Itkun historiasta ja sen muutoksista

Moni taputti, kun pääministerin ääni sortui, etsi itkua Lahden torilla.

Itku on käyttökelpoinen vallanpitämisen keino. Mutta sillä on myös aatehistoriansa.

Pinnallisella tasolla puhutaan krokotiilinkyyneleistä tilanteissa, joissa muita keinoja on koetettu.

Herätyssaarnaaja Aku Räty itki usein omille puheilleen, kuten moni muukin saarnamies. Akateeminen opettajani totesi näistä, että sai lapsena rukiista leipää, mutta eipä erityisemmin Rädyn märinöistä piitannut.

Mutta on myös toisenlaista kyynelten leipää.

Gregorios Suuri luonnosteli Carole Strawn väitöskirjan mukaan noin tuhat vuotta Euroopassa vallinneen standardiperinteen, jonka keskiössä olivat pyhät kyyneleet.

Gregorios ajatteli, että ihmisen sielu on temppeli. Tässä hän erosi niistä teorioista, joiden mukaan se on teatteri (Ignatios de Loyola)  tai sisäinen linna (Avilan Teresa).

Temppelissä on esipiha ja varsinainen temppelialue kaikkein pyhimpineen.

Kun sielu huomaa ulkoisessa maailmassa olevien tavoitteidensa turhuuden, se saapuu temppelin esipihalle. Tähän sen ajaa pelko ja kauhistus.

Uloimmalla esipihalla sielu puhdistautuu ulkoisen maailman ravastaan ja sen kohtaa pelon pisto (conpunctio). Seurauksena on puhdistavia kyyneleitä.

Näitä kohdattuaan sielu vaeltaa itse temppeliin ja siellä vihdoin kaikkein pyhimpään alttarin äärelle.

Siellä sielun valtaa rakkauden pistos (compuctio) ja siihen liittyvät liikutuksen kyyneleet.

Mutta nämä yhtyvät heti pelon pistoksiin ja niiden itkuun, sillä Ylkä kätkeytyy.

Carole Straw esittää väitöskirjassaan, että tällainen olisi ollut länsimaisen hengellisyyden perusmalli noin tuhat vuotta. Se perustui rakkauden ja pelon väliseen vuorovaihteluun ja tähän liittyviin kauhun kyyneleisiin.

Se eroaa modernin elämän itkupotkuraivareista siten, että se on pyyteetöntä ja epästrategista sekä julkisuudessa piilossa olevaa itkemistä. Tässä merkityksessä ihmisen julkisessa käyttäytymisessä on tapahtunut aatehistoriallisesti tunnistettava muutos.

Eläin menee luolaansa kärsimään. Ihminen ulisee julkisesti lajikumppaneitaan tällä valtaansa manipuloiden.

Siten, että 60 % niistä, jotka viitsivät kuunnella tylsää itkuakin, kirjoittavat perään: je suis ihminen.

49 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Kyyneleitä—Kyyn-eleitä.

    Järveläinen: ”Eläin menee luolaansa kärsimään. Ihminen ulisee julkisesti lajikumppaneitaan tällä valtaansa manipuloiden.”

    ”Valtaansa manipuloiden ? ”

    Naisnäkökulmasta voisin sanoa, että itkua ei voi tehdä. Ei onnistu ainakaan minulta, eikä kukaan toivo itkua julkisen puheensa aikana, sehän vaikeuttaa puhumista. Tuskin edes Renny Harlin toivoo itkua joka käänteessä.

    Senkin olen havainnut matkan varrella, että miehet eivät voi sietää kyyneleitä, ne saavat heidät hämmennyksen tilaan ja kyvyttömiksi toimimaan. Se opetetaan jo lapsena, että itku on halveksittavaa heikkoutta.

    Miehillä ei ole empatiakykyä, joten heidän on pakko halveksimalla tai voimalla ikäänkuin nousta kiusallisen tilanteen yläpuolelle. On mahdottomuus sanoa mitään lohduttavaa, kaunista ja kannustavaa. ” Kun mies ei tiennyt mitä sanoa, hän löi ” sanoi Mika Waltari

    Itse en osaa itkeä ja olen kokenut sen puutteena, ja kerran olen jopa pyytänyt itkua ylemmiltä voimilta. En manipuloidakseni ketään, vaan ihan vain poistaakseni silloisen ahdistuksen, joka ilmeni jo fyysisinä kipuina. En tietenkään uskonut saavani, mutta muutamien päivien kuluttua tapahtui jotakin, joka sai patoni murtumaan, ja ah! mikä helpotus siitä seurasi.

    Itku on minulle harvinainen lääke.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Juuri noin. Hyvä Tarja!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Kyllä miehetkin itkevät, voin kertoa sen omalta kohdaltani. Sinä maaliskuun sunnuntaina 1992, kun lähdin mieheni Maxin huoneesta Meilahden sairaalassa, purskahdin käytävälle päästyäni hillittömään itkuun. Olin aikaisesta aamusta ollut hänen luonaan, pitänyt kädestä, vaihtanut muutaman sanan hänen kanssaan, ennen kuin hän taas vaipui horrokseen. Tiesin, että elämä läheni loppuaan. Olin ollut vahva koko viikon, jonka aikana järjestelimme asioita sen varalta, että kuolema tulisi. Tuona hetkenä kaikki purkautui. Ystävällinen hoitaja toi talouspaperia ja juotavaa ja ohjasi sivummalle rauhoittumaan.

      Minun oli lähdettävä soittamaan läheisille kertoakseni, että raju syöpä oli edennyt niin pitkälle, ettei Maxilla ollut paljoa elinaikaa jäljellä. Kuolema tuli samana päivänä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Petri Järveläinen sanoo:

      Jorma Hentilä, luin vuosia sitten Max Randin inspiroivan elämäkerran, joka oli myös liikuttava.

      Itku on yksi ihmiseksi tunnistamisen piirteistä eikä se ole sukupuolirajoittunut tunneilmaisuliike. On olemassa vahva perinne,jossa korostetaan, että miehet eivät itke, mutta tämä ei ole käytännössä kaikin puolin toteutunut, vaikka varmaan moni on siitä kärsinytkin, niin mies kuin nainenkin.

      Sama pätee väkivaltaa koskeviin käsityksiin. Esimerkiksi perheväkivaltaa harjoittavat ihmiset sukupuolesta riippumatta. Aika ajoin on vuosia, jolloin poliisille ilmoitetaan useampia naisten lapsiinsa ja miehiinsä kohdistamia fyysisen väkivallan suoritteita kuin miesten vastaavia. Tämäkin ulottuvuus on valitettavasti yleiseen ihmisenä olemiseen liittyvä käyttäytymismuoto.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Petri: Kyllä miehet valitettavasti johtavat tätä surullista tilastoa: https://tilastokeskus.fi/til/rpk/2020/15/rpk_2020_15_2021-06-01_tie_001_fi.html

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Petri Järveläinen sanoo:

      Kyllä, ja luvut on kammottavia. Mutta takavuosina kiinnitettiin huomiota siihen, tilastokeskus rekisteröi joinakin vuosina naisten tekemiä törkeitä perheväkivaltarikoksia (pahoinpitely ja henkirikoksen yritys) jonkin verran enemmän kuin miesten osalta. Tämä on tietysti jo oma aiheensa, mutta yhtäkaikki, väkivaltaista käyttäytymistä esiintyy niin miehillä kuin naisillakin eikä asia ole sukupuolilähtöinen vaan ihmisen pimeämpiin puoliin liityvä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Miehet luulevat, että kyyneleillään nainen yrittää manipuloida häntä. Saadakseen jotain etua itselleen tai saadakseen miehen tekemään ”väkisin” jotain. Kun kyynelehdin pienen lapsen kohtaloa, eräs mies sanoi minulle, että älä vain luule saavasi jotain vetistelemällä. Siis hyvä tilannetaju !

    Itse olen itkijänainen. En kestä lasten, enkä eläinten kaltoinkohtelua. Pitää mennä piiloon itkemään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Kun blokissa puhutaan itkun historiasta, niin tuli mieleen kolme kertomusta Raamatusta, joissa mies itkee ja ilmeisesti aidosti. Liikuttavia todentuntuisia kertomuksia:

    ”Nyt Joosef ei enää jaksanut hillitä itseään. Koska paikalla oli paljon palvelusväkeä, hän huusi: »Pois täältä kaikki!» Niinpä ketään vierasta ei ollut läsnä, kun Joosef kertoi veljilleen, kuka hän oli. Hän puhkesi itkemään niin suureen ääneen, että egyptiläiset faraon hovia myöten kuulivat sen. Joosef sanoi veljilleen: »Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?» Mutta hänen veljensä eivät tyrmistykseltään kyenneet vastaamaan hänelle mitään.”

    ”Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: ”Ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät.” Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.”

    ”Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. ”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Jos joku ihmettelee, miksi Iltalehti yhä jatkaa Sanna Marinin ajojahtia julkaisemalla Mika Koskisen näkökulman ”Sanna Marinille tuli Lahdessa valomerkki” ja Sanna Ukkolan kolumnin ”pääministeri Sanna Marin ja Sabina Särkän rinnat – tätä on uuden ajan politiikka”, niin kerrottakoon, että Iltalehden päätoimittajan vaimo on Kokoomuksen viestintäpäällikkö Kirsi Hölttä ja Sanna Ukkolan aviomies Matias Turkkila on perussuomalaisten julkaiseman verkkolehden Suomen Uutiset päätoimittaja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Varmasti liikuttuminen oli hyvässä osassa Ministerin purkauksessa. Toki asiaan saattoi vaikuttaa edeltänyt silmien kuivuminen mikä kesällä on yksilöllistä. Ja mitenkään en tiedä Hänen käyttävän piilolaseja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kalevi Kauppinen sanoo:

    Muistan Urho Kekkosen toimesta Paavo Nurmen viimeisen haastattelun televisiossa, koska hän ei enää suostunut julkisesti esiintymään kenenkään toimittajien ohjelmiin.

    Paavo Nurmi oli jo silloin sairas mies, oliko niin että sairaus oli häntä heikentänyt siinä määrin, että itku tuli herkästi haastattelun yhteydessä esille. Kysymykset olivat vain silloisten juoksijoiden harjoittelusta.

    Tunneherkkyys on ihmisen voimavara, jota ei tarvitse hävetä sillä se on ominaista herkillä ihmisillä.

    Karjalaisilla oli itkijä eukot, jotka auttoivat surun keskellä olevia lähimmäisiään. Tämä kuului karjalaiseen perinteeseen.

    Ilmoita asiaton kommentti