Järkikristillinen aikakausi

Vai pitäisikö sanoa: jälkikristillinen. Paljon on jälkiä kristillisyydestä, mutta missä on todellinen sydämen usko?

Missä on veljellinen rakkaus ? Ilo siitä, että nimi on taivaan kirjoissa. Sisimmän rauha ulkoisista olosuhteista huolimatta. Pitkämielisyys ja ystävällisyys niitä kohtaan, joita ei jaksaisi muuten edes sietää. Hyvän tekemiseen pyrkiminen kaikille ja uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa?

Tilalla on rakkaus samanmielisiin, Ilo hyvästä fiiksestä. Rauha, jos kaikki on hyvin. Yställisyys ystäville. Pitkämielisyyttä ei edes heille. Hyvää tehdään, jos siitä saa mainetta. Uskollisuutta, jos ei jää kiinni.

Meillä on yhä samat sanat yleville ihanteille.  Merkitykset on vain pakko muuttaa. Elämmehän järkikristillisessä ajassa. Rimaa on pakko laskea, jotta pääsemme yli. On löydettävä järkeä näistä uskon näköaloista. Kuka muutoin haluaisi järkeillä uskovansa. Kuljemme kaikessa rauhassa koko uskon ytimen ohi ja samalla pidämme itseämme mitä parhainpina kristittyinä.

  1. Jep, Joka ei usko Jumalan Evankeliumia, sen yllä tuomio pysyy.

    Evankeliumi on juuri se, joka tulee ihmisille julistaa. Johannes julisti siitä joka oli tuleva:
    ”Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö.
    Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan.”

    Tuo on se parannus, josta puhutaan Raamatussa, se on Jumalasta tullut ja se parannus josta Johannes puhui, se on Jeesus Kristus, joka otti pois maailman synnin.

    ”Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
    Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna:

    ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta”.

    Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt.
    Niin hän rupesi puhumaan heille:
    ”Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen”.
    Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät”

    Jeesus julisti Jumalan Valtakunnan Evankeliumia kaikille kansoille.

  2. Ismo Malinen, siis nyt et tainnut vastata ollenkaan siihen mikä on se Sana joka tulee tuomitsemaan jokaisen jos sen ylen katsoo, siis kaikki ne Sanat jotka Jeesus puhui maan päällä ollessaan eli julistaessaan evankeliumia, myös se että tulee kavahtaa vääriä profeettoja eli niitä joiden hedelmästä näkee huonoa, siis ellet heitä kavahda eli seuraat heitä niin kuinkas käy?

  3. Niinpä niin, eikö se juuri ole tuomio, että ihmiset eivät usko, vaikka kuolleet herätettäisiin. Näin Jeesus itse opettaa. Kysymys on kokoajan uskosta ja sen kautta saatavasta Pelastuksesta. Farisealaiset taas opettavat, että se ei riitä, vaan ihmisen tulee itse tehdä Jumalan tahdon mukaan, kuten pitää laki ja kaikki Raamatun sanat. Oppi Kristuksesta ei vie perille, vaan Kristuksen oppi vie perille, siinä ei ole tuumaakaan ihmisen tekoa. Juuri sen tähden Jeesuksen tappoivat papit, joille Jeesuksen opetukset olivat liikaa. Juutalainen uskonnollinen eliitti ei kestänyt sitä, että Jeesus toi ihmiselle Jumalan Armon ilman tekoja.

    Farisealaiset olivat lakiin nähden nuhteettomia kunnon ihmisiä, jotka pitivät tinkimättömästi kiinni siitä, että lakia noudatettiin pilkulleen.

    Väärät opettajat ja profeetat julistivat omaavanhurskautta ja heidän oppiansa tulee pelätä kuin ruttoa. (kavahtaa) sanoo Jeesus.

    Oletko koskaan lukenut Juutalaisten farisealaisia Raamatun opetuksia? Niitä opetetaan kyllä meilläkin paljon ja niitä Jeesus käski varoa.

    Paavali puhui samaa, kun arvosteli Juutalaisia, jotka tulivat opettamaan lakejaan pakanoille ja kuinka niitä tuli noudattaa saadakseen Jumalan suosion ja pelastuksen armon.

  4. Ismo Malinen, en oikein hahmota ”uskoasi”, eikö usko ilman tekoja ole kuollut?

    Elävä usko kun kuulee Jeesuksen Sanat tekee niiden mukaan.

    Lueppa Luukas 14 ja siitä lopussa oleva illallis kutsut, kuinka on laita jos kutsutaan ja sanookin että ON JO syönyt eikä tarvitse sen takia tulla eli ei tarvitse tehdä parannusta kun ON JO kastettu.

    33 Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.(Luuk.14)

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.