Kipujen Mies, Sairauden Tuttava

Kipujen Mies, Sairauden Tuttava

”Isä jätti meidät ollessamme pieniä..sairastuin syöpään...aviopuoliso petti minut...jouduin liikenneonnettomuuteen..naapurit puhuvat minusta pahaa, lastani kiusataan koulussa” - kuulostaako sinun tai jonkun tuntemasi ihmisen elämältä. Varmasti tällaisia kohtaloita, ja muunlaisiakin, on lähelläsi. Nämä ihmiset ovat usein jo päällepäin katsottuna kärsineen näköisiä. Sisältä he saattavat olla katkeria, kovasydämisiä ja jopa tehdä vielä kauheampia tekoja itse lähimmilleen.

Olen tavannut tällaisia ihmisiä, kuunnellut puhelimessa - ja olen itsekin purkanut sisintäni, kenelle milloinkin. Yllätys, yllätys -me olemme kaikki saaneet osamme elämän nurjasta puolesta. Ensi reaktio vastoinkäymisiin on kait aika monella kostonhalu, viha, ainakin suuttumus. Anteeksiantoon tuntuu olevan pitkä matka. Eikä se vastapuoli auta asiaa yhtään olemalla pyytämättä anteeksi.

Jeesus, kyllä, Jeesus taas. Hän sai kaikenlaista ryöpytystä osakseen. En osaa Raamattua niin hyvin ulkoa, että osaisin kertoa tässä, mitä kaikkea Hän elämänsä aikana saikaan kärsiä, mutta Hänellä on hyviä neuvoja, joita muistan, kun minua jollain tasolla loukataan. ”Käännä lyöjälle toinenkin poski”, ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät”, ”Hän oli vaiti, eikä suutaan avannut”. Ja Raamatusta löytyy sekin, että ”Jumalan on kosto”.

Jeesus paransi sairaita, Hän tietää, miltä sinusta tuntuu maata sairaalassa, tietämättä paranetko. Hän kantaa sinua sylissään, kun jälleen miehesi palaa reissuilta, ja sinun sydämesi on särkynyt. Lapsiasi ympäröi Jumalan lähettämät hyvät enkelinsä, kun heitä potkitaan ja reppu heitetään ojaan. Olen itsekin kokenut, miten olen rukousten kantamana, kuin mitään taakkaa ei olisikaan.

Jeesus on nytkin kanssasi, kun mietit, mikä on oikein, mikä on väärin. Hän puhuu sinulle Raamatun kautta, mutta myös rukouksessa voit saada ajatuksia, jotka tuntuvat niin oikeilta, että ne täytyy olla itse Jumalan antamia. Jeesus on kanssasi, jos vain tahdot. ”Hän on kuiskauksen päässä”, kuten jossain laulussa sanotaan.

Jeesus meni Ristille sinun puolestasi. Mutta Hän meni myös niiden puolesta, joille sinun on vaikea antaa anteeksi. Kunpa näkisimme, kuten Jeesus, nuo meille pahaa tehneet, niin näkisimme heidät myös vaillinaisina, rikkinäisinä ihmisinä.

Siunaan meitä nyt, myös laulun sanoin: ” Taivas ehjäksi rakastaa” (ohessa linkki youtubeen)

https://www.youtube.com/watch?v=FMqS2FvqS50

 

1 kommentti

  • Erkko Järvinen sanoo:

    Kaisu Hilden,hieno kirjoitus.Olet ymmärtänyt Raamatun sanoman.Meillä itsekullakin on jos jotakin vaikeutta elämässä.Eroa on,kuinka suhtaudumme niihin,katkeroidummeko vai pyrimmekö anteeksiantamukseen niin itseämme kuin muitakin kohtaan.Koskaan emme pysty täydellisyyteen,mutta meiltä kysytäänkin vain,tahdommeko ja sitten yrittää parhaamme.Tahdommeko ymmärtää myös meitä loukanneita,että hekin ovat vajavaisia ja heilläkin saattaa olla monenlaisia vaikeita elämän riesoja.Herramme Jeesus oli täydellinen,me vain pyrimme täydellisyyteen vaikka emme sitä saavutakaan.Siunausta sinun elämääsi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kaisu Hildén

    Kaisu Hildén on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Hän harrastaa taidemaalausta, kirjoittamista, käsitöitä ja liikuntaa. Virsien veisuu ja gospelmusiikki ovat lähellä hänen sydäntään. Raamattu tuli hänelle rakkaaksi jo nuorena-ja hän ei vain voi olla evankelioimatta. Perheeseen kuuluu aviomies ja koira-ja kaikki kolme haukkuvat vain tarvittaessa. :)