Kirkon kieli on vieras

 

 

Tässä erään pyhän messussa kerrottiin esirukouksen edellä ”perheuutisissa” nuoren lapsen hautaan siunaamisesta. Näin hänen omaisensa – vanhemmat, sisaruksia, isovanhempia –istumassa kirkon penkissä. Nuoren poismeno on aina koskettava hetki, joka hiljentää kirkon.

Ilmoituksen jälkeen oli musiikkia ja alkoi yhteinen esirukous. Rukouksen teksti oli kielelliseltä ilmaisultaan niin korkeaa hengellistä kieltä, että melkein alkoi itkettää, kun ajatteli, miltä kaipaavista omaisista saattoi tuntua.

Teksti oli kaukana tavallisen ihmisen arjesta. Minusta tuntui, että se ei kohdannut surevia omaisia, eivätkä he saaneet siitä lohtua. Uskon kyllä, että rukous toimii sanoista riippumatta ja lohtu on Hänen kädessään.

Mutta kirkossa käytetään kieltä, joka ei kerta kaikkiaan tahdo avautua tavalliselle kirkossa kävijälle tai ylipäätään kirkon jäsenelle, vaikka me työntekijät niin saatamme luulla, ja vaikka pitäisimme kieltä teologisesti oikeana, ymmärrettävänä ja suorastaan juhlavana.

Sen voi kokeellisesti osoittaa itselleen menemällä johonkin, missä on niin kutsuttuja tavallisia ihmisiä koolla, vaikkapa torikuppilaan, maitokauppaan tai kapakkaan, ja sanomalla hiljaa mielessään niitä sanoja. Tai jos tämä testi ei vielä osoita kielen vierautta, voi kysyä ihmisiltä, mitä se tai tuo ilmaus tarkoittaa heidän mielestään.

Toki vanhahtavalla, juhlallisella ja arkaaisella kielellä on paikkansa, mutta sen käytössä on oltava tilannetajua.

 

10 kommenttia

  • Heikki Leppä sanoo:

    Ongelma on monella tapaa tosi syvä. Kuinkahan moni pappikaan ymmärtää omaa kaanaankieltään. Luulen, että moni kuvittelee, että on jotenkin asiallisempaa ja sopivampaa ilmaista asioita muuten, kuin sanomalla ne suoraan. Ja sitten kopioidaan hurskaalta kuullostavia fraaseja toisilta papeilta. Ihan oma lukunsa on sitten liturgiset osat. Ensin tervehditään seurakuntaa vuorotervehdyksellä ja sitten aloitetaan johdantosanat: Tervetuloa tähän messuun… Jos papit eivät itsekään ymmärrä, niin miten heidän kuulijansa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Joissakin seurakunnissa on tapana, että pyydetään aina vuorollaan joku seurakuntalainen kirjoittamaan yhteinen esirukous tai ainakin osia siitä. Minusta sillä tavoin saadaan rikottua kaavamaista kielenkäyttöä ja pystytään löytämään rukoukseen ne sanat, jotka ihmisille ovat tässä ja nyt merkityksellisiä. Tämän tavan soisi yleistyvän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Kirkkokäsikirjan nuorten messun esirukouksessa sanotaan: ”anna meille toivon kynttilöitä”. Siis anteeksi anna meille mitä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Luterilaisessa opissa on keskeisellä sijalla on vanhurskauttaminen. Rohkenen veikata, että vähintään puolelle papeista se avautuu lähes yhtä helposti kuin moderni hiukkasfysiikka.

    Saati sitten maallikoille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Joitakin näkökohtia kielen selventämiseksi. – Konkreettisia esimerkkejä – Ihmisten läheistä kieltä. Somerolaisena käytän usein someron murretta saarnoissani täällä Somerolla. – Selvittää ensiksi itselleen mitä haluaa sanoa. Selvästi ajateltu antaa yleensä selvemmät sanat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Merja Ruuska sanoo:

    Tässä ilmeisesti tarkoitetaan ns. kaanaankieltä. Se on koukeroista ja sisältää joskus kielikuvia, jotka eivät tarkoita mitään. Niinkuin vaikka tuo ”anna meille toivon kynttilöitä”. Siinä vaan yritetään sanoa jotain oikein hienosti.

    Muistan nuoruudestani sanonnan ”ei Jumalan rakkaus sitä tarkoita, että Jumala vaan rakastaa ja me käännetään kylkeä ja vedetään peittoa korville”. Ei koskaan minulle oikein auennut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Markku, olet erityisen tärkeällä asialla. Pappina kastaessani, vihkiessäni ja siunatessani hautaan en voi olla muuttamatta käsikirjan rukouksia ja johdantoja normaalikielelle. Kieli ei vain kerro vaan se luo. Siksi on tärkeä minkälaista kieltä käytämme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • antero virtanen sanoo:

    @ Markku -”vaikka me työntekijät niin saatamme luulla, ja vaikka pitäisimme kieltä teologisesti oikeana, ymmärrettävänä ja suorastaan juhlavana.”

    Et ole (kirkon) työntekijä esittelysi mukaan, kiinnitin tähän huomiota, koska minua kiusaa me-viestittely laajemminkin. Kieli on minulle ongelma – se on ymmärryskysymys, kontaktiväline, siitä herkkyys. Heikkikin (Leppä) viittaa siihen. Parempi kuitenkin puhua kuin vaieta, tosin miettien miten puhuu, ei ainoastaan mitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Antero: toimin viestintäpäällikkönä seurakuntayhtymässä. Pahoittelen maininnan poisjäämistä esittelystä (otin liian todesta ylläpidon toiveen lyhyydestä), ja toisaalta yritän katsoa asioita laajemmin kuin vain työntekijän näkökulmasta. Kirkon viestijöiden joka tapauksessa tulee työnsäkin puiolesta katsoa yhteisönsä kieltä ja viestintää seurakuntalaisten näkökulmasta ja kyllä se on kaikkien sanankäyttäjien tehtävä. Viestintää tulee ajatella siltä kannalta, kenelle viestitään, ja että viesti ymmärretään tarkoitetulla tavalla. Vastuu on lähettäjällä, ei riitä, että lähetetään viestejä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Kettunen sanoo:

    Käsikirjan monet rukoukset ovat käsittämättömiä. Virantoimituksessa yritän valita niitä, jotka itsekin ymmärrän. Esirukouksen olen tehnyt itse hyödyntäen mm. nuorten rukouksia. Sitä olen pohtinut, että jos kaltaiseni pienen ikänsä kirkon penkkiä kuluttanut papin lapsi ja teologian maisteri ei rukousten kaanaan kieltä aina ymmärrä, kuka sitten ymmärtää. Teologian tohtori?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.