Kirkossa on keskusteltu vihkioikeudesta luopumisesta. Osalle perusteluna on tasa-arvoisen avioliittolain tuomien haasteiden väistäminen. Toisille taas kysymys on kirkon julkisoikeudellisen aseman muuttamisesta. Kolmas taas haluaisi keskittyä kirkon varsinaiseen tehtävään viranomaistehtävien sijasta. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa mihinkään näistä perusteluista enkä halua niistä myöskään keskusteltavan.
Avioliitto oli pitkään kahden perheen välinen sopimus. Sitten kirkko alkoi määritellä tätä sopimusta – ja käyttää valtaa. Monessa maassa valtiovalta on ottanut tämän sopimuksen tekemisen kirkolta itselleen. Ja valtion lainsäädäntö määrittelee avioliitolle erilaisia ehtoja ja normeja.
Meillä on käytössä järjestelmä, jossa avioliittoon vihkiminen on valtion ja uskonnollisten yhteisöjen monopoli. Oikeuslaitos hoitaa sitten yksin sen purkamispuolen. Mahdollisia kehityssuuntia on kaksi: solmimisoikeuden laajentaminen tai supistaminen.
Vihkioikeudesta luopuminen olisi askel vaihtoehtojen vähentämisen suuntaa. Vaikka luterilainen kirkko onkin vain yksi monista vihkivistä kirkkokunnista, sen ylivertainen koko aiheuttaa sen, että päätös olisi erittäin vaikuttava. Ja se päätös viestittäisi sitä, että valtiovallan pitää kontrolloida tässä asiassa ihmisten elämää. Kirkon tai valtion auktoriteetti ei pidä avioliittoja kasassa, mutta valtion valtaa ratkaisu alleviivaisi.
Toinen vaihtoehto olisi lainsäädännön yksinkertaistaminen niin, että viranomaistoimeksi jäisi liiton rekisteröiminen. Toteutustapoja voin kuvitella ainakin kolme. Vihkijä (kuka hyvänsä) esittää ne kaksi maagista kysymystä, joihin vihittävät vastaavat, ja kaksi todistajaa vahvistaa asian allekirjoituksellaan. Paperisempi versio olisi se, että avioliiton solmivat allekirjoittavat sopimuksen ja todistajat todistavat allekirjoitukset. Kummassakin tapauksessa paperi toimitettaisiin sitten maistraattiin. Niin ja sitten on se kaikkein yksinkertaisin tapa: pankkitunnuksilla verkkoon, rastit ruutuun ja rekisteröi. Kaikissa kolmessa tapauksessa esteet tutkittaisiin niin kuin nytkin.
Eli avioliiton esteiden tutkinnan pitää olla viranomaistoimi, koska siihen liittyy luottamuksellisia asiakirjoja. Avioliiton rekisteröinnin pitää olla viranomaistoimi, koska viranomaiset pitävät rekisteriä. Mutta pitääkö sopimuksen tekemisen olla viranomaistoimi? Ei välttämättä.
Kokeilla ihan huvikseen laittaa tänne sanasta sanaan joku vaikka vuosi sitten julkaisemasi blogi niin suurin osa luulee sitä ihan uudeksi. Eroa ei huomaa koska aihe on aina saman jauhamista.
Tällaiset kommentit eivät vie keskustelua eteenpäin. Ei tosin liene tarkoituskaan. En viitsi moderoida pois.
Ei ollut rarkoitus enkä sitä oaitsi keksi enää mitäpn mutä en olisi jo aikaisemmin sanonut. Se olisi vienyt kun olisit vaivautunut vastaamaan mitä haasteita lainmuutos tuo kirkolle. Ensin tietysti olisit voinut selittää mikä on tasa-arvoinen avioliittolaki. Finlex ei sitä tunne.
”Haluaako kirkko alleviivata valtion valtaa?” otsikko
En jaksa lukea blogia enkä kommentteja. Vastaan vain ostikon kysymykseen. Kirkolla ei olisi mitään valtaa, ellei valtio olisi sille historian eri vaiheissa valtaa antanut milloin minkin asian suhteen. Jos kyse on avioliitosta, niin valtio on myöntänyt kirkolle oikeuden vihkiä ihmisiä avioliittoon. Tosiasiassa valtio voisi ehkä myös ottaa tuon oikeuden poiskin. Kirkon ensisijainen tehtävä on siunata ei toimia juridisena instanssina.