200-400 -lukujen kristityt ja pöyristyttävä naiskuva

Olen lueskellut joululomalla erittäin kiinnostavaa kirjaa Eevan tie alttarille. Se tutkii kristinuskon kaksituhatvuotista historiaa naisen näkökulmasta. Lukukokemus on ollut järkyttävä. Minä, joka luulin tietäväni varsin paljon tuosta kaikesta, olen meinannut välillä oksentaa Hieronymuksen ja Augustinuksen opetusten ja naiskuvien äärellä. Olen parahdellut kuin pahainen kakara, että ei voi olla totta.

On hyvin valaisevaa ja tärkeää pohtia, millä kaikilla tavoin tuona aikana muotoutunut naiskuva on kristikunnan historiassa näkynyt ja vaikuttanut.

Opetettiin, että nainen on aina sekä älyllisesti että ruumiillisesti alempiarvoinen kuin mies. Naisen seksuaalisuus oli aina lähtökohtaisesti epäilyttävää, pahaa, likaista ja pelottavaa. Jokainen nainen oli jatkuvasti syntiinlangennut Eeva, hänen piti muistaa tauotta ikuinen syyllisyytensä kaikkeen maailmassa olevaan pahaan.

Jo lapsille opetettiin pyhimyskertomusten avulla, että naisen ruumis on paha. Vain kuolettamalla askeesin ja neitsyyden avulla ruumiinsa, naiset saattoivat nousta miesten tasolle. Askeesin ihanteena oli se, että naisen ruumista ei enää tunnista naisen ruumiiksi. Naisen on kaikilla tavoin pyrittävä tulemaan - myös ruumiillisesti - miehen eli Jumalan kuvan kaltaiseksi. Yksinään nainen ei koskaan voi olla Jumalan kuva.

Naisen ruumis oli vihattava ja sitä piti kaiken aikaa kaikin tavoin kuolettaa. Ihanteena oli naisen likaisuus, rumuus, yksinkertainen pukeutuminen, miehekäs ja matala ääni, laihuus ja nälkiintyminen.

Nuori ja verevä parikymppinen nainen Blesilla tuli yllättäin leskeksi miehensä kuoltua. Hän sairastui ja riutui. Hieronymus rohkaisi häntä olemaan avioitumatta uudelleen ja elämään askeesi-ihanteiden mukaisesti ja neitsyenä. Hän kielsi Blesillaa syömästä ja ylisti sitten ihaillen näkemäänsä näin: "Blesillan askeleet horjuivat heikkoudesta, hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hänen laiha kaulansa hädin tuskin kannatteli päätä."  Kolme kuukautta miehensä kuoleman jälkeen Blesilla kuoli.

Kaikille askeetikko-neitsyt -naisille tuo tie ei ollut yhtä onneton kuin Blesillalle. Joillekin naisille askeesi oli aito valinta, joka vapautti heidät lastenteosta, miesten vallasta ja kodinhoidosta. Askeettinen elämä mahdollisti naisille matkustamisen ja opiskelun sekä syvälliset teologiset keskustelut oppineiden - myös miesten - kanssa.

Mutta yhtä kaikki, 200-400 -luvuilla syntyi pitkään vallalla ollut kristillinen naiskuva, jonka mukaan jokainen tavallinen nainen on potentiaalisesti miehelle vaarallinen Eeva, ja jokainen askeettikkoneitsyt on ylistetty kuin Jumalan äidin synnyttäjä ja taivaan kuningatar neitsyt Maria.

Tämä sama äärimmäisille kahtiajaoille ja paradokseille altis ajattelu liittyen naiseuteen, naisen rooliin, naisen asemaan ja naisen tehtäviin perheessä, kirkossa, yhteiskunnassa, hengellisissä liikkeissä ja järjestöissä elää jossain määrin edelleen.

Aivan Jeesus-liikkeen ensimmäisinä vuosikymmeninä naiset tekivät aktiivisesti ja tasaveroisesti työtä miesten rinnalla seurakunnissa. Naiset julistivat, saarnasivat ja kastoivat. Jeesuksen toista tulemista odotettiin tapahtuvaksi pian. Kun alkoi olla ilmeistä, ettei toinen tulemus niin pian tapahdukaan, myös naisten asema seurakunnissa muuttui. Mitä suuremmiksi seurakunnat kavoivat, mitä julkisemmaksi kristinsuko muuttui, sitä vahvempi tarve seurakunnilla oli mukauttaa ja kapeuttaa naisten rooli ja asema roomalaista käsitystä vastaavaksi. Jotta olisi vältytty lisäkonflikteilta ympäröivän yhteiskunnan kanssa, naisten oli palattava takaisin "roomalaiseen rooliinsa", vaikuttamaan vain kodin seinien sisäpuolella ja perheessä.

Voisiko kärjistäen todeta, että silloin kun kristityt olivat vainottuja, myös naiset kelpasivat julistamaan, saarnaamaan ja kastamaan, mutta kun kristinuskosta tuli valtionuskonto, nainen palautettiin kotiin ja hellan ääreen, taustalle, hiljaiseksi, nöyräksi, kuuntelemaan ja palvelemaan miestään?

83 kommenttia

  • Martti Pentti sanoo:

    Minusta on hyvä tarkastella muutakin, kuin alistamisen ja tasa-arvon kysymystä. Silläkin on merkitystä, miten kärjistyneesti kulttuuri ymmärtää miehen ja naisen eron. Jos kovan karjun ja herttaisen kyyhkyläisen välillä ei ole välimuotoja, kenelläkään ei ole mukavaa. Suurin osa meistä taitaa kuitenkin olla tavallisia – ei niin miehekkäitä eikä niin naisellisia – ihmisiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ulla Nissi sanoo:

    En varsinaisesti tunne helluntailaisuutta, mutta muutamia helluntailaisia ihmisiä tunnen, ja keskustelujen perusteella olen saanut sen käsityksen, että naisella on arvostettu rooli niin perheessä kuin yhteisössäkin. Naisen tehtävät ovat tärkeitä, nainen on ihmisenä yhtä arvokas kuin mies. Kuitenkin joissakin asioissa on selvät roolijaot, esim. mies on perheen vastuullinen ”pää”. Kyse näyttäisi olevan ennen kaikkea vastuun jaosta, ei siitä, että nainen olisi vähempiarvoinen. Sivullisena on vaikea tietää, mitä se käytännössä tarkoittaisi. Jos naisena haluaisin olla ”kuin mies” esim. päätöksentekoon osallistumisessa, kohtaisinko jyrkän vastarinnan, ja vain siksi että olisin nainen?

    Olisiko naisen aseman vahvuudella Suomessa juurensa myös harvalla asutuksella? Erämaassa naisen oli oltava vahva ja selviydyttävä siinä missä mieskin? Toisaalta, jos lukee vaikkapa Minna Canthin kertomuksia, työläisnaisen asema kaupungissa ei ollut kaksinen. Tarvittiin naisen puolesta puhujia. Onneksi heitä oli.

    Kari-Matin arviot siitä, miksi naiset saivat äänioikeuden niin varhain, on varmaan hyvin oikeaan osuva. Olipa äänioikeuden antaminen aatteellisen intomielisyyden tai poliittisen laskelmoinnin ansiota, seuraukset olivat mittavia: kun äänioikeus oli saatu, oli helpompi taisella muistakin oikeuksista.

    Kaikkiaan luulen kyllä, että naisen alisteiselle asemalle on ollut syynsä, mutta nykynäkökulmasta niitä on vaikea käsittää. En usko, että miehet esim. keskiajalla ja vielä viime vuosisadalla (ja nykyäänkin) jotenkin pahantahtoisesti tai omahyväisyyttään pitivät/pitävät naista vähälahjaisena, holhottavana tai ”häilyväisenä”. Luultavasti he uskoivat/uskovat olevansa aivan oikeassa ja toimivansa kaikkien kannalta kunniallisesti ja järkevästi. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten se oli/on mahdollista. Te raamattuoppineet, voisitteko vastata, antaako Raamattu todella perusteita pitää naista alisteisena suhteessa mieheen? Minä luulen, että kyse on aina ollut siitä, että kulloinenkin yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tilanne on säädellyt ihmisten ajattelua ja kykyä mieltää asioita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Antaako Raamattu todella perusteita pitää naista alisteisena suhteessa mieheen?” Kysymys on hyvä. Miten paljon pidämme myöhemmin syntyneitä tulkintoja Raamatun sanana? Takerrummeko meille sopiviin lukuihin tai jakeisiin joko kannattaaksemme trai vastustaaksemme niitä? Unohdammeko helposti Raamatussa olevan asenteiden moninaisuuden?

    Ilmoita asiaton kommentti