Annamari Sipilän Helsingin Sanomien kirjoitusta lukiessa silmään särähti tuttu mutta sitäkin virheellisempi väite ateismista. Sipilä toteaa seuraavaa:
TOISIN kuin usein väitetään, uskovaisen vastakohta ei ole ateisti. Uskovainen ja ateisti ovat loppujen lopuksi samasta puusta veistettyjä. Kumpikin kokee tietävänsä varmasti miten asiat ovat. Jumaluskovaisen mukaan jumala on ehdottomasti olemassa. Ateistin mukaan taas jumalaa ei missään tapauksessa ole olemassa.
Väitteeseen törmää toki täälläkin toistuvasti. Väitteessä ateismin määritelmään projisoidaan omia tuntemuksia ja näkemyksiä välittämättä termin perusmerkityksestä. Väitteen esittäjä on usein uskova, jolle voi olla vaikeaa hyväksyä, ettei hänen oma mielenmaailmansa ja sen käsitykset määrittele muuta maailmaa. Esittämällä, että ateismissa väitetään jotain tai että se on uskonnolliseen uskoon verrattava maailmankatsomus, esitetään yksiselitteisen virheellinen väite.
Koska ateismi ei sen perusmerkityksessä ole mitään muuta kuin jumalauskon puutetta, siihen ei sellaisenaan liity väitettä tai ehdotonta tietoa jumaluuksien olemassaolosta.
Kuten American Atheists -sivusto kiteyttää:
Ateismi ei ole uskomus siitä, ettei jumalaa ole, eikä se vastaa kysymyksiin siitä, mihin yksilö uskoo. Ateismi on yksinkertaisesti sen väitteen hylkäämistä, että jumalia on olemassa. Ateismi määritellään liian usein virheellisesti uskomusjärjestelmäksi. Selvyyden vuoksi: ateismi ei ole epäuskoa jumaliin tai jumalien kieltämistä; se on jumaliin uskon puutetta.
Ja Wikipedia:
Ateismi, sen laajemmassa merkityksessä, tarkoittaa uskon puutetta jumalien olemassaoloon.
Projisoinnin verkkoon on helppo sotkeutua, eikä kukaan ole sille immuuni. On silti mielenkiintoinen kysymys, miksi ateismin merkitys halutaan esittää väärin senkin jälkeen, kun sen merkitys on korjattu. Tällöin ei ole enää kyse tietämättömyydestä johtuvasta ymmärrettävästä lapsuksesta, vaan tarkoituksellisen disinformaation levittämisestä.
Mitä mieltä sinä olet, miksi ateismin määritelmä esitetään helposti virheellisesti, vaikka virheellinen käsitys olisi korjattu useampaankin otteeseen?
En ryhdy tässä kertomaan ystäväni Terho Pursiaisen kantoja sen selvemmin. Hän on niistä kirjoittanut seikkaperäisemmin kirjoissaan. Spongin ja Söllen kirjoitukset ovat nähdäkseni suosituksia. On myös useita englanninkielisiä julkaisuja, jotka ovat suositusluonteisia, mm. Don Cupittin koko tuotanto. Yleensä niitä on pidetty poikkeusajatuksina ja niihin on katsottu liittyvän ongelmia. Miksi suosittaa uskonnonharjoittamisen muodoksi jotakin, josta itsekään ei usko, että sillä olisi sen kummallisempia merkityksiä lukuunottamatta sitä, mitä kirjoittajat luonnehtivat ”syvyydeksi”. Kaipa sellaista on löydettävissä mistä tahansa uskonnon ulkopuoleltakin?
Kaikki mainitsemasi henkilöt ”suosittelevat” kristinuskon ja sen perinteisen jumalakäsityksen radikaalia uudelleentulkintaa. Eivät ateismia, paitsi ei-teismin merkityksessä. Heidän pyrkimyksensä heijastuvat heidän teostensa nimistäkin, kuten ”Reforming Christianity”, ”A New Christianity for a New World”, ”Atheistisch an Gott glauben”. Saahan heidän kanssaan eri mieltä olla, mutta ei heitä kuitenkaan pitäisi ateismin suosittelijoiksi tai puolustajiksi luonnehtia, paitsi ei-teismin merkityksessä.
Aika moni nykyteologi lienee joka tapauksessa sitä mieltä, että ”syvyyttä” kummallisempia merkityksiä ei teologiassa tarvita, sillä paljolti sitä uskonnossa viime kädessä ajetaan takaa kaiken mytologisen krumeluurin ja sen päälle rakennetun hölmön rationalistisen spekulaation alla (”PH ei muuten lähde vain Isästä vaan myös Pojasta!”).
Se on epäilemättä totta, että ”syvyyttä” ja ”syvähenkistä elämää” löytyy uskonnon ulkopuoleltakin. Olisi eriskummallista, jos ”Jumalalla”, perimmäisellä todellisuudella, viitattaisiin johonkin, joka on sidottu ankarasti johonkin tiettyyn aikaan, paikkaan, tapaan, kieleen ja kuvastoon, ja joka ei voisi löytää tietään kenen tahansa luo, milloin tahansa, missä tahansa.
Nähdäkseni kristitty voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla puhua syvyydestä oman mikrokulttuurinsa kontingentteja käsitteitä ja symboleja hyväksi käyttäen, vaikka tulkitsisikin ne ehkä uudella ja avarammalla tavalla kuin toisenlaisessa maailmassa eläneet varhaisempien aikojen pyhät. Pyörää ei tarvitse keksiä kokonaan uudelleen.
”Syvyydestä” puheenollen. ”Jos syvyyteen viet hirmuiseen, taas nostat voimallasi.” Olisiko pikemminkin sääntö kuin poikkeus osana kristillistä elämää?
Anssi S,
Timo Koistinen väitteli reilut parisenkymmentä vuotta sitten kirjalla Philosophy of Religion or Religious Philosophy. Hän tarkasteli siinä anglo-amerikkalaisessa maailmassa esitettyjä ensisijaisesti akateemisen tutkimuksen piirissä tehtyjä tunnustuksellisia tai suosituksellisia näkemyksiä uskonnosta. Lähestymistapa poikkeaa eurooppalaisesta perinteestä, jossa teologit eivät ole omistautuneet uskontoa koskevan oman näkemyksensä muodostamiseen ja sen esittelemiseen suuremmalle yleisölle, joitakin tutkimusyhteisöön vapaammassa suhteessa olevia kirjoittajia, kuten vaikkapa Sölle lukuunottamatta.
Koistisen väitöskirjassa on myös esitelty ateistisen kristinuskon edustajia. He näyttävät jäävät hieman perifeeriseen asemaan keskustelussa. Heidän teorioitaan voisi ehkä luonnehtia siten, että he ovat kirjoittajia, joiden suhde uskonnolliseen perinteeseen on problematisoitunut tai sen intellektuaaliseen ulottuvuuteen katkennut. Pikemminkin sosiokulttuurisista syistä johtuen nämä kirjoittajat viittaavat uskontoon ja kehittelevät joitakin sen piirissä esiintyneitä ilmiöitä elämänkatsomukselliseksi näkemykseksi. Heidän lukijakuntanaan ovat samalla tavoin kokevat, ja lienee niin, että on olemassa henkilöitä, joiden psykodynamiikka edellyttää eräänlaisen radikaalisuus- tai syvyyspaukun suurinpiirtein kerran vuodessa.
Teologian tutkijoiden piirissä tuskin on erityisen voimakasta kannatusta tähän liikehdintään sen kummemmin kuin perinteisen uskonnon liikehdintöihinkään. Sen sijaan voi olla, että yhä useampi henkilö elää aatteellisesti ja kokemuksellisesti jälki-uskonnollisessa ilmapiirissä, jolla on tarve hyödyntää menneisyyttä kuitenkaan sen katsomuksia sellaisenaan omaksumatta. Syvyysideologiat sopivat hyvin tämän yleisön käytettäviksi.
Voidaan tietenkin sanoa, että esimerkiksi panenteismi on ateismia sikäli, ettei se hyväksy teismiä sellaisenaan. Tai luterilaisuus on ateismia sikäli, että se ei hyväksy Vatikaanin 1 konsiilin käsitystä, jonka mukaan Jumalan olemassaolo voidaan järkiperäisesti todistaa sellaiselle, joka epäilee sitä. Tai jokainen joka ei hyväksy Tuomas Akvinolaisen teismiä, on ateisti.
Tämä lienee kuitenkin aika yhdentekevää. Se, tarkoittaako ateismi teismin kritiikkiä siinä merkityksessä, hylkääkö se esimerkiksi klassisen teismin vaiko siinä, että sen mielestä ei ole mahdollista, että on mielen ulkoinen olio, johon voidaan olla suhteessa, on eri asia. Esimerkiksi John S. Spong näyttäisi olevan teisti siinä merkityksessä, että hän väittää olevan mahdollista olla yhteydessä johonkin mielen ulkoiseen, mutta muutenhan hän arvostelee perinteistä fundamentalistista kristinuskoa, tosin erittäin heikosti historiallista teologista materiaalia tuntevana ja lähinnä viimeaikaiseen eksegetiikkaan tutustuneena sen tutkijoiden puheita kuunnellen. Sana olio on tietysti neutraali entiteetti eikä tarkoita spatiotemporaalista hahmoa. Sama saattaa päteä Tillichin syvyysfilosofiaan, josta on hieman vaikea sanoa, onko se teististä tai ateistista, selvää lienee, ettei hänen näkemyksensä ole ainakaan sama kuin ns. klassisessa teismissä.
Itse ajattelen, että on hyvä, jos teologi on omana aikanaan myös kristinuskon tulkki eikä vain sen tutkija.
Suomessa ei sellaisia ole kovin montaa ollut sitten Osmo Tiililän. Olivatpa tulkinnat sitten osuvia tai eivät, on kiitettävää, että joku edes yrittää tehdä niitä tutkimuksen pohjalta.
Jos Cupittin kaltaiset postmodernit ajattelijat eivät vakuuta sinua, niin keitä meidän aikamme teologeja tai uskonnonfilosofeja suosittelisit akateemisesti relevantimpina ja tradition kanssa luontevammin keskustelevina? Keiden suhde uskonnollisen perinteemme intellektuaaliseen ulottuvuuteen ei ole katkennut? Ketkä tekevät teologiaa muista kuin ”sosiokulttuurisista syistä”?
Ismo Malinen: ”Joskus olen leikitellyt ajatuksella; kuinka selittää ”ahvenelle” mitä on tuli?”
Ahven ei tiedä edes mitä on vesi, joten aika urakan ottaa jos haluaa selvittää vielä sen päälle, mitä on tuli.
Ismo: ”Jospa me ihmiset olemme, kuin tuo ”ahven”.”
Ei nyt ihan. Kyllä me aika paljon olemme pystyviä ymmärtämään, jos joku selittää.
Ismo: ”Ahvenelta ei siis voi odottaa saavansa vastausta kysymykseen mitä on ”tuli” , mutta se ei tarkoita, etteikö ”tulta” ole olemassa…”
Kreationistillekin voi yrittää selvittää, mitä on evoluutio eikä hän sitä ymmärrä (koska ei halua ymmärtää), mutta se ei tarkoita, etteikö evoluutiota olisi olemassa.
Antero, yritin vain havainnollistaa, kuinka Kristillinen Kirkko on Apostolisen tunnustuksen varassa (Apostolit olivat silminnäkijöitä).
Kristuksen ylösnousemus on Kirkon syvintä olemusta. (”Tuli”, josta kerrotaan maailmassa) Jokainen voi käsittää, ettei kukaan voi luonnollisesti ottaa vastaan tuollaista viestiä (Evankeliumia), joka ilmoittaa järjen vastaisesti, että kuolleista voi nousta ylös.
Tuossa ilmoituksessa on Jumala on ilmaissut itsensä. Me emme voi sitä käsittää, ja hämmentävää onkin se, että me kuitenkin uskomme sen ja elämme tuon ymmärryksen mukaan, joka meille on ilmoitettu. Apostolit siis levittivät vain sitä mitä olivat nähneet omin silmin ja saaneet omin korvin kuulla. Kuka siis voi kuulla ja ymmärtää, ellei Jumala anna uskoa?
Mutta kuten on kirjoitettu: ”Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’.”
PS. Evoluutio on merkillinen oppi, sitä julistetaan varmana tietona, vaikka todisteet nojaavat edelleen hypoteesiin.
Ismo: ”PS. Evoluutio on merkillinen oppi, sitä julistetaan varmana tietona, vaikka todisteet nojaavat edelleen hypoteesiin.”
Tästä voisikin saada samantyyppisen blogitekstin aikaan kuin ateismin virheellisestä määrittelystä.
”Vaikka sanoja ”hypoteesi” ja ”teoria” käytetään usein synonyymeinä,[3] tieteellinen hypoteesi ei ole sama asia kuin tieteellinen teoria.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hypoteesi
Evoluutioteoria perustuu hyvin kattavaan todistusaineistoon.
Anssi S,
tunnustan, että tunnen aika heikosti teologisia ohjelmia laatineita aikalaisia. Tiedän teologaista enemmän sitä tutkineiden osalta. Mutta jos joku ohjelmallinen aikalaisteologi pitäisi tähän hätään etsiä, olen pitänyt Jean-Luc Marionin kirjoista.
Merkittävät teologit harvoin puhuvat muusta kuin muiden suurten teologien ajatuksista . Ikään kuin heillä itsellään ei olisi mitään sanomista.
Antero. Nykyisin ajatellaan, että jos… Eli on olemassa oletus, ei faktaa.
”Evoluutio” sana pitää avata, jotta ymmärretään mitä sillä tarkoitetaan. Lajin sisällä tapahtuvaa muutosta, ei voi suoraan viedä lajien väliseen evoluutioon. Evoluutio prosessista ei ole todisteita, vaan oletetaan, että kaikki elämä monimuotoisuudessaan on alkuisin samasta ja yhdestä alkutekijästä.
Jos tuo yksi tekijä on olemassa, niin tiede ei ole sitä pystynyt todistamaan, eikä siis ole myöskään pystynyt toistamaan ja todentamaan elämän alkua empiirisiä testeillä.