Kasteen karsastajat ja kirkon jatkumo

Kirkkomme rajujen erobuumivuosien jälkeen parin viimeisen vuoden aikana on noussut uusi ja kirkolle haasteellinen ja hankala ilmiö. Se on kasteen karsastaminen.

 

Varsinkin pääkaupunkiseudulla - siellä sivistyksen kehdossa - yhä useampi kirkkoon kuuluva pienen lapsen vanhempi haluaa jättää lapsen kastamatta. Ajatuksena on, ettei tahdottomalle lapselle tehdä ratkaisua, johon hän itse ei voi vaikuttaa. Argumentti on sisällöltään sama, jolla muiden muassa vapaa-ajattelijat ovat kirkkoa kritisoineet uskonnonvapauden loukkaajana.

Liekö vapaa-ajattelijoiden ideologia saanut jalansijaa vai onko tuollainen ajattelu noussut muuten esille? Varmaankin asiassa on molempia. Jotkut vanhemmat haluavat vilpittömästi ajatella lapsensa ”puolesta” ja parasta ja päätyvät siihen, että lapsi saa aikanaan vartuttuaan itse ratkaista asian. Harva vanhempi on ottanut ajatuksensa suoraan vapaa-ajattelijoilta, mutta sellaisiakin voi olla. 

Lapsia jää erityisesti pääkaupunkiseudulla kastamatta sen vuoksi, että nuoremmasta ja ”hedelmällisessä” iässä olevasta väestöstä moni on eronnut kirkosta. Silloin kirkon jäsenyyden menettäminen kertautuu heidän mahdollisissa lapsissaan. 

Kirkon omat säädökset sanovat selvästi, että kirkon jäsenten lapset tulee kastaa kohtuullisen ajan kuluessa. Kyseessä on kirkon järjestykseen liittyvä asia ja toisaalta myös teologinen asia. Kaste ei ole vain kaunis rituaali tai nimenantojuhla, vaan paljon enemmän. Tästä syystä lasten kastamatta jättäminen on vakava ja huolestuttava asia.

Kastamatta jättäminen on ratkaisuna myös arvokasvatuksen kannalta ongelmallinen. Jotkut vanhemmat voivat tietoisesti antaa tai sallia lapselleen kristillistä kasvatusta, vaikka jättävät hänet kastamatta. Tällöin motiivina voi olla myös kirkon kastenäkemyksestä poikkeava kastenäkemys eli ajatus ns. uskovien kasteesta, joka edellyttää ensin nuoreksi varttuneelta lapselta tietoisen uskon ratkaisun. 

Kastamatta jätetty lapsi ei voi olla kasvatuksen kannalta kuin arvojen tavaratalossa, jossa hänelle tarjoillaan erilaisia vaihtoehtoja ja hän voi niistä yrittää valita mieluisia. Lapsi kasvatetaan tietoisesti tai tiedostamatta aina joidenkin arvojen pohjalta, mieluiten tietoisesti. Se ei merkitse kristillisen kasvatuksen eikä muunkaan kohdalla mitään aivopesua tai pakkosyöttöä. Se tarkoittaa sitä, että lapselle opetetaan sen yhteisön arvoja ja asioita, jossa hän ja vanhemmat elävät ja jotka ovat siirtyneet edellisiltä polvilta eteenpäin. Tässä on juuri kasteen ja kristillisen kasvatuksen vahvuus. Se ei nojaa vain jonkin ajan tai pienen ryhmän ajatuksiin, vaan siinä on maailmanlaajuisen yhteisön kahden vuosituhannen jatkumo.

Yksi edellisestä nouseva käytännön haaste kirkon työlle ovat nimiäiset, joihin suhtautumisesta on keskusteltu melko paljon. Piispat ohjeistivat papistoa siten, että pappien ei tulisi pääsääntöisesti osallistua pappeina virantoimituksessa nimiäisiin. Papit ovat kokeneet vaikeana tilanteen, jossa on pyydetty siunaamaan lasta nimiäisiin. Siinä nousee herkästi kysymys ja moite: Eikö kirkko tai kirkon edustaja siunaa lapsia?

Facebookin asiaan liittyvässä keskustelussa Jaakko Heinimäki esitti hienon idean. Lapsen voi tuoda erikseen sopien tai milloin tahansa myös sopimatta siunattavaksi ehtoollispöytään. Pidän Jaakon ajatusta hyvänä ja kannatettavana. Pidän myös piispojen ohjetta perusteltuna, vaikka papit ovat sitä myös kritisoineet.

Olisiko kirkolla ja sen työntekijöillä, tässä tapauksessa erityisesti papeilla rohkeutta löytää kasteen karsastamiseen positiivinen ratkaisu? Olisiko kaikesta hienovaraisuudesta huolimatta rohkeasti otettava yhteyttä vanhempiin, jos lasta ei ole kastettu ja keskusteltava asiasta? Kirkon ja kristillisyyden jatkumo murentuu, jos kasteen karsastaminen laajenee.

Kasteen merkitystä tulisi myös avata ja ennen kaikkea pitää kysyä: Uskommeko kasteen merkitykseen? Itse toimitan kastetoimituksen joskus väsyneenä ja rutiinilla. En voisi toimittaa sitä sellaisena kuin se toimituksena on ellen uskoisi siihen, mitä siinä lausun ja teen. Tältä pohjalta ajattelen myös omaa kastettani ja jokaista kastettua kirkon jäsentä. Kasteella on merkitystä. Kaste kuuluu kuvioon! 

Toivo Loikkanen

 

 

 

47 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    ”niin silloin heitä tulee kirkkojärjestyksen mukaisesti oikaista asiassa. ”

    Enää ei ole mahdollista ”kiristää” kastamattoman lapsen kansalaisoikeuksien menettämisellä niinkuin 1800 luvulla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Jukka: Suosittelet ”nimiäisistä erillistä siunaustilaisuutta”. Piispojen ohje perustuu juuri siihen, että ei muodostu ainakaan kirkon omien toimien myötä kastetta syrjäyttävää tai kasteen asemaa hämärtävää toimitusta. Tässä on ehdotuksesi suuri ongelma ja riski. Eija: Kirjoitukseni otsikko on tarkoituksella hieman ”rouhea”, mutta kirjoittaessani en halunnut ”ylikävellä”. Halusin nostaa avoimesti mietintään kastamatta jättämisen perusteita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Petri Järveläisen kommentti on hyvä tähän keskusteluun: ”Lapsen kastamatta jättäminen on häneltä kysymättä tehty uskonnollista vakaumusta koskeva päätös lapsen puolesta aivan kuten kastaminenkin.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    @Toivo Loikkanen Ajatukseni oli, että lapsi kyllä siunattaisiin, mutta ei niiden muutoin uskonnotomien nimiäisten yhteydessä. Kastettu tai vielä kastamaton lapsi tulee voida siunata muutoinkin, kuin vain ehtoollisjumalanpalveluksessa.

    Tarkoitin myös sitä, ettei luterilaisen papin tule missään nimessä suostua babtistiseen kastekäsitykseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Pelkästään syntyneiden ja kastettujen lukumäärien vertailu ei anna todellisuuden mukaista kuvaa tästä kysymyksestä. Jotta tiedettäisiin, millaisesta huolen aiheesta on kyse, olisi välttämätöntä tietää, onko ja minkä verran kastamatta jäävien lasten joukossa sellaisia, joiden molemmat vanhemmat ovat kirkon jäseniä. Onhan niin, että jos vanhemmilla on erilainen uskontostatus voivat he keskenään päättää, kumpaa vanhempaa lapsi seuraa. Toki olisi toivottavaa, että näissäkin tapauksissa mahdollisimman moni perhe voisi päätyä lapsen liittämiseen seurakunnan jäseneksi. Päätöstä tehtäessä ratkaisevin sananvalta on äidillä, sillä erimielisyyden sattuessa äiti ratkaisee lapsen statuksen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Yrjö: Kirjoitukseni koskee erityisesti huolta kirkon jäsenten kastamatta jäävistä lapsista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta. Aihe on tärkeä.

    Kasteen teologisesta merkityksestä enää, jos koskaan, kukaan maallikko mitään ymmärrä. Jos molemmat vanhemmat kuuluvat kirkkoon ja jättävät lapsensa kastamatta, lienee jäsenyyden painoarvo heille hyvin pieni. Omakin eroaminen on liipaisimella.

    Pitäisikö papin ottaa yhteyttä, valottaa kasteen merkitystä jne.? Joillekin se varmaan olisi viimeinen pisara panna lappu luukulle kirkon suhteen, toiset siitä pitäisivät.

    Kirkolle kasteen poisjääminen tuottaa kahtalaista vaivaa: toisaalta on kasteen luonne sakramenttina, toisaalta sen sosiologis-taloudellinen funktio – kastamaton lapsi tuskin myöhemminkään liittyy kirkkoon.

    Joskus minusta tuntuu, että monet papit eivät lainkaan tajua, miten vähän, jos lainkaan suuri osa kirkon muodollisista jäsenistä ”kirkkomenoista” piittaa/ymmärtää/välittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha-Veikka Lammi sanoo:

    Onko kirkko omilla toimillaan yrittänyt torjua kasteen karsastamista ja millä tavalla kirkko on ollut yhteydessä nuoriin ja keski-ikäisiin aikuisiin.Seurakuntalehden tuleminen postiluukkuun muiden mainospostien joukossa ei voida pitää sellaisena yhteydenottona,jollainen voisi olla tasavuosien syntymäpäivä onnittelu kirje kirkon ja sen toiminnan esittelyineen.Tälläisiä kirjeitä kirkko yleensä lähettää vanhemmalla iällä oleville ihmisille,joita kirkko pyytää mukaan seurakunnan tilaisuuksiin.Onko kirkko siis itse myötävaikuttanut siihen,että nuoret ihmiset eivät kasta lapsiaan.Jos kirkko ei ole ollut kastamisen ja rippikoulun jälkeen minkäänlaisissa yhteyksissä näihin ihmisiin,ei tarvitse ihmetelläkään kasteen karsastamista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Toivo Loikkanen & kump jotka puolustatte lapsikastetta, niin mitä hyötyä siitä olisi jos kaikki suomessa kastettaisiin? Olisiko elämä enemmän Jumalan tahdon mukaista?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Toivo otsikko esti vähän tekstiä sisäistämästä, mutta luin sitten uudestaan useamman kerran, että pääsin ajatukseen kiinni. Reaktiooni vaikuttivat nuo kommentoinnit. Itselle ei kumpikaan asia ole vaikea. Kastaa tai on kastamatta. Minusta on ollut ristiäistilanteet hyvin antavia , silloin kun olen ollut rakkaiden ympäröimä ja itse olen omasta kulmasta ottanut tilanteet haltuun. Viimeinen ristiäistilanne oli siinä mielessä ehkä otollisin, koska isoäitinä en enää kuulunut kirkkoon. Toisaalta se oli antava sillä isoäitinä rohkaisin läheisiäni itsenäisiin ratkaisuihin. Itse olen äärimmäisen iloinen siitä, että tärkein tehtävä on kirkkoon kulumattomalla, jolle kuitenkaan ei ollut vaikeuksia yhtyä. Jos pappi olisi kieltäytynyt niin minulla, oli suunnitelma siihenkin. Tässä tilanteessa pappi tuli kuitenkin enemmän kuin vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.