Joulun paras hetki

Kolme vuotta sitten kerroin lapsuuden joulujeni mieleenpainuvimmasta hetkestä, potkukelkkailusta koulun kuusijuhlasta kotiin tähtikirkkaan taivaan alla.

Neljännesvuosisata tuota myöhemmin on aika luoda muistoja omille lapsille. Tähän liittyy oma jouluni kohokohta.

Aatonaatto on kellosta katsoen kääntynyt aaton puolelle. Lapsi, silloin vielä ainoa, on saatu viimein nukkumaan. Vielä tarkistus, kyllä se ihan oikeasti nukkuu ja hengittää tasaisesti.

Sitten astiat kasaan ja pöytä puhtaaksi. Haetaan paperit, sakset, nauhaa ja teippiä. Ja tietysti lahjat. Väkerrystä. Vaimo kysyy minkävärinen paperi laitetaan mihinkin pakettiin. Käherrän nauhaa, totean etten vieläkään osaa sitäkään.

Tunti kuluu, alun toistakin. Kiirettä ei ole, juodaan vaikka teetä kupillinen samalla. Seuraa pakettien sijoittelua -- pääosa menee kaappiin, josta ne katoavat aattoiltana löytyäkseen pukin pussista. Ikävä kyllä vaimoni isä ei koskaan satu paikalle kun pukki tulee...

Ja lopulta nukkumaan. Mieli on hyvä, valmistelut on tehty. Pian pieni tyttö tulee ilahtumaan.

Mikä on sinun joulusi kohokohta?

 

10 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    Yleensä jostain syystä koen sen vasta välipäivinä. Ihan vain sellaisen rauhan siitä, ettei ole suoritustarvetta eikä paineita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Ahti sanoo:

    Samanlaisia kokemuksia lienee monilla. Meillä Ypäjällä pukki soitti ovikelloa ja paineli sen siliän tien koska oli kiire. Eteisessä löytyivät paketit. Lapset ihmettelivät monena jouluna että isä ei ole koskaan paikalla kun ovi kello soi kunnes eräänä jouluna lapset pyysivät että justiinsa soi ja isä käskettiin ottamaan juosten pukki kiinni. Juoksinkin mutta sanoi että justiinsa nokan edestä se nousi autoon. Paras jouluhetki on aina ollut aikaisen joulukirkon jälkeen klo 9. 30 kun juon rauhassa kahvia ja syön joulukinkkua joka on ruiskuoreessa kypsennetty. Sellainen on paras joulukinkku. Mutta tämä vuosi on ollut raskas ja ajattelinkin että minun tarttis olla nyt kova ateisti eikä Jorin jolla näyttää olevan jopa lapset lähellään. Tämä maailma on täynnä paradokseja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Rask sanoo:

    paras joulumuistoni liittyy tuoksuihin , tunnelmiin, muistinäkökuviin… mummolan piparintuoksu, aidot kyntiilät saunassa…jouluinen pihasauna… Kerinmäen puukirkon jouluaamun kirkko, hautausmaan kynttilämeri…. äidin tekemät jouluruuat… joulurauhan julistus ja joulupuuro…. tunnelmia, jännitystä, läheisten yllättämistä, itse koettuja yllätyksiä… tavara tulee itse asiassa kovasti jäljessä, vain muutaman lahjan muistan…

    joulu on mielentila.

    itse jaan nyt lapsien kanssa jouluvalmisteluja ja pohdin millaisia joulumuistoja heille haluan jäävän…ne liittyvät hyvin samoihin asioihin kuin oman lapsuuden joulut.. 4 adventti meneillään,. huomenna on jouluaatto ja ylihuomenna jos Jumala suo on joulupäivä.. Jouluun siunausta,iloa, valoa, rauhaa….

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Eri iässä kohokohdat ovat olleet erilaiset. Lapsuudessa se hetki, kun aaton sietämätön kihelmöinti oli lauennut lahjojen ihmettelyyn ja niistä nauttimiseen. Omien lasten lapsuudessa jotakin Jorin kuvaileman tapaista. Myöhäisessä aikuisuudessa jouluyön messu, jossa on aina erityisen koskettava tunnelma. Aina liikutun joulurauhan julistamisesta, joulun ajan uutisista, jostakin äärimmäisen yhdistävästä kokemuksesta lukemattomien tuntemattomien kanssa. Joulu on koskettanut aina ja koskettaa edelleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Risto, ymmärrän. Ja osanottoni vielä kertaalleen, ensimmäinen joulu. Mitä tulee uskontoon, kai näiden tilanteiden voisi johtaa kumminkinpäin vain. Hyvä kohtalo voi johtaa kiittämään jumalia tai ajattelemaan että pärjää ilman, huono kohtalo huomaamaan ettei jumalia ole tai turvautumaan niihin entistä enemmän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Lapsuudenkotini oli yksikerroksisessa hirsitalossa, jossa oli 15 huoneistoa, suuri piha – ja paljon lapsia. Lämmintä tilaa oli huone ja keittiö, kylmää eteinen sekä huoneiston kokoiset vintti ja kellari, jossa oli puuliiteri ja isän metalli- ja puusepänverstas.

    Jälleen kerran joulupukki koputti keittiön oveen, raotti sitä, ja pian oli kasa lahjoja kolmelle lapselle ja varmaan äidille ja isällekin keittiön ovensuupielessä.

    Kohta isä tuli sisään ja hämmästeli pukin käyntiä. Siihen minä, 5-vuotias, hihkaisin: “Se oli isä! Ei isä mee koskaan avopäin liiteriin.” Isällä oli nimittäin tapana panna lätsä päähän, kun meni ulos. En muista tapausta kovin tarkasti, mutta näin minulle on kerrottu.

    Siihen loppui minun uskoni joulupukkiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kalevi Kauppinen sanoo:

    Parhaat muistoni tietysti ajoittuvat lapsuuteen, niin kuin ehkä kaikilla muillakin. Joulukuusen koristelu ja sitten illalla Joulupukin käynti oli jännittävä kokemus. Jostain syystä isä meni aina antamaan hevoselle heiniä, eikä ollut pukin saapuessa sisällä, mutta kun pukki oli lähtenyt pois, niin isä tuli sisälle ja kyseli, joko se pukki ehti käydä.

    Jouluaamuna istuimme rekeen ja ajoimme hevosella kirkkoon. Tunnelma oli ihmeellinen, ja kuvittelin mielessäni, miten Jeesus lapsi nukkui seimessä ja suuri enkeli joukko ylisti häntä. Tämän kaiken näin sieluni silmillä ja kokemus oli mahtava, jota en ikinä unohda

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Mun äiti oli sellainen, että aatonaatto oli yhtä siivoamista ja paistamista. Yleensä aina kun hän siivosi niin hän oli tosi pahalla päällä. Isä oli oppinut, että parempi painaa ovi kiinni ja jättää äiti siivoamaan, kun tuli takasin, niin tuuli oli kääntynyt ja koti oli puhdas ja vaimo taas iloinen.

    Hän siis antoi kaikkensa ja oli aatonaatto iltana kuin sinästä raväisty kummitus. Yhtenä jouluna sisareni meni kameran kanssa kun äiti oli tukka pystyssä kaikensa antaneena ja alkoi ottaa kuvaa. Äiti hirmustui ja otti kameran ja sanoi heittävänsä sen pihalle. Hän meni ulos ja sisareni seurasi sivusta, nauroi, että äiti oli varovasti laittanut kameran hangelle. Tilanne vaihtui nauruun ja aattona oli rauhallista. Olin kuopus ja aina katsoin lahjat etukäteen. Ei ne mulle mitään mahtaneet. Mutta jotain olennaisen tärkeää välittyy tuosta Kari- Tapion laulusta.

    http://www.youtube.com/watch?v=nUbbslZKHkg

    Siukkuja

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Minuun ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen saariston pienen puukirkon jouluaatonhartaudet. Saaressa sijaitseva kirkko täynnä väkeä, istumassa tiukasti vieri vieressä. Osa tulee kävellen, osa veneellä, osa mönkijällä, osa laivalla, osa lossilla. Hartaassa sanankuulossa istuvat sulassa sovussa uskovat ja vähemmän uskovat. Kylän julkiateisti veisasi kaikista komeimmalla bassolla jouluvirsiä sydämensä pohjasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tänä jouluna ilman muuta parhaimmat hetket olivat jouluyön messu Somerniemen kirkossa 24.12. klo 23. Kokonaisuus oli miellyttävä ja kappalaisemme Lilli-Irmeli Hintsa saarnasi erittäin hyvin. Samaten joulupäivänä 25.12 klo 7 joulukirkko Someron kirkossa oli todella antoisa. Seurakuntapastorimme Anne Koivulan saarna oli myös erittäin hyvä. Lapsuuden ajoilta lämpimimmät muistot ovat kun joulukuusen ympärilllä lauloimme Enkeli taivaan ja piirileikit kuusen ympärillä. Myös muistot varhaisesta joulukirkosta väikkyvät mielessä täynnä tunnelmaa.

    Ilmoita asiaton kommentti