Kirkkoamme jakava kiista uhkaa myös ekumeenisia suhteita. 44 vuotta kestäneet menestykselliset oppikeskustelut Venäjän ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon välillä päättyivät vuonna 2014 homoseksuaalisuutta koskeneisiin näkemyseroihin.
Kotimaa Pro -verkkolehden artikkelissaan Venäläisneuvottelut loppuivat homoseksuaalisuuteen (9.11.2016) toimittaja Jussi Rytkönen referoi Tomi Karttusen ja Heta Hurskaisen katkeamisprosessia analysoivia artikkeleita Teologisessa Aikakauskirjassa 4/2016. Rytkönen toteaa: Vuosikymmeniä kestäneen dialogin katkeaminen oli ekumeeninen uutispommi Suomessa ja muuallakin.
Oikeutetun erilaisuuden rajoja etsimässä -artikkelin alussa Tomi Karttunen kuvaa dialogin merkittävyyttä. Keskustelut eivät ole olleet tärkeitä vain kirkkojen kahdenvälisille suhteille, vaan vaikuttivat ekumeenisiin keskusteluihin ortodoksien, roomalaiskatolisten, anglikaanien, metodistien ja helluntailaisten kanssa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Ainutlaatuiseksi dialogin teki myös se, että se oli ainoa kahdenvälinen teologinen vuoropuhelu Venäjän ortodoksisen kirkon ja luterilaisen kirkon välillä, minkä vuoksi keskustelu oli Luterilaisen maailmanliiton seurannassa.
Tätä taustaa vasten neuvottelujen katkeaminen antaa aiheen useampaankin analyysiin. Karttusen ja Hurskaisen artikkelit valottavat neuvottelujen katkeamisprosessin vaiheita monipuolisesti, mutta varovat tekemästä ilmeisiä johtopäätöksiä tapahtumien syistä.
Venäläisten muuttunutta suhtautumista suomalaiseen neuvotteluosapuoleen selittää epäluottamus, jonka syynä oli piispainkokouksen vuonna 2011 antama ohje pastoraalisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ”puolesta ja kanssa”. Naapurien epäluottamus oli ymmärrettävää, koska ohje oli lähtökohtaisesti kompromissi, jolla haluttiin sovitella eri tavoin ajattelevien piispojen näkökantoja ja joka oli herättänyt alusta lähtien epäluuloja ja ristiriitoja myös oman kirkkomme sisällä.
Karttusen mukaan oppikeskustelujen päättymisen syy ei kuitenkaan ollut piispainkokouksen hyväksymä parisuhderukous sinänsä, vaan se, miten ohjetta käytännössä tulkitaan kirkon virallisen seksuaali- ja avioliitto-opetuksen valossa.
Arkkipiispa Kari Mäkisen kirkon voimassa olevasta avioliitto-opetuksesta poikkeava linja vaikutti ratkaisevasti ekumeenisiin keskusteluihin. Tämä tuli ilmi esimerkiksi siinä, että hän ei tahtonut antaa yhteistä lausuntoa, vaikka se olisi ollut sopusoinnussa kirkkomme nykykäsityksen kanssa.
Heta Hurskaisen artikkelin Mistä keskustellaan ja millä tavalla? mukaan neuvotteluihin osallistunut piispa Seppo Häkkinen edusti toista linjaa. Neuvotteluteknisiin syihin vedoten arkkipiispa kuitenkin esti piispa Häkkisen valmistelelutyön, joka tähtäsi oppineuvottelujen jatkumiseen.
Arkkipiispa Mäkisen rooli dialogin katkeamisessa on kiistaton. Jatkopohdintaan jää, perustuiko hänen toimintansa taitamattomuuteen, vai oliko kyseessä tarkoituksellinen hanke suhteiden katkaisemiseksi. Myönteinen vastaus kumpaan tahansa kysymykseen pakottaa kysymään: onko arkkipiispa tehtäviensä tasalla?
https://www.kotimaapro.fi/artikkeli/venalaisneuvottelut-loppuivat-homoseksuaalisuuteen/
Teologinen Aikakauskirja 4/2016
Tomi Karttunen: Oikeutetun erilaisuuden rajoja etsimässä̈: Suomen evankelis-luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppineuvottelujen keskeytymisen arviointia
Heta Hurskainen: Mistä keskustellaan ja millä tavalla? Suomen evankelis-luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppineuvottelujen päättyminen ekumeenisen metodin näkökulmasta
Kyllä on ikävä Jukka Paarman aikoja. Nykyisin ei haittaa vaikka Turusta tulisi tyhjä Pendolino.
Olitko useinkin asemalla Jukka Paarmaa vastassa?
Jukka Paarma ehti lyhyen virkakautensa aikana usean kerran vastata myönteisesti pyyntöön ja kutsuun tulla puhujaksi eri tilaisuuksiin ja päiville joihin hakeuduin kuulijaksi. Mutta vastassa oltiin. Kerran sain vähän enemmän puhella hänen kanssaan junassa, kun matkustin 500 kilometriä kuulemaan hänen saarnaansa. Mutta kylläpä voivat äkkiä ajat ja onni vaihdella auringon alla.