Hengellisestä väkivallasta K-M Laaksosen innoittamana

K-M  Laaksonen kirjoitti blogissaan näin:

Se kielipeli, jossa “hengellistä väkivaltaa” nyt on tyypillisesti käytetty, sopii erikoisen huonosti ymmärtämään ylipäänsä sellaista uskonnollista yhteisöä kuin SRK-vanhoillisuus, puhumattakaan että se auttaisi tajuamaan hoitokokouksien taustalla olevaa systemaattis-teologista problematiikkaa.”

Onko kielipeliä käyttää termiä ”hengellinen väkivalta” tilanteissa, joissa painostamalla, pelottelemalla, nöyryyttämällä ja hylkäämisen pelottelulla yritetään saada joku ihminen ajattelemaan halutulla tavalla uskomisen asioista ja toimimaan tietyllä tavalla elämässä?

Jos nyt elämässä yhteisen järjestyksen ja hyvinvoinnin perusteella säädetään lakeja kansalaisille pelotteena viimekädessä vapauden menetys ja vankila, niin mielestäni uskonnollisen yhteisön ei pitäisi kuitenkaan näin toimia. Sitä paitsi yhteiskunnallisia lakeja noudattaessa kansalaiselle ei aiheudu siitä muuta kuin hyvää, toisin kuin uskonnollisessa yhteisössä sen omia sääntöjä noudattamalla saattaa joutua melkoisiin umpikujiin ja pahimmillaan jopa hengenvaarallisiin elämänkohtaloihin: ehkäisykielto, ulkopuolisen kanssa avioitumisen kielto, verensiirtokielto.

Kun hengellinen väkivalta-käsitettä käytetään siinä merkityksessä kuin Uskontojen Uhrit RY on sille menestyksellä onnistunut antamaan, niin lestadiolaisuus pitäisi kieltää kokonaan.”

Hyvin oivallettu.

”Samoin Raamattu pitäisi nykyisen hengelliseen väkivaltaan liittyvän vallitsevan diskurssin perusteella kieltää, Jeesuksen useimmat puheet ovat silkkaa “hengellistä väkivaltaa, “Laestadiuksen saarnat ovat sitä potenssiin kymmenen, ja esikoiset vielä lukevat rukoushuoneillaan joka sunnuntai seurojen aluksi provastin saarnan, huh!

Niinpä niin, samaa olen miettinyt itsekin. Jeesuksen vihaiset sanat tulkitaan niin, että ne ovat ”pyhää” suuttumusta ja niin ollen oikeaa ja synnitöntä. Hmm. Olen usein kysellyt, miksi Raamatussa esiintyy aikamoista ”kirveellä taivaaseen” ajattelua ja toimintaa, koska kaikki sellainenhan ajaa vain pakkoparannukseen, jolloin sydän ei ole mukana hommassa ollenkaan. Minä en tätä ymmärrä, liekkö käännösvirheitä, koska ne ovat kovasti ristiriidassa lahjavanhurskaus -käsityksen kanssa.

Mutta sen ymmärrän, että painostaminen, pelottelu ja pakottaminen eivät aiheuta missään asiayhteydessä sydämestä, omasta halusta lähtevää ajattelua ja toimintaa, jotka kantavat pidemmän päälle hyvää hedelmää. Moni on tällaisen painostuksen edessä muuttanut ajatteluaan ja tapojaan toivotun mukaisesti, mutta usein vain näennäisesti ja lyhytkestoisesti. Tietenkin on olemassa myös ihmisiä, että he toimivat jatkuvasti muiden mielen mukaisesti ja elävät jopa koko elämänsä muiden ehdoilla, unohtaen oman elämänsä toiveineen ja haluineen.

No tässä kohdin voi joku oikea uskovainen sanoa, että laki on tarkoitettu epäuskoiselle ja vääräuskoiselle ja heitä voi kovinkin ottein kohdella pelastuksen nimissä, koska niin tekivät myös entiset pyhät ja itse Jeesus. Oikeaksi uskovaiseksi voi taas heittäytyä kuka tahansa millä perusteella tahansa ja eri raamatunkohtiin tarrautuen ja sitten kohdella muulla tavalla ajattelevia niin kovin sanakääntein kuin ikinä keksii.

Eli oikealla uskovaisella on lupa, suorastaan velvollisuus painostaa, pelotella ja pakottaa epäuskoiseksi tai vääräuskoiseksi katsomaansa henkilöä ja sitä toimintaa ei saa kutsua hengelliseksi väkivallaksi, niinkö?

Väkivaltaa on kaikki sellainen toiminta, mikä tähtää toisen ihmisen väkivalloin tapahtuvaan ajatusten ja toimintojen muuttamiseen.

Jos uimataidoton lapsi yrittää ajaa suhauttaa pyörällään järveen laiturin päästä vanhemman tarttuessa häntä viime hetkellä kiinni hartioista, siinä tapahtuu väkisin lapsen pysäyttäminen, jotta hän ei huku. Lapsi saattaa itkeä ja raivota, kun ei saanut ajaa järveen, mutta myöhemmin iän karttumisen myötä, hän ymmärtää äidin toimineen tilanteessa ja myös vastaavissa tilanteissa oikein eikä ole niistä katkera äidilleen. Lapsi oppii välittävän vanhemman kasvatuksen ansiosta oikean ja väärän, terveellisen ja vahingollisen toiminnan erot ja seuraamukset.

Jos joku asiakas varastaa kaupasta nakkipaketin ja myyjä huomaa sen ja hälyttää vartijan paikalle ja vartija pakottaa varkaan palauttamaan nakkipaketin takaisin hyllyyn, vartija toimii väkivaltaisesti, mutta oikein. Vartijan toiminta on ohjaamassa varasta luopumaan varastelusta ja jos varas muuttaa toimintatapojaan, siitä ei ole seuraamuksena mitään pahaa, vaan päinvastoin hyvää. Myöhemmin elämässään varastelusta luopunut ihminen käsittää vartijan toimineen oikein, vaikka se ei sillä hetkellä tuntunutkaan siltä, kun nälkä kursin vatsassa ja rahat oli tuhlattu kaljaan.

Laestadiuksen saarnoihin sekoittui aikoinaan yhteiskunnalle kuuluvia palopuheita ja myös pakanauskontoa ja siksi hänen saarnoistaan on vaikea ottaa selkoa, mikä siinä on oikeasti evankeliumia ja onko sitä siinä peräti ollenkaan. Hyvähän se oli, kun hän välitti alkoholin syövereissä kamppailevista ihmisistä ja perheistä, joissa lapsetkin olivat usein ihan kamalissa oloissa vanhempiensa kännäämisen takia, mutta tavallaan hän antoi uskosta melkoisen ankaran ja pelottavan kuvan niin toimiessaan.

Nykyään yhteiskunta huolehtii kansalaistensa hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, niin uskonnollisten liikkeiden ei tarvitse asiassa kunnostautua. Voisiko sanoa, että yhteiskunta on ottanut tehtäväkseen kymmenen käskyn ainakin osittaisen toteutumisen ja uskonnollisille yhteisöille on jäänyt vain armon saarnaaminen? Lakihan ei koske uskovaista, vai mitä?

Eihän kymmenen käskyn pykälistä paljoa puhutakaan uskonyhteisöissä, kun omat säännöt ovat tulleet niiden tilalle. Ja juuri niiden, omien sääntöjen ja lakien tiimoilta sitä hengellistä väkivaltaa harjoitetaankin. Niitä vastaan rikkominen on sama kuin yhteisöä vastaan nouseminen ja siksi se onkin niin pahaa, sehän murentaa valtaa hallita porukkaa.

Jo pikkulapsikin tajuaa, että ei tunnu kivalta, eikä ole oikein, jos joku ottaa kädestä tavaran. Jokaisen on niin ikään helppo ymmärtää, että varastaminen on yksinkertaisesti väärin ja rangaistava teko ja se ei ole vääränlaista väkivaltaa varasta kohtaan, jos hän joutuu jopa tiilenpäitä lukemaan rötöksistään. Sama koskee kaikenlaista satuttamista ja vahingontekoa toista ihmistä kohtaan: se on yksiselitteisesti väärin. Sen toteamiseksi ja ymmärtämiseksi ei uskonyhteisöjä tarvita. Joskus on jopa niin, että yhteiskunnan on puututtava uskonyhteisöjen harjoittamaa väkivaltaa kohtaan.

Jotta voitaisiin ymmärtää vääryyttä ja ”syntiä”, mielestäni pitää mennä enempikin ihmisen lapsuuteen ja nuoruuteen kuin hengellisyyteen ja Raamattuun. Tutkimukset osoittavat, että vankiloissa istuu aika paljon ihmisiä, joilla on jonkinasteisia neurologisia ongelmia ja heidän kohdallaan on helppo ymmärtää, että he ovat tavallaan ajautuneet rikolliseen kierteeseen, kun eivät ole saaneet apua ongelmiinsa. Samoin vankiloissa viruu ihmisiä, joita on satutettu lapsena tai nuorena ja he ovat ottaneet itselleen saman satuttamisen linjan. Eli useimmiten vankila on seuraamus jostakin ja näihin syihin pitää pureutua, jotta vankien määrä vähenisi yhteiskunnassa.

Tässä kohdassa joku voi ajatella, että jos perheet olisivat kaikki uskovaisia ja Jumalaa pelkääviä, rikollisuutta ei edes olisi. Niin ja joo, voisihan se olla niinkin, etenkin jos uskovainen perhe, uskovaiset vanhemmat, tarkoittaisi sitä, että jokaisella perheenjäsenellä on oikeus olla ymmärretty, kunnioitettu, rakastettu, huomioitu ja hänen ei tarvitsisi koskaan pelätä muita perheenjäseniään eikä tulevansa hyljätyksi muilta minkään asian takia.

Eli tasapainoisia ja onnellisia lapsia ”tuottavien” vanhempien pitäisi olla ensinnäkin aina järkiperäisiä aikuisia käytökseltään, tasapainoisia, johdon- ja oikeudenmukaisia. Lisäksi heidän pitäisi rakastaa ja antaa rajoja lapsilleen tarpeen mukaan. Heillä ei tulisi olla myöskään mielenterveydellisiä ja terveydellisiä ongelmia, koska nekin tuovat turvattomuutta lapselle. Joo ei: tosi harvat vanhemmat ovat luettelemani täydellisiä olentoja ja siksipä siksi, särkyneisyyttä ja rosoisuutta riittää maapallolla.

Noh, uskonyhteisöissä selitetään pahuutta epäuskoisen ihmisen luonnollisella taipumuksella haluun tehdä syntiä ja heitä halveksuen nimitelläänkin joidenkin uskovaisten toimesta huoraajiksi ja alkoholisteiksi. Vapaa seksi ja lastenmurhat vilahtelevat usein myös heidän puheissaan ja vahvistetaan kahden eri leirin olemassaoloa maapallolla: uskovaiset ja epäuskoiset, hyvät ja pahat, taivaaseen ja helvettiin menijät.

Kuitenkin kristinuskon mukaan jokaisessa ihmisessä on ainekset hyvään ja pahaan: liha ja henki sotivat keskenään jokaisessa ihmisessä. Perkeleen ja Jumalan valtakunta yrittävät saada jalansijaa ihmisen sydämessä. Siksi kait se Jeesuskin sanoi Jumalan valtakunnan olevan sisällisesti ihmisessä ja sitä rajaa ei voida mihinkään vetää. Jos uskovaiset olisivat läpeensä hyviä ja epäuskoiset pahoja, silloin voitaisiin sanoa, että Jumalan valtakunnan raja kulkee heidän välissään.

Se, että uskooko tai eikö usko, on se erottava tekijä kristinuskon pelastuksen kannalta ja se uskokin saadaan sen opin mukaan armosta ja lahjana. Eli mitään syytä itsensä röyhistelyyn ja muiden halveksuntaan ja painostamiseen ei pitäisi olla, koska on vain syntinen ja armahdettu syntinen. Tämän tähden, koskaan ei kuuluisi sanoa: tule meidän porukkaan, meillä on armo ja anteeksianto ja meillä ei ole pahuutta ja syntiä, vaan tulisi sanoa, usko Kristukseen vapauttaa sinua synneistäsi. Jos pitää Raamattua totuutenaan, ei pidä luvata sellaista, mikä ei sen kirjan mukaan ole tottakaan.

Maapallo on pullollaan ”täydellisiä” pelastuspaketteja tuonpuoleiseen ja niitä yritetään myydä vaihtelevin ja kyseenalaisin keinoin ihmisille. Mitään painostusta, pelottelua ja pakkoa niihin ei saa liittyä, koska kyse on uskomisesta ja tuonpuoleisesta elämästä. Kaikkinainen painostus ja pakko tässä elämässä saa liittyä vain tähän näkyväiseen elämään ja sen hyvänä perusteluna voidaan pitää yleistä järjestystä ja hyvinvointia. Jotta kaikilla olisi hyvä olla, sillä tavalla jokaisen pitää elää. Ja siitä huolehtiminen on yhteiskunnan tehtävä. Kirkko voi sitten saarnata armoa synninhädässä kamppaileville ja taivastien kulkijoille.

Joo, sanot että kun Jumalan sanaa saarnataan, ei saa unohtaa lakia. Joo, joo, mutta sehän ei kuulu kristitylle, vai mitä? Kristityllähän on jo halu lakiin uskonsa kautta, eikö? Niin joo sanot, että ”armoneuvonsanat” kuitenkin kuuluvat uskovaiselle uskovaisena pysymisen takaamiseksi, niinhän? Joo, joo, mutta nehän ovatkin ehto yhteisöön kuulumiselle ja juuri niiden kautta sitä hengellistä väkivaltaa on mahdollista käyttääkin, ymmärrätkö?

”Jos et ajattele ja toimi niin kuin me sanotaan, emme voi pitää sinua enää uskovaisena!”

Eli huomaatko; kriteerinä uskovaisuudelle ei olekaan usko Kristukseen, vaan kuuliaisuus yhteisön säännöille, jotka – yllätys, yllätys – muuttuvat ajansaatossa synneistä luvallisiksi.

”Minäkin katson silloin tällöin murtomaahiihtoa televisiosta.”

Jos usko Kristukseen olisi se pelastuspaketti ja kriteeri oikeaan uskoon, kristillisten uskonyhteisöjen vallanpitäjiltä loppuisivat alaiset ja he joutuisivat palvelijan asemaan. Voi-voi, ei sitä voisi kuvitellakaan tapahtuvan! Niin maistuva on valta ja joskus työpaikkakin, että totuus ja ydinsanoma saavat vaikka pysyä piilossa, jotta saadaan pidettyä valta-asemat hyppysissä.

Epäilen, että jo alkukristillisyyden aikoina pelastuspakettiin on yritetty ujuttaa kaikenlaista muuta Kristuksen lisäksi ja että myös Paavali sortui siihen lukemattomilla säännöillään ja ajatuksillaan. Luther yritti niin ikään samaa ja monet, monet muut aikojen saatossa. Välillä kyllä sanotaan, että usko ainoastaan riittää, mutta kohta toinen suupieli alkaa lisäillä sitä sun tätä temppua pelastuksen saavuttamiseksi. Ja kukaan ei taida kuitenkaan sitä täydellistä pakettia saada aikaiseksi, vaikka kuinka yrittää. Miksiköhän? Koska ihmisen on niin vaikea käsittää sanaa armo. Siinähän se paketti nököttää nätisti edessä, mutta sitä on niin vaikea nähdä kun siitä puuttuu ihmispönötys.

  1. Uskomisen asia on uskomisen asia ja tietämisen asia on tietämisen asia, eivät ne ole samoja. Lapsi uskoo joulupukkiin, kunnes lakkaa uskomasta tiedon lisääntyessä tai aikuisen paljastaessa asian todellisen tilan. Se asia pystytään todistamaan faktisesti, ettei se ole totta, mutta sitten taas näkymättömiin asioihin uskomisen todenperäisyyttä ei kyetä todistamaan puoleen eikä toiseen faktisesti, vaikka usko olisi miten vahva ja luja. Krisinuskossa jos vielä ajatellaan -niin kuin asiaan kuuluu- uskon lahjaluonteisuutta, että se on täysin Jumalan lahjaa itse kenenkin kohdalla, niin miksi sen ympärillä niin paljon kuitenkin esiintyy kaplakointia, painostusta, halveksuntaa ja pelottelua? Sitä en tule varmaan ikinä ymmärtämään.

    Jos siis koet, että Jumala on katsonut armahtavasti juuri sinun puoleesi Poikansa Jeesuksen kautta ja lahjoittanut sinulle elävän uskon, niin miksi sinun pitäisi sitten alkaa lahjasi takia halveksimaan, väheksymään, ihmettelemään, painostamaan, haukkumaan niitä, joilla mielestäsi ei tätä lahjaa ole?

    Jos uskominen on täysin Jumalan käsissä, niin kuin usein kuulee sanottavan, niin ei ihminen voi sitä silloin kenellekään antaa, silloin vain Jumala voi sen lahjoittaa kenelle haluaa.

    Suurin mysteeri minulle on koko homman nimissä se, että miksi Jumala ylipäätään loi maailman ja ihmiset jos tiesi alkujaankin monen ihmissielun joutuvan helvetinvaivaan ikuisesti?

    • Kiitos Vuokko hyvästä jatkokommentista blokiisi. Viimeisen lauseen kysymys – jota olen joskus itsekin miettinyt – on myös erinomainen. Toivottavasti siihen, joku teologi vastaa tyhjentävästi. Oma vastaukseni on jouluevankeliumissa ilmoitettu suuri ilo, joka on tuleva KAIKELLE KANSALLE. Tuskinpa meillä muuta mahdollisuutta on.

    • ”Kaikelle kansalle”, niinpä niiin, mutta kuitenkin Jumala lahjoittaa uskon kenelle haluaa ja Lutherin mukaan: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni ja voimastani uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen…”.

      Tämä on ristiriitaista. Toisaalta se on Jumalan lahja ja ihminen ei voi omin ponnistuksin ja järjen kautta uskoa, vaan se on Pyhän Hengen työtä ja sitten toisaalta enempi ja vähempi painostamisin yritetään saada porukkaa uskomaan samalla tavalla kuin itse.

      ”On se kumma kun ei se ymmärrä.”

      ”Sekin uskoo niin väärin.”

      ”Aina sinä sanot noin ja se on ihan väärin.”

      ”Menevät ojasta allikkoon, tapakulttuurista liberaaliseen uskoon.”

      ”On se harmi kun niin moni luopuu uskosta.”

      ”Syntielämä kiehtoo eikä haluta uskoa.”

      Siis voiko kristinuskossa ihminen oikeasti vaikuttaa siihen, pelastuuko vai ei, uskooko vai luopuuko uskosta ja voiko uskosta edes luopua, vai ottaako Jumala sen pois vai häviääkö se vain jostain syystä.

      Itse en ainakaan kykene oman tahtoni mukaan joko uskomaan tahi en, usko joko on tai ei, se ei ole valinta-asia. Sitä ei voi päättää niin kuin kaupan hyllystä liepää otettaessa, ottaako vehnäleipää, ruisleipää tai ei ota leipää ollenkaan. Siksi kaikkinainen inttäminen ja toisen ajatusten lyttääminen on täysin turhaa.

  2. Moni herätysliike on aikojen kuluessa muuntunut nukutuslikkeeksi. Lestikset eivät poikkea tästä säännöstä. Uskonnollisuus on sielläkin saanut suuren vallan. Sääntöjen noudattaminen on monelle tärkeämpää, kuin elävän uskon omistamien.

    Sellaista olen kuullut uskoon tulleelta lestilkseltä. Luulin ihan siihen asti, että ne on kaikki uskovia. Tuo kohtaaminen avasi silmät tajumaan, ettei ne ole meitä Lutskuja yhtään kummempia. Meissä, niin kuin heissäkin on uskonnollisia tyyppejä, jotka eivät ole todellisesti uskovia.

    Uskosta luopuminen ei tarkoita sitä, että lakkaisi uskomasta Jumalan olemassaoloon.
    Helppoahan sen uskominen on. Uskovan tunnistaa siitä, että hän uskoo sen mitä Jumala sanoo ja pyrkii elämään sen mukaan. Uskosta luopunut ei enää välitä kummastakaan.

    Kristillinen usko on, uskomista siihen, että Jumala haluaa puhutella henkilökohtaisesti.
    Sitä että, uskoo Sanan lupaukset omalle kohdalleen.
    Uskomista, ei vain Jumalan olemassaoloon, vaan myös Jumalan sanomisiin.
    Usko vaikuttaa aina jotakin. usko joka ei vaikuta mitään ei ole kristillistä uskoa.
    Usko ei ole vain totena pitämistä.

    En usko siihen että emme voi vaikuttaa mitään.
    Voimmehan työntää uskon luotamme, kieltää sen ja taistella sitä vastaan.
    Niin miksi sitten emme voisi yhtä hyvin olla sille avoimia ja ottaa lahjan vastaan.

    • ” Voimmehan työntää uskon luotamme, kieltää sen ja taistella sitä vastaan.”

      Miksi ihmeessä? Miksi työntää uskomansa asia pois luotansa?

      ”Niin miksi sitten emme voisi yhtä hyvin olla sille avoimia ja ottaa lahjan vastaan.”

      Eli mielestäsi se on ihmisen asenteesta kiinni, uskooko vai ei usko, niinkö? Minä taas tunnen ihmisiä, jotka nimenomaisesti haluaisivat uskoa, mutta kun eivät vain usko niin eivät usko. Miten sen selität?

    • Tarkoitan kristinuskoa, mikä tiivistyy uskontunnustuksessa. Ihan vasta yksi henkilö kertoi minulle, kuinka hän haluaisi uskoa tuon tunnustuksen mukaan, mutta ei hän vain usko. Eli avoimuudesta ottaa lahja vastaan, siinä ei ole kyse.

    • Jossakin Luther kirjoittaa, kuinka hänen luokseen tuli nainen epätoivoissaan siitä, kun hän ei osaa enää uskoa. Kun Luther kysyi häneltä uskon peruskysymyksiä Jumalasta ja mitähän siinä oli, nainen vastasi niihin kyllä uskovansa. Luther sanoi sitten tuolle naiselle, että hänelllä itsellään on huonommin asiat, kun hän ei aina meinaa uskoa just niihin asioihin. Ja toisessakin kohdassa Luther mietti sitä, kuinka tulee epäilyksiä Jumalan ja Jeesuksen olemassaolosta ja hän lohdutteli itseä tai jotain toista ajattelevansa niin, että koska on luodut, on myös Luoja ja koska on Luoja on myös Lunastaja. Jotenkin noin, ei ihan sanatarkasti.

      Ja sitä juuri epäusko perimmiltään tarkoittaa: ei enää kykene uskomaan sitä, että on Jumala ja Jeesus ja koko Raamattuun. Ei mitään sellaista, ettei kykenisi elämään kristityllä tavalla. Nämä asiat usein sekotetaan ja sitten aletaan väkivalloin toista käännyttämään.

  3. Jos kuuluu itse uskonyhteisöön A, on hirmuisen helppo ajatella, että uskonyhteisö B, C ja jopa D harjoittavat aivopesua jäsenilleen ja saavat sillä keinoin myös ulkopuolisia liittymään yhteisöönsä. Mutta sitä ei ymmärretä eikä tunnusteta, että omakin uskonyhteisö saattaa toimia ihan samalla tavalla tai että sinne houkutellaan ihmisiä manipuloinnin ja pelottelun avulla, vaan puhutaan uskon syntymisestä, uskon lahjasta.

    Ryhmien A, B, C, ja D jäsenet ajattelevat kaikki uskovansa oikein ja ovat vahvoja uskossaan ja varmoja pelastumisestaan ja tuomitsevat muut ryhmät helvettiin. He ajattelevat oman tunneperäisen uskonvarmuutensa ja rauhansa perusteella uskovansa oikein ja olevansa juuri siinä oikeassa uskossa, mutta miten he perustelevat sen, että muissa ryhmissä ollaan ihan samalla tavalla varmoja ja vahvoja uskossa ja että heilläkin on mielestänsä rauha Jumalan kanssa?

    Jos uskonvarmuus ja rauha sydämessä on merkki oikeasta uskosta, niin niitä oikeita uskoja on maapallo pullollaan.

  4. En koe kuuluvani mihinkään uskon yhteisöön. Lahkolaiset tunnistaa siitä, ettei heillä ole rakkautta toisella tavalla uskovia kohtaan.

    Aamulla olimme Tuusulassa rukousaamiaisella.
    Pöydän ääressä meitä oli paljon eri hengellisistä liikkeistä. En edes tiedä mistä kaikista.
    Enkä edes välitä tietää. Mitä väliä sillä on miten heitä on opetettu uskomaan. Jos kerran voimme yhdessä rukoilla, niin onhan meillä silloin paljon muutakin yhteistä. Onhan rukous sydämen avautumista Jumalalle. Silloin olemme avoimia myös toisillemme.
    Joten koemme olevamme yhtä perhettä.

  5. Ei uskossa ole kyse kykenemisestä uskoa. Eikä edes uskontunnustuksesta. Aika moni jäisi rannalle jos niin olisi. Emmehän kykene lausumaan sitä edes; ajatusten harhautumatta. Käytän kirkossa virsikirjaa apuna, jotta ajatus pysyisi asiassa. Silti se on vaikeaa.

    Uskossa on kyse ainoastaan turvautumisesta Jeesuksen sovitustyöhön omalle kohdalle.
    Uskontunnustus on pappeja varten. Siinä heille on tutkisteltavaa ja meille opetettavaa.
    Siihen on kiteytetty uskon sisältö. Pappien tehtävä on avata sitä meille. Jolleivat he sitä tee, niin vaikea meidän on sen syvällistä sisältöä käsittää, tai uskoa.

    • Mutta jos ihminen ei usko edes Jeesukseen, niin miten sitten hänen sovitutyöhönsä? Jos ei usko, niin ei usko, se ei ole päätettävissä oleva asia. Joko uskoo tahi ei.

  6. En ole moista koskaan kohdannut. Jos joku on tahtonut tulla uskoon, ni kyllä minä hänelle oven siihen osoittanut. Kaikki siitä on sisään menny. En ole ryhtynyt heidän uskoaan tenttaamaan. Jälkeenpäin on saanut vaan muutoksen heissä huomata. Joten uskoon ovat tulleet. Ei niitä paljoa ole ollu. Mut ei yhtään tuommoista ole vastaan tullu.
    Kaipa sitte niitäkin on.

    • On niitä. Tilannetta heidän kohdallaan voisi verrata siihen, että haluaisi vielä uskoa joulupukkiin, mutta ei vain ”osaa”. Sitten on tietty nniitä, jotka yhtäkkiä vain havaitsevat, etteivät enää usko mihinkään ja eivät sitä kaipaakaan. Heistä jotkut saattavat jatkaa seurapenkissä istumista, uskovaisen esittämistä yleisen rauhan takia ja etteivät joutuisi puhutelluksi. Joillekin pitäminen totutuista tavoista ja sosiaalisesta elämästä, estää lähtemästä kuitenkaan uskonyhteisöstä pois. He kuulevat jatkuvasti sanomaa, jota pitävät satuna.

    • Tilanne, jossa haluaisi jopa kipeästi uskoa yhteisönsä sanomaan, voi johtua myös siitä, että on työpaikka siellä. On varmasti aika hankalaa olla töissä paikassa, jonka sanomaa pitää satuna.

  7. Siinäpä se. Halutaan uskoa vain päällä. Pitää totena sitä mitä opetetaan. Samalla joutuu kuitenkin näkemään ja kokemaan valtavan ristiriidan siinä mikä on todellisuus. Jyrkässä Lestadiolaisuudessa tämä on varmaan yleistä. Ei jakseta enää uskoa, kun uskoa ei eletä todeksi. Uskon yhteisöstä ei voi lähteä, kun kaikki ihmissuhteet ovat siellä. Jäädään sinne peräpenkkiin. Sisäinen kapina kuitenkin vain kasvaa ja kasvaa. Lopulta koko oppi alkaa yököttää. Nämä ihmisraukat voivat olla kaikkein julmimpia susia laumassa. Koska heidän on salattava oman sydämensä tila. Toisia tuomitsemalla he uskovat säästyvänsä itse yhteisönsä hylkäämiseltä. Mahdoton tällaisen on uskoa omistaa. Mikäli ei muutokseen taivu.

    • Nyt en kyllä pysynyt kärryllä ollenkaan. Tuollaisia toisten tuomitsijoita ei ole kyllä vastaani tullut ilmiössä, josta puhuin. Ei mitään kapinointia liioin eikä suden murinaa 🙂 Hiljaa vain kulkevat mukana ihan tyytyväisinä 🙂 Nyt taidat olettamuksien perusteella ammuskella 🙂

    • Kiinnostaa tuo, miten mielestäsi usko eletään ”todeksi”. Luther sanoo, että Galatiassa aikoinaan usko elettiin todeksi väärällä tavalla, kun autuuden eteen alettiin vaatia tekoja (te hengessä aloitte ja lihassa lopetitte), eli usko Kristukseen ei riittänyt, vaan piti olla jotain muutakin, jotta autuus saavutettiin.

      Noh kaikki tämä ”muu” on sitten sitä, minkä perusteella kautta kristinuskon historian on kiistelty ja on syntynyt eri uskonryhmiä. Sille on tyypillistä se, että aina jotkut teot ja tekemättä jättämiset erottavat ryhmät toisistaan ja niiden perusteella jaetaan ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Ei sen perusteella, uskooko Kristukseen, hänet ainoana syynä autuuteen, vaan tekojen perusteella.

      Vanhoillislestadiolaisen opin mukaan muualla kuin heillä ei ole elävää uskoa (paitsi maailman kaikki lapset ja kehitysvammaiset lisäksi) ja esikoislestadiolaisuudessa ajatellaan samalla tavalla. Vaikka näilläkin kahdella ryhmällä on samat synninpäästösanat ja paljolti samaa muutenkin, he molemmat pitävät toisiansa harhaoppisina, koskatoisella osapuolella puuttuu se tärkein eli elävä usko.

      On tämä sellaista sekametelisoppaa, ettei kukaan ota selvää.

  8. No niin. en tiedä juuri mitään noista mainitsemistasi opeista. Turha minun on niitä alkaa repostelemaan.

    Usko on hyvin yksinkertainen ja selkeä asia. pelastumme yksin uskosta Vapahtajaan. Polku on pidettävä puhtaana. Kaikki polulle pudonneet risut pitää potkaista syrjään.
    Risuja on kaikki vaatimukset, mitä toiset, tai omatunto voi tielleni heittää. Omantunnon vaatimuksiakaan ei tarvitse kuunnella , kun pelastuksen asia on kyseessä.

    Sen sijaan elämässä muiden seassa on oltava tarkka kuulemaan omatunnon ääni.
    Sisin on äärimmäisen aralla tunnolla, jotta ei rikkoisi mitään, eikä ketään kohtaan missään kohdassa. Uskon kasvaessa ja toivon vahvistuessa tässä onnistuu paremmin ja paremmin. Kuitenkin aina vajavaisesti. Joten onnistumisesta ei saa tulla pelastuksen ehto.

    Syntisyytemme sovitus ja oman vaelluksen puhtaus tuppaa jatkuvasti menevän sekaisin. Siinä taistelee laki ja evankeliumi jatkuvaa sotaansa. Martti L. sanoikin teologian tohtoriksi, sitä, joka osaa nuo hyvin erottaa.

    Mitä se on käytännössä. Ehkä sitä, että kyselee jatkuvasti Jumalan johdatusta ja sitä miten seuraavaksi toimin. Eikä nojaa omaan ymmärrykseensä.

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.