Kolme kiloa toivoa

Pidin sylissäni viikon vanhaa vauvaa, lapsenlastani. Niin pientä, mutta ihmeistä suurinta. Vauva katsoi minua, hymyili ja kurtisti sitten otsaansa.

Lapsenlapseni oli syntynyt Venäjän hyökkäyksen neljäntenä päivänä, mutta hän oli saanut syntyä rauhan oloissa kaukana taisteluista.

Perheen muiden lasten kanssa sotauutisia on yritetty välttää siinä täysin onnistumatta. Viisivuotias kysyi, onko Kiinassa sota. Kahdeksanvuotias säikähti taivaalla lentänyttä helikopteria, koska hän luuli sodan syttyneen.

Isoäitinä tehtäväni ei ole lietsoa pelkoa, saati huolta lapsiin. Niiden sijaan yritän luoda luottamusta tulevaisuuteen ja jakaa rakkauttani.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan olen elänyt tunteiden ääripäitä. Ahdistusta ukrainalaisten puolesta ja huolta siitä, miten Suomen käy, mutta myös uuden lapsenlapsen tuomaa suurta iloa ja luottamusta tulevaisuuteen.

Kun saa pitää viikon vanhaa vauvaa sylissä, silloin on sylissä kolme kiloa toivoa.