Kun kristinuskon asema heikkenee, tuleeko tilalle harrypotterhengellisyys?

Suomessakin on uutisoitu siitä, miten Englannin anglikaaninen kirkko on kriittisessä tilassa osallistujamääriensä kanssa. Maan muutkin protestanttiset tunnustuskunnat kärsivät samasta ongelmasta. Kristityiksi itseään pitävien määrä laskee jatkuvasti.

Voisi siis päätellä, että  yhä useammat eivät piittaa muusta kuin näkyvästä maailmasta. Tosiasiassa osan perinteiselle kristinuskolle kuuluneesta tilasta täyttää kaikenlainen huuhaa, sekä kristillinen että ei-kristillinen.

Käytännön esimerkiksi voisi ottaa pikkukaupungin, jossa asuu vaurasta ja koulutettua väkeä. Paikallinen anglikaaninen seurakunta tarjoaa omien sanojensa mukaan ”korkeatasoisia” jumalanpalveluksia -  mutta harvalukuiselle joukolle. Samaan aikaan pääkadulla palvelee henkiparannuskeskus ja katukuvassa näkyy mainoksia rajatiedon tapahtumista. Hyvin varustetussa kirjastossa uskonto-osasto on vaihtunut kirjoihin spirituaalisesta hyvinvoinnista.

Mutta kaikki liikehdintä ei ole tapahtunut kristinuskosta poispäin. Kristillinen kenttä on itsessään muuttunut nopeasti. Perinteisten ja ikääntyvien seurakuntien lisäksi on niitä, jotka ovat remontoineet jumalanpalveluksiaan vedotakseen nuorempiin sukupolviin.

Muutos alkoi jo vuosikymmeniä sitten, kun karismaattinen herätys toi toisenlaisen musiikin ja tavan kokoontua yhteen. Syntyi sekä uudenlaisia että kokonaan uusia ja itsenäisiä seurakuntia. Anglikaaninenkin kirkko alkoi ”istuttaa” erilaisia seurakuntia pysyäkseen mukana kehityksessä – ja tämä jatkuu edelleen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että uusia seurakuntia syntyy yhä useammalta suunnalta etenkin isoimmissa asutuskeskuksissa. Hälyttävää tässä kehityksessä on se, että monen taustoja ja kytköksiä alkaa olla vaikea selvittää. Alkuna voi olla Australiasta, Amerikasta tai Afrikasta lähtenyt liike tai vain jonkun yksilön tai ryhmän oma visio. Opetukseen sekoittuu helposti oppeja, joilla ei ole paljon tekemistä historiallisen kristinuskon kanssa.

Erityisen muodikasta näyttää tällä hetkellä olevan opettaa ”yliluonnollista” elämäntyyliä. Ehkä kristityt ovat tässä lähteneet seuraamaan ajassa liikkuvaa kiinnostusta yliluonnolliseen, joka voi olla ihmisen itsensä hallittavissa. Tavoitteena on saavuttaa sellainen hengellisen elämän ulottuvuus, että sekä seurakunta että sen jäsen vaikuttaa ihmeiden, parantumisten ja muiden merkkien kautta ympäristöönsä. Tämä amerikkalaisperäinen trendi näkyy myös anglikaanisen kirkon uudistusliikkeessä. Enää ei vain rukoilla Pyhän Hengen lahjoja vaan maksetaan koulutuspäivistä, joissa koettu voima varustaa yliluonnolliseen elämään.

Kun käsitys kristinuskosta ja sen sisällöstä on heikentynyt, harva osaa enää sanoa, miksi joku opetus ei olekaan kristinopin mukainen, etenkin kun sitä perustellaan raamatunjakeilla. Ei ole helppo hylätä sellaista, mikä tuntuu hyvältä. Teologisenkin tutkinnon suorittanut innostuu mukaan, kun luvataan hengellistä menestystä ja kasvua. Enää ei tarvitse tyytyä ristin kantamiseen eikä kaitaan tiehen. Hengellisen elämän harrypotteruus lupaa voiman ja ihmeet nyt. Sen antamaa visiota on vaikea vastustaa.

Palataan vielä edellä mainittuun pikkukaupunkiin. Kaupungin liepeillä on nyt pari vuotta kokoontunut yksi uusista seurakunnista, jolla on enemmän siteitä ulkomaille kuin kotimaahansa. Teinit, nuoret aikuiset ja entisiin seurakuntiinsa väsyneet keski-ikäiset tungeksivat sinne kuulemaan, että heillä on ainutlaatuinen elämäntehtävä, jonka toteuttamiseen heidät varustetaan. Saarnat ovat usein kannustuspuheita tai kristillisin sanoin välitettyä psykologiaa. Vierailevat ulkomaiset puhujat profetoivat hyvää sekä yksilöille että seurakunnalle. Valitettavasti vielä voi tulla päivä, jolloin tähän elämään luvattu rooli ja kaikki hyvä alkaa näyttää toteutumattomalta fantasialta.  Silloin luottamus koko kristilliseen sanomaan voi mennä saman tien.

Mitä tapahtuu, kun Suomessa kirkkoon kuulutaan yhä vähemmän? Mikä tulee täyttämään tilan ihmisten elämässä? Onko suomalaisilla enemmän vastustuskykyä huuhaalle? Tuleeko suomalaisista vain ateisteja ja agnostikkoja vai myös uuspakanoita ja kristillispohjaisia ihmeidentekijöitä?