Evoluution tähtihetkiä

big buddha temple

Säästyi yhden sian kankku, kun en sitä paistanut. Kuumetta. On ollut kai joidenkin mielestä huojentavaa aina, kun joku kirjoittaa jouluhössötystä vastaan. Ilmoitan vastustavani. Joulu tulee tekemällä. Se tulee, kun laittaa joululiinan pöytään. Pyhäkin tulee, kun pannaan pyhähousut jalkaan. Joku kirkkoherra aikoinaan piti harhaoppisena Vexi Salmen lyriikkaa, jonka mukaan ”näin sydämeeni joulun teen”. Se on ns. ”ihmisoppia”, kun oikeasti joulun Herra itse tekee joulun. Vaan ei joulua tule, jos sitä aktiivisesti vastustaa.

Voi miten hyvä kysymys, mistä joulu syntyy. Esitin juuri osittain myös maallistuneen ihmisen joulun tulemisen tekniikan. Siitäkö joulu tulee, että lanttulaatikko on imelää? Että Taas kaikki kauniit muistot laulaa Sulo Saarits eikä kuka tahansa märkäkorva? Että juustot ja viinit on katettu, on mätiä, tahnaa ja möhnää. Että saa ”rauhoittua”. Rauhoittuahan voi, kun järjestää sellaisen viikonlopun esimerkiksi tammikuussa, tammikuuhan on tipaton tammikuu. Jouluna Alkon myynti on koko vuoden suurin. Viinaa juomallako se joulumieli tulee? Ja entä se Saaritsin esittämä Taas kaikki kauniit muistot: Onko sekään muuta kuin sentimentaalista joulukorttitunnelmointia? Mikä siinä olisi erityisesti hengellistä hurskautta?

Reipas kuukausi sitten astahdin suoraan huoneeni ovesta altaaseen uiskennellakseni baaritiskille, jonka reunalla idän polttavan auringon alla tilasin pina coladan. Tempaisin sen naamariini ja ihastelin kookospalmuja. Reissulla riisuin kenkäni, sillä paikka, jossa seisoin, oli pyhä. Buddhalaisessa temppelissä sain munkin siunauksen: Good life, long life, success, HAPPY! Olin vastaanottavaisella tuulella, ja tunsin koko kehossani mukavan onnellisuuden tunteen, eikä minulta mitään puuttunut.

Tätä kirjoittaessani päässäni soi George Harrisonin hieno ”It Is 'He' (Jai Sri Krishna)”. Se on erikoista, sillä kuumeisena kuuntelin kuumeisesti tässä yhtenä päivänä albumia Living in the Material World (1973), josta minulla on 2006 uudelleen masteroitu deluxe-cd/dvd. ”It Is 'He' (Jai Sri Krishna)” on kuitenkin eri levyltä, sehän on vuoden 1974 albumin Dark Horse viimeinen raita. Erikoista, että kun yhtä kuuntelee, jokin muu aktivoituu muistista ja alkaa hallita mieltä. Aika ison osan ajasta päässäni soi jokin. Ihmeen paljon soittoaikaa on saanut viime päivinä Sulo Saarits. Liikutti niin, että kevensin tunnelmaa Spotifyn laajalla valikoimalla mitäänsanomattomia renkutuksia.

Koska olen Jumalaa pelkäävä mies, pidän myös Harrisonin kappaleesta My Sweet Lord, jonka melodia toki oli plagiaatti. Mitä musiikkiin tulee, pyhyyttä koen rummuttaessani nyahbinghiä ja kuunnellessani vaikkapa Joseph Hill -vainajan tuotantoa. Kun ajattelen joulua juhlivia ruotsalaisia, mietin, millainen määrä musiikkia heidän on poltettava roviolla. Ehkä Leonard Cohenin tuotannosta voidaan julkaista vinyylillä ruotsalaisia painoksia, joissa on alkuperäisinä ja lyhentämättöminä kaikki levyn alku- ja loppurahinat. Ei tule mitään uskonnollista. Ehkä Petri Karisma voi tehdä luettelon kielletystä musiikista, kaunokirjallisuudesta ja elokuvataiteesta.

Verrattuna vapaa-ajattelijoihin oma elämäni on sikäli rennompaa, että voin kohdata eri tavoin uskovia pyrkimättä muuttamaan heitä, ja voin kohdata erilaisuutta ja heittäytyä jopa mukaan pelkäämättä, että sulautuessani menetän oman identiteettini. Tunnen yhteyttä ateistien kanssa niissä asioissa, jotka yhdistävät. Eri syistä ja eri kohdissa tunnen yhteyttä helluntailaisiin, juutalaisiin, rastafareihin, muslimeihin - ja uskonnottomiin. Olen tyytyväinen, jos kokoomuslainen sanoo jotakin mielestäni viisasta, ja voin sen sanoa kokoomuslaiselle pelkäämättä, että minusta tulee lahtari.

Jos ymmärrän oikein, oikeasti uskonnottomassa ajattelumallissa perustana on evoluutio. Evoluutiossa ei ole juhlahetkiä. Siinä synnytään ja kuollaan, eikä evoluutiolla ole merkitystä tai tarkoitusta. Siten tällä tavoin uskonnottoman olisi epäjohdonmukaista ja epäreilua muita uskonnottomia kohtaan salaa järjestää lapselleen ”nimiäisiä” tai mitään seremonioita, jotka tähdentävät olemassaolon tähtihetkiä. Jos olemassaololla ei ole merkitystä, ei siinä voi olla tähtihetkiäkään.

Uskovaisten malli on sikäli toisenlainen, että siinä itse uskonnollisuus tai henkisyys ja hengellisyys tulkitaan osaksi evoluutiota. Evoluutioprosessi itsessään on generoinut hengen ulottuvuuden. Niin kuin luonnossa on bakteereita ja viruksia, niin myös hengen ulottuvuudessa voi olla kielteisiä piirteitä, mutta ei se tarkoita, että koko hengen ulottuvuus olisi tuhoisa tai lainkaan valheellinen. Jostakin me tempaisemme itsellemme arvot, ja arvojen alkuperä on minusta kysymyksistä niitä arvoituksellisimpia.

Tavallisesti uskonnosta ei ajatella näin, koska se käsitetään ”kirkoksi” tai pyrstöineen ja ruotoineen nieltäväksi ”uskomusten kokoelmaksi”, joka tarttuu kenen tahansa ajattelevan ihmisen kurkkuun. Itse vastustan sellaista uskontoa, ja siinä mielessä minunkin ihanteeni on uskonnottomuus. Sanoihan myös Bob Dylan juuri fundamentalismiin käännyttyään arizonalaiselle radiojuontajalle, ettei Jeesus ole uskonto vaan tie. Liberaalien ”mikä kohta uskontunnustuksessa sinulle on vaikea”, on oikeasti väärä kysymys.

Sitten on tietenkin porukkaa, joka vastustaa kristillistä joulua, koska haluaa, että tilalle palautetaan kristillistä joulua edeltäneet orgiat. Ja se on eri asia. Siinä ei ole mitään omituista, ja se on kaunis ajatus. Saturnaliat vain käyntiin ja kunnon roomalainen meininki päälle, jos se jotenkin jonkun identiteettiä rakentaa. Eikä tarvitse selitellä, juhli niin kuin haluat! Ja anna muiden juhlia tyylillään.

Nyt olen virtaan heittänyt kaikki ruotsalaisen joulun iskulauseet, ja palaan tuohon vaikeaan kysymykseen identiteetistä ja suhteesta muiden uskontojen totuuteen.

Teologit tulivat Jerusalemista ja totesivat: ”Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa.” Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen ja puhui heille vertauksin: ”Miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan? Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää...” (Markuksen evankeliumin 3. luvusta)

Kun siis jossain on hyvyyttä, ei se hyvyys ole Saatanasta. Buddhalainen hyvyys on aitoa ja totuudellista ja yhtä kelpoa kuin vaikka kristillinen hyvyys. Kun missä tahansa on pahaa, se on Saatanasta. Saatana on keskuudessamme aina, missä on hengellistä väkivaltaa. Aina, missä on hengen vihollisuus, se on Saatanasta. Se, mikä eri uskonnoissa on totta, on totta, ja se, mikä niissä on valetta, on valetta. Ja valehtelu on Saatanasta. Saatana on keskuudessamme siellä, missä on taikauskoa. Kristillinen taikausko ei ole sen parempi kuin buddhalainen taikausko. Ateistinen totuus voittaa aina kristillisen valheen, ja ateistinen taistelu taikauskoa vastaan on taistelua Saatanaa vastaan. Tule hyvä meemi, älä tule paha meemi.

Uuden Kotimaa-lehden kansiteksti oli muuten ”viidesläinen”, kun siinä emerituspiispa Eero Huovisen annettiin sanoa, että hän iloitsee ”myös” niistä ihmisistä, jotka tulevat kirkkoon kerran vuodessa. Joku toinen sanoisi iloitsevansa eniten juuri heistä. Joku kolmas voisi iloita ihan kaikista: Niistä, joita uskonto kieltää syömästä sikaa, niistä, jotka uskonnollisista syistä syövät monta päivää sikaa ja niistä, joilta evoluutio kieltää juhlat, koska evoluutiossa ei ole tähtihetkiä. Tällä hetkellä 2,1 miljardia ihmistä valmistautuu omasta mielestään evoluution tähtihetkeen, kinkulla tai ilman.

Turistiin ja katsomukseen katsomatta buddhalainen munkki maailman suurimman Buddha-patsaan viereen rakennetussa temppelissä toivotti: Good life, long life, success, HAPPY!

3 kommenttia

  • Raimo Turunen sanoo:

    Tuli vaan tuosta identiteetistä mieleen ajatus, jonka luin jokin aikaa sitten ja joka ei jätä rauhaan: Identiteetti rakentuu muistoistamme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Koivumäki sanoo:

    Jostakin syystä tykkään Huttusen mielenlaadusta. Sitä tekee harvoin mieli kommentoimalla hämmentää, sillä teksti on yleensä rakentavaa itsessään. Ja on se nytkin. Mutta erilaisten ihmisten erilaisten elämänkokemuksien kohtaaminen se vasta antoisaa olisi, jos sellaista vain nettikeskusteluissa tapahtuisi…

    Juhani Huttunen: “Jos ymmärrän oikein, oikeasti uskonnottomassa ajattelumallissa perustana on evoluutio. Evoluutiossa ei ole juhlahetkiä. Siinä synnytään ja kuollaan, eikä evoluutiolla ole merkitystä tai tarkoitusta. Siten tällä tavoin uskonnottoman olisi epäjohdonmukaista ja epäreilua muita uskonnottomia kohtaan salaa järjestää lapselleen ”nimiäisiä” tai mitään seremonioita, jotka tähdentävät olemassaolon tähtihetkiä. Jos olemassaololla ei ole merkitystä, ei siinä voi olla tähtihetkiäkään.”

    Mysteerin edellyttämisestä luopuminen kieltää asioilta niiden erityisen merkityksen ja tappaa näin kauneuden. Ateistin maailman on pakko olla merkityksetön. Jaa? Tieto lisää tuskaa, mutta ei vaikuta tosiasioihin. Ei vaikuta uskokaan, mutta se kaiketi vaikuttaa siihen kipeää tekevään tunteeseen omasta tarkoituksesta…?

    Jos olen evoluution “ihme”, syntynyt elollinen olento, se on itsessään arvokasta. Elämä on sekä sattumanvaraista että kausaalista. Minun neljällä lapsellani on minulle mitä suurin merkitys. Samoin jokaisella hengenvedollani. Suuntana kohti henkilökohtaista kuolemaa jokaisella mainituista. Elämä ennen sitä…

    Että eikö kannattaisi heti lopettaa tai lyödä läskiksi, kun tämähän on vain ihan turha ja ennalta tuhoon tuomittu pyrähdys? Jos jatkan elämää entiseen malliin ja huomiseen luottaen, ajattelen takuulla jossain takaraivossa Jumalaa? En minä muuten kykenisi, ja näin ollen pimitän taka-ajatukseni erityisestä ihmisarvostani ainakin muilta, mutta varmaan itseltänikin?

    Vai onko mahdollista mieltää oman olemassaolon sattumanvaraisuus ja päämäärättömyys ja silti nähdä valtavaa taustaa vasten yhden hiekanjyvän kokoisen olemassaolon kauneus? Voisiko niin tuntea?

    Pidän Juhani Huttusen kristinuskon avoimuudesta enemmän kuin vaikkapa kirjaimellisesti uskovan sidotummasta tulkinnasta. Pidän, koska se on lähestyttävämpää, se helpottaa minun elämääni. Muulla tapaa en “evolutiivisesti” osaa arvottaa mitään ajattelun systematisoimista. Evoluutio on kai rakentanut minut näin, jollekin toiselle uskonnottomalle voi olla siunaantunut vieraiden lähestymisten suhteen varautuneempi kanta.

    Mutta ainutkertaisuudesta, merkityksestä ja kauneudesta Juhanin pohdiskelu ei juuri kerro. Jos tuntuu, että ne rajautuvat tällaisen asennoitumisen perusteella, niin voi olla jäänyt puoli valtakuntaa kokonaan noteeraamatta. Mysteerin katoaminen ei tarkoita merkityksen ja kauneuden katoamista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juhani Huttunen
    Juhani Huttunen

    Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.