Kirjoittajan Kirsi Hiilamo blogit

1

Huolenpito Jumalan uskomasta omaisuudesta

2

Ovatko maailman kielet kirous vai siunaus?

3

Onko kirkko(kin) keskiluokkainen?

4

Y-kromosomi

5

Hallitusneuvottelua vai narrinpeliä?

6

Mikä meitä Messiaassa mietityttää?

7

Katoava ja katoamaton aarre

8

Lähetys/kehitystyö ja Jeesus Nasaretilaisen vertaukset

9

Tulevaisuus ja toivo

10

Johtajuuden vastuu ja kyvykkyydet Uusimman Kotimaan pääkirjoitus 15.5.2023 oli otsikoitu ”Ei herroina halliten neuvostoissa – hyvään johtajuuteen kuuluu kyky luottaa ja antaa tilaa johdettaville”. Kirjoitus puuttui siihen edustaja-aloitteeseen viime viikon kirkolliskokouksessa, jonka aiheena oli maallikkouden tukeminen seurakunnissa. Konkreettisena asiana aloitteessa tavoiteltiin sitä että kirkko- ja seurakuntaneuvostoissa puheenjohtajana voisi nykyistä useammin toimia maallikko, eli joku neuvoston jäsenenä oleva seurakuntalainen kirkkoherran sijasta. Vain parikymmentä kirkon seurakuntaa toteuttaa tätä kirkkojärjestyksen mahdollistamaa käytäntöä. Seuratessani kirkolliskokouksen aloitteesta käymää keskustelua mieleeni nousi kaksi asiaa. Aloite oli otsikoitu sanoilla ”Maallikkouden tukeminen seurakunnissa”, ja kuitenkin itse sen sisältö keskittyi lähes pelkästään kirkko- ja seurakuntaneuvostojen puheenjohtajuuteen, mikä on vain yksityiskohta laajassa ja tärkeässä aiheessa. Tosin nykypäivänä maallikkouden tukemisen sijasta puhutaan seurakuntalaisuuden tukemisesta seurakunnissa. Siitä voisi saada aikaan paljon monipuolisemman aloitteen ja keskustelun ajankohtaisesta asiasta. Toinen huomio nousi siitä kun Mikkelin hiippakunnan piispa nousi puolustamaan kirkkoherran asemaa puheenjohtajana. Hän muistutti, että kirkko- ja seurakuntaneuvoston puheenjohtajuus on ollut kirkolliskokouksen kestoaloitteita. Piispatkin ovat antaneet siitä lausuntoja useamman kerran. ”Pohjimmillaan kirkkoherran puheenjohtajuudessa on kyse kirkon hallinnon omaleimaisuudesta, joka perustuu teologisiin argumentteihin. Yleensä tämä keskeisin näkökohta unohtuu. Kirkkoherran aseman rajoittaminen vain jäseneksi ja esittelijäksi ei riittävässä määrin vastaa kirkkomme käsitystä siitä, että kirkkoherralle kuuluu kokonaisvastuu seurakunnan hengellisestä johtamisesta.” Toisin sanoen kysymys on kirkon hallinnon omaleimaisuudesta, teologisista argumenteista ja kirkon käsityksestä kirkkoherran kokonaisvastuusta seurakunnan hengellisessä johtajuudessa. Tämän jälkeen kirkolliskokouksen keskustelu pysähtyi vaikeaan asetelmaan, jossa toisaalla oli asian teologinen ulottuvuus ja toisaalla monet käytännön kokemukset. Harmillista. Yhden edustajan kysymys mainituista teologisista argumenteista ei saanut vastausta. Tulisiko seuraavan asiaa koskevan edustaja-aloitteen tarttua kysymystä juurista ja esittää juuri ja pelkästään noiden teologisten argumenttien avaamista? Kirkkohallituksen virastokollegion asettamassa vapaaehtoistoiminnan kehittämisen työryhmässä pohdittiin hiljattain sitä, onko seurakuntalaisten osallisuuden kehittämisessä olemassa joku näkymätön tulppa, joka estää ajattelua ja keskustelua pääsemästä vapaammin eteen päin. Ja jos on niin mikä se on? Asia on seurakuntien tulevaisuuden kannalta perustavanlaatuinen. Piispainkokous voisi ennakoida tätä piilossa olevaa isoa seurakuntaelämän kulttuurimittelöä esimerkiksi ottamalla, ilman tarkoitusta lausunnon antamisesta mihinkään, piispojen epävirallisen neuvottelun teemaksi kirkkomme virkateologia/-käsitys. Miten paljon se nojaa valvontavastuuseen ja miten paljon palvelemistehtävään. Molemmat löytyvät sekä Uudesta testamentista että seurakuntien pappien käytännön toiminnasta, ja ne ohjaavat koko ajan erilaisiin johtopäätöksiin siinä miten on ymmärrettävä toisaalta pappien ja seurakunnan työntekijöiden ja toisaalta seurakuntalaisten keskinäinen vuorovaikutus ja yhdessä toimiminen. Hannu Paavola, rovasti

1

Huolenpito Jumalan uskomasta omaisuudesta

2

Y-kromosomi

3

Onko kirkko(kin) keskiluokkainen?

4

Ovatko maailman kielet kirous vai siunaus?

5

Katoava ja katoamaton aarre

6

Lähetys/kehitystyö ja Jeesus Nasaretilaisen vertaukset

7

Mikä meitä Messiaassa mietityttää?

8

Johtajuuden vastuu ja kyvykkyydet Uusimman Kotimaan pääkirjoitus 15.5.2023 oli otsikoitu ”Ei herroina halliten neuvostoissa – hyvään johtajuuteen kuuluu kyky luottaa ja antaa tilaa johdettaville”. Kirjoitus puuttui siihen edustaja-aloitteeseen viime viikon kirkolliskokouksessa, jonka aiheena oli maallikkouden tukeminen seurakunnissa. Konkreettisena asiana aloitteessa tavoiteltiin sitä että kirkko- ja seurakuntaneuvostoissa puheenjohtajana voisi nykyistä useammin toimia maallikko, eli joku neuvoston jäsenenä oleva seurakuntalainen kirkkoherran sijasta. Vain parikymmentä kirkon seurakuntaa toteuttaa tätä kirkkojärjestyksen mahdollistamaa käytäntöä. Seuratessani kirkolliskokouksen aloitteesta käymää keskustelua mieleeni nousi kaksi asiaa. Aloite oli otsikoitu sanoilla ”Maallikkouden tukeminen seurakunnissa”, ja kuitenkin itse sen sisältö keskittyi lähes pelkästään kirkko- ja seurakuntaneuvostojen puheenjohtajuuteen, mikä on vain yksityiskohta laajassa ja tärkeässä aiheessa. Tosin nykypäivänä maallikkouden tukemisen sijasta puhutaan seurakuntalaisuuden tukemisesta seurakunnissa. Siitä voisi saada aikaan paljon monipuolisemman aloitteen ja keskustelun ajankohtaisesta asiasta. Toinen huomio nousi siitä kun Mikkelin hiippakunnan piispa nousi puolustamaan kirkkoherran asemaa puheenjohtajana. Hän muistutti, että kirkko- ja seurakuntaneuvoston puheenjohtajuus on ollut kirkolliskokouksen kestoaloitteita. Piispatkin ovat antaneet siitä lausuntoja useamman kerran. ”Pohjimmillaan kirkkoherran puheenjohtajuudessa on kyse kirkon hallinnon omaleimaisuudesta, joka perustuu teologisiin argumentteihin. Yleensä tämä keskeisin näkökohta unohtuu. Kirkkoherran aseman rajoittaminen vain jäseneksi ja esittelijäksi ei riittävässä määrin vastaa kirkkomme käsitystä siitä, että kirkkoherralle kuuluu kokonaisvastuu seurakunnan hengellisestä johtamisesta.” Toisin sanoen kysymys on kirkon hallinnon omaleimaisuudesta, teologisista argumenteista ja kirkon käsityksestä kirkkoherran kokonaisvastuusta seurakunnan hengellisessä johtajuudessa. Tämän jälkeen kirkolliskokouksen keskustelu pysähtyi vaikeaan asetelmaan, jossa toisaalla oli asian teologinen ulottuvuus ja toisaalla monet käytännön kokemukset. Harmillista. Yhden edustajan kysymys mainituista teologisista argumenteista ei saanut vastausta. Tulisiko seuraavan asiaa koskevan edustaja-aloitteen tarttua kysymystä juurista ja esittää juuri ja pelkästään noiden teologisten argumenttien avaamista? Kirkkohallituksen virastokollegion asettamassa vapaaehtoistoiminnan kehittämisen työryhmässä pohdittiin hiljattain sitä, onko seurakuntalaisten osallisuuden kehittämisessä olemassa joku näkymätön tulppa, joka estää ajattelua ja keskustelua pääsemästä vapaammin eteen päin. Ja jos on niin mikä se on? Asia on seurakuntien tulevaisuuden kannalta perustavanlaatuinen. Piispainkokous voisi ennakoida tätä piilossa olevaa isoa seurakuntaelämän kulttuurimittelöä esimerkiksi ottamalla, ilman tarkoitusta lausunnon antamisesta mihinkään, piispojen epävirallisen neuvottelun teemaksi kirkkomme virkateologia/-käsitys. Miten paljon se nojaa valvontavastuuseen ja miten paljon palvelemistehtävään. Molemmat löytyvät sekä Uudesta testamentista että seurakuntien pappien käytännön toiminnasta, ja ne ohjaavat koko ajan erilaisiin johtopäätöksiin siinä miten on ymmärrettävä toisaalta pappien ja seurakunnan työntekijöiden ja toisaalta seurakuntalaisten keskinäinen vuorovaikutus ja yhdessä toimiminen. Hannu Paavola, rovasti

9

Hallitusneuvottelua vai narrinpeliä?

10

Tulevaisuus ja toivo