Kaunolle tuli joulu

Kauno katseli ikkunasta lumista maisemaa. Aattopäivän hämäryys tervehti illan pimeyttä. Oli vuoden kaunein hetki.

Päivä oli sujunut rutiineissa. Pienen nurkkakuusensa Kauno oli koristellut huolella. Muutamat enkelit, kauan sitten hankitut pallot ja yksi punatulkku kaunistivat oksia. Nauhoista ja röyhelöistä Kauno ei välittänyt, roskaa niistä vain tulee. Kynttilät olivat paikoillaan ja latvassa kauhtunut tähti muistuttaen jostakin aikojen takaa.

Joulurauhan julistukseen Kauno hiljentyi tavan mukaan. Kiikkustuolikaan ei narahtanut miehen antaessa tuttujen sanojen valua sieluunsa ja ruumiiseensa. Kun Enkeli taivaan kajahti, Kauno vähentyneillä voimillaan kampesi pystyyn. Seisten siihen liitytään, totta kai, nivelreuman runtelema ranka joutaa tuon verran periksi antamaan.

Kun Sulo Saaritsin Taas kaikki kauniit muistot soljui radiosta, sydänalaa kivisti ja pala nousi kurkkuun. Vaivihkaa Kauno pyyhkäisi silmäkulmaansa ikään kuin häveten. Ketäpä kerrostaloyksiössä tarvitsi hävetä. Edesmennyt puoliso katseli kaapin reunalta levollisesti. Lasten ja lastenlasten riehakkaat lomakuvat olivat taempana.

Joulusaunassa oli ollut muutama naapuri. Lapsia jännitti, isiä hermostutti. Miestä väkevämpää nappailivat ikään kuin rauhoittuakseen. Siitä Kauno ei oikein pitänyt, lasten nähden varsinkaan. Kauno piti ajatuksensa kuitenkin omana tietonaan kuten niin usein muulloinkin. Maan hiljaiseksi naapurit häntä kutsuivat.

Nyt Kauno istui ikkunan ääressä. Jouluaterian hän oli nauttinut, jälkiruoaksi suklaakonvehdin. Kauno odotti, vaikka uumoili sen turhaksi. Jospa edes tytär tulisi. Poika ei varmasti tule, on perheensä kanssa Thaimaassa. Niinhän ne joka joulu. Eikä sieltä soitakaan. Ovat puhelut kuulemma kalliita.

Kauno oli keksinyt vaihtaa puhelimen soittoääneksi Maa on niin kaunis. Vaikka eipä hänelle muut soitelleet kuin lehtimyyjät. Ei se Kaunoa kuitenkaan häirinnyt. Eihän puhelimeen tarvinnut vastata, antoi vain musiikin soida.

Äkkiä Kauno valpastui. Pihalla vilahti ikään kuin tuttu hahmo. Selvästi se vilkaisi häneen ja heilautti kättään. Samassa rupesi soimaan Maa on niin kaunis. Kauno ojensi kätensä puhelinta kohti. Käsi oli raskas, ei oikein totellut. Musiikki voimistui, Kauno kuuli sanat ”Ihana on sielujen toiviotie”, ulkona kirkastui, vieraan käsi heilahti uudelleen. Kaunolle tuli Joulu.

________________

Pikku-uutinen loppiaisen jälkeen: ”Vainaja löytyi kerrostaloyksiöstä. Naapurien kummasteltua outoa hajua rappukäytävässä huoltomies meni yleisavaimella asuntoon, josta löytyi kuollut vanhus. Vainaja oli siistissä kunnossa ja huoltomiehen mukaan ”ikään kuin hymyili” puhelin kädessään. Rappuun tunkeutunut haju tuli pöydällä olleista lanttulaatikosta, lipeäkalasta ja pienestä kinkusta. Mies oli kuollut joulun aikaan eikä kukaan ollut kaivannut häntä. Omaiset on tavoitettu, poliisi ei epäile asiassa rikosta.”

6 kommenttia

  • Helena Paalanne sanoo:

    Voi kaikki maailman Kaunot

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Raimo Yksineläjien maailma on toisinaan hyvin yksinäistä. Muutama vuosi täälläkin päin muuan alkouluikäinen poika sattumalta löysi yhdestä talosta muumioituneen yksineläjän. Keskustaajamassa kukaan ei ollut aikaisemmin huomannut naapurinsa poismenoa. Pojalle tapaus oli melkoinen järkytys.

    Kiitos tekstistäsi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Miten näin traaginen tarina voi olla kuitenkin pohjavireeltään hyvin kaunis? Se ei ahdistanut, vaan laittoi hymyilemään rauhallisesti. Toivomaan, että jospa noin tulisi joskus aikanaan lähtö itsellekin, ei olisi hullumpi asia se.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Sen verran kommentoin omaani, että näitä traagisia tarinoita Suomessakin riittää. Kun pitää silmät, korvat ja aistit auki, niin ei voi olla kohtaamatta. On itse asiassa kiehtovaa kuvitella, mitä minkäkin pikku-uutisen takana oikeasti on. Tekniikka ei tietystikään ole oma keksintöni. Mikäpä olisi?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pauli Lindeberg sanoo:

    Tästä tulee mieleen Pieni Tulitikkutyttö. Järkyttävän kaunis ja pohjattoman surullinen kirjoitus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Merja Ruuska sanoo:

    Ihana tarina, kiitos tästä. Sai minut itkemään. Kuitenkin nyky-Suomessa aivan tosi.

    Ilmoita asiaton kommentti