näillä puolellatoista kymmenellä näkökulmalla olen tehnyt selväksi muutamia merkittäviä näkökulmia, joilla on merkitystä silloin, kun käsittelemme yhteisen maailmanlaajuisen kirkon ensimmäisen ja toisen kirkolliskkouksen merkitystä koko kristikunnalle.

    • Reijo

      17) Talmud on tietokoneellani olevana tekstinä lähes 10 000 sivua.

      Talmudin opiskelussa on yleensä parasta aloittaa jonkun pätevän opettajan opastuksella, koska muutoin lukija valitettavan helposti eksyy sivuraiteille näkemättä tuon mahtavan juutalaisen oppineisuuden valtaisasta aarteistosta sen keskeisiä linjoja.

      Panen tähän yhden osoitteen mistä voi saada opastusta opiskeluun

      https://www.myjewishlearning.com/?s=talmud

      Italiankielisessä Wikipediassa on Talmudista melkoisen kattava artikkeli, jonka lopusta löytyy useampiakin viitteitä eteenpäin lukemiseen. (14.11.2020 klo 12.45 tilanteen mukaan arvioitu)

      https://it.wikipedia.org/wiki/Talmud

      Aikoinaan jo edesmennyt Risto Santala esitteli meille Åbo Academin tutkijaseminaarissa syvällisiä teksejään, joiden valossa saattoi nähdä, miten Talmudin avarat tiedon ulapat olivat kuin valtameren mittaamattomat vedet, kun hän omissa analyyseissaan ikään kuin toi lukijansa jonnekin Tyynen valtameron atollin satamaan ja näytti miten meren avaruus heijastui tuon saaren luonnon suuremmoisesta näkökulmasta.

      Jotain tuollaista ajatusten kirkkautta ja nerouden säihkettä saattoi aistia noiden tekstien äärellä.

  5. Matias Roto eikö lapset seuraa isiään eli oppivat sen mitä isät opettavat?

    Siis aika todennäköistä on että luterilaisen uskonnollisen isän lapsista tulee luterilaisia, helluntailaisien helluntalaisia, jehovan todistajien jehovia, muslemien muslimeita jne…

    Missä vaiheessa lapsi alkaakin seuraamaan Jeesusta ja kuinka se tapahtuu?

    Mitä kunkin edellä mainitun tulee tehdä?

    Näkyykö Jeesuksen seuraaminen elämässä?

    • Ari

      On totta että lapset omaksuvat vanhempiensa uskonkäsityksiä. Siksi lasten kasvatus on erittäin merkittävää. Nykyinen Suomen uskonnonvapauslaki lähtee molempien vanhempien yhteisestä päätöksestä, ei vain isän tai vain äidin.

      Lapsesta tulee kristitty eli siis Jeesuksen seuraaja pyhän kasteen välityksellä.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Kaste on Jumalan teko. Siksi Jeesuksen seuraajaksi pääsemiseksi ennestään kastamattoman on tultava kastetuksi. Lapsen puolesta kasteelle toimittamisesta huolehtivat vanhemmat ja aikuisena uskoon kääntymistä hakevan on käytävä kasteelle.

      Jos joku aiemmin kastetttu on luopunut kasteessa saamastaan uskosta pois, niin hänen pitää parannuksessa palata takaisin kasteen armoon.

      Ihminen pysyy koko tässä maailmassa elämänsä ajan sekä syntisenä että vanhurskautettun, simus iustus et peccator.

      Mutta kyllä usko myös yleensä näkyy myös jollakin tavalla elämän kulussa.

      Pitkällä aikavälillä tilastollisesti tehdyt tarkastelut ovat osoittaneett selvän eron sellaisten välillä jotka ovat olleet kirkon jäseniä ja sellaisia jotka eivät ole olleet, ketkä ovat osallistuneet pyhäkouluun tai eivät olleet.

      Otampa erään vankilanjohtajan huomion jo pappisurani alkuajoilta kun kävin vankilassa saarnaamassa. Hänen asiakkaistaan vain 2 % oli koskaan elämässään käynyt pyhäkoulussa. Kuitenkin näiden lapsuuden aikana enemmistö suomalaisista lapsista oli ainakin joskus käynyt pyhäkoulua.

      Myös suhtautumisessa eläimiin ja luontoon näkyy selvästi uskon merkitys. Aikoinaan hevoskaudella körteillä oli tapana sanoa, että hevonen ensimmäisenä huomasi, kun isäntä oli tullut herätykseen. Yhteistyö isännän ja hänen hevosensa välillä muuttui niin merkittävästi että se näkyi kaikessa.

      Muutama vuosikymmen sitten tehdessä tutkimuksessa tuli ilmi että jos perheessä mies oli kirkon jäsen, niin avioerojen määrä oli elämänpituisella aikajaksolla 16 % mutta jos mies ei ollut kirkon jäsen niin silloin avioeroprosentti oli 43 %. Tuossa ei-jäsenten joukossa olivat mukana myös helluntailaiset ja muut pienet kirkkokunnat, muiden uskontojen jäsenet sekä täysin uskonnottomat.

      Joten uskolla on merkitystä myös arkiseen elämään, vaikkakaan ei sillä tavalla että voisi välittömästi sanoa että tämä auttaisi kaikkiin elämän vaikeuksiin.

    • Matias Roto siis milloin kastettu vauva lähtee seuraamaan Jeesusta eli luopuukaikesta?

      Milloin kastettu vauva alkaa kuulemaan Jeesuksen äänen eli ymmärtää milloin vanhemmat puhuvat palturiaeikä enää otakkaan heiltä oppia joka ei ole jumalsata, siis eikä enää lähdekkään harhaoppisten mukaan esim sotimaan toisia kastettuja vastaan?

      Milloin kastettu vauva saa Jumalan rakkauden jolla rakastaa kaikkia lähimmäisiään niinkuin itseään?

      Miksi kastetusta vauvasta tulee ateisti eikä kastata omia lapsiaan?

    • Ari

      Jeesuksen seuraajaksi lähteminen on Jumalan Pyhän Hengen työ. Hän kutsuu ja hän johtaa ja hän vie kirkkonsa perille Taivaan iloon. Kaiken tämän hän sisällyttää pyhän kasteen armon jakamiseen.

      Valinta on Jumalan.

      Johanneksen evankeliumi:

      15:16 Te _ e t t e _ valinneet minua, vaan _ m i n ä _ valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

      Tässä itse asiassa on vastaus kokonaisuudessaan, mutta huomauttaakseni kysymyksesi sisältämistä erikoisuuksista teen vastakysymyksen: ”Oletko sinä luopunut kaikesta eli siis oletko luopunut kodistasi, pankkitilistäsi, käyttötavaroistasi, puhelimestasi, tietokoneestasi jne. ? ” Joten hyvää ihminen käytä tervettä järkeä äläkä toimi kuin Jeesusta vastustaneet tekivät, joista Jeesus sanoo:

      Matteuksen evankeliumi:

      23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.

      Muista että Jumalan edessä kaikki ihmisen omat suoritukset ovat pois suljettuja Jumalan vanhurskauden saamiseksi. Jumala itse jakaa vanhurskautensa lahjaksi.

      Roomalaiskirje:

      4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

      Sitten tulemme tuohon moraaliseen syytökseen, että vanhemmat muka puhuisivat palturia lapsilleen. Sellaisen tekemiinen on todella vakava syyte, koska valheen kylvö tuottaa satona lisääntyvää valhetta.

      Edelleen kerrot että jotkut vanhemmat opettavat väärää kasteoppia.

      Aikaisempien puheenvuorojesi perusteella olen tullut siihen päätelmään että sinä olet tämän blogipalstan pahimpia väärän opin esiin tuojia, kun mitä erilaisimmilla vastaanvänkäämisillä olet yrittänyt kieltää Raamatun selkeän sanan, että kaste pelastaa. Seuraat näin 1520 -luvulla keksittyä kasteoppia, missä Raamatun vastaisesti kielletään se että Jeesuksen meille valmistama pelastuksemme ojennetaan meille kasteen välityksellä.

      Tiituksen kirje:

      3:5 p e l a s t i hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

      Monilla koukeroilla olet myös kiivaillut Pietarin sanaa vastaan, kun hän sanoo, että kasteessa saatu parannus eli siis syntien anteeksianto ja Pyhän Hengen lahja kuuluu myös pikkuvauvoille ” — kaste — lapsillenne —”

      Apostolien teot:

      2:38 Niin Pietari sanoi heille:

      ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, n i i n te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      2:39 Sillä teille ja teidän l a p s i l l e n n e tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

    • 27 Sillä: ”kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: ”kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
      28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.(1.Kor.15)

      Paavalin pelastus ei taidakkaan olla selvä, siis ko tunnustuksen mukaan, minun mielestä kyllä.

    • Ari

      Sun logiikkasi on yhtä yksipuolinen, kuin jostain luet, että talossa pitää olla katto, niin sen jälkeen alat kinaamaan, että katto siinä pitää olla mutta ei lainkaan perustaa eikä seiniä eikä lattiaa.

      Juuri näin tyhmää on sönkkäämisesi.

      Sen sijaan Paavalin sana on aivan selvä ja kirkas eikä siihen ole mitään vastaansanomista. Siksi sinun tapasi tapella on ilmaan huitomista, koska puhut asioiden ohi, isket tyhjää.

  6. Matias Roto:”” huomauttaakseni kysymyksesi sisältämistä erikoisuuksista teen vastakysymyksen: “Oletko sinä luopunut kaikesta eli siis oletko luopunut kodistasi, pankkitilistäsi, käyttötavaroistasi, puhelimestasi, tietokoneestasi jne. ? ” Joten hyvää ihminen käytä tervettä järkeä äläkä toimi kuin Jeesusta vastustaneet tekivät, joista Jeesus sanoo:

    Matteuksen evankeliumi:

    23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.””

    Siis tarkoitatko nyt minua että sidosn kuormia vai mitä tuolla tarkoitat?

    Siis oletko sinä luopunut kaikesta ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta, jos niin milloin?

    • Ari

      Kommentissani yritin sanoa, että tuo evankeliumissa rikkaalle miehelle sanottu kehotus on tarkoitettu erityistapaukseksi.

      Siksi totetin, että sinun tapasi käyttää raamatunlauseita on täysin mieletön. Tuollaisilla kevytmielisillä letkauksilla osoittaudut vain suunsoittajaksi ilman, että sinua voidaan ottaa vakavasti.

      Suosittelen, että jatkossa käytät puheenvuorosi edesvastuullisemmin. Myöskin mielestäni sinun olisi aihetta opetella ymmärtämään elämää paremmin, niin ettet jatkossa edes yritä lastata kanssaihmistesi niskoille sellaisia normeja ja taakkoja, joita et edes itse ole pystynyt noudattamaan. Juuri noistahan Jeesus moitti vastustajiaan.

    • Matias Roto:””Kommentissani yritin sanoa, että tuo evankeliumissa rikkaalle miehelle sanottu kehotus on tarkoitettu erityistapaukseksi.

      Siksi totetin, että sinun tapasi käyttää raamatunlauseita on täysin mieletön. Tuollaisilla kevytmielisillä letkauksilla osoittaudut vain suunsoittajaksi ilman, että sinua voidaan ottaa vakavasti.””

      Entäpä kun ei ollutkaan kyse mainitsemastasi ”rikkaasta miehestä” vaan:

      33 Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.(Luuk.14)

    • Ari

      Kirkkoisä Augustinuksen oppi-isä oli kirkkoisä Ambrosius.
      Ambrosiuksella oli yksi periaate, joka yhä edelleen on mitä suurimmassa määrin totta: ”Jos haluaa oppia teologiaa, on ensiksi opittava ymmärtämään elämää.”

      Luukkaan evankeliumin kokonaiskuvaan luvussa 14 kuuluu se, että ennen kuin ryhtyy tekemään jotakin on laskettava, onko siihen edellytyksiä. Jos ei ole, niin silloin on hanke jätettävä. Vasta kun voi todeta, että resurssit riittävät, kannattaa hankkeeseen ryhtyä.

      Tuo luopumisen kehotus siis on suhteutettava noiden kussakin tilanteessa käytettävissä olevien varojen ja resurssien puitteissa. Muuten kaikki kaatuu ja hankkeista tulee vain vahinkoa eikä yhdellekään siunausta.

      Kun sitten on todennut, että rahkeet riittävät niin, että kannattaa aloittaa hanke, siihen kannattaa panostaa niin paljon, että sen voi myös toteuttaa. Samaten Jumalan lapseuteen on aiheellista suhtautua sillä päättäväisyydellä, että elämän eri tilanteissa ja erilaisissa valinnoissa pitää huolen siitä, että Jumala saa olla ensimmäisellä sijalla kaikessa, mitä elämään kuuluu, ja kaikki muu sitten jäsentyy tämän mukaisesti.

      Liian mekanistisesta ja materialistisesta tulkinnasta ei tule oikeaa tulkintaa, koska silloin Abraham ja Job sekä Salomo ja monet muutkin olisivat olleet tuomion alaisia, mutta nytpä kerrotaan, että he olivat Jumalan siunaamia. Joten kysymys on siis kaikkien elämän alueiden tasapainoinen hoitaminen, niin että Jumala saa kunnian kaikesta siitä, mitä teemme tai muutoin elämässämme hommaamme.

    • Matias Roto siis kyse ei ollutkaan siitä että Jeesus sanoo että tulee laskea onko todella valmis luopumaan kaikesta ja läheä seuraamaan Häntä?

      Mitähän jeesus tarkoittaa saman luvun aiemmalla kohdalla:

      26 ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
      27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.

    • Ari

      Heprean kielessä ei ole vertailumuotoja. Siksi sellaiset tapaukset missä pitää verrata kahta asiaa toisiinsa, ne pannaan toistensa vastakohdiksi. Yleensä kaikkein parasta korostetaan siten, että sitä verrataan toiseen aivan huippuhyvään asiaan ja tehdään näistä vastakohdat: Toinen on hyvä ja toinen on huono.

      Niinpä esimerkiksi erinomaisen rikkaaksi tullut ja elämässään menestynyt Eesau esiintyy raamatunlauseesssa, missä haluttiin sanoa, että Jaakob sai vielä suuremman siunauksen kuin Eesau:

      Roomalaiskirje:

      9:13 niinkuin kirjoitettu on: ”Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin.”

      Tämän saman mallin mukaan Jeesus verratessaan Jumalan valtakunnan merkitystä elämän tärkeimpänä asiana vertaa tuota merkitystä elämän korkeimman kunnioituksen ja arvostuksen ansaitsevaan todellisuuteen eli oman perheen onneen ja hyvyyteen, elämän suurimpaan ajalliseen siunaukseen.

      Sanoohan Sananlaskut selkeästi, miten suuri siunaus vaimo on miehen elämässä:

      Sananlaskut:

      18:22 Joka vaimon löysi, se onnen löysi, sai Herralta mielisuosion.

      Tässä aivan viime vuosinakin olen lukemattomia kertoja, tosi useasti, todennut kotioloissa milloin suomeksi milloin ranskaksi kysyen, miksi olen niin tavattoman onnellinen, koska Jumala on antanut minulle niin hyvän vaimon ja niin ihanat tytöt.

      Näin korkeasti arvostettuun asemaan Jeesus vertasi myös silloin, kun hän puhui kirkon arvosta hänen Vapahtajan työssään lausuessaan, että hänen kuulijansa ovat hänen perheväkeään. Tämä tapahtui kun hänelle kesken opetuksen tultiin sanomaan, että hänen äitinsä ja veljensä odottivat häntä. ( Juutalaisen puhetavan mukaisesti veljet ja sisaret olivat sosiologisia sisaruksia, Joosefin aikaisemmasta avioliitosta lapsia.)

      Markuksen evankeliumi:

      3:33 Hän vastasi heille ja sanoi: ”Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?”

      3:34 Ja katsellen ympärilleen niihin, jotka istuivat hänen ympärillään, hän sanoi: ”Katso, minun äitini ja veljeni!

      Eli siis vielä kerran varmistaen, että tajuat niin tuo viittaamasi raamatunkohdan puhe tarkoittaa, että Jumalaa on rakastettava ja kunnioitettava yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään – myös sitä kaikkein lähimmäisintä eli omaa perheväkeään.

      Luukas 10:27

      ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.”

      Lutherin Vähä katekismus

      Ensimmäinen käsky

      Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun rinnallani.

      MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:

      Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen.

    • 27 Sillä: “kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: “kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.(1.Kor.15)

      Paavalin pelastus ei taidakkaan olla selvä, siis ko tunnustuksen mukaan, minun mielestä kyllä.

    • Ari

      Onko toistamisesi häiriköintiä, sekoilua vai onko käynyt vahinko?

      Väitteesi Paavalin sanan pohjalta on yhtä tyhmää, kuin jos joku olisi kertonut että taivaalla on kuu, ja tämän perusteella alat kiivailemaan ettei siellä saa olla aurinkoa eikä tähtiä.

  7. Matias,

    Mikä kiire sinulla on kommentoida ennenkuin mitään olen vielä ottanut esille. Tällaiset ”aavistuslähtösi” sekoittavat.

    Sakramentaalinen kaste: Olet kantasi, perusteesi tehnyt erittäin selväksi. No futher questions!

    Helluntalaisuus: Sen ymmärtäminen ei sinulla ole lisääntynyt. Ymmärrän, että pysyt kannassasi ja sitä en sinulta riistä.

    Katolisuus: Paavi, Madonna, ”Emil Anton”-ryhmä, Marian ikuinen neitsyys. Olet myös nämä niitannut itseesi ja askellatte samalla tiellä. Sen tien pää on katolinen taivas.

    Talmud ja talmudit, eli tunnustuskirjat ja 21, lähinnä katolista kirkolliskokousta: Kaikkia näitä propagoit ja johtavat samaan päämäärään kuin edelliset. Siksi niiden oikeellisuus Raamatun ilmoituksen yhteydessä on vakava, tarkoituksellinen ja tarkoitushakuinen virhe.

    Jos kuitenkin kommentointimme toisillemme jatkuu, niin pyytäisin keskitystä, vaikka kaikki asiat maailmassa jotenkin liittyvät toisiinsa.

    • Reijo

      18) Aivan lyhyesti voinen kertoa, että mielestäni katolisen kirkon opetus on ratkaisevasti raamatullisempaa kuin sinun esittämäsi opin raamatullinen pohja. Heidän eksegeettisessä työskentelyssään on selkeä historiallinen ote, joka on luotettavaa lähteisiin perustuvaa tutkimusta ja sen tuloksiin perustuvaa opetusta.

      Esimerkiksi kun Vanhan testamentin professori Timo Veijola järjesti Euroopan Vanhan testamentin eksegetiikan ja raamatulisen arkeologian Euroopan huippujen kokoontumisen Hyvinkäälle, niin siellä luterilaiset ja katoliset tekivät yhdessä työtä niin hyvässä hengessä, että tuossa pätevässä Raamatun tutkimisessa ei näkynyt millään muotoa, minkä tunnustuskunnan edustaja kukin esitelmän pitäjä oli. Ja omalta puoleltani koin tuon seminaarin tunnelman huomattavasti parempana kuin missään niin sanotussa herätyskokouksessa. Asiallisen ja pätevän Raamatun tutkimisen mukana myös ilmapiiri muodostui rohkaisevaksi ja yhä perusteellisempaan Raamatun ymmärtämiseen kannustavaksi.

      Esimerkiksi kun Timo Veijola julkaisi erään löytönsä Vanhan testamentin eräiden tekstien syntyvaiheista, niin paikalla olleista ne tutkijat, joiden työ oli antanut Timolle herätteen löytöön johtaneeseen asian tutkimiseen, toivat nöyrän kiitollisuutensa siitä, että heidän tutkimuksensa oli ollut hyödyksi tuon tutkimuksen eteenpäin menoon johtaneeseen löytöön.

      Työssä oli avointa ja rohkeaa meininkiä niin, että jokaisen panos otettiin vastaan rikkautena tutkimuksen kokonaiskehityksen edistämiseksi.

      Sen sijaan edustamassasi tavassa tulkita Raamattua koen valtavaa historiallisen näkökulman puutetta, joka tekee tulkinnoista ilmassa roikkuvia.

      Valitettavan paljon olen myös tavannut sellaista tekstien tulkinnan ongelmaa, että joidenkin tekstien lauseenjäsennyt on vääristelyä ja toisinaan sanoista väännetään sellaisia tekeleitä, jotka eivät alkuunkaan vastaa sitä mitä tekstin alkuperäiset lukijat vanhan kirkon aikana ovat sanalla tarkoittaneet.

      Valitettavan usein olen törmännyt myös sellaiseen käytäntöön, että on ensiksi luettu jokin raamatunlause ja sitten ikään kuin sen selityksenä onkin puhuttu jostain aivan muusta asiasta, jolla ei ole mitään tekemistä tuon alussa luetun Raamatunkohdan kanssa.

      Tässä muutama ajatus mikä nousi mieleeni tästä viimeisestä puheenvuorostasi.

      Hyvää sunnuntaita, pääsiäisen oktaavia, Jeesuksen ylösnousemuksen juhlan viikottaista toistoa, Herran päivää, sinulle toivotan.

    • Reijo

      19) Jatkoa kohtaan 17)

      Otin esille Talmudin siksi, että sinä olit siitä maininnut. En siis temmannut sitä tyhjästä.

      Lähipiirissäni on ollut ja yhäti on henkilöitä, jotka ovat paneutuneet Talmudiin, joten jotain on tarttunut vaikken olekaan erityisasiantuntija niin kuin nuo tuttavani.

      Mielestäni olet jo ehtinyt ilmaisemaan torjuvan asenteesi Talmudiin, joten tuo juutalaisen oppineisuuden aliarvostus tuli selkeästi näkyviin jo noilla muutamilla yksittäisillä lauseilla.

      Samaan aikaan esimerkiksi Nobelin palkinnon saajista selvästi omaksi ryhmäkseen koko maailman nerojen kansaksi tulee tilastollisesti esille.

      Joten mielestäni menetät paljon yleisestä koko maailmaa koskevan kulttuurin tuntemisesta, kun jo ennen kättelyäkin ehdit torjumaan valitun kansan keskudessa syntyneen suuren oppineisuuden kokoelman.

      Minulla oli yksi juutalainen syvästi oppinut hyvä ystävä, jonka tiedon rajoja en koskaan oppinut tuntemaan vaikka ystävyytemme jatkui noin puolen vuosisataa aina hänen kuolemaansa asti. Koska hän oli noin pari vuosikymmentä vanhempi, niin tuon eron ansiosta hänen lukeneisuutensa ja tietämyksensä pysyi aina tuon verran edellä siitä mitä aikaisemmin oli keskusteluissamme tullut esille.

      Kerron tämän jotta ymmärtäisit että Jumala on luonut meidät ihmiset rakastamaan toisiamme eikä rakentamaan typeriä rajamuureja.

      Miksi luoda viholliskuvia, kun meillä on kaikki edellytykset pyrkiä keskinäiseen rakkauteen ja toinen toisemme kunnoittamiseen.

    • Matias,

      vt. kommenttiisi 15.11.2020 03:12

      Katolisen kirkon opetus ei perustu Raamattuun, vaan RKK:n itseymmàrrykseen, johon niin VT kuin UT toistuvasti varottaa, kieltää nojautumasta. Olen tämän aina perustellut sillä, mikä on ainoa perustus ja mikä on aina joka asiassa harmoniassa koko Raamatun kanssa. Itseymmärrys ei ole Raamatun oppi, vaan asia jota pitää vastustaa, karttaa.

      Raamattu on sanoma Jumalalta, taivaasta “pudonnut”. Sen sisältö, eli mitä milläkin tarkoitetaan on alkuperäisessä tekstissä selkeä ja aina vahvistettu toisaalla niin, ettei se viestitä mitään eri tavalla kuin missään Raamatussa on kirjoitettu.

      Kaiken alku ja perus on Pelastusoppi, uskoontulo. Voi olla oikeita ja vääriä löytöjä, mutta Jumalan pelastussanoma ja -työ ei muutu niiden johdosta. Eli muunmuassa Hebr. 4:2 kertoo Sanan sulautumisesta, mikä on mahdollista vain uskovalle, Ylhäältä uudestisyntyneelle.
      Tämä juuri on alue ja asia mikä “roikkuu ilmassa” ilman Jumalan vaikuttamaa uskoa.

      Suomen teologinen koulutus, yliopistoissa, sulautuu ja pitää neuvoa katolista jumaluusoppia opettavien ja sitä oppineiden kanssa. Suomen evlut kirkko on erinomainen esimerkki niistä katolisuuden ulkopuolisista, joille on ikuisuusosa katolisessa taivaassa. Tämä lisäys on tullut Vatikaani II:n jälkeiseen RKK:n katekismukseen. Helluntalaiset määritellään samassa yhteydessä kadotukseen.
      Paavi on vuosittain pitänyt puheen tiedemiehille, etenkin niille, jotka iloitsevat belgialaisen papin, Georges Lemaître’n ilmoituksesta, koskien “alkuräjähdystä”. Viimeiset kaksi paavia ovat säännöllisesti rohkaisseet tällä tiellä.

      Suomen evlut kirkon papistoa on Vatikaanissa arvostettu, jopa siinä määrin, että Johannes Paavali II, kirjoitti Suomessa käynnin raportissaan, kuinka hän suurella surulla katseli luterilaisia piispoja, jotka suorastaan tihkuivat halua yhteiseen eucaristian nauttimiseen. Piispa Huovinen kirjoitti kirjan Isämeidän rukouksesta, jossa kohta “.. äläkä saata meitä kiusaukseen” tunnustautuu nykyisen paavin parin vuoden takaiseen kantaan yhtyväksi, että on väärin rukoilla noin, vaan se pitäisi olla “estä, varjele meidät kiusauksilta”. Tämän vuoden alussa Laajasalon johtaman ryhmä vierailun johdosta antoi paavi julkisen lausunnon, “meitä yhdistää kaste”. Se on totta, mutta Raamattu ei puhu edes raamatullisen kasteen yhdistävästä vaikutuksesta, koska vain Pyhän Hengen aikaansaama usko yhdistää ihmisiä.

      Tuohon “Valitettavan usein” törmäämästäsi ilmiöstä olen samaa mieltä. Tällaista esiintyy tuontuostakin kun kuuntelee niitä saarnoja, joiden teksti on kirkollisen järjestyksen määräämä.

    • Matias

      Talmud ja “talmudit” ovat olleet ilmaisuja, koskien jo hebrealaisen papiston alottamaa tulkintaa Kirjoituksista.

      Mitä niihin tulee, niin kantani on sama kuin Jeesuksellakin, vt. Matt. 15:1-9, josta pari jaetta tässä:

      6 Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.

      9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’.

      Olen työni vuoksi neuvotteluissa 80-luvun viimeisinä vuosina viettänyt aikoja Israelissa. Yhteydessäni oli maallistuneita, ortodokseja ja kristittyjä juutalaisia.

      Kristityt olivat hyvin vaivautuneita niistä ulkomaisista kristityistä, jotka käynneillään osoittivat arvostusta talmudilaisia tapoja kohtaan. Sattui suuri onnettomuus, jossa paljon lapsia kuoli, kun heitä kuljettanut bussi syöksyi rotkoon. Koululaiset olivat ortodoksis-mielisestä koulusta. Alettiin tutkia syitä, miksi tällaista pääsi tapahtumaan. Mone vaivannäön jälkeen löytyi ovanpielessä oleva kapseli, jossa oli kohta Kirjoituksista. Siinä oli yksi, yhden merkin virhe ja se ilmoitettiin syyksi, miksi tämä arabeista johtuva onnettomuus oli mahdollista tapahtua.

      Talmud saa olla, niinkuin kaikki isien perinnäissäännöt, ellei niitä tuoda tekemään tyhjäksi Kirjoituksia. On erittäin valitettava päätös, kun Trenton kokouksessa ilmoitettiin traditioiden samanarvoisuus Raamatun kanssa. Tämä edustaa talmudien “rikkautta”.

    • Reijo

      20) Jatkoa kohtaan 18) Katolisesta kirkosta.

      A) Esittämäsi ”raamattukäsitys” on islamin käsityksen mallinen. Heillehän Koraani on taivaasta sellaisenaan annettu.

      Sen sijaan kristillisessä perinteessä Raamattu on ihmisten kirjoittama Pyhän Hengen johdatuksesssa. Kaikki siinä kerrotut tapahtumat ja niiden ympäristökin on osa tuota ilmoitusta. Kaiken tämän keskellä Jumala elää ja vaikuttaa.

      B) Raamatussa varsinainen sana uudestisyntymä, palingenesia, on vain kaksi kertaa, Matt. 19 se kertoo koko maailman uudelleen luomisesta Jeesuksen takaisin tulon yhteydessä ja Tiit 3:4-7 se on kasteen välityksellä saatava Jumalan pelastustyö yhdessä Pyhän Hengen uudistuksen kanssa. Genetiivirakenne kertoo että sekä uudestisyntyminen että Pyhän Hengen uudistus ovat kasteen antia.

      C) Luterilainen kirkko on aina painottanut sitä, että olemme sanan varsinaisessa mielessä katolinen kirkko. Uskonpuhdistushan ei pyrkinyt taistelemaan katolisuutta vastaan vaan päin vastoin taistelemaan aidon ja alkuperäisen katolisuuden puolesta kaikenlaisia myöhempiä lisukkeita vastaan.

      Augsburgin tunnustus 25.6.1530 sanoo

      Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa – — saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.

      D) Koko kristikunta on kastettujen yhteisö. Paavien on myönnettävä se, että aidon alkuperäisen kasteen saaneina myös meidän kirkkomme on osa maailmanlaajuista eli siis katolista eli yhteistä kirkkoa. Se että Suomen kirkko on tässä kohdin ollut selkeämmin yhteydessä heihin, kuin jotkut toiset, on se ettei meidän kirkossa ole menty haihattelemaan joistakin pilvissä liikkuvista unelmista, vaan aidosta yhteisen eli siis katolisen eli siis maailmanlaajuiden kirkon yhteisestä pohjasta: Meidän yhteytemme on se, että pyhän kasteen kautta olemme samaan Kristuksen ruumiiseen kuuluvia.

      E) Kaikkien alkuperäiseen kirkkoon kuuluvien eli siis perinteisten kirkkojen oppiin kuuluu, ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta, extra ecclesiam nulla salus, ihan siitä syystä, että pelastusta ei ole Kristuksen ulkopuolella. Ja organisoitu kirkkohan on Kristuksen ruumis. Laumasta pois juossut lammas oli kuoleman oma, ellei paimen olisi hakenut sitä takaisin laumaan. Tämä on Vapahtajamme opetus.

      Kirkkoisät ovat myös sanoneet, että kenelläkään ei Jumala voi olla Isänä taivaassa ellei hänellä kirkko ole äitinä maan päällä.

    • Reijo

      21) Israel ja jatkoa Talmud keskusteluun)
      En ota kantaa siihen minkälaisia keskusteluja kävit Israelissa.

      Otan kantaa vain tuohon kohtaan missä yksikantaan torjuit perinnäissäännöt, etkä laisinkaan ottanut huomioon, että myös Jeesuksen opetuksessa erittäin monessa kohdin hän otti kantaa nimenomaan oman aikansa suullisen lain kysymyksiin.

      Menisi aivan liiaksi aikaa kertoa monin yksittäisin esimerkein miten se ilmenee. Voin vain todeta, että esimerkiksi saddukeusten kysymys kenen vaimoksi yksi nainen joutuu sen jälkeen kun hän oltuaan monen veljen vaimona viimein itsekin kuoli. Tämä on yksi esimerkki niistä monista kirjanoppineitten käsittelemistä kysymyksistä, joista meille asti on säilynyt yksityiskohtaista tietoa.

      Itse esimerkiksi lähes järjestään evankeliumeista saarnatessani otan selvää mihin tuon aikaiseen kirjanoppineitten keskusteluun tuo evankeliumin kohta liittyy, jotta saisin tekstin aidon historiallisen aseman tietooni ennen kuin nostan siitä esille sellaisen näkökulman jonka välitän saarnassani.

      Voin kertoa että toisinaan otan jonkun myöhemmänkin juutalaisen oppineen kysymyksenasettelun esille jotta saisin saarnaani kultuurista syvyyttä perinteen lähteiltä asti. Esim kerran käyttäessäni keskiaikaisten juutalaisten oppineitten kysymyksenasettelua Iisakin uhrin tekstiä tutkiessani, rakensin pirkän perjantain saarnani noiden ajatuksenkulkujen varaan. Paikalla kuulijana ollut erittäin pätevä teologi tuli sen jälkeen keskustelemaan aiheesta ja syntyi syviin pohdiskeluihin johtanut keskustelu messun jälkeen. Oli ilo huomata miten nuo samat kysymykset olivat merkittäviä niin noille juutalaisille oppineille kuin meille kristityillekin.

      Erityisesti keskiajan huomattava Talmud -tutkija Rashi on ollut paljon käytössäni, Hänen kommentaariaan käytän paljon ja suosittelen myös muillekin.

    • Matias,

      Olen lukenut kummatkin vastaus-kommenttisi. Ne, niinkuin minun kommenttini joihin vastasit, on nyt yleisesti luettavissa. Kantasi on kirkas, vaikka tulkintoihin ja ihmisen itseymmärrykseen perustuva. Se on kuitenkin keskustelussamme olevien kirkkojen, RKK ja Evlut pohja, joka itseymmärrys eli perinnäissäännöt pätee kun tunnustuskirjat poikkeavat Raamatusta.

      Minulla ja helluntaiseurakunnalla, johon yhteyteen kuulun, ei ole tunnustuskirjoja ja toivon, ettei n. 13 painotuskohdan lisäksi niitä tulekaan. Kaikki alkaa, kuten Apt. 8:37 asian ilmaisee. Armo alkaa tämän jälkeen tehdä työtä uskoontulleessa ja Armo ei jätä meitä toimettomiksi.

  8. Matias Roto toteat minulle:””Liian mekanistisesta ja materialistisesta tulkinnasta ei tule oikeaa tulkintaa, koska silloin Abraham ja Job sekä Salomo ja monet muutkin olisivat olleet tuomion alaisia, mutta nytpä kerrotaan, että he olivat Jumalan siunaamia.””

    Siis entäpä kun itse teet tuota ””liian mekaanista…” kuten tuolla Athanasiuksen uskontunnustuksen kanssa eli otat sen kirjaimellisesti ja kuitenkin Jeesus sanoo seuraavaa:

    Joh. 14:28
    Te kuulitte minun sanovan teille: ’Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne’. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.

    Alla ote ko tunnustuksesta:

    ””Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään SUUREMPAA eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu – kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.

    Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.””

    • Ari

      1) Athanasiuksen tunnustus on niin täsmällistä Raamatun sanomaa, että siinä on jokainen sana oikealla paikallaan.

      2) Mainitsemasi Raamatun kohta selittyy nimenomaan Athanasiuksen tunnustuksen määrittelystä käsin. Siinä se on huomioitu. lue koko tunnustus niin löydät vastauksen. Opettele lukemaan sisältä.

    • Matias Roto no selitäppä nyt miten olen väärin ymmärtänyt sen että Jeesus selkeästi sanoo Isän olevan SUUREMPI ja ko tunnustus sanoo selkeästi ””Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään SUUREMPAA eikä pienempää””, siis selitä nyt ”kansantajuisesti” kuinka asia mielestäsi on?

    • Ari

      Pyysin sinua lukemaan koko tunnustuksen. Näyttää ettet lukenut tai sitten et hallitse sisälukutaitoa.

      Tuossa tunnustuksessahan sanotaan niin selvästi, että jokainen lukutaitoinen sen pystyy näkemään.

      Otan tähän vähän pidemmän yhteyden, jotta tuo sinun mainitsemasi kohta asettuu oikeisiin yhteyksiinsä eikä aiheuta pieleen meneviä johtopäätöksiä harhaisten ajatusten houkuttelemina.

      Tässä lainaus:

      Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.

      Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen:

      Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.

      J u m a l u u d e s s a a n hän on samanarvoinen kuin Isä,

      i h m i s y y d e s s ä ä n vähäarvoisempi kuin Isä.

      Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.

      Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.

      Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.

    • Matias Roto siis menikö Jeesus ihmisenä Isän tykö?

      Istuuko Jeesus Isän oikealla puolella ihmisenä?

    • Ari

      Taivaan istuimella Jeesus on Isän oikealla puolella Jumalana ja ihmisenä.

      Luther riemuitsi tästä uskon alkuperäisestä suuresta taivaallisesta todellisuudesta. Meillä ihmisillä on puolustajamme taivaassa.

      Samaten tullessaan takaisin kirkkaudessaan hän on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.

    • Jokohan kolmas kertaa osuu oikeaan väliin, siis kertaamalla toivoisin Matias Rotonkin oppivan niinkuin äitikin oppii.

      27 Sillä: “kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle”. Mutta kun hän sanoo: “kaikki on alistettu”, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. 28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.(1.Kor.15)

      Paavalin pelastus ei taidakkaan olla selvä, siis ko tunnustuksen mukaan, minun mielestä kyllä.

    • Ari

      Jo kahdesti aikaisemminkin olen sanonut saman asian, että tapasi tehdä päätelmiä on aivan toivotonta tunarointia.

      Logiikkasi mukaista on siis väittää, että koska joku on jossain todennut, että ihminen tarvitsee vettä juodakseen, niin hänen ei enää pidä syödä ruokaa. Juuri näin tyhmää on tuo tappelusi kirkon yhteistä oppia vastaan. Väärin asetetuilla lähtökohdilla päättelysi ovat täysin vailla mitään arvoa.

  9. Paljon on kirjoitettu ja niistä nousi mieleen muutama seikka… Kasteesta.

    Kirkon opetus Kasteesta ei perustu inhimilliseen ajatteluun, vaan Jumalan Sanaan.

    Ensimmäinen virhe on erottaa Kaste Vesi ja Henki toisistaan, koska siellä missä on Jumalan Sana, siellä on myös Pyhä Henki, kun taas siellä missä ei ole Sanaa, siellä ei ole myöskään Henkeä.

    Kun Kirkko kastaa, niin Sana on aina mukana. On siis ymmärrettävä, että ilman Sanaa ei ole myöskään spiritualiteettia, joka voi muuttaa ihmistä ja tehdä ihmisestä Kristittyä.

    Pyhä Henki asuu ainostaan Sanassa ja tulee ihmiseen asumaan juuri Sanan kautta. Kun ihminen kastetaan Jumalan Sanan ja veden kautta, niin ihmisestä tulee Kristitty, sillä Taivaasta tullut Sana synnyttää ihmisen ylhäältä uudesti. (Matt.21:25)

    Pyhän Hengen Voima on siis Sanassa ja Pyhä Henki muuttaa ihmistä vain siellä missä on Sana paikalla. Kun Kristukseen kastettu lapsi saa kuulla Jumalan lupaukset, niin hän on Sanan kuulossa ja näin hän kasvaa Pyhän Hengen osallisuudessa.

    Hyvinkin pienelle lapselle voi kertoa, että hän Kristitty koska hänet on kastettu Kristukseen. Jos tämä jätetään kertomatta lapselle, niin hän jää ilman Sanaa ja sen kautta tulevaa siunausta. Tällä haluan vain korostaa, ettei Pyhä Henki ole mikään yllämme leijaileva näkymätön eteerinen olento, joka vaikuttaa meissä ilman Sanaa.

    Kun ihminen tulee Pyhän Hengen koskettamaksi, niin se tapahtuu YKSIN Sanan kautta, sillä Pyhä Henki on Sanassa. Vesi ja Henki pitävät yhtä, eikä sellaista Kristillistä kastetta ei ole olemassa, missä Sana ei olisi läsnä. Kaste, Sana ja opetus kuuluvat yhteen. Luottaminen on uskoa.

    Nyt kun yhteiskuntamme on alkanut selkeästi oirehtimaan ja voimaan pahoin monilla tavoin, niin suurimpia syitä siihen on kasteen väheksyminen ja osattomuus Pyhästä Hengestä, sillä Sana ei ole enää saanut kasvattaa meidän lapsia ja nuorisoa moneen aikaan. Jumalan Sanan läsnäoloa pyritään jopa valtiovallan toimesta vähentämään ja sen seuraukset ovat alkaneet jo näkyä.

    Jumalan Sanan siunaus asuu Sanassa ja sen puuttuminen taas saa aikaan ahdistusta ja pelkoa ja kaikkea itsekkyyttä. Pyhän Hengen aikaan saama yhteisöllisyys ja välittäminen vähenee keskuudessamme ja itsekkyys pääsee valtaan, jolloin myös kansakuntamme ajautuu eriarvoisuuden lisääntymiseen.

    Hurmahengistä vielä sen verran, että niiden merkitystä ei tule vähätellä, Kirkossa ja hengellisissä yhteisöissä, sillä ne eksyttävät ihmisen hakemaan kokemuksia sen sijaan, että ihmiset juurtuisivat Sanaan, jossa Pyhä Henki vaikuttaa Armoa Totuutta ja josta Kristityn todellinen kasvaminen nousee. Oikea ja puhdas oppi on paras suoja hurmahenkiä vastaan. Kristuksen oppi juurtunut Jumalan Sanaan.

    Kristityn identiteetti kasvaa ja juurtuu jo hyvinkin pienen lapsen sydämeen, kun hänelle opetetaan, että hänet on kastettu Kristukseen ja sen tähden Jumalan siunaus lepää hänen päällään. Lapsen kanssa yhteisessä rukouksessa vietetty aika vaikuttaa myös ihmeellisesti. Sanan läsnäolo lapsen elämässä on yhtä kuin Pyhän Hengen läsnäolo. Ei siis tarvitse suorittaa mitään, vaan hän saa kasvaa Jumalaan luottavansa Armon Hengessä. Sana vaikuttaa ihmisessä sisäisesti ja hiljainenkin Rukous nousee ihmisen mieleen ja sydämeen juuri Jumalan Sanasta.

    • Ari

      Onelmasi on siinä, että asetat väärät asiat vastakkain. Mielestäni et vielä ole kunnolla sisäistänyt sitä, että Jeesus on

      k o k o n a a n

      Jumsla js

      k o k o n a a n

      ihminen yhdessä persoonassa.

      Jumala on

      k a i k k i v a l t i a s ,

      siksi hänen vallallaaan ei ole mitään rajoitusta eikä kukaan voi olla suurempi vallassa kuin hän.

      Koska Jumala on yksi, niin väitteesi logiikka on myös yhtä mahdotonta, kuin sanoa että sinä olet isompi vallassaan kuin sinä. Numeerisesti yhden välillä ei mielestäni voi tehdä vertailja.

      Ajattele hyvä kinastelijani, että Athanasiuksiuksen tunnustus syntyi noin puolen tuhannen vuoden uutteran Raamatun tutkistelun tuloksena syvällisesti oppineitten yhteisen työskentelyn hedelmänä.

      Miten heihin verraten vain muutaman vuoden Raamattua tutkineena voisi päästä alkua pidemmälle noiden vuosisataisin rukouksin ja raamatuntutkisteluin työskennelleiden tuloksiin verrattuna.

      Mielestäni sellaisen kuvittelu on mitä suurinta ylpeyden synnin tuomaa näköalan vääristymää.

      Ylpeyshän on seitsemästä perinteisestä kuolemansynnistä kaikkein pahin.

      Seitsemän kuolemansyntiä ovat varhaisessa kristillisessä opetuksessa käytetyssä paheiden luokituksessa pääpaheita, joista muut synnit seuraavat.

      Seitsemän kuolemansyntiä ovat Danten Jumalaisen näytelmän mukaan lajiteltuna pahimmasta laskevassa järjestyksessä näin:

      Ylpeys (turhamaisuus)

      Kateus

      Viha

      Laiskuus

      Ahneus

      Ylensyönti

      Himo

    • Matias Roto nyt otat todella tärkeän asian esille, siis mistä erottaa väärät opettajat, no tietysti Raamatun sanan kautta, sieltähän löytyy kaikki.

      Siis mitä hyötyä on Raamatusta kansankielellä ellei siihen usko vaan seuraa valheopettajien oppeja?

      Jumala salaa evankeliumin ihmis viisailta ja ilmoittaa lapsenmielisille eli vaata kun Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta voi ymmärtää evankeliumin.

      Jeesus sanoo selkeästi kenen sanan kautta voi tulla uskoon:

      Joh. 17:20
      Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,

      Siis evankeliumeissa on opetuslasten sanat joiden kautta voi tulla uskoon.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25