Kotimaani

Minulla on kolme kotimaata! Olen niistä jokaisesta onellinen ja kiitollinen.

Ensimmäinen kuuluu laulun mukaan "Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas synnyinmaa." Aikoinaan se oli itsestäänselvyys. Sodanjälkeisen sukupolven edustajana se oli juhlavan vakavasti totuus, jota ei mikään kritiikki saati ironia kyseenalaistanut. Helsingin olympialaiset olivat radiosta kuultuna suurta juhlaa, Satu-Pekka (Zatopek) oli sukulaiskansan rakas merkkihenkilö. Kun isä vielä tuli kesäpaikkaan oltuaan paikan päällä Olympiastadionilla, kun sain muistoksi kultapaperiin kätketyn suklaisen ison Olympiarahan/mitalin, kansallinen juhlatunnelma oli suuri (olin ihan pikkuinen vielä, mutta silti).

Vuosia myöhemmin nuoruudessa sisaren mentyä vaihto-oppilaaksi USA:han alkoi jonkinlainen ulkomaisen kiehtovuus, tosin suomalaisuutta unohtamatta. Ehkäpä suomalaisuus vähän nolottikin joissakin tilanteissa esim. kielitaidon osoittautuessa puutteelliseksi. Kun se käytössä parani, kansainvälinen vuorovaikutus oli hauskaa. Kun oman kielen sanaleikit eivät kääntyneet kirjaimellisesti vieraalle kielelle, oli todellinen haaste löytää niille analoginen vastine toisen kielen ilottelusta.

Akateemisen uran kannalta kansainvälisyys oli luonnollista. Siinä sivussa oli tapahtua elämäni keikahdus pois kotimaasta pysyvämminkin. Palasin kuitenkin olosuhteiden pakosta, oman terveyden, tyttären ja ikääntyvien vanhempien voinnin vuoksi Suomeen. Sen verran perusteellista poismuutto oli henkisesti ollut, että ikäänkuin hieman tärähtäneenä ja järkyttyneenä huokailin hengessäni kotimaan eri kolkilla: "että saankin vielä tämän/tuon/sen/hänet/he/se... kokea".

Toinen kotimaani on Kotimaa-lehti. Tulin syvästi iloiseksi, kun sain kutsun Kotimaa24:n bloggaajaksi. Ei ole kyse vain siitä, että rakastan kirjoittamista ja kirjallista iloittelua. Olen juonut äidinmaidossani joltisenkin määrän Kotimaa-lehden painomustetta ja isäni seurassa lehden henkeä. Äitini isä työvenopiston rehtori Antti Nikulainen toimi 20-40 luvuilla kirjallisuuskriitikkona ja avustajana. Olin saanut ukistani hivenen ankarahkosti periaatteellisen kuvan, mutta se korjaantui suvaitsevampaan suuntaan, kun Kari Mäkinen, silloin vielä jatko-opiskelija, toi luettavakseni väitöskirjansa käsikirjoituksen. Koska aihe oli myös kirjallisuushistoriaa, työ kuului luettaa kirjallisuudentutkimuksen asiantuntijalla. Luin tutkimuksen mieluusti, mihin kuului myös huomio isoisäni mukanaolosta materiaalissa. Siis hyvä työ kahdessakin merkityksessä! ;)

Isäni Vilho Ylijoki puolestaan oli Kristillisen ylioppilasliiton pääsihteeri Mikko Juvan jälkeen, toimitti Etsijä-lehteä ja 1946-60 ja oli Kotimaan toimituksen jäsen 1952 sekä lehden vakituinen avustaja 1950-65. Lehtityöskentelyyn kuului sittemmin Espoon Seurakuntasanomien toimikunnan puheenjohtajuus. Kotonamme todella tuoksuivat painomuste ja liima, ja kirjoitukone paukkui. Rakastin vauvasta asti isän työhuonetta ja siinä samalla myös Kotimaa-lehden toimituksen tiloja, jonne isä useasti otti mukaansa. Samalla tavalla rakastin kotikirkkoamme Vanhaa kirkkoa ja Tuomiokirkkoa, joissa isä silloin tällöin saarnasi. Kallion kirkko oli erikoisasemassa, koska hänet oli nimitetty sinne virkaan ennen SKY:tä ja virat jatkuivat, kunnes Alppilan seurakunta itsenäistyi ja isäni siirtyi sen papiksi.

Ei ihme, että lähes pyhäinpäiväinen hohde heijastui myös Kotimaa-lehden ylle. Siellä tapaamani ihmiset olivat aina hauskoja, tavallisista tädeistä ja sedistä poikkeavia nuorekkaita ja puheliaita ihmisiä. Tämä kotimaa oli minusta täynnä iloistä jännitystä. Kaikki tämä pulpahti nyt vastikään uudelleen esiin, kun sain kutsun blogin kirjoittajaksi! Ei tosin enää painomusteen hajua, ei kirjoituskoneen pauketta. Ei toimitukseen menemistä fyysisesti. Sen sijaan puheliaisuus, ilo, äly, pyhäisyys siinä missä pahaisuuskin tulee nyt todelliseksi verkossa. Olen kotonani, kun asetun työpöytäni ääreen ja ryhdyn seikkailemaan Kotimaa24:n nettisivuilla ja blogipuistossa. Kiitos, että saan tämänkin kokea!

Kolmas kotimaani on Luvattu maa. Taivaan todellisuus, maahan laskeutunut Jumalan läsnäolo, on uskoni mukaan totta joka päivä. Olen kotona, kun vaalin läsnäolon tunnetta rukouksin, hiljaisuudessa sekä äänessä, ihmisten ja maailman kohtaamisessa. Se on totta kun luen päivilleni avautuvia Raamatun sanoja. Ja edelleen totta, kun käyskentelen 1. ja 2. kotimaassani. Luvattu maa on maaperä jalkojeni alla, jolla kompastun ja kaadunkin, mutta saan voimia nousta ylös. Se on mielen maisema, jossa saan vaeltaa tiedonmurusten, mielikuvituksen ja hengen, etenkin Hengen, liikuttamana.

Luvattu maa on myös tuhlaajatytärtä odottava Isän koti. Kaipaan sinne, mutta odotan aikaani. Uskon, ettei siellä ole kateellisia isoja siskoja tai veljiä. Rakkaani, jotka ovat jo jättäneet elämän maan päällä, ovat tallella, perillä, ja hekin odottavat. Tulee varmasti hetki, jota ei voida ennustaa minkään kalenterin avulla, kuten Jeesus opetti. Silloin olen perillä, tuli milloin tuli. Oli miten oli. Hänen on kaikki.

Hän on kaikki kaikessa, Kristus keskellämme! Kiitos, että saan Hänet kokea!

 

 

5 kommenttia

  • Hannu Kilpeläinen sanoo:

    Minullakin on kolme kotimaata; Suomi, Austaralia ja Venäjä. Voisiko vaikeammeksi vetää. Eka on selvä, toka selventyy kun kerron siellä Sydneyssä suomalaispappina palvelleena kukkivamman nuoruuteni päivät. Venäjä on kulkenut takataskussani kaiken ikääni, akateemisen urani aikana, nykyisen harrastajuisuuteni ja tieteellisen ambition kohteena. Venäjälläkin erikoisesti (livvin) karjalan kieli saa miut sekoamaan. Kolme on miullakin kotimaata näillä gloibalisaation aikoina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Taisin kirjoittaa vähän toisella mielellä kotimaistani. Maantieteellisesti globalisaatiosta huolimatta minulla on yksi kotimaa, Suomi. Näin on, matkustanpa miten hyvänsä. Olen kuin muuttolintu varsin pesäuskollinen olento! Suomessa löysin/sain löytää jo lapsena ”Kotimaa”-lehden ja verkkojulkaisun. Se seuraa minua tietysti Suomi-aviisina missä olenkin, kristillisen kodikkaana tuulahduksena ilmapiiristä, johon olen juurtunut kotoani käsin. (Kotimaa-sana on paitsi kirjaimellinen erillisnimi myös metaforinen ”sanaleikki”.) Kolmas kotimaa-sanan käyttö on puhtaasti hengellinen. Sen merkitysulottuvuus on yli globaalisuus-ajattelun. Puhun Jumalan läsnäolon hengellisestä kotimaasta, jota kannan sielussani ja sydämessäni niin Kotimaa-lehden blogistina kuin Suomen kansalaisenakin sekä matkalaisena maailmalla. Oikeastaan Hannu, venäläisen kulttuurin tuntijana, ajattele juttuani vaikka niinä tunnettuina sisäkkäisinä venäläisinä puunukkeina. Sisin on tietysti ydin: hengellinen kotimaa, seuraava Kotimaa-julkaisu, ulkoisin kotimaani Suomi. Mutta ydin on jotain, josta (toisin kuin puunukeista) säteilee kodin läsnäolon tunne ihan kaikkeen, ihan kaikessa. Niinkuin Jumala on läsnä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kilpeläinen sanoo:

    Joo, Päivi. Niinhän se oikeasti on, että aina ja kaikkialla olen suomalainen. Siihen kaikkea muuta peilaan ja siitä olen ylpeä. Se että viihtyy muuallakin ja kannattaa vaikkapa toisen maan urheilijoita, on eri asia. Tätänykyä venäläiset ja kohta jopa australialaiset mäkihyppääjät ovat suomalaisia parempia. Taidan hylätä nationalismin urheilun ja jalon taistelun vuoksi. Voittajan on helpompi hymyillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Kristittyinä parhaat aikamme ovatt vielä edessäpäin. Minua on aina kiehtonut sanonta Kun usko saa muuttua näkemiseksi…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    On totta uskomme mukaan, että paras on edessä. Mutta toisaalta se on läsnä jo nyt uskossa. Toinen jalka kulkee maan päällä ja toinen irrottelee taivaassa. Toinen silmä näkee maallisen, toinen sihtaa taivaallista. Elämä Kristuksessa on tämän kasisuuntaisuuden kanssa tasapinottelua. Siinä on risti. Mutta Kristus läsnäolossaan kantaa jo ristiämme, ettemme lopen uupuisi ja luopuisi osastamme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.