Sain aamulla herätyksen. Nimittäin heräsin pohdintaani siitä, että olen jo 50v tutkinut innolla Raamattua ja Luterilaisuuden keskeistä kirjallisuutta. Joten minulle on kertynyt melkoinen tietomäärä oppimme sisällöstä. Tutkimus ja luku-innostukseni on pohjautunut vain siihen, että voisin oppimaani paremmin soveltaa omaan hengelliseen elämääni ja opettaa ehkä, sen pohjalta muitakin.
Sen sijaan teologian opiskelijat ovat kahlanneet lukuisan määrän teologista kirjallisuutta päästäkseen läpi tenteistä. Valmistuttuaan opiskelijat ovat saaneet ordinaation ja samalla heistä on tullut täysin hengellisesti oppineita ja arvostamiani teologeja.
Olenko tosiaan latistanut kymmenet vuodet omaa osaamistani ja hengellistä ymmärrystäni. Ikään kuin monien vuosien hengellinen tutkisteluni ei olisi mitään teologisen tiedekunnan rinnalla. Sitä oudommalle tuntuu se väite, että saarnavirka kuuluu vain papeille. He kun ovat saaneet teologisen koulutuksen ja osaavat opettaa oikean tien. Ikään kuin 50 vuoden paneutumiseni hengelliseen todellisuuteen ei olisi mitään ja viiden vuoden teologinen opiskelu olisi verrattomasti parempi meriitti saarnatuoliin. Ei sen puoleen, että haluaisin tässä vähätellä jotenkin pappeutta, tai ängetä sinne saarnatuoliin.
Tajusin vain yllättäen oman todellisen asemani ja koin yllättäen itseni erityisen energiseksi.
Samalla aloin tajuta myös sitä, kuinka paljon kaltaisiani itseoppineita ”teologeja” kirkon tavallisen kansan joukosta löytyy. Ehkä moni heistä on tottunut ajattelemaan samaan tapaan kanssani. Ettei ole osannut oikein arvostaa evankeliumin ja opin tuntemustaan. Se taas on johtanut siihen, että olemme jääneet vähän syrjään. Olemme pitäneet omaan tietämystämme niin vähäarvoisena, ettei sitä ole kannattanut pitää esillä.
Siihen on tietysti osaltaan vaikuttanut evankeliumin sanoman valtava ja tutkimaton rikkaus, jonka tutkimisessa aina kokee olevansa vasta – alkaja. Nyt tuon herätyksen jälkeen kyselen Tuntemattoman Hietasen tavoin: ”kukas mä oikeen olenkaan”.
Samalla tietysti tarvitsen jatkuvasti esirukousta siihen, että kun jatkossa suuni avaan. niin osaisin julistaa Kristuksen ihmeellistä evankeliumia. Niissä tilanteissa ei 50 vuoden kokemus mitään auta, kun kieli takertuu kitalakeen, eikä saa hyvää sanomaa suustaan ulos. Jollei esirukousta ole.
Heh. Sain puhelinsoiton …pyydettiin saarnaamaan. Mainiota.