Olen vuosien mittaan törmännyt eri viestintätilanteissa kieltoon ”ei käy”. Muun muassa taannoin kirjoittaessani maaseudun hankelehden johdantokirjoitusta siihen eksyi lause, jossa mainittiin maanviljelijä ja Luojan antimet, oli hankkeen toimitusryhmän kommentti heti ”ehdottomasti tähän lehteen ei tule uskontoa eikä politiikkaa, tuo lause on poistettava”.
Pari viikkoa sitten otin töissä keskustelun avaaamiseksi puheeksi, että ne on seurakuntavaalitkin tulossa, niin reaktio oli: ”älä puhu uskonnosta täällä, se ei kiinnosta”.
Tuorein ja hurjin tyrmäys tuli kuitenkin suunnitellessamme yhdistyksen puitteissa yhteiskunnallisen keskustelutilaisuuden (mukaanlukien kirkko) järjestämistä yhdistyksen profiilin nostamiseksi. Saimme yhteistyökumppanin kautta tilaisuuteen tarjolle kaksi piispaa. Ja mitä sitten tapahtuikaan. ”Yhdistyksemme tehtävä ei ole pohtia minkään aatesuunnan merkitystä, vaan toimintamme on pitäydyttävä tiukasti voimassa olevaan lainsäädäntöön ryhtymättä sitä luomaan tai tulkitsemaan. Ei käy.”
Kirkon edustajat leimattiin ”aatesuunnan edustajiksi” ja, niin, miten tuo loppulause lakiin pitäytymisestä olisikaan vielä tulkittava. Turvalliseen yhteiskuntaan ilmeisesti ei kuulu kirkon opetukset.
Olen hyvin hämmentynyt.
‘”Yhteiskunnallinen keskustelutilaisuus’ lienee tyypillisesti mielipiteen- ja sananvapauden piiriin kuuluva tilaisuus.”
Siinä mielessä ettei ko. tilaisuudessa puhuvien puhuvien sananvapautta rajoiteta. Ei sananvapaus sitä tarkoita että joka yhteikunnalliseen tilaisuuten olisi pakko kutsua kaikki sinne haluavat yhteisöt ja yksityiset.
Olen samaa mieltä. Yhdistys saa valita henkilöt tilaisuuksiinsa, eikä mikään laki edellytä, että esim. piispoja pitäisi olla mukana. Jos yhdistyksen toiminta ei miellytä, siitä voi (ja kannattaa) erota. Jos siis ko. yhdistyksen toiminta ei mielestäsi ole tarpeeksi kristillistä, eroa ja etsi paremmin tarpeitasi vastaava yhdistys.
Kovin sitkeässä elää joidenkin väärinkäsitys, että vapaus tai tasa-arvo tarkoittaisi kristinuskon automaattista tai jopa pakollista esille tuomista.
Lisäksi: mikään ei tietenkään estä olemasta sitä mieltä, että kuvatunlainen yhdistyksen toiminta on syvältä. Sen saa sanoakin, kuten blogisti yllä teki. Mm. sitä on sananvapaus.
”Kovin sitkeässä elää joidenkin väärinkäsitys, että vapaus tai tasa-arvo tarkoittaisi kristinuskon automaattista tai jopa pakollista esille tuomista.” Sekin väärinkäsitys elää sitkeästi, että kirkosta keskusteleminen tai kirkon virassa olevien osallistuminen mihin vain keskusteluun olisi automaattisesti ’kristinuskon esille tuomista’, puhumattakaan, että se olisi sitä pakollisesti.
Toisaalta, sellainenkin käsitys elää sitkeästi, että vapaus ja tasa-arvo ovat jo itsessään ’kristinuskon esille tuomista’.
Ehkäpä noinkin, Martti. Blogista voi päätellä vain, että yhdessä tapauksessa kirjoittaja halusi mainita ”Luojan antimet” ja toisessa ilmeisesti haluttiin kutsua piispa keskustelutilaisuuteen. Kumpikin on selvää kristinuskon esille tuomista.
”Kumpikin on selvää kristinuskon esille tuomista.” Ymmärrän, että sinä koet asian noin, olethan selvästi sillä tavalla ’yliherkkä’. Yleisesti ottaen olet kuitenkin väärässä. Kielessämme on paljon ilmaisuja, jotka ovat muodostuneet pitkän kristillisen vaikutuksen aikana, mutta niitä ei silti voi pitää uskon ilmauksina saati julistuksena.
Ei se ole yliherkkyyttä, vaan ihan tavallinen huomio. Minusta kristinuskoa sopii vallan mainiosti tuoda esille, jos se hyvältä tuntuu. Jos sen tekee yhteydessä, johon uskonto ei istu, pitää varautua vastareaktioihin.
Kirjoittajan ”Luoja” viittaa selvästi kristinuskoon. Yhtä selvästi siihen viittaa piispuus. Näitä voi perustellusti pitää uskon ilmauksena, piispaa myös sen julistajana.
”Kirjoittajan ’Luoja’ viittaa selvästi kristinuskoon.” Niin viittaa muuten etunimesikin.
Nimeni viittaa ennen minua suvussani eläneeseen mieheen. Sen paremmin vanhemmilleni kuin minullekaan se ei ole koskaan merkinnyt mitään uskontoon liittyvää. Sinulle toki tulkintasi on oikea, mutta huomannet riippuvuuden näkökulmasta.
Kristinuskoa vanhempiakin juttuja on, myös uskontoja. Siispä kaikki kristinuskossa viittaa tuolla logiikalla pakanuuteen.
Mielestäni ”maaseudun hankelehti” saa itse määritellä julkaisunsa sisällön ja jos he eivät halua sinne uskonnollista sisältöä niin se pitää hyväksyä niin kuin pitää sekin, että jokin toinen lehti saattaa haluta julkaista suuren määrän uskonnollista sisältöä.
Työpaikalla ihmisillä on täysi oikeus ilmaista, mistä aiheesta haluavat kahvipöydässä keskustella ja mistä eivät halua keskustella. Ei siitä pidä kenenkään loukkaantua, jos oma puheenaihe ei muita kiinnosta.
Samoin tuolla yhdistyksellä on oikeus päättää, mitä sisältöä he haluavat yhteiskunnalliseen keskustelutilaisuuteen. En oikein ymmärrä, miksi siitä pitää loukkaantua, jos sinne ei haluta piispoja paikalle.
Kirjoittajan pointti ei oikein aukea.
Helpottaisikohan pointin ymmärtämistä, jos ajateltaisiin näin: kirjoittaja haluaisi mainita Saatanan antimista maaseudun hankelehdessä. Sitä ei varmasti hyväksyttäisi, mutta olisiko tämäkin kristittyjen mielestä syrjintää?
Tai jos yhdistyksen järjestämään yhteiskunnalliseen keskustelutilaisuuteen tarjoittaisiin innokkaasti saatananpalvontaa edustavaa pappishenkilöä. Häntä tuskin huolittaisiin, mutta olisiko se kristittyjen mielestä syrjintää?
On kovin alkeellista puhua Jumalasta ja saatanasta palvojineen kuin urheiluseuroista. Ei uskonnon tunnustaminen ole samaa kuin joko Ilveksen tai Tapparan kannattaminen. Saatananpalvojat on uskonnonvastainen liike, joka menettäisi merkityksensä ilman juutalais-kristillistä perinnettä, jonka käsite saatana on.
Missasit kuitenkin pointin. Vaihdetaan Saatanan tilalle skientologit. Onko heidän kutsumattomuutensa syrjintää?
Ehkä kristityillä on eräänlainen sokea piste oman uskontonsa kohdalla; onhan se heille totista totta. Yritän vielä havainnollistaa toisin, esimerkkinä mainittu keskustelutilaisuus.
Piispa edustaa virkansa ja todennäköisesti myös ajattelunsa puolesta yliluonnolliseen perustuvaa tulkintaa maailmasta. Tilaisuuteen ei kenties haluttu sellaista, eli yhtä lailla olisi torjuttu imaamit, rabbiinit, kummituksiin uskovat, kaivonkatsojat jne.
Oletan, että yllä oleva on todennäköisempää kuin se, että olisi tietoisesti haluttu loukata tai syrjiä kristittyjä.
On sääli, ettei blogisti ole osallistunut keskusteluun. Olemme ehkä vallan harhateillä hänen ajatteluaan pohtiessamme, mutta nyt ei voi tietää varmaksi.
Usein asiat menevät sekaisin jo siinä vaiheessa, kun uskonnot ja usko sekoitetaan toisiinsa. Uskonto on yleensä ihmisen kehittämä kultti, kun usko taas liittyy ihmisen syvimpiin psyyken rakenteisiin. Mistä usko ihmiseen tulee, on taas kokonaan toinen kysymys.
Kaikki ihmiset ovat alkuisin jostain, jota kukaan ei lopulta voi tietää, siksi moni uskoo olevansa Luojan luoma, toiset taas uskovat siihen, että ihminen on alkuisin avaruuspölystä. Tekeekö usko ihmisestä uskonnolisen? Vai uskovaisen?
Onhan sekin uskoa, ettei usko mihinkään, mutta silti harva noin uskova kuitenkaan elää ja toimii uskonsa mukaan. Onko usko siis lopulta määräävä tekijä jokaisen ihmisen elämässä, niidenkin, jotka eivät tunnusta kuin itsensä kaiken aluksi ja lopuksi.
”Onhan sekin uskoa, ettei usko mihinkään …”
Et sitten ole kuullut esimerkkiä ”harrastan postimerkkien keräilemättömyyttä”?
Eiköhän tässä yhteydessä riitä, että erotetaan jumaliin uskominen ja uskomattomuus. Usko-sanan merkityksiä voinee pohtia toisaalla.