Ehtoollinen uudestisyntymisen mysteerin kuvaajana

Ehtoollinen kuvaa uudestisyntymisen mysteeriä, missä Kristus konkreettisesti ja todellisesti tulee Pyhän Hengen kautta asumaan häneen uskovan ihmisen sisimpään samalla vanhurskauttaen hänet Jumalan edessä.

Aiheeseen liittyvä kuva

 

Uusi liitto Jeesuksen veressä

19 Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." 20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan. (Luuk. 22)

Jeesus nautti pääsiäisaterian yhdessä opetuslastensa kanssa viimeisenä iltana ennen kuolemaansa. Hän lausui ehtoollisen asetussanat aterian nk. kolmannen maljan aikana, jota kutsuttiin "siunauksen maljaksi", vrt. 1.Kor. 10:16. Juutalaiseen pääsiäisateriaan kuului yhteensä neljä maljaa. Ensimmäisen yhteydessä muisteltiin Egyptistä vapautumista, toisen luvattuun maahan pääsyä, kolmannen aiheena oli syntien sovitus ja neljännen tuleva messiaaninen ateria Jumalan valtakunnassa. Ehtoollisen asettaminen kolmannen maljan aikana liittyi syntien sovitukseen ja siihen hän päätti aterian. Jeesus sanoi juovansa pääsiäisaterian neljännen ja nyt juomatta jääneen maljan vasta tulevassa messiaanisessa valtakunnassa; Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.

Pääsiäinen merkitsee pelastushistorian valossa poispääsyä Egyptin orjuudesta faaraon hallintavallan alta. Uudessa liitossa so. symbolisesti poispääsyä syntiinlankeemuksesta johtuvasta synnin ja kuoleman orjuudesta ja Saatanan hallintavallan alta. Israelilaiset pelastuivat Jumalan vihasta sivelemällä karitsan verta ovien pihtipieliin ja ja nauttivat sen jälkeen uhriaterian, mikä loi liittoyhteyden Herraan, 2.Moos. 12:13. Ehtoollisen asettaminen juuri pääsiäisaterian yhteydessä kertoo siitä, että Jumalan valitsema pääsiäiskaritsa on Jeesus, joka lahjoittaa syntien anteeksiantamisen verensä kautta ja saa aikaan uhrikuolemansa perusteella uuden liiton Jumalan kanssa.

Jeesus viittaa käsitteellä "uusi liitto" profeetta Jeremiaan. Jeremia ennustaa uudesta liitosta seuraavasti;

31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; 32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. 33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini  (opetukseni) heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34 Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. (Jer. 31)

Jeremia ennustaa Jeesuksen asettaman uuden liiton tulemisen ja kertoo samalla jakeessa 33 sen sisällön: Herra laittaa lakinsa/opetuksensa israelilaisten sisimpään ja kirjoittaa sen heidän sydämiinsä niin, että kaikki tuntevat Herran, pienimmästä suurimpaan. Tämä on toteutunut Jeesukseen uskovissa uudestisyntyneissä kristityissä, jotka ovat päässeet osallisiksi vanhan Israelin uskon mehevästä juuresta, Room. 11:17.

Uudessa liitossa Pyhä Henki asuu uskovan sydämessä

Jakeessa 33b käytetty sana laki/opetus on hepreaksi tooramikä merkitsee sekä lakia että myös opetusta. Tämä on suora viittaus Pyhään Henkeen, joka tulee asumaan Kristukseen uskovan sydämeen. Jeesus todistaa Pyhän Hengen lähettämisestä ja tehtävästä seuraavasti;

Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. (Joh. 14:26)

Myös profeetta Joel ennustaa uskoville annettavasta vanhurskauden opettajasta;

23 Ja te, Zionin lapset, iloitkaat ja riemuitkaat Herrassa teidän Jumalassanne, joka teille antaa vanhurskauden opettajan (hamore), ja laskee alas teille aamu- ja ehtoosateen niinkuin ennenkin. (Joel 2:23, KR 1776)

Joel käyttää sanoja hamore tsedaqaa, mikä voi merkitä "syyssadetta vanhurskauden mukaan" (KR 1938) tai "vanhurskauden opettajaa". "Vanhurskauden opettajaksi" sanat käännetään Kuolleen meren kääröissä, Vulgatassa ja Bibliassa (KR 1776). Ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen lupauksen mukaisesti uskovien päälle "vanhurskauden opettajana".

Profeetta Hesekiel ennustaa uudesta liitosta ja Hengen antamisesta kansansa sydämiin;

26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. 27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne. (Hes. 36)

Juutalaisen kansan kohdalla ennustus odottaa vielä täyttymistään, mutta apostoli Paavali vahvistaa Hesekielin profetian jo toteutuneen uudessa liitossa;

...joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme. (2.Kor. 1:22)

Pyhä Henki asettuu asumaan uudestisyntymisen yhteydessä uuden liiton uskovien sydämiin, olivatpa he juutalaisia tai muihin kansoihin kuuluvia, ja opettaa heille sen jälkeen Jumalan sanaa ja muistuttaa heitä siitä, niin että he kaikki tuntevat Herran. Jos he rikkovat Jumalan tahtoa vastaan, se tekee heissä asuvan Pyhän Hengen murheelliseksi, Ef. 4:30, joka kehoittaa tekemään siitä parannusta. Heillä on voitelu Pyhältä ja kaikilla heillä on siksi tieto siitä, mitä jumalisuuteen tarvitaan, 1. Joh. 2:20. Herran Henki opettaa heitä kaikessa ja johdattaa heitä kaikkeen totuuteen, 1.Joh. 2:27. Jumalan sana on totuus.

Ehtoollisen nauttiminen kuvaa tätä Israelin profeettojen ilmoittamaa ja Jeesuksen todistuksen mukaista uudestisyntymistapahtumaa, missä Jumala itse tulee asumaan Pyhän Henkensä kautta uskovien sydämiin ja sisimpään painaen heihin sinettinsä Hengen vakuudeksi.

Uudessa liitossa Jumalan valtakunta on ihmisissä eikä organisaatioissa

Uudessa liitossa Jumalan valtakunta maan päällä on Jeesuksen mukaan uskovissa ihmisissä sisäisesti;

20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, 21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on (tullessaan) sisällisesti teissä". (Luuk. 17, KR 1938)

Fariseuksissa Jumalan valtakunta ei ollut, mutta käytetty ilmaisu "sisällisesti teissä" tarkoittaa tässä samaa uuden liiton sydämeen kirjoitettua lakia uskovissa ihmisissä, mistä edellä on ollut puhe. Käytetty kreikankielinen sana entos+gen. ei missään kreikankielisessä kirjallisuudessa tarkoita "teidän keskellänne", vaikka KR 1992 on sen käännösvaihtoehdon teologisen paineen takia valinnutkin. Jumalan valtakunta on nykyisessä armonajassa Jeesukseen uskovissa ihmisissä eikä maanpäällisissä järjestöissä tai kirkkokunnissa, eli "täällä tai tuolla teidän keskellänne"!

Jeesus edusti fariseusten edessä seisoessaan kuitenkin Jumalan valtakuntaa myös “teidän keskellänne”. Jumalan valtakunta oli silloin Jeesuksessa. Olihan hän ajanut  demoneja ulos “Jumalan sormella”, vrt. Luuk. 11:20.

21 Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on (nyt) teidän keskellänne."* [Toinen tulkinta:sisäisesti teissä.] (KR 1992)

Molemmat käännökset, "teidän keskellänne" tai "sisällisesti teissä", perustuvat siihen ajatukseen, mikä tulee Jeesuksen valtakunta-julistuksesta. Jeesuksen mukaan “aika oli täyttynyt ja Jumalan valtakunta oli tullut hänen mukanaan lähelle". Siksi oli tehtävä parannus ja uskottava evankeliumi, mm. Matt. 3:2, Mark. 1:15 ja Luuk. 10:11. Valtakunta oli siten vielä Jeesuksen aikana vasta tulossa, vaikkakin jo lähellä. Täydellä voimallaan se tuli kuitenkin vasta ensimmäisen helluntaina tapahtuneen Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen, josta alkaen se on ollut uuden liiton uskovissa "sisäisesti”. Jumalan valtakunta on aina siellä, missä Jeesuskin on. Jumalan sana on tässäkin toteutunut ihmeellisesti molemmissa käännösvaihtoehdoissa!

Siksi ei voida sanoa, että kaikki jonkin järjestön tai kirkkokunnan sisäpuolella olevat on pelastettuja, koska Jeesuksen sanojen mukaan Jumalan valtakunnan raja ei ole nykyisessä armonajassa ihmissilmin nähtävissä, ks. jae 20b yllä. Sellainen väite ei ole Jumalasta, vaan ihmisestä, joka haluaa nostaa itsensä Jumalan paikalle päättämään kuka on pelastettu ja kuka ei sitä ole. Ihminen on lankeemuksesta lähtien pyrkinyt olemaan Jumalan vertainen, vrt. 1:Moos. 3:5.

Siitä huolimatta mm. luterilainen kirkko pyrkii tähän päämäärään väittämällä kaikkien sen jäsenten olevan uudestisyntyneitä ja pelastettuja jo kasteen kautta. Kasteessa saamme kuitenkin vain lupauksen pelastumisesta, mikä täytyy vielä uskolla vastaanottaa. Myös nk. vapaat suunnat pyrkivät nekin pelkästään uskovista koostuvaan seurakuntaan, mikä ei ole tässä ajassa mahdollista, koska Jeesuksen sanojen mukaan "lustetta on aina nisun seassa" Herran tulemukseen asti ja erottelu tehdään vasta silloin. Kristillisiä organisaatioita kuitenkin tarvitaan ja ne ovat välttämättömiä Jumalan valtakunnan työn eteenpäin viemiseksi.

Ehtoolliseen ei tule liittää myöskään mitään taianomaista, hokkuspokkusta, kuten mm. katolisessa kirkossa tehdään. Katolisen kirkon transsubstantiaatio- eli muuttumisopissa väitetään kirkon papin pystyvän muuttamaan leivän ja viinin Kristuksen todelliseksi ruumiiksi ja vereksi lausumalla ehtoollisen asettamissanat. Kristus uhrataan siten aina uudelleen jokaisessa ehtoollisessa siihen osallistuvien puolesta ja myös ehtoolliselta ylijäänyttä leipää ja viiniä säilytetään Kristuksen palvontaa varten. Ehtoollisen nauttimisen väitetään olevan ansio, mikä vaikuttaisi messuun osallistuvien pelastukseen.

Sellaista merkitystä ehtoollisella ei kuitenkaan ole, vaan Kristus on yhdellä ainoalla uhrilla Golgatalla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään, Hepr. 10:14. Joka sen uskoo, saa syntinsä anteeksi  ja uudestisyntyy Pyhän Hengen voimasta Jumalan lapseksi. Juuri sitä ehtoollinen kuvaa. Ehtoollisen nauttiminen vahvistaa meidän uskoamme Kristukseen ja keskinäistä yhteyttämme.

24.5.2020

Pyhän Hengen odotuksen sunnuntaina (Exaudi)

75 kommenttia

  • Heikki Repo sanoo:

    Kasteen ja varhaiskirkon näkökulmasta pari ajatusta. Lapsikasteestahan ei dokumentteja ole kovinkaan paljon. Kirkkoisä Tertullianus kuitenkin kehottaa kirjassaan De Baptismo kastamaan mieluummin myöhemmin kuin aikaisin.

    Tertullianuksen kanta paljastaa sen, että ensinnäkin lasten kastaminen on ollut jo käytössä olevaa käytäntöä hänen eläessään. Toiseksi, mikäli kyseessä olisi uutuus, Tertullianus mitä todennäköisimmin torjuisi sen sellaisena (myöhemmin Tertullianus ajautui kirkon ulkopuolelle tiukkojen kantojensa vuoksi).

    Kolmas ja ehkä mielenkiintoisin huomio liittyy kuitenkin siihen, miksi Tertullianus ei pidä lasten kastamista soveliaana. Tässä kohdin tulee myös esille se fundamentaalinen ero varhaisen kirkon ja myöhempien kastaja-liikkeiden ja vapaan kristillisyyden välillä. Siinä missä monelle vapaan kristillisyyden edustajalle kasteessa on kyse tunnustautumis-aktista, jossa ihminen tunnustaa kuuluvansa Jumalalle — ei siis sakramentista, jossa Jumala toimisi — Tertullianuksen syy vastustaa lasten kastamista liittyy juuri siihen, että kaste ON sakramentti ja vaikuttaa syntien poispesun. Ennen kasteen toimittamista papit (piispat/presbyteerit) esimerkiksi rukoilivat vetten äärellä Pyhän Hengen laskeutumista veteen.

    Varhaisessa kirkossa oltiin kriittisiä lasten kastamista kohtaan siksi, että katsottiin vain kasteen voivan pestä synnit pois. Siksi myös esimerkiksi keisari Konstantinus lykkäsi kasteelle menemistä — keisari todennäköisesti tiesi, että pysyäkseen vallassa hänen olisi tehtävä sellaisia tekoja jotka olisivat vakavaa syntiä. Lykkäämällä kastetta kuolinvuoteelle asti kasteen armoa ei voinut menettää tekemällä syntiä.

    Lapsen osalta pelättiin, että nuoruuden (hormonien) huumassa riski synnintekemisestä olisi tuntuva. Kuitenkin muistaakseni Origenes (saatan muistaa väärin) katsoi, että tästä riskistä huolimatta olisi parempi kastaa varhain, koska kasteessa kastettava saa myös niin lukuisat Pyhän Hengen lahjat, että niistä olisi apua ja hyötyä taistelussa syntiä vastaan.

    Ei siis auta peilata myöhäistä kysymyksenasettelua liian suoraan varhaiseen kirkkoon huomioimatta myös sen aikaista kontekstia, joka oli nähdäkseni jopa nykymittapuulla erittäin sakramentaalinen ja samalla eettisesti sangen vaativa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Kauppinen sanoo:

    Heikki Repo, kiitos kommentista.

    On totta, mitä kirjoitit: ”monelle vapaan kristillisyyden edustajalle kasteessa on kyse tunnustautumis-aktista, jossa ihminen tunnustaa kuuluvansa Jumalalle — ei siis sakramentista, jossa Jumala toimisi — Tertullianuksen syy vastustaa lasten kastamista liittyy juuri siihen, että kaste ON sakramentti ja vaikuttaa syntien poispesun.”

    Tertullianuksen teksti on varhaisin maininta imeväisten kastamisesta, noin vuosilta 200-206. Ja on huomattava, että hän tuskin olisi sitä vastustanut, jos se olisi apostolinen tapa, eikä uutuus. Hänen teksteistään näkee, että kasteen välttämättömyydestä pelastumiseen keskusteltiin, mutta alkukirkon näkemys todella oli, että kaste vaikutti pelastukseen.

    Jotkut vapaiden suuntien uskovat sanovat nykyään pelkistetysti: ”kaste ei vaikuta mitään” tai ”vihjauskin, että kaste on pelastaisi, on harhaa”. Tällaisia olen lukenut. Virallinen Suomen helluntailainen kanta on, että kaste liittyy pelastukseen, mutta se miten se liittyy, jää vajavaisesti selitetyksi. Pelkkä kasteen symbolinen merkitys yleensä torjutaan liian ohuena näkemyksenä.

    Oma kantani on lähellä esimerkiksi anabaptisti Balthasar Hubmaierin kantaa ja myös monen nykyisen baptistiteologin. ”Baptist sacramentalism” on jo melko yleistä. George Beasle-Murray, Stanley Fowler ja Anthonyt Cross ovat tehneet merkittävää teologiaa.

    Itse näen, että avainasia on Jeesuksen tunnustaminen. Ei siis vain usko, vaan usko ja tunnustus. Usein meidän suunnassamme sanotaan, kaste on muutakin kuin ”vain” tunnustaminen. Vain-sana tai vastaavat ovat huonosti osuvia, kun huomioidaan, mitä UT sisällyttää Jeesuksen tunnustamiseen:

    ”…jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa” (Matt. 10:32).

    ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” (Room. 10: 9−10).

    ”Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.” (1. Joh. 2:23).

    ”Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.” (1. Joh. 4:15).

    Eli tunnustus liitetään pelastukseen suoraan. Uskon yhteydessä sekä suun tunnustuksen (Room. 10:10), että kasteen (Mark. 16:16) sanotaan pelastavan. Eli ne vastaavat vaikutukseltaan toisiaan.

    Näin ollen voi ymmärtää, että UT:n lähetystilanteen kontekstissa kaste vaikutti siihen sisältyvän tunnustuselementin johdosta. Se oli ensimmäinen tunnustautuminen Jeesukseen. Sehän seurasi pääsääntöisesti välittömästi evankeliumin vastaanottamista. (Kastetta voi toki korostaa myös vastauksena Jumalan kutsuun, sitoutumisena Jeesukseen, kuuliaisuutena jne. ja sitäkin kautta löytää pelastusvaikutusta.)

    Tästä seuraa luonnollisesti jännitettä tiukimman uskonvanhurskaustulkinnan kanssa. Sitä voisi pohdiskella hyvinkin pitkään. Yleisesti totean, että kun Paavalin torjuu lain tekojen merkityksen pelastumisessa, hän ei tarkoita esimerkiksi Jeesuksen tunnustamisen merkitystä.

    Olen kyllä kuullut sola fide -pohjalta väitteen, että kieltäjäkin pelastuisi, jos vain uskoo, mutta UT ei sellaista lupausta sisällä. Kieltäjä voi toki palata kuten Pietari.

    Kaiken kaikkiaan: eräänlaista sakramentalistista näkemystä on vapaissa suunnissakin, vaikka sanaa ei käytetä. Kyse on kasteen merkityksen ymmärtämisestä nimenomaan sen alkuperäisessä käytössä. Jumala todellakin on armollinen, kenelle on armollinen ja armahtaa, kenet armahtaa (Room. 9:15). Hän ei ole sitonut armoaan kasteeseen vaan ylipäänsä armahtaa sitä, joka häntä katuen lähestyy Jeesukseen uskoen ja turvaten.

    Mutta kasteen vaikutuksen imeväisen asemaan Jumalan edessä me vapaissa suunnissa kiellämme. Emme pidä kastamatonta vauvaa kadotettuna ja kastettua Jumalan armoon päässeenä. Sen näkemyksen näemme olevan erehdys, joka on syntynyt historiallisen kehityksen ohella.

    Mänttäri, sinulla on ehkä hieman liian ruusuinen kuva helluntailaisesta kasteopista. Siinä on valitettavasti kirjavuutta, joka kyllä on huomattu ja tunnustettu. Helluntaiteologi Harold S. Hunter on todennut, että on helppo kirjoittaa kommentaari helluntailaisten toisensa pois sulkevista näkemyksistä vesikasteen suhteen. Kansainvälisesti tunnettu helluntailaisuuden tutkija Walter J. Hollenweger on kirjoittanut: ”Helluntailaisten keskuudessa ei ole selvää, onko kaste säädetty toimitus vai sakramentti. Myöskään ei ole selvää, onko kaste välttämätön pelastukseen vai ei.” Kaikki eivät suinkaan jaa sinun aiemmin esittämääsi ”kaste ei vaikuta mitään” -oppia. Ja sehän ei edusta helluntailaisuutta. Meillä ei ole muuta tunnustuskirjaa kuin Raamattu ja siitä ei kyseistä lausetta löydy.

    Jos kiinnostaa, niin seuraavasta linkistä löydät loppupuolelta eriteltynä kahdeksan erilaista helluntailaista linjaa kasteen suhteen. Osittain ne ovat päällekkäisiä, mutta eriteltäviä siltl. Niiden kirjoittaja muuten myönsi minun linjani yhdeksänneksi. Eli tässä mennään. Ei millään pahalla.

    http://helluntailainen.blogspot.com/2014/02/helluntailainen-kastenakemys-pieni.html

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Risto K.,

      Tuo viittauksessa oleva ”loistava pohdinta”, johtaa niin paljon harhaan, että oikeakin peittyy. Tarkoitan viittaamasi ”heluntailainen..” keskustelufoorumi, jossa on paljon helluntalaisuuden kohentajia, ulkopuolelta helluntaiseurakuntayhteyden.

      Suurin ”ongelma” tuolla foorumilla on määritelmä:

      ”Helluntailainen kaste”.

      Sen ongelma on se, että helluntalaista kastetta ei ole olemassa. Ei ole myöskään helluntailaista oppia. On vain Raamattu, joka sulautuu uskossa, johon pitää luottaa, vaikka olisikin uskoontulon kokokenut. Sen sulautumisen, eli entsyymin, voi kytkeä poiskin päältä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Risto Kauppinen. Teologian historiassa puhutaan ”sakramentaalisen ajattelun kriisistä”. Uuras Saarnivaara oli valitettavan tyypillinen tuon kriisin edustaja ja päätyi elämänsä aikana edustamaan kolmea keskenään erilaista kastekäsityatä. Useat luterilaisen kirkon edustajat ovat viimeisten 150 vuoden aikana esittäneet merkillisiä kasteologisia viritelmiä joita kukaan ei tänä päivänä edes muista. Nuo viritelmät palautuvat yksinkertaistaen esitettynä siihen, että imeväisikäisen uskoa on pidetty mahdottomana, uudestisyntyminen on eri tavoin irrotettu kasteesta ja keskeisimmät termit tulkittu uudestaan. Esimerkiksi sellaiset aikanaan kunnon luterilaisina pidetyt heput kuin Gustaf Johansson, Urho Muroma, Antti J. Pietilä sekä Uuras Saarnivaara edustivat hyvin ei-luterilaista kasteteologiaa. Luterilainen oppi kristittyjen ilman kastetta kuolleiden lasten pelastumisesta on esitetty Johannes Bugenhagenin kirjeessä ja psalmiselityksessä vuodelta 1541/2 sekä Walch-Muellerin vanhassa klassikossa 1700-luvun alussa (Faith of Unborn Children). Modernit esitykset ovat LS-MS:n dogmaatikon David P. Scaerin Baptism sekä Infant Baptism (perusteellinen 1800-luvun viritelmien analyysi). Myös Johann Gerhard käsitteli aihetta hyvin 1600-luvun alussa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Tää on mielenkiintoinen kaste olettamus että kasteessa vauva saisi Pyhän Hengen, kuinka se näkyy vauvan kasvaessa?

    Kuuleeko lapsi Jeesuksen äänen ja seuraako Häntä?

    VAI elääkö pimeydessä seurraten omia vanhempiaan eikä Jumalaa?

    Pimeydessä elävä ihminen ei tiedä mistä on tullut ja mihin on menossa, luulee (uskoo) olevansa kyllä oikeassa, siis vaikka kaikki muut olisivat väärässä niin kyllä ihminen itse on oikeassa, tästä on hyvä esimerkki Luther, kaikki muut väärässä paavia myöten (saman kasteen ja hengen omaava muuten), siis kyllä itse on aina oikeassa, jokainen ihminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Heikki Repo25.05.2020 15:56 ”Kasteen ja varhaiskirkon näkökulmasta pari ajatusta. Lapsikasteestahan ei dokumentteja ole kovinkaan paljon. Kirkkoisä Tertullianus kuitenkin kehottaa kirjassaan De Baptismo kastamaan mieluummin myöhemmin kuin aikaisin.”

    Muutama lyhyt lainaus/ referaatti kirjasta Kaste kirkon alkuaikoina judastiikan ja VT:n eksegetiikan professori Antti Laato)

    Asia ei ole näin mustavalkoinen. ”Hippolytoksen kirkkojärjestys 200 luvulta peräisin joka tutkijoiden mukaan sisältää useampia kerrostumia. Tässä kirkkojärjestyksessä on kaava kasteelle ja ehtoolliselle. Teksti tunnetaan useina käännöksinä, latina, kopti, arabia , etiopia, kreikka. Nämä eivät ole yhtenäisiä, vaan niihin on lisätty kohtia eri kielialueella. ”

    ”Hippolytoksen kastekaava kokonaisuudessa: 1.Kastekumeenin valinta 2.katekemumeenin kolmivuotinen opetus 3.katekumeenin eristäminen kirstityistä 4.Kasteelle aikovien koetteleminen ja eksorkismi 5.Kastetapahtuma (21) tutkijoiden mukaan 21 on varhaisempi traditio joka on otettu Hippolytoksen kirkkojärjestykseen.”Eli kirkkojärjestys on vanhempi kuin itse Hippolytoksen loppuun saatettu versio. ”Tässä kohden lapset kastettiin ensin, jos osasivat vastata kastetuille suoritettuihin kysymyksiin niin hyvä”.

    Tertelliaanus ja Cyprianus todistavat, että lapsikaste oli laajassa käytössä kirkossa 200 luvun alkupuolella. Meillä ei ole yhtään kirkkoisää joka kiistäisi lapsikasteen olemassaolon kirkossa noin vuonna 200 jkr. Se oli laajalle levinnyt käytäntö eri puolilla kristillistä maailmaa. ”

    Kun huomioimme sen, että kaanon hyväksyttiin vasta paljon myöhemmin 300 luvulla kaste on tätä aikaisempi käytäntö.

    ” Sitten samalla lapsikaste ei kuitenkaan ollut aina välttämätön toimenpide kristittyjen perheen pienimmille. ”

    ”Monet merkittävät teologit saivat kasteen vasta myöhemmin. Yksi selitys tälle oli vaikea kirkon sisällä oleva teologinen kiista ns. TOISESTA PARANNUKSESTA. ” Lapsi kaste ei dokumenttin valossa ollut kiistkysymyksenä alkukirkossa. ( Kaste kirkon alkuaikoina, Antti Laato) ”

    Heikki Repo25.05.2020 15:56 ”Kolmas ja ehkä mielenkiintoisin huomio liittyy kuitenkin siihen, miksi Tertullianus ei pidä lasten kastamista soveliaana. Tässä kohdin tulee myös esille se fundamentaalinen ero varhaisen kirkon ja myöhempien kastaja-liikkeiden ja vapaan kristillisyyden välillä.”

    Tämä tulkinta on jotenkin ontuva siihen kokonaisnäkemykseen joka kirkossa vallitsi. Tähän ei saa kyllä mitenkään ajettua helluntailaista ajattelua. Ei ollut mitään imeväiskasteen ja aikuiskasteen depattia, riitaa tai erimielisyyttä. Teologinen riita kirkon sisällä ns. toisesta parannuksesta on parempi selitysvaihtoehto. Ja se on erityyppinen asia kuin, ” . Tässä kohdin tulee myös esille se fundamentaalinen ero varhaisen kirkon ja myöhempien kastaja-liikkeiden ja vapaan kristillisyyden välillä.”/ Heikki.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Repo sanoo:

      Sami, kelle kirjoitat? Emme käsittääkseni ole millään muotoa eri mieltä. Oliko tekstini intentio mahdollisesti epäselvä? Olen hieman hämmentynyt minulle osoittamastasi vastauksesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Risto Kauppinen,

    Minulla ei ole mitään ruusuista kuvaa niinkutsutuista helluntaiseurakunnista. Uskon, että minulla on oikea kuva eli käsitys. Näen suorastaan yksi-yhteen alkuseurakunnat, perustuen Jeesuksen ja Paavalin heidän kehumis-rohkaisuihin ja moitteisiin.

    Sinä olet saanut kuva-käsityksen omasta hengellisestä kodistasi lukemalla teologisen tiedekunnan opetuksia, joiden sisältöjen yhdistelyyn ovat johdatelleet monet jumalattomatkin teologian professorit.

    Etkö itse huomaa kuinka aivan pursuat kirkkoisiä heidän kirjoituksiaan. He ovat aikanaan antaneet panostuksensa Jumalan Seurakunnan elämään, mikä on ollut apostolis-profetaalliseen pohjaan perustuvaa vastustavaa. Kuitenkin liian usein heihin viitataan, kun tasoitetaan tietä taivaaseen, mikä ei ole Jeesus. Annetaan heidän levätä rauhassa, kuten Balthasar Hubmaier, Tertulliaanus, Cyprianus jne.

    Mielestäni suotta ’ilmiannat’ Helluntaikirkon määritelmän ”kaste liittyy pelastukseen”, niin, että se olisi liian ohut. Kaste kadottaa ja pelastaa, niinkuin kuuliaisuus ja tottelemattomuus. Löydät varmaan tämänkin, usein kirjoittamastani.

    Kirjoitat: “kaste ei vaikuta mitään” -oppia. Ja sehän ei edusta helluntailaisuutta. Meillä ei ole muuta tunnustuskirjaa kuin Raamattu ja siitä ei kyseistä lausetta löydy.”

    Kasteen vaikutus pelastukseen on edellisessä sanottu. Miksi lainaat tuollaista ja liität sanomani olevan vastoin Tunnustuskirjaamme. Laita lainaukseen viite. Palaan tähän, ellet laita!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Kauppinen sanoo:

      Reijo, jossain muistin sinun kirjoittaneen, että kaste ei vaikuta mitään. Yritin hakea, mutta en löytänyt muuta kuin seuraavan: ”Kirkon jäsenyydessä on vain muutama prosentti henkilökohtaisia Jeesuksen seuraajia, niin katolisissa kuin evlut kirkoissa. Siksi ei kaste vaikuta mitään.”

      Viittaat siinä luonnollisesti lapsikasteeseen, vaikket niin kirjoittanut. Ja kontekstissa lisäksi selvästi viittaat, että ”Kaste kyllä vaikuttaa pelastukseen, jos uskova tieten tahtoen ei ole kuuliainen Alkuseurakunnan/Jeesuksen käskylle ja opetukselle.” Eli, että pelastuksen voi menettää tietoisen tottelemattomuuden kautta.

      Jos tai kun tosiaan olen lukenut, muistanut ja/tai ymmärtänyt väärin lausumasi – eli että et muuallakaan ole väittämääni sanonut (mikä varmaan pitää paikkansa) – niin pyydän nöyrästi anteeksi. Korjattakoon asia tässä. Kyseessä ei ollut tahallinen vääristely, vaan inhimillinen virhe. Pahoittelen sitä.

      Yhdistin sinut ehkä alitajuisesti erääseen tamperelaiseen eläkeläispastoriin, joka mailissaan kirjoitti lainaamallani tavalla: vihjauskin, että kaste pelastaisi on harhaa. Mutta sinä et ollut kirjoittanut sellaista.

      Muuten: sinäkin lainasit minua väärin kirjoittaessasi: ”Mielestäni suotta ‘ilmiannat’ Helluntaikirkon määritelmän “kaste liittyy pelastukseen”, niin, että se olisi liian ohut. ”

      Kirjoitin, että ohuena pidetään käsitystä, että kaste on pelkkä symboli. Sanatarkasti: ”Pelkkä kasteen symbolinen merkitys yleensä torjutaan liian ohuena näkemyksenä.” Tuota lausetta pidän totena.

      Meillä molemmilla lienee syytä tarkkuuteen lainauksissa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Risto K.,

      Hieman hätäilet ja mitä tarkkuuteen tulee, niin kollektiivinen ”meillä molemmilla on syytä tarkkuuteen”, ei perustu edes selittämääsi ”kasteen ohuus” määritelmään.

      On totta, että Helluntaikirkko ensin selitti kasteen olevan ”osa pelastusta” ja sitten muotoili ”sen kuuluvan pelastukseen”. Tästä olen keskustellut mm. Klaus Korhosen kanssa ja hän viimein päätyi kantaan, ettemme voi helluntaiherätyksenä suhtautua väheksyvästi kirkkojen sakramenttitulkintoihin. Eli se korreloituu aikoinaan lausumaan, että Saalemin leivänmurtoon voi osallistua uskova, Jeesuksen seuraaja, kasteen ajankohdasta riippumatta. Kaikki tällainen teologinen ’viisastelu’ kertoo samoista vimmoista hakea edes pikkasen autuuttavaa kasteeseen, mikä on suoritettu ennen uskoontuloa, eli on kastettu uskovaiseksi.

      Vastaan sinulle näin tiiviisti, koska evlut-RKK kannat tiedän ja niissä ei enää ole uutta. Siis sinulle, joka esim. baptistikirjoitelmiin viittaat. Jättäisin heidät todella rauhaan ja jäisin muutaman vuoden vain-Raamattu- paastolle.

      Ei ole mitään kohennettavaa Raamatun opissa, jota seuraamalla on maailman laajin veljesyhteys, nk. helluntalaiset olleet aina olemassa. Et näy millään tavoilla huomioivan sitä, että vain helluntaiseurakunnat omaavat opin, yksi-yhteen Alkuseurakunnan kanssa. Silti kummatkin ovat yhtä puutteellisia, mutta olleet myös merkittävimpiä kanavia Pyhän Hengen virrata. Avain on Raamattu ja sen koko Totuuteen pyrkiminen, ei täydelliset helluntalaiset.

      Eli, kun sinä lainaat väärin niin huomautan, kun sillä on merkitystä. Voit tuoda esiin, sen väärän lainauksen puoleltani, mihin epätarkuuskumppanuutta tunsit. Tuo ”ohuus”-selitys ei ollut sitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Sinulle Heikki kirjoitin, muutaman kommentin Tertulliaanukseen. On totta se, että dokumentaatio alkukirkosta on niukka, mutta tämä ei poista toista tradition muotoa – suullista tradtitiota ja tapaa missä ja minkä keskellä elettiin. Suullinen traditio on vahvaa ja vaiherikasta alusta lähtien. Tämä traditio elää edelleen ainakin idän kirkossa. Jossa tradition aines on huomattava ja sitä tradeerataan edelleen eteenpäin. Kirjoitus ei ollut siis ensisijaisesti sinun vastustamista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Reijo Mänttäri25.05.2020 23:08 Etkö itse huomaa kuinka aivan pursuat kirkkoisiä heidän kirjoituksiaan. He ovat aikanaan antaneet panostuksensa Jumalan Seurakunnan elämään, mikä on ollut apostolis-profetaalliseen pohjaan perustuvaa vastustavaa. Kuitenkin liian usein heihin viitataan, kun tasoitetaan tietä taivaaseen, mikä ei ole Jeesus. Annetaan heidän levätä rauhassa, kuten Balthasar Hubmaier, Tertulliaanus, Cyprianus jne.

    Reijo tyylilleen uskollisena haluaa katkaista kaikki siteet ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En tiedä onko tämä kovin rakentava tapa, tappaa kirkon kilvoittelijoiden ja monen marttyyrin verijälki. Tälläistä tapaa millä Reijo haluaa edetä on vaikea jo pelkästää Raamatun pohjalta allekirjoittaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Sami,

      Muistannet, kuinka sanoin, että jokainen sukupolvi, aikakausi alkaa ”puhtaalta pöydältä”. Tällä tarkoitan esimerkiksi kaikkien 21 kirkolliskokousten Raamatun vastaisuutta, kuten esim. Trenton vahvistukset aikaisempiin ja sitten Vatikaani 2:n vahvistus, että kaikki Trenton päätökset ovat sellaisenaan niin ja aamen, eli voimassa.

      Jopa Lutherin päälle on ’uhkarohkeaa’ perustaa mitään. Tarkoitan tietysti hänen opetuksiaan, esim. kasteesta, jonka hän sanoi saanneensa paavilta, tai yleiseen julkaisuun tarkoitettu kirje ystävälleen, ”tee rohkeasti syntiä ja (sitten) rukoile lujasti tai jos vaimo on haluton miehensä lihan haluja tyydyttämään, voi piikatyttö tulla laukaisemaan tilanteen, jne. Puhumattakaan Augustinuksen sekalaisesta seurakunnasta, josta tuli Lutherinkin keskeinen juttu.

      Eli on ainoa oikea tapa alottaa puhtaalta pöydältä, vaikka Lutherin katsotaan oikeaakin opettaneen. Se ei kuitenkaan kompensoi mitään väärää.

      Olen hyvin perillä niin Augustinuksen kuin Lutherin kirjoituksista, enkä ole niistä löytänyt mitään raamatullista, mikä ei olisi tänään Jumalan Seurakunnan ymmärryksessä ja opetuksessa ja julistuksessa.

      Raamattu riittää mainiosti kaiken ymmärtämiseen, kunhan se uskossa sulautuu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Kauppinen sanoo:

    Sami, copypastailin joutessani sinulle koosteen käsittelemistäsi aiheista:

    Hippolytuksen kirkkojärjestys on kulkenut myös nimellä Apostolinen Traditio. Joachim Jeremias oletti sen kuvaavan 100-luvun lopun tilannetta ja valmistuneen vuonna 215. Se on ajoitettu myös vuoteen 230. Kirjan alkuperä on ollut tutkijoiden väittelyn kohteena. On epäselvyyttä, onko kirjoittaja vuonna 235 kuollut Hippolytus Roomalainen niin kuin aiemmin oletettiin vai toinen saman niminen Egyptistä. Uudemmassa tutkimuksessa sen on arvioitu olevan useampien eri aikoina eri paikoissa asuneiden kirjoittajien teksteistä koottua ”elävää kirjallisuutta”. Varmaa on vain, että se oli olemassa 300-luvulla. Kirkkojärjestyksen lapsikasteen tueksi usein lainattu teksti sanoo:

    ”Ensin kastakaa pienet; jos he voivat puhua itse, puhukoot. Jos eivät, heidän vanhempansa tai sukulaisensa puhukoot heidän puolestaan. Sitten kastakaa miehet ja lopuksi kaikki naiset.”

    On huomattava, että kaikki mikä edeltää ja seuraa tätä tekstiä kuvaa ainoiksi kastekelpoisiksi ymmärtävässä iässä olevia ihmisiä. Kunkin katekumeenin tuli saada kolmen vuoden opetus. Heidän tuli olla esimerkillisiä elämässä (elää raittiisti, kunnioittaa leskiä, vierailla sairaiden luona ja tehdä muuta hyvää); heidän tuli valmistautua kylpemällä, paastolla ja rukouksella; heidän tuli ottaa vastaan eksorkismi, viettää viimeinen yö valvoen (vigilia) ja kuunnella lukemista ja rukousta. Tätä taustaa vasten kaste vauvoille tai niin pienille lapsille, jotka eivät ole kykeneviä tunnustamaan uskoaan itse vastaten, tuntuu vähintäänkin yllättävältä. Se on saanut jotkut tutkijat epäilemään, että kyseessä oleva kappale kuuluisi niihin, joita on muokattu ajan kuluessa.

    Jos kuitenkin Jeremiaksen ajoitus ja paikannus kirkkojärjestyksen suhteen olisi oikea, siinäkin tapauksessa voitaisiin ainoastaan sanoa, että imeväiskasteita suoritettiin Roomassa 100-luvun loppupuolella eli useampi sukupolvi apostolisen ajan jälkeen. Sitä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä ei voisi tehdä.

    Imeväiskaste tunnettiin Pohjois-Afrikassa varmuudella vuoden 200-tienoilla. Se on selvä. Sitä varhaisempia todisteita ei ole. Eikä voi sanoa imeväiskasteen olleen siihen aikaan levinnyt käytäntö joka puolella kristillistä maailmaa.

    Mutta voi myös kysyä, että mikä olisi sen painoarvo, jos vielä löytyisikin todistetta jopa apostolisena aikana suoritetusta imeväiskasteesta. Se ei ole tilanne, mutta voi huomioida vaihtoehdon, että merkkejä mahdollisesti löytyisi. Jos niin kävisi, on muistettava, että jo Raamatun aikaan oli monia harhoiksi tunnustettuja oppeja: kasteita kuolleiden puolesta, vaatimusta, että pakanakristittyjen tulee ottaa ympärileikkaus, on viitteitä esignostilaisuudesta ja yleensä varoitetaan harhaopeista niitä tarkemmin erittelemättä. Vauvakasteen olemassaoloa apostolisena aikanakaan ei siis voisi automaattisesti pitää todisteena sen apostolisuudesta. Tulisi olla näyttöä, että juuri apostolit kastoivat imeväisiä ja kehottivat sellaiseen toimintaan.

    Jos apostolit olisivat opettaneet imeväisten kastamista ja vieläpä perisynnin syyllisyyden vuoksi, niin nousee kysymys, miksi erityisesti itäisessä kirkossa monet kristityissä perheissä kasvaneet kirkkoisät saivat kasteen vasta aikuisina vielä pitkään 300-luvulla. Muun muassa Joachim Jeremias, joka halusi kirjallaan osoittaa imeväiskasteen apostolisuuden, joutuu tunnustamaan ja kohtaamaan sen kysymyksen. Hän mainitsee Basileios Suuren (s. 380/381), joka syntyi kristittyyn perheeseen, mutta kastettiin vasta 27-vuotiaana. Vuonna 344 tai 354 syntynyt kristityn äidin poika, Johannes Krysostomos, kastettiin vasta 368−372. Samoin 340-luvulla syntynyt Hieronymus kastettiin vasta 366. Gregorius Nazianzilainen, joka oli vuonna 329/330 syntynyt piispan poika, kastettiin vasta 33-vuotiaana. Viime mainittu suositteli kastetta aikaisintaan kolmivuotiaille.

    Nämä ovat muutamia esimerkkejä. Jeremias, joka aiemmin kirjassaan perustelee imeväiskasteen varhaisuutta muun muassa Origeneen ja Hippolytoksen kirkkojärjestyksen pohjalta, joutuu selittämään miksi monia kristittyjen lapsia ei kastettu vielä noinkaan myöhään 300-luvulla. Hän esittää sille syyksi sinä aikana ilmaantuneen erityisen ”lapsikasteen kriisin”. (Kyseessä lienee sama, jota Laato kuvaa teologiseksi kiistaksi toisesta parannuksesta.) Siitä Jeremias ei kuitenkaan osaa antaa muita todisteita kuin nuo myöhään otetut kasteet. Monet muut kirkkohistorioitsijat eivät ole puhuneet kriisistä tai tulkinneet sellaista itäisessä kirkossa olleen. Esimerkiksi Everett Ferguson näkee noiden tapausten vain osoittavan lapsikasteen hidasta yleistymistä erityisesti idässä. Siellä lasten ei nähty tarvitsevan kastetta perisynnin takia ja siksi ei ollut tarvetta kastaakaan heitä. Ortodoksinen kirkko ei edelleenkään opeta periytyvää syyllisyyttä. Voi olettaa, että kasteen ei muutenkaan koettu olevan välttämätön pelastukselle, eivätkä kristityt siksi kiirehtineet lastensa kastamista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Kiitos Risto.

    ”On huomattava, että kaikki mikä edeltää ja seuraa tätä tekstiä kuvaa ainoiksi kastekelpoisiksi ymmärtävässä iässä olevia ihmisiä. Kunkin katekumeenin tuli saada kolmen vuoden opetus.” Tämä taitaa olla sinun tuilkinta tekstistä mitä lainaat. Homma meni niin, että sylivauvatkin kastettiin ja vanhemmat vastasivat heidän puolestaan ( eksorkismi, käytössä edelleen ortodokseilla).

    ” Jos apostolit olisivat opettaneet imeväisten kastamista ja vieläpä perisynnin syyllisyyden vuoksi, niin nousee kysymys, miksi erityisesti itäisessä kirkossa monet kristityissä perheissä kasvaneet kirkkoisät saivat kasteen vasta aikuisina vielä pitkään 300-luvulla. Ei tässä ole mitään uutta, kyllä nämä on tiedetty, tämähän nimenomaan vahvistaa käytännön olevan olemassa. kuten kirjoitin yksiselitys voisi olla ks,lainauksia Laatolta. Kirkossa oli paljon muutakin mikä sekoitti monien päät. Perisynti ei ollut sitä mitä se on meillä luterilaisilla. Koko käsite oli toinen ( en nyt lähde sitä tässä erittelemään). Kirkko oli vielä tuolloin tietysti yksi. Ortodoksi kirkko taitaa opettaa hieman toisin mitä kuvaat. Jatketaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Risto ”Ortodoksinen kirkko ei edelleenkään opeta periytyvää syyllisyyttä” korjaus edelliseen tuossa olet aivan oikeassa. Aadamin ja Eevan synnistä, kielletyn hedelmän syöntiä ei katsota meidän syyksi. Emme ole siitä vastuussa, vaikka kaaosvallat pääsivätkin tämän tapahtuman kautta maailmaamme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Harri Ahdesmäki

    Eläkkeellä oleva kirkonpalvelija ja entinen kapiainen, yliluutnantti evp