Jouluna 2012
Suomen Turku on juuri julistanut joulurauhan. Olemme toivottaneet toisillemme rauhallista joulua. Toivotukseen sisältyy paljon toivoa ja luottamusta.
Joulun ajan uutiset vuonna 2012 kertovat kuitenkin paljon muusta kuin rauhasta. Taloudellinen tilanne huolestuttaa ja irtisanomiset uhkaavat monia. Keskustelu tarvittavista toimenpiteistä herättää ristiriitaisia tunteita.
Suomi elää suuren aineellisen vaurauden keskellä, mutta velaksi. Lainaamme kansainvälisiltä sijoittajilta, tulevaisuudelta ja ympäristöltä, eikä vaurautemme jakaudu tasaisesti.
Arkkipiispa Kari Mäkinen muistutti jouluhaastatteluissa eri medioissa monien suomalaisten kokemasta köyhyydestä ja syrjäytymisen uhasta. Hän oli havainnut itsekkyyden nostaneen päätään.
Maastamme turvaa hakevat pakolaiset ovat huolissaan turvallisuudestaan ja kotimaahansa jääneistä omaisistaan. Syyriassa ja monessa muussa paikassa maapallolla soditaan ja ihmiset joutuvat elämään jatkuvan turvattomuuden vallitessa. Suomalaispariskunta siepattiin juuri joulun alla, eikä heidän tilanteestaan ole tietoa.
Pienen Arttu-pojan kohtalo on järkyttänyt meitä kaikkia.
****
Vietämme joulua perinteisellä tavalla. Perinteet liittävät meitä aikaisempiin sukupolviin ja toisiimme, mutta mielestäni perinteet kantavat paljon enemmän kuin vain ulkoisia tapoja.
Laulut ovat vahvoja perinteen siirtäjiä. Vielä eilen neljäntenä adventtina joululaulumessut kokosivat tavallista enemmän ihmisiä kirkkoon.
Yhteisestä kulttuuriperustasta nousevat laulut nostavat pintaan ihmisten tunteet ja rakentavat yhteyttä toisiin ihmisiin. Hyvä joulumieli-keräys on uutisen mukaan tuottanut ennätystuloksen.
Nuo ovat sitä yhteisöllisyyttä, jonka on sanottu kadonneen. Lopulta paljon parjattu kaupallinenkin joulu nousee siitä samasta lähteestä, joulun sanomasta. Joulua ei tule ilman Jeesusta, ihmiseksi syntyvää Jumalan Poikaa.
****
Tätä kirjoittaessani joululahjapaketit ovat vielä avaamatta. Mitähän niissä on? Vai onko siellä mitään? Taas on kuultu ehdotuksia ”neutraalista” tai ”arvovapaasta” joulusta, josta uskonnollinen sisältö olisi puhdistettu pois. Se tarkoittaisi, että otettaisiin joulusta vain pelkät kauniit kuoret.
En ymmärrä, miksi joku haluaisi kieltää joulun tai sen sanomasta puhumisen. Mitä pahaa on siinä, että ihmiset haluavat tehdä toisilleen hyvää. Älkää viekö meiltä tätä kokemusta ja tätä mahdollisuutta.
Päinvastoin. Pitäisi käyttää kaikki mahdollisuudet hyvän tekemiseksi ja ihmisten elämän parantamiseksi kaikkialla maailmassa.
Koen, että jouluyön messusta löytyy joulun paras lahja. Minua sykähdyttää messun kohta, jossa sanotaan, että ”tämä on se yö, jona kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa.
2 kommenttia
Markku Kiitos tekstistäsi Tänä jouluna seurasimme TVtä tavallista enemmän lastemme takia. Vaimoni teki huomion miten kovin vähän joulun aiheesta puhutaan TVssä. Koko joulun ajanhan televisiossa pitäisi soida joulusta eli Jeesus lapsesta puhuvien laulujen ja Jeesuksesta kertovien ohjelmien. Tämä oli sitä tervettä joulun ajan televisio-ohjelmaa.
Mielestäni tässä on täyttä asiaa. TVn eri kanavien pitäisi huomioida mitä joulu varsinaisesti on ja suunnitella ohjelmansa sen mukaisesti.
Jos minulta kysyttäisiin, jättäisin joulusta jäljelle ainoastaan sen uskonnollisen sisällön.
Kaikki muu, ylenpalttinen syöminen, tarpeettomissa, ylihinnoitelluissa lahjoissa kieriskely, typerä rahvaanomainen, kulttuuria ja sivistystä loukkaava hössötys neutraalista joulusta ja tekosyvällinen ”arvovapaa” humanismi, ne kippaisin kaatopaikalle.
Joulu paitsi lihottaa itseämme ja kauppiaita, myös rasittaa kaikkinensa tavattomasti ympäristöä.
Ilman kristillistä sisältöä joulu tulisi sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöviranomaisten toimesta ehdottomasti kieltää.
Ilmoita asiaton kommentti