Hengen vuodatus, Jooel 3:1-5

1  Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
2  Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.
3  Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
4  aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.
5  Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu. (KR 1933)

Selitys

1  Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.

Joelin kuvauksessa on sisäkkäin kaksi Hengen vuodatusta aivan samoin kuin jakeessa 2:23. Siinä Joel puhuu "syyssateesta ja kevätsateesta", eli ensimmäisestä ja viimeisestä Hengen vuodatuksesta. Nämä kaksi Hengenvuodatusta käsittävät koko seurakunnan ajan. Seurakunnan aika alkaa Hengen syyssateella ensimmäisenä helluntaina ja päättyy Hengen kevätsateeseen, mikä valmistaa sen ylösottoa varten.

Jae 2:28 puhuu tästä ensimmäisestä Hengen vuodatuksesta, missä Jumala vuodattaa maailmaan "vanhurskauden opettajan", eli Pyhän Hengen ensimmäisenä helluntaina 50 päivää Kristuksen ylösnousemisen jälkeen alkaen Jerusalemista. Pyhän hengen tehtävänä on opettaa ja muistuttaa meitä kaikesta, mitä Jumala on sanassaan ilmoittanut, Joh. 14:26. Henki vuodatettiin "kaiken lihan päälle", mikä viittaa suoraan myös pakanakansoihin, jotka näin tulivat osallisiksi Jumalan pelastussuunnitelmasta ja Kristuksen ansiosta juutalaisen kansan lisäksi. Heidät oksastettiin samaan jalon öljypuun juureen, mistä Kristuksen hylänneet luonnolliset oksat, eli juutalaiset karsittiin kansana pääosin pois, vrt. Room. 11:17.

2  Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.

Jae 2 kuvaa jälkimmäistä Hengen vuodatusta armon ajan lopussa, missä myös juutalainen kansa kääntyy takaisin Messiaansa, Kristuksen puoleen. Heprealaisista käytetään VT:ssa nimeä "Herran palvelija" sekä yksilöinä että myös kansana. Myös Messiasta kuvataan Jes. 53:11 Herran vanhurskaana palvelijana, joka vanhurskauttaa monet. Jae kuvaa etenkin armon ajan lopulla tapahtuvaa kevätsadetta, jolloin Henki vuodatetaan erityisesti juutalaisen kansan päälle. Sanonta "niinä päivinä" esiintyy VT:n profeetoilla yhteensä kahdeksan kertaa ja se kuvaa tulevaa eskatologista aikakautta, vrt. esim. Jer. 3:16 ja 18 sekä Sak. 8:6.

Profeetta Sakarja kuvaa noin 300 vuotta Joelin jälkeen tätä samaa Hengen vuodatusta "palvelijain ja palvelijattarien" päälle jakeissa Sak. 12:10-14. Myös siinä mainitaan sekä mies- että naispuoliset juutalaisen kansan jäsenet, joiden päälle Henki vuodatetaan heidän katsoessaan ja murehtiessaan lävistämäänsä Messiastaan.

3  Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
4  aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.

 

Jakeiden 3-4 kuvaamia ilmiöitä ei nähty Jerusalemin taivaalla ensimmäisenä helluntaina Pietarin lainatessa Joelin lopun ajan profetiaa. Kuvaus liittyykin ensisijassa jakeen 29 jälkimmäiseen hengenvuodatukseen "palvelijain ja palvelijattarien" päälle. Tämä on vielä tulevaisuudessa tätä kirjoitettaessa.

Veri, tuli ja savupatsaat kuvaavat ydinaseiden käyttöä, jonka seurauksena aurinko muuttuu paikallisesti pimeydeksi ja kuu verenpunaiseksi yläilmakehään nousevan pölyn takia. Sana "savupatsas" koostuu heprean kahdesta sanasta "patsas" ja "savu". Siinä sanaa "patsas" vastaa heprean sana "timara", joka tarkoittaa pilaria tai pylvästä, mikä laajenee huipussaan "palmupuunkaltaisena". Juuri siltä ydinräjähdyksen muodostama sienimäinen räjähdyspilvi näyttää. Lähellä maanpintaa nousevaan tulipalloon imeytyy pölyä ja se muodostaa sienenmuotoisen pilven, joka kohoaa minuutissa noin seitsemän kilometrin korkeuteen. Pienillä räjähdystehoilla pilvi litistyy troposfäärin ylärajalle. Mutta suuremmilla tehoilla pilvi menee stratosfääriin asti vieden sinne tomua ja pölyä mukanaan.

Tämä tapahtuu ennen "Herran päivää", eli ahdistuksen aikaa edeltävässä nk. Googin sodassa, missä Israelia ympäröivät maat hyökkäävät sitä vastaan (Hes. 38-39). Joel kuvaa tätä sotaa jo aiemmin jakeessa 2:20. Israel lyö hyökkäävän Googin liittoutuman joukot ydinaseilla, koska muuta mahdollisuutta ei ylivoiman edessä ole.

5  Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

Jakeen 5 alkuosa "ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu" kuvaa koko Pyhän Hengen armotalouskautta, Herralle otollista aikaa, minkä Jeesus julisti alkaneeksi Nasaretin synagoogassa, Luuk. 4:19. Tämän ajan alussa oli Jerusalemin ensimmäinen Hengenvuodatus ensimmäisenä helluntaina ja se päättyy Jerusalemin toiseen Hengen vuodatukseen ennen ahdistuksen ajan alkamista, Sak. 12. Ensimmäisessä Hengen vuodatuksessa evankeliumi lähti Jerusalemista liikkeelle kohti maan ääriä ja toisessa Hengen vuodatuksessa se palautetaan takaisin juutalaisille. Myös apostoli Paavali viittaa tähän asiaan Room. 10:12-13.

Pietari lopetti lainauksensa Joelin profetiasta juuri tähän jakeen 5 alkuosaan. Se siis liittyy vielä Pyhän Hengen armotalousaikaan. Jakeen loppuosa "sillä Siionin vuorella..." liittyykin jo armotalousajan jälkeen tulevan ahdistuksen ajan loppuun. Pyhän Hengen armotalousaika päättyy seurakunnan ylösottoon.

Ahdistuksen ajan lopussa Jeesuksen palatessa takaisin maan päälle perustamaan 1000-vuotista valtakuntaansa hän palaa Jerusalemiin Öljymäelle, mitä Sakarja kuvaa luvussa Sak. 14. Silloin vihan ajan lopussa Jerusalem ja Siionin vuori, eli Herran temppelinvuori, on turvapaikka juutalaisen kansan jäännökselle Messiaan saapuessa tuhannen tuhansine pyhinensä, eli ylöstemmatun seurakuntansa kanssa.

Jakeen loppu kertoo lisäksi "pakoon päässeistä, jotka Herra on kutsunut", eli ennen ahdistuksen aikaa ylöstemmatusta seurakunnasta. Heidät on Herra kutsunut pelastukseen armotalouskauden aikana, sillä kukaan ei voi tulla Jeesuksen luokse ellei Isä Jumala häntä ensin kutsu, vrt. Joh. 6:44. Myös Jeesus viittaa Öljymäen eskatologisessa puheessaan tähän "pakenemiseen ylösotossa" ennen ahdistuksen aikaa jakeessa Luuk. 21:36.

Joel kuvaa ahdistuksen aikaa ja sitä edeltävää suurta lopun ajan sotaa tarkemmin luvussa neljä. Hän kutsuu sitä "Joosafatin laaksoksi", eli käännettynä hepreasta "Herran tuomion laaksoksi", missä Herra tuomitsee kaikki lopun aikana Jerusalemia vastaan hyökkäävät pakanakansat. Joosafatin laaksoa ei maantieteellisesti ole olemassa, sillä nimi kuvaa symbolisesti Herran paluuta edeltäviä tapahtumia, mitkä johtavat Kristuksen paluuseen takaisin maan päälle Öljymäelle. Samaan paikkaan, mistä hän myös nousi aikanaan Helatorstaina taivaaseen, Ap.t. 1:11.

Helluntain teksti 23.5.2021, kolmannen vuosikerran 1. lukukappale.