Saarnaan tämän kirjoituspäivän seuraavana sunnuntaina, jonka teemana on Jumalan sanan kylvö. Pohdiskelen pyhän Raamatun tekstien pohjalta eri näkökulmista tuota teemaa. En käy tässä toistamaan suoraan niitä pohdintoja. Saarnassa puhun kuitenkin siemenestä, sen itämisestä, oraan kasvamisesta, perustuksesta, muokkaamisesta, rakentamisesta ja niihin liittyvistä kirkon asioista.
Olen pitkän, melkein 40 vuoden pappisuran pohjalta miettinyt usein kirkon työtä – ja sitä kylvötyötä. Sitähän nyt jälleen yritetään kirkossamme (ev.lut.) pohtia ihan kirkon hallinnon ylätasolla. Hiljattain nostettiin esille evankeliointi ja heti ”kättelyssä” todettiin, että tuo termi on rasitteinen ja että sen käyttäminen siksi tässä yhteydessä hankalaa.
Itse en vierasta sanaa evankeliointi, mutta vierastan kyllä tiettyjä tapoja toteuttaa sitä. Tai vierastan ajattelua, että evankeliointi, siis evankeliumin välittäminen, olisi vain tietynlaista julistusta tai tietynlaista toimintaa.
Evankeliumin välittämisessä on olennaista ymmärtää ensin, mikä tämä ”siemen” on, jota kylvämme ja jonka kasvulle muokkaamme maaperää. Se on luonnollisesti evankeliumi. Mikä se taas on. Pohjimmiltaan ”se” on ”hän” eli Kristus. Evankeliumi on Jumalan armo, osallisuus Jumalan lahjoista Kristuksessa. Se on anteeksisaaminen, uusi elämä, yhteys Jumalaan, yhteys Jumalan valtakuntaan ja sen arvoihin ja todellisuuteen. Kaikkea tällaista.
Luther kuvaa Isossa Katekismuksessa, että evankeliumi välittyy viiden ”kanavan” kautta. Ne ovat: kaste, ehtoollinen, rippi, luettu ja julistettu Jumalan sana ja ”veljien keskinäinen lohduttaminen”. Viimeisen voimme lausua nykyisin, että ihmisten keskinäinen lohduttaminen.
Nuo Lutherin evankeliumin välittymisen kanavat ovat melko perinteiseltä tuntuvia ja jotenkin tuo asetelma tuntuu kaavamaiselta. Silti Lutherin tuossakin tiivistyksessä ja opetuksessa on edelleen syvä viisaus. Noiden asioiden kautta evankeliumi eli Kristus eli osallisuus Jumalan lahjoista välittyy.
Ehkä nykyaikana mietitään liikaa erilaisia tapoja toimia. Se on ymmärrettävää. Samalla unohtuu se, että uskomme mukaan evankeliumi välittyy aina, kun kaste ja ehtoollinen toimitetaan, kun rippiä käytetään, kun luetaan tai julistetaan sanaa ja kun ihmiset ovat koolla lohduttamassa ja tukemassa toisiaan evankeliumin hengessä.
Itse rohkenen ajatella ja myös väittää, että evankeliumi välittyy enemmän kuin usein ajattelemme. Sitten tietysti joku kysyy: Miksi se ei näy ja miksi kirkon jäsenmäärä laskee? Siihen voisi vastata siemenen itämisen tapahtuvan Jumalan työnä salassa. Samoin kuin hapate hapattaa taikinaa.
Kylvötyölle parhaana perustana näen maaperän muokkaamisen. Se tapahtuu ihmisten mukaan ottamisena, osallisuutena, yhdenvertaisuutena, kohtaamisena, rakastamisena. Ja vielä enemmän siinä tapahtuu: Rakastaminen ja mukaan ottaminen on jo evankeliumia. Merimieskirkon työssä tämä ilmaistiin vuosia sitten, että ”laadukkaassa kohtaamisessa” on kahden lisäksi läsnä aina ”Kolmas” eli itse Jumala.
Olisiko sittenkin niin, että emme tekisi ”evankelioinnista” liian vaikeaa vaan olisimme enemmän ihmisten kanssa ja keskellä. Ja uskoisimme enemmän siihen, mitä jo olemme tehneet ja teemme. Ja uskoisimme kasteen, ehtoollisen, ripin, julistuksen ja muun niihin liittyvän merkitykseen. Tapoja saa olla monia, mutta ehkä evankeliumin sanan siemenen kylvö ei kaipaa suuria kampanjoita vaan arjen piirissä tehtävää työtä ihmisten kanssa.
Toivo Loikkanen
Tarja Parkkila. Minulle tuli mieleen tämä kohta Raamatusta. ”’Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.’ 15Niin minä sanoin: ’Kuka olet, herra?’ Ja Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. ” Sinä, Tarja, varmasti myös luet Raamattua, tiedät paljon asioita. Mutta minulla heräsi kysymys: ”ketä vastaan ehkä taistelet-niin, ja miksi?” Olemmeko me uskovat sinua loukanneet? oletko loukkaantunut Jumalaan? Tai vain oletko huviksesi vastaan kaikkea 🙂 Ei tarvitse vastata, ajattelen, että näitä kysymyksiä saadaan me kaikki miettiä, ehkä, välillä. Ja muuten, minun viime blogissa kysyit: ”mitä teidän päässä oikein liikkuu?” Niin voin kertoa, että minun pääni on pari kertaa kuvattu-ja lääkäri sanoi, että : Ei siellä ollut mitään” 🙂 ”paitsi kova luu”. Joten se siitä.
Kaisu hyvä
Mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta minä en ole tämän blogin aihe, joten jätän vastamaatta. Kiitos kuitenkin kun sinä vastasit minun kysymykseen, ” Mitä teidän päässä liikkuu?” ja vastaus oli hauska: ”Ei siellä ollut mitään. ”
Taidat olla huumori tyttöjä.
Ehkä minä vastaan kysymykseesi, ’olenko minä loukkaantunut,’ että ei ainakaan polvet ole ruvella.
Jumalalle voisin sanoa, että ’Kiivaus sinun huoneesi puolesta on joskus väsyttänyt minua.’
Tarja, luin psalmin, johon viittaat. Eikö olekin mahtavaa, että voimme Jumalalle puhua psalmin sanoin, ja ne sanat ovat kirjoitetut ajat sitten-ja silti tänä päivänäkin ne meitä lohduttavat. Kunpa psalmisi muuttuisivat vielä kiitospsalmeiksi. Saanhan rukoilla niin?
Kaisu
Se Psalmin jae on siirretty Jeesuksen sanomiseksi, kuten niin moni muukin.
Jeesus sanoi sen vaiheessa, jossa hän vasta aloitti toimintaansa, joten lause ei oikein sovi hänelle. Minä olen sentään harrastanut aihetta jo viisitoista vuotta.
Löytyy muistaakseni Johanneksen jutuista.
Tarja, moi! Kokeilepa lukea Raamattua (vaikka tunnut jo lukeneen paljon), mutta sillä tarkoituksella, että uskotkin joka sanan. Se on vähän kuin luottaisi ystävään, hyppäisi syvään veteen-ja uskoo, että se kantaa. Nämä voivat kuitenkin pettää, ystävä voi jättää, veteen voi vajota-mutta Jumalan Sana pysyy. Älä katsokaan uskoviin, paastoa hyvä ihminen näistä kotimaan kommenttikentistä-ne ovat toisinaan skeidaa, jossa ihmiset vain riitelevät ja huudattavat toisiaan. Kun luet, kysele Jeesukselta ymmärrystä lukemaasi. Lue hitaasti, aloita evankeliumista, vaikka se olisi helppoa. Huomaat pikkuhiljaa, että uskosi kasvaa hyvyyteen, Jumalaan. Ota uskon rohkea askel-ei se ole harppaus tuntemattomaan. siellä on Jeesus jo vastassa, kun sanot vain: Auta ymmärtämään. En Tarja osaa sanoa nyt niin kuin tarkoitan, anteeksi. Mutta toivon sinulle hyvää-tätä samaa hyvää, mitä minä olen saanut maistaa. kukaan tällä Tiellä ei ole paras, ykkönen ja tietoviisas. Yrittäjiä on. Autuaita me yksinkertaiset 🙂 Siukkelis!
Erinomainen kirjoitus, kiitos.
Kiitos kannustavasta palautteestasi, Kari-Matti!
JUKKA MIKKOLA: ” Jos kukaan ei kerro, miten ”hiljaisen Hengen vetovoiman” voisi konkretisoida, voi heikko vetovoima vaipua unholaan. Moni on kertonut, ettei ole ymmärtänyt, mitä tuolle heikolle ”vetovooimalle” voisi tehdä tai siihen suhtautua tai reagoida, kun kukaan ei ole kertonut, mistä loppujen lopuksi on kyse – ”
Aika olennainen kysymys. Käsitän Ruokasen kirjan pohjalta, että tehtävämme on toimia samalla työpaikalla, kuin Armon Henki ja tehdä ihan samaa työtä. Kuitenkin niin että Henki ohjaa meidän toimintaa, eikä me henkeä. Emme ole emmekä yritä olla varsinaisia tekijöitä, vaan ikään kuin sivusta seuraamme Armon Hengen työtä. Hän on valmistanut meille tehtävät ja me olemme hänen työkalujaan. Meidän tehtävämme on kuunnella ja noudattaa ohjeita ja pitää hänen työkaluistaan hyvä huoli. Jotta oloemme käyttökelpoiset, hyvässä kunnossa ja aina tarvittaessa käyttövalmiina.
Kiitos kommentistasi, Pekka.
Todellakin, Hengen tulisi johtaa kristittyjen elämää ja työtä – evankeliointiakin, joka ”tietyissä piireissä” tahtoo jäädä sivuun ja ”tietyissä” piireissä saattaa muuttua kovin ihmiskeskeiseksi. Meillä on toisaalta vaarana tarkastella ja arvioida asioita oman (kristillisen) kulttuurin tai tottumusten ja totuttujen puhe- ja toimintatapojen taustasta.
Suomalainen kristillisyys moninaistuu ja saa vaikutteita eri puolilta, siinä missä suomalainen muukin elämänasenne ja -ymmärrys. Se, mikä on joskus ollut ”ainoa oikea autuaaksi tekevä” tapa ei sitä välttämättä ole enää tänään tai huomenna; Jeesus Kristus kuitenkin on yhä sama Jeesus Kristus. Ihmiset eivät Suomessakaan enää ymmärrä ja hahmota aisoita yhdellä tavalla. Näkisin, että evankeliointia olisi hyvä olla eri tavoin toetutettuna, ihmisiäkin kun on erilaisia. Ehkä kaikki eivät ymmärrä tai ”tykkää” samasta tavasta, mutta toisaalta ”…kunhan Kristusta julistetaan…”. Ihmisten käsitys kristinuskosta lienee sangen ohut ja taitaa edelleen ohentua. Luulojakin on monenlaisia.
Vuosi sitten sain ”kuolemantuomion”. Lääkärin sanojen muodossa . Olin varma että aikaa on vain vähä jäljellä. Vuoden aikana olen saanut huomata, miten tarkkaan minusta on pidetty huoli. Sairaus todettiin ja saatiin hoidettua juuri oikeassa aikaikkunassa. 1-2 kk myöhemmin olisi todennäköisesti ollut myöhäistä. Sain jatkoajan ja oivalsin elämälläni olevan erityinen tarkoitus, koska minusta pidettiin ylhäältä käsin näin hyvä huoli. Tajuan että joka päivä on armoa ja kaikella mitä teen on merkitys myös evankeliumin kannalta. Jopa sillä että hoidan kuntoani aamujumpalla. Parempi kuntoisena olen käyttökelpoisempi työkalu Armon Hengen käsissä. Joten nyt en etsi enää palvelutehtäviä vain seurakunnasta vaan Jumalan työtoverina olen hänen palveluksessaan koko ajan kotona ja seurakunnassa ja kaikkialla. Hän johdattaa minua tehtäviin ja tilanteisiin. Antaa sanat ja viisauden.
Toisen ovat kylväjiä, toiset leikkaajia.
Joku voi olla jopa molempia.
Olen jo vuosikymmeniä käyttänyt yksinkertaista sanaparia, kun olen kertonut lähetystyöstä: ”Kerrotaan Jeesuksesta ja autetaan ihmisiä.” Mitä sen jälkeen tapahtuu, on aina suuri ihme, jota en enää pyri teoretisoimaankaan. Olen tavallaan katsonut vain vierestä, kun joku on löytänyt uskon, ja kun joku toinen on avannut sydämensä toiselle ihmiselle auttaakseen häntä. Se ei takuulla ole tapahtunut minun ansiostani.
Kun katson meitä kristittyjä ja meidän puutteitamme, luulen, että tuskin kukaan todella löytää uskon meidän uskomme takia. Aikamoista sanasotaa saamme aikaan jo tällä blogialustallakin. Olisikos rukouksen ja parannuksen paikka… Ja kiitoksenkin.
Kiitos, Maija, elämänmakuisesta ja viisaasta kommentistasi. Ajattelen samoin.