Kirjoittajan Petri Järveläinen blogit

Augustinus 2.0

Seppo Heinola on inspiroivassa blogissaan esitellyt kirkkoisä Augustinusta. Sen virittämänä esittelen hieman Augustinukseen...

Sukupuolia on kaksi?

Oppilas oli kirjoittanut käsityötunnilla jonkun kassin suunnitelmaan, että sukupuolia on vain kaksi ja piirtänyt rastin sateenkaarivärien...

Paastomiete

Paaston ajatus ei ole niinkään oma parannus kuin riisutuksi tuleminen omista tarpeista toisten hyväksi.Mutta paastonaikana...

Jeesus Kristus?

Jeesuksen elämä ja opetus on kristillisen uskon lähde. Kuka Jeesus oli? Voidaanko hänestä tietää jotakin? Ja mikä on hänen...

Yhteinen katsomusaine

Katselin äitini koulutodistusta ja oppikirjoja 30-luvulta. Oppiaineen nimi oli jumaluusoppi ja kirjat käsittelevät kohtuullisen...

Tinninnabulin voimasta

Eräänä päivänä mietin, että jos ihmiset vielä lukisivat kirjoja eivätkä vain katselisi kuvia ja somettaisi, voisi olla hieno...

Kaksi paavia

Emerituspaavi Benedictus on kuollut. Rauha hänen muistolleen. Päivän mittaan some on täyttynyt kuvista, joissa suomalaiset...

Kohtalokas samba

Eilen oli video- ja kuvaotoksia adventtijumalanpalveluksesta, jossa sambatanssijat saapuvat kirkkoon Hoosianna-kulkueessa....

Malja Teemulle

Näillä palstoilla kirjoitti Teemu Kakkuri, joka siirtyi kirkkauteen pari päivää sitten. Teemu oli monen sairauden tuttava,...

Pelastus

Pappeinkokouksen eli synodaalikokouksen aiheeksi on valittu pelastus. Kommentoin tätä aihetta hieman vaatimattomasta maallikkonäkökulmasta...

Informaatiosodankäynnistä

Informaatiosodankäynnin aate on hyvä yleistys monille kohtaamillemme asioille ja ajatustottumustemme selittäjäksi. Niin...

Oodi vapaudelle

Kotimaan blogipalstan periaatteiden suositus on, ettei kirjoitettaisi kuin korkeintaan kerran viikossa. Koska ilmeni ajankohtainen...

Ei koskaan enää?

Tuijottelin elokuvan Only the truth matters. joka perustuu amerikkalaisten journalistien toimintaan Irakin sotaa edeltävässä...

Kesätapahtumateollisuuden flowta

Kävin herättäjäjuhlilla. Kaikkia tuttuja en ehtinyt tapaamaan, mutta kaikkien tavattujen näkeminen oli kovin mieluista.  Päiväseurojen...

Yhdysvaltain aborttikannasta

Opiskelin Helsingin yliopistossa sekä teologista etiikkaa ynnä uskonnonfilosofiaa sekä teoreettista filosofiaa. Etiikasta...

Vaivaisten turva ainoa

Natoon liittyvää keskustelua on ollut kiinnostavaa seurata yleisen henkisen ilmapiirin näkökulmasta. On esitetty, että...

Afrikkalainen ilo

Muuan vuosikymmeniä täkäläisessä uskonnollisessa kulttuuripoliittisessa puheessa toistunut ilmaisu on, että ”meillä on paljon...

Kannabista kansalle

Vihreät kannattaa nyt ohjelmallisesti kannabiksen laillistamista. Tulokulman ulostulo on sikäli kiinnostava, että siitä...

Pyhä Sota

Ylen eilen julkaisema raportti joukkoraiskauksista Ukrainassa on pöyristyttävää luettavaa. Raportin mukaan venäläissotilaat...

Pääsiäisestä

Tuossa olen tuttavilleni lähetellyt tätä tekstiä pääsiäistervehdyksenä. Osa heistä on kysynyt, aionko julkaista sen. Olen...

Venäläisestä kulttuurista

Paljon antaa sydämeni anteeksi siksi, että Tshehov oli venäläinen. Ja Gogolin tähden, vaikka oli ukrainalainen. Ja...

Moraali ja juridiikka

Oikeudellisen tuomion perusteena voi olla ajatus, jonka mukaan oikeus edustaa jotakin itseään korkeampaa, että oikeus on...

Ihana Maria

Marian ilmestyspäivä on monien pietististaustaisten kansanopistojen juhlapäivä. Se on kiinnostavaa, koska usein sanotaan,...

Natoon vaan ja ollaan turvassa?

Suomen Natojäsenyyttä tuntuu vaivaavan aikatauluongelmat. Kun on seesteistä, suurin osa kansalaisista ei kannata jäsenyyttä,...

Mietteitä Ukrainasta

Ukrainan ortodoksisen kirkon historia juontaa juurensa 900-luvulle. Sinne seuduin johtaa tarinansa myös Venäjän historia,...

Raamatullisuudesta

Päivi Räsäsen oikeudenkäynti on herättänyt kysymyksiä Raamatusta ja sen tulkinnasta. Äskettäin Niko Huttunen  julkaisi Vartija-lehdessä...

Vähemmistönä olemisesta

Helsingin Sanomien Kuukausiliite 31.12. kertoo, että Evankelis-luterilaisesta kirkosta on tullut vähemmistökirkko Helsingissä....

Vihasta

Esko Valtaoja esitteli televisio-ohjelmassa, miten n-sanan käyttö liittyy erilaisiin historiallisiin konteksteihin ja miten...

"Pyhä"

Pyhän kokeminen länsimaisessa perinteessä on liittynyt kahteen tunteeseen, joista ensimmäinen on pelko ja toinen rakkaus. Perusta...

Läpällä

Viikonlopun maanpöyristys liittyi pääministerin setämiesten siideripissisten foorumiksi luonnehtimalla areenalla järjestämään...

Me ja muut

Televisio-ohjelmassa Sannikka oli taannoin keskustelu maahanmuuttokeskustelun huonosta tasosta ja asioista, joilla sitä saataisiin...

Mietteitä sateenkaarikirkosta

Kristillisen kirkon historiassa on yleensä ajateltu siten, että paikalliset menot voivat saada paikallisia piirteitä, joita...

Oopiumia kansalle

Karl Marxin ajatusta, jonka mukaan uskonto on kansan oopiumia, on usein tulkittu siten, että uskonto on porvarillisen diktatuurin...

Yleissivistävä päivänavaus

Uutisen mukaan Espoossa on sovittu, että seurakuntien edustajien pitämien koulun päivänavausten tulee olla yleissivistäviä....

Rukoileva eläin

Uskontojen näkökulmasta ihminen on rukoileva eläin. Niiden parhaimpien perinteiden mukaisesti uskonnolliset ihmiset ovat...

Koronasta

Kävin ottamassa vasta ensimmäisen covid-19-rokotukseni. Elän alueella, jolla on ollut tartuntoja harvakseltaan, en käy ravintoloissa...

Raatteentieltä Ponsselle

Ajelimme Lappiin. Kainuun kuihtuvien kylien, hylättyjen talojen ja pihojen ja torien, joilla seisoo ruostunut traktori ja...

Pyhä maa

Israel, tuo 1948 perustettu valtio, ei erityisemmin liity siihen Israeliin, josta pienenä pyhäkoulussa opeteltiin Luvattuna...

Uusvaltiokirkollisuus

Dosentti Juhani Forsberg käytti professori Heikki Hiilamon näkemyksiä selostaessaan mielenkiintoista luonnehdintaa ”uusvaltiokirkollisuus”. Yleinen...

Tutkivaa journalismia?

Savon Sanomat ja Iisalmen Sanomat julkaisivat vappuna 2021 monen sivun mittaisen long play -tyylin artikkelin Iisalmen ortodoksisen...

Viimeinen virsi

Kansallisena veteraanipäivänä mieleen juontuvat isoisien elämä, joka oli kovempaa kuin itsemme. Yrjö Jylhä kirjoitti kokoelmassaan...

Hans Küng

Hans Küng on kuollut. Tämä sveitsiläinen roomalaiskatolinen teologi vaikutti monin tavoin Suomessakin. Eero Huovinen väitteli...

Kristus nousi kuolleista

Matthias Grunewaldin nimiseksi sanotun taiteilijan alttaritaulu sijaitsi kauan viitisentoista kilometriä tuonnemmaksi nykyisestä...

Merkityskato ja uskonto

Katselin Opetushallituksen linkkiä, jossa esiteltiin lukion "opintojaksoja". Laki ja asetus sekä opetussuunnitelma määrää,...

MISSÄ OIKEUS ASUU?

Luin pastori Kai Sadinmaan blogin, josta ymmärsin, että tuomiokapituli on niin väärillä jäljillä, että ei auta kuin valittaa...

Ortodoksit, kirkko ja valtio

Muutamassa lehdessä, Helsingin Sanomissa ja Kotimaassa on ollut artikkeleita ortodoksisen kirkon piispojen huonoista väleistä...

Paha kivana

Miksi Jokelassa ja Kauhajoella ammuttiin, miksi Kuopiossa tapettiin? Miksi Breivik joukkomurhasi? Erilaiset selitykset ...

SEKAISIN MARISTA

Mietiskelin tämänpäiväistä hienoa piispanvihkimystä hieman lestadiolaisuuden ja körttiläisyyden välisen suhteen näkökulmasta,...

KUTSU TINNINNABULITEOLOGIAAN

Säveltäjä Arvo Pärt nimeää sävellystekniikkansa tintinnabulimenetelmäksi. Sille on ominaisia kolmisoinnun tausta, kromaattinen...